Sokerit keitetty loppuun ennätysajassa25.11.2015 Sucroksen Säkylän sokeritehtaan käyntikausi päättyi eilen ennätyksellisen aikaisin. Yleensä jurttia on jalostettu joulukuun alkupäiviin asti. Pääsyynä ennätykseen on kylmän, sateisen kevään ja alkukesän hidastama kasvu. Satomäärät jäivät heikoiksi mutta laadultaan kuitenkin hyviksi. Kokonaissato tänä vuonna on noin 30 000 kiloa hehtaarilta. Esimerkiksi viime vuonna päästiin 42 000 kiloon. Valmista sokeria saatiin 60 miljoonaa kiloa Suomen kiintiön ollessa 81 miljoonaa kiloa. Viljelijän tiliä saadaan kuitenkin korjattua edellisen vuoden ylityksellä. |