Uuden Säkylän verot ja taksat nousevat03.11.2015 Uuden Säkylän kunnan taival ei ala talouden mittareilla mitattuna kovin ruusuisesti. Heti ensimmäisenä toimintavuonna 2016 jouduttaneen korottamaan kunnallisveroa yhdellä prosentilla. Se tuo tyhjenevän kassan pohjalle noin 1,1 miljoonaa euroa. Kiinteistöveroprosentit tullaan myös melkoisella varmuudella hinaamaan ylöspäin. Kovin kaukana ei ole se, että kuntalain 118 §:n määräys arviointimenettelyn käynnistämisestä laukeaa. Siltä voidaan välttyä vain ennennäkemättömän rajulla menojen karsinnalla sekä kaikkien veroluonteisten maksujen ja taksojen tuntuvilla korotuksilla. Talousarvion 2016 valmistelu on edennyt tuskastuttavan hitaasti. Siihen on syynä kuntaliitoksen toteutuksen ja yhteensovittamisen aikatauluongelmat sekä loppusyksyn lisätyötä aiheuttaneet harha-askeleet. Euran kunnanhallitus ei esitä tuloveroprosentin nostamista. Sen sijaan kiinteistöveroihin ehdotetaan nousua. |