Postin työtaistelu alkaa19.11.2015 Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU on ilmoittanut vaiheittain etenevistä työtaistelutoimista tästä päivästä klo 16 lähtien ainakin joulukuun 4. päivään saakka. Lakon odotetaan häiritsevän pahoin sekä sanomalehtien jakelua että muun postin kulkua. Ongelmat näkyvät ensimmäiseksi pääkaupunkiseudulla. Neuvottelut keskeytettiin eilen ja valtakunnansovittelija Minna Helle kertoi, ettei sovintoesityksen tekemiselle ollut minkäänlaisia edellytyksiä. Tulossa on mahdollisia tukilakkoja kuljetusalan liitoilta. |