Huhtasaari yllyttää laittomuuksiin12.11.2015 Perussuomalaisten porilainen kansanedustaja Laura Huhtasaari kilvoittelee tiukasti puolueensa änkyrämiesten kanssa röyhkeimmän lausunnon antajan tittelistä. Eilen hän vaati, että Suomeen saapuvat turvapaikanhakijat on käännytettävä keinolla millä hyvänsä. Tämä tarkoittaa ääritapauksessa väkivallan käyttämistä. Lisäksi kansanedustaja yllyttää, että Suomen ei olisi nykytilanteessa pakko noudattaa kaikkia kansainvälisiä lakeja ja sopimuksia. Huhtasaaren lausumat on tuomittu oikeudellisesti täysin vastuuttomina. Oikeusvaltiona Suomi ei voi lähteä siitä, ettei se noudattaisi säädettyjä lakeja ja sopimuksia. Jos oikeus ei vastaa nykytarpeita, sitä pyritään muuttamaan oikeaan suuntaan. Missään tapauksessa kansanedustajan ei ole sopivaa kehottaa voimassa olevan oikeuden rikkomiseen. |