Share |
Share |

Kirjoittajavieraat

3.1.2021

Harri Lehtonen, aluevaaliehdokas, sd, Eura

MISTÄ SIIS ALUEVAALEISSA OIKEIN ON KYSE ?

Aluevaalit lähestyvät. Yhä useampi miettii edelleenkin, että mistä näissä vaaleissa oikein päätetään ja ennen kaikkea äänestetään. Näihin kysymyksiin on todellakin tarvetta tuoda selventävää ja yksinkertaistavaa valaisua sekä lisätä myös tietoisuutta näiden vaalien suuresta merkityksestä.
Kyse on monella mittapuulla Suomen kaikkien aikojen suurimmasta uudistuksesta, joka koskee kaikille kansalaisille tärkeitä terveyden ja turvallisuuden palveluita. Aiemmin näiden asioiden päätöksistä ovat vastanneet kunnat. Nyt päätökset siirtyvät aluehallinnolle eli hyvinvointialueen aluevaltuustolle, johon edustajat valitaan näissä historian ensimmäisissä aluevaaleissa.
Vuoden 2023 alusta aloittavilla hyvinvointialueilla hoidetaan erittäin merkittävää ja vastuullista tehtävää. Rahoitus tulee valtiolta, mutta jokainen hyvinvointialue päättää itse sen kohdentamisesta ja resurssien jakamisesta omalla alueellaan. Näin siis myös meillä Satakunnan hyvinvointialueella. Näissä vaaleissa valittavat valtuustot päättävät siitä, missä sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut tulevaisuudessa sijaitsevat ja miten palvelut järjestetään. Jatkossa aluevaltuustojen on erityisesti punnittava myös kansalaisten saamien palvelujen yhdenvertaisuus sekä määriteltävä se, miten alue järjestää palveluja itse ja missä määrin hyödynnetään esimerkiksi järjestöjen ja yritysten tuottamaa palvelurakennetta.
Tuleva aluevaltuusto vastaa myös hyvästä ja erittäin merkittävästä henkilöstöpolitiikasta. Henkilöstöpolitiikkaan on panostettava, jotta työ on mielekästä, merkityksellistä ja tuottavaa ja että työssä jaksetaan. Satakunnassa arviolta hieman vaille 10 000 henkeä siirtyy hyvinvointialueen palkkalistoille.
Uudistus on siis melkoinen mullistus meille kaikille. Näiden aluevaalien merkitys tulevaisuuden kannalta on todella suuri. Historian ensimmäinen aluevaltuusto tekee isoja linjauksia pitkällä tähtäimellä eteenpäin. Lähialueen edustuksen saamista alueellisen päätöksenteon keskiöön ei voi liikaa korostaa! Äänelläsi on iso merkitys.

2.4.2021

Ismo Nieminen, kappalainen

TOINEN ERILAINEN PÄÄSIÄINEN

Tänä pääsiäisenä koronaepidemia edelleen koettelee meitä. Nyt tilanne on vaikeampi kuin vuosi sitten. Toisaalta olemme oppineet elämään varotoimien kanssa. Kuitenkaan ei saisi tottua liikaa vaan pitäisi jaksaa pitää etäisyyttä toisiimme ja viestiä etänä.

Toisaalta elämä jatkuu samanlaisena. Kevät on tulossa. Lumet ovat jo sulaneet. Päivä on jo pidentynyt. Linnut laulavat kevät konsertteja. Korona aikana olemme tulleet lähemmäksi luontoa ja oppineet ymmärtämään pienten ja yksinkertaisten asioiden arvon. Erityisesti näinä aikoina tarvitsemme yhteishenkeä ja toisistamme välittämistä.

Jeesuksen oppilaillakin oli omat murheensa. Lukittujen ovien takana he pelkäsivät, että heidät Vapahtajan ystävinä otetaan kiinni ja heillekin käy niin kuin ristiinnaulitulle kävi. Ylösnoussut tuli läpi lukkojen heidän luokseen ja toivotti rauhaa. Rauhaa hän haluaa toivottaa meillekin. Yritä unohtaa arjen kiire, kiistat ja murheet. Älä liikaa huolehdi sairauden uhkaa. Kuten pääsiäislaulussa lauietaan: ” Hän kanssamme käy tuleville teille. Kanssamme käy ilon antoi meille. Jeesus nousi ylös haudastaa”. Hyvää pääsiäistä parempia aikoja odotellessa.

21.5.2020

Kristiina Salonen, kansanedustaja

HOITOVELKA EI OLE VELOISTAMME VÄHÄISIN

Sepelvaltimokohtausten määrä on maailmanlaajuisesti vähentynyt merkittävästi koronapandemian aikana. Sairaaloissa on ollut jopa 30 – 40 % vähemmän sydäninfarktipotilaita kuin ennen. Eikö juuri tätä – vakavien sairauksien vähenemistä – ole tavoiteltu jo pitkään?


Monelle korona-arki tuntuu olleen sydänterveyttä parantavaa aikaa: liikunta on lisääntynyt, ruokavalio keventynyt, unen määrä parantunut ja stressi vähentynyt. Tuollainen elämäntavan muutos on kuin suoraan terveyden edistämisen oppikirjasta. Voisiko siis olla niin, että nämä muutokset ihmisten arjessa ovat johtaneet näin nopeasti sydänterveyden paranemiseen? Yksilöiden kohdalla näin voi kyllä olla, mutta valitettavasti väestötasolla ei vielä.

Dramaattinen sydäntautipotilaiden väheneminen johtuu siitä, että ihmiset eivät hakeudu hoitoon koronaviruksen pelossa kuin vasta viimeisessä hädässä. Hoidon viivästyminen johtaa kuolemaan paljon todennäköisemmin kuin koronatartunta.
Suurin osa sydäninfarktikuolemista tapahtuu ennen hoitoon hakeutumista. Kaikki hoitoon hakeutumisen esteet lisäävät näiden kuolemien määrää entisestään. Tavanomaisia terveyspalvelujamme tarvitaan myös koronaepidemian aikana pelastamaan näitä ihmishenkiä.

Monet sairaudet pahenevat, jos niitä ei hoideta. Esimerkiksi sydän- ja verisuonitaudit, syöpä ja diabetes vaativat koronasta riippumatta niin kiireetöntä kuin kiireellistäkin hoitoa taudin vaiheesta riippuen. Kuntien tehtävä on huolehtia, että ihmiset voivat turvallisesti tulla varatuille ajoilleen, ja että kynnys hoitoon pääsylle on mahdollisimman matala.


Seurantakäynnin siirtäminen tai alkavien oireiden vähättely voi olla ratkaisevaa sairauden pahenemisessa. Esimerkiksi verenpainetauti voi olla oireeton, mutta samalla tehdä vaurioita elimistössä. Sydäninfarktin oireet voivat jäädä potilaalta itseltään tunnistamatta, ja välttämätön hoito jää aloittamatta. Aivoverenkiertohäiriö voi vaatia liuotushoitoa, jossa nopeus on valttia. Liuotushoito voidaan antaa vain 4,5 tunnin sisällä oireiden alkamisesta.


Hoitoon hakeutumisesta on nyt syntynyt tulppa, joka tukkii hoitoputken pahimmillaan pitkiksi ajoiksi. Perusterveydenhuollon aikojen peruminen kasvattaa samalla erikoissairaanhoidon tulevia hoitojonoja. Tästä kärsivät erityisesti pitkäaikaissairaat ja paljon palveluita käyttävät.


Julkisuudessa käyty keskustelu viruksen etenemisestä, suojavälineiden puutteesta ja tehohoitopaikkojen riittävyydestä on ollut omiaan kasvattamaan ihmisten hoitoon hakeutumisen kynnystä. Moni on myös ajatellut, ettei halua kuormittaa terveydenhuoltoa, jotta koronaa sairastavat saavat avun. Nurinkurista kyllä, nyt monissa terveydenhuollon työpaikoissa on meneillään yt-neuvottelut ja lomautuksia harkitaan, koska työt ovat vähentyneet niin merkittävästi.


Vaikka työt olisivat hetkellisesti vähentyneet, ihmisten sairaudet eivät ole. Tämä yhtälö ei johda hyvään. Hoitamattomat sairaudet aiheuttavat liitännäissairauksia, toimintakyvyn heikkenemistä ja työkyvyttömyyttä. Kansanterveyden ja talouden näkökulmasta tällainen kehitys johtaa seuraavaan kriisiin. Väestötasolla Suomella on jo ennestään hoitovelkaa, joka koronakriisin aikana paisuu entisestään. Hoitovelka ei ole tulevaisuuden veloistamme vähäisin.

Kolumni julkaistu Länsi-Suomessa 14.5.2020

9.4.2020

Ismo Nieminen, kappalainen

Pääsiäinen peruutettu

Joskus vuosituhannen alkuvuosina olin Porin teatterissa seuraamassa näytelmää, jonka nimi oli Pääsiäinen peruutettu. Näytelmässä elettiin seurakunnan piireissä ja muistaakseni se oli hauska. Näytelmän nimi on aasinsiltana tähän päivään. Moni tapahtuma on nytkin peruutettu. Seurakuntakaan ei voi kokoontua entiseen tapaan. Kirkon ovi on kiinni ja palveluksia lähetetään internetissä. Onko pääsiäinen peruutettu.

Elämä on täynnä huolenaiheita. Sairaus uhkaa ja toimeentulon ongelmat varjostavat elämää. Elämme eristyksissä kodeissamme. Se entinen pääsiäinen on kyllä monelta peruutettu.

Toisaalta pääsiäisen hengellinen sanoma on kuitenkin sama aina. Sanoma Vapahtajasta, joka kärsi ja nousi kuolleista lohduttaa ja antaa toivoa monelle nytkin. Rakastetussa lastenlaulussa lauletaan: ” Vaikka moni vaikeus odottaa, Pääsiäinen jatkua saa.Vapahtaja heikkoja vahvistaa Pääsiäinen jatkua saa. Hän kanssamme käy tuleville teille. Kanssamme käy, ilon antoi meille. Jeesus nousi ylös haudastaan”. Pääsiäistä ei sittenkään ole peruutettu. Sanoma säilyy kuitenkin. Hyvää pääsiäistä.

5.4.2019

Ari Reunanen (sd)
kansanedustajaehdokas, valtuutettu, Eura

Harrastavista lapsista ja nuorista tulee huomisen osallistuvia aikuisia

Monet isät, äidit ja isovanhemmat ovat huolestuneita lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Tämän olen huomannut kiertäessäni tapaamassa ihmisiä - yli 3 000 ovella - Satakunnassa. Ihmiset haluavat tekoja tulevien sukupolvien hyvinvoinnin ja tulevaisuuden eteen. 

 

Sosiaalisen pääoman ja toimeliaisuuden kasaantuminen alkaa jo lapsuudessa. Yhtenä syynä tähän ovat epätasaiset mahdollisuudet harrastaa. Vuoden 2017 nuorisobarometrin mukaan vähävaraiset sekä harvaanasutuilla alueilla asuvat lapset ja nuoret harrastavat selvästi vähemmän kuin muut. Mielekäs harrastus on kuitenkin todistettavasti yksi lasten ja nuorten hyvinvointia lisäävä tekijä. Samalla säästyy yhteiskunnan resursseja sosiaali- ja terveyspalveluiden tarpeen vähentyessä.


Islannissa on tehty toimenpiteitä, joilla on mahdollistettu harrastaminen kaikille lapsille ja nuorille koulupäivän yhteydessä. Mielekäs tekeminen on parantanut nuorten hyvinvointia ja helpottanut myös lapsiperheiden elämää. 

 

Harrastusmahdollisuuksiin tulisi kiinnittää erityistä huomiota myös meillä Suomessa, sillä harrastamisella on tärkeä rooli myös eriarvoistumisen vähentämisessä. Tulevina vuosina tulee tämän vuoksi rakentaa jokaiselle lapselle ja nuorelle harrastuspolku, joka tarjoaa mielekästä tekemistä koulupäivän jälkeiseen aikaan. 

 

Koulu tavoittaa koko ikäluokan. Siksi koulupäivän jälkeinen aika tarjoaa kaikille yhdenvertaisen mahdollisuuden mielekkääseen harrastamiseen. Näin jokainen pääsee harrastusten pariin entistä yhdenvertaisemmin. Sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tunne kuuluu jokaiselle lapselle ja nuorelle. 

 

Suomessa tulisi ottaa mallia Islannista ja toteuttaa lasten ja nuorten harrastuspolku esimerkiksi yhteistyössä kolmannen sektorin kanssa. Kyse ei ole välttämättä uusien resurssien lisäämisestä, vaan uudenlaisesta ajattelusta - ja halusta auttaa lapsia ja nuoria. Lisäksi esimerkiksi nuorten oman harrastuspassin ja muiden vastaavien uusien ideoiden avulla voidaan luoda jokaiselle mahdollisuus mielekkääseen harrastukseen. 

 

Me tarvitsemme uusia toimintamalleja ja ajattelutapoja, jotta jokainen lapsi ja nuori voi kasvaa terveeksi ja hyvinvoivaksi aikuiseksi. Pidetään huolta jokaisesta.

19.3.2019

Ari Reunanen (sd)
kansanedustajaehdokas, valtuutettu, Eura

Työelämän kehittäminen tarvitsee porkkanaa

Suomessa on aika kääntää työelämän kehittämisessä kokonaan uusi lehti. Viimeisten vuosien aikana hallitus on tehnyt tavallisen ihmisen kannalta monia ikäviä ratkaisuja. On pidennetty työaikaa, leikattu lomarahoja ja heikennetty työttömien asemaa. Irtisanomisen helpottamistakin ajettiin niin, että ihmisten piti lähteä kaduille osoittamaan mieltään.  Hallitus käytti keppiä ahkerasti, vaikka oikeasti työelämää tulisi kehittää yhdessä ja kaikkia kuunnellen. Porkkanaakin tarvittaisiin. 

Suomen tulevaisuuden kannalta työllisyysasteen nouseminen on ratkaisevaa. Siksi tarvitsemme uusia keinoja, jotta yhä useammalla suomalaisella on mahdollisuus päästä osalliseksi työstä omien mahdollisuuksiensa mukaisesti. Näiden työllistymistä edistävien keinojen on oltava kannustavia, ei työntekijöitä rankaisevia kuten viime vuosina. 

Meidän tulee huolehtia, että pidämme kiinni työmarkkinoista, joissa kunnioitetaan yhteisiä sääntöjä.  Työehtosopimusten kehittäminen työntekijöiden ja työnantajien yhteistyössä on avainasemassa - toimivat ja ennustettavat työmarkkinat ovat niin työnantajien kuin työntekijöiden etu. Heikommassa asemassa olevia on suojeltava ja samalla taattava yrityksille reilu toimintaympäristö. Ei ole yhdenkään yrityksen etu, jos joukossa on työehtoja polkevia yrityksiä - siinä kilpailussa ei kukaan selviä.  

Tarvitaan myös koulutuksen kunnianpalautus. Monien yritysten kehityksen tulppana on jo nyt osaavien ammattilaisten saatavuus. Meidän tulee olla maailman osaavin kansakunta. Se on pienen maan ainoa keino pärjätä kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa. Tämä onnistuu, kun takaamme jokaiselle nuorelle vähintään 2-asteen koulutuksen ja mahdollistamme aikuisille läpi työuran kestävän kouluttautumisen esimerkiksi henkilökohtaisella osaamistilillä, jota voi tarpeen mukaan käyttää. 

Lisäksi meidän tulee vihdoin huomioida paremmin ne sadattuhannet yksinyrittäjät ja pätkätyöläiset, jotka nykyisen ovat olleet työmarkkinoiden väliinputoajia. Parannetaan yksinyrittäjien sosiaaliturvaan, joka rohkaisee ja kannustaa yrittämään ja edistetään heidän mahdollisuuttaan palkata työntekijä. Esimerkiksi oppisopimuksella monen työuraansa etsivän ja yksinyrittäjän tiet voisivat kohdata molempia kannustavalla tavalla. Ja taataan myös pätkätyölaisille oikeus lomaan, kunnon eläkekertymään ja reiluihin työehtoihin, joilla voi elättää oman perheensä.

Työelämän muutosta voidaan ohjata siten, että muutos hyödyttää kaikkia. Avainasemassa on kaikkien osapuolien rakentava yhteistyö. Sen yhteistyön varassa suomalaista hyvinvointivaltiota on rakennettu maailmalla kadehdituksi. Ei anneta sen murentua, vaan käännetään muutos Suomen ja suomalaisten kannalta mahdollisuudeksi. Kuunnellaan ja arvostetaan toinen toisiamme, nostetaan ihminen keskiöön - ja lisätään porkkanaa. Näillä eväillä onnistumme! 

7.3.2019

Ari Reunanen, kansanedustajaehdokas (sd)
sivistyslautakunnan pj. Eura

Jokaiselle nuorelle yhdenvertainen mahdollisuus opiskeluun

Lukion pitkää matematiikkaa itseopiskellen kotona maanantaina. Keskiviikkona pari tuntia koululla ja iltapäivällä fysiikkaa kotona, sillä lähiopetusta ei järjestetä. Perjantaina itseopiskelua koko päivä, koska oppitunteja ei ole. Miltä tämä sinusta kuulostaisi?

Onneksi edellä oleva ei ole totta. Paitsi, että osin on. Ammattikoulua käyville vähäinen lähiopetus on arkea. Opiskelijan viikossa voi olla useita päiviä, että opetusta koululla ei ole ollenkaan. Se aika on ”itseopiskelua”, vaikka osa nuorista ei psykologienkaan mukaan ole siihen vielä kypsiä. Tulevat hoitajat, sähköasentajat ja kokit saavat vain pienen osan siitä lähiopetuksesta, jonka ylioppilastutkintoon valmistautuvat ikätoverit lukiossa saavat. Se on väärin. Nuoret eivät ole yhdenvertaisessa asemassa pyrkiessään hankkimaan aikuisuudessa tarvitsemiaan tietoja ja taitoja. 

Parhaillaan on menossa yhteishaku, jossa keväällä peruskoulunsa päättävät nuoret hakevat jatko-opintoihin. Monissa perheissä ratkaisua mietitään juuri nyt lasten kanssa kiivaasti. Eikä suotta, sillä muutokset ovat erityisesti ammatillisessa koulutuksessa olleet viime vuosina rajuja. Viimeisen kahden vuoden aikana tehdyt 200 miljoonan euron säästöt ovat katkaisseet kamelin selän. Se näkyy nyt mm. ammattikoulujen lähiopetuksen vähentymisenä. 

Ammattikouluissa on myös siirrytty enemmän työelämässä oppimiseen, jossa on toki paljon hyvääkin. Ei kuitenkaan voi olla niin, että nuoria ohjataan työelämään ilman riittäviä perustaitoja, jotka tulisi koulussa hankkia. Lisäksi tulisi huomioida mitä työelämässä aidosti tehdään. Kuten eräs työni puolesta tapaamani opiskelija kertoi, ”on vaikeaa saada kokemusta kosmetologin ammattia varten ruokamarketin hyllytystehtävissä, mutta muutakaan ei ollut tarjolla”. Lisätty työelämäoppiminen vaikuttaa valitettavasti lähinnä tehtyjen leikkausten paikkailulta. 

Joka vuosi 15% eli yli 5 000 nuorta jää vaille 2-asteen tutkintoa. Se on kova kohtalo, sillä pelkän peruskoulun varassa ei käytännössä kukaan työllisty. Ja valitettavasti 2-asteen tutkintoa vaille jääneet ovat valtaosin ammatillisen koulutuksen valinneita nuoria. Viime vuosien kehityskulku ei ennusta tilanteen osalta parempaa ja siksi kehityksen suuntaa tulisi nopeasti muuttaa. 

Muutos vaatii, että jokaiselle nuorelle taataan vähintään 2-asteen koulutus. Se onnistuu pidentämällä oppivelvollisuutta ja kasvattamalla oppilaitosten perusrahoitusta riittävän opetuksen ja opiskelijoiden tuen järjestämiseksi. Nyt kovilla olevalle henkilökunnalle pitää antaa mahdollisuudet tehdä työnsä hyvin. Pidemmällä aikavälillä tämä maksaa itsensä takaisin korkeampana työllisyysasteena ja pienempinä syrjäytymisestä aiheutuneina kuluina, kuten asiantuntijat hyvin ovat osoittaneet.  

Erityisen tärkeää tämä on kuitenkin nuorille itselleen. Heillä on oikeus yhteishaun valinnastaan riippumatta saada tarvitsemansa opetus tulevaisuuden tavoitteisiinsa pääsemiksi. Tällöin nyt tehtävät valinnat tulevasta opintopolusta ovat varmasti monissa perheissä paljon helpompia.

30.1.2019

Ari Reunanen (sd)
kansanedustajaehdokas, valtuutettu, Eura

Vanhustenhoitoon saatava lisää käsiä

Vanha mies, tyhjä katse, nojatuoli ja kotihoidon hoitaja lyhyellä käynnillä. Tämä hetki on syöpynyt syvälle mieleeni, kun kerran satuin samalle ovelle, jossa vanhuksen kotihoitaja oli juuri tullut käymään iäkkään miehen kotona. Tilanne tuli uudelleen mieleeni viime päivinä surullisten vanhustenhoidossa ilmenneiden puutteiden myötä. Muistan kuinka mieleni valtasi huoli nähdessäni tuon yksinäisen huonokuntoisen miehen kotonaan - oliko vanheneminen hänelle arvokas? Saiko hän parhaan mahdollisen tarvitsemansa hoidon? Tuskin. 

 

Vaikka viime päivinä puhuttaneet Esperi Caren tapahtumat tapahtuivat yksityisessä hoivakodissa, niin huoli vanhustenhoidon tilasta ei rajoitu vain näihin. Eikä tämä tapaus ole valitettavasti ainutlaatuinen. Vaikka monin paikoin vanhustenhoidon parissa tehdään pienillä resursseilla hyvää työtä lämpimällä sydämellä, niin valitettavasti kaikilta osin suomalainen vanhustenhoiva ei kestä lähempää tarkastelua. Ja se on kestämätöntä. Meidän pitää pystyä parempaan. Selityksiä ei saa olla. 

Hoivakotien henkilöstömääristä on tällä hetkellä olemassa ainoastaan suositukset. Ilmeisesti suositukset eivät riitä. Joissakin tapauksissa niitä on jopa räikeästi taloudellisen voiton tavoittelemiseksi rikottu. Tästä syystä tulisi hoitajamitoitus kirjata lakiin ja lain rikkominen sanktioida. 

Arvokkaan ikääntymisen takaamiseksi voimme tehdä myös muuta. Voimme esimerkiksi suosia rakentamista, jossa yhdistetään vanhusten ja lasten hoivaa. Tästä on saatu erinomaisia kokemuksia. Ylisukupolvisessa yhteiselossa on pelkästään voittajia. Voimme taata kaikille ikääntyville kunnallisten liikuntatilojen ja ohjattujen liikuntatuntien vapaan käytön hyvän toimintakyvyn ylläpitämiseksi. Ja voimme myös järjestää säännölliset terveystarkastukset kuten toimimme pienten lasten kanssa neuvolatoiminnalla. 

Voimme myös jokainen kysyä itseltämme, mitä voimme tehdä omalta osaltamme. Olisinko minä vapaaehtoisena valmis toimimaan yksinäisen vanhuksen ystävänä? Me jokainen voimme tehdä jotakin taataksemme kaikille hyvän ja arvokkaan vanhuuden. 

Vaikka ympärillä velloo, niin annetaan myös kaikki tuki kovaa työtä tekeville hoitajille - ei ole heidän vikansa, että heitä on liian vähän. Tunnistan sen riittämättömyyden tunteen hyvin, jonka kanssa moni hoitaja päivittäin tuskailee. Annetaan heille mahdollisuus tehdä työnsä hyvin. Ihmisten ihmisille tekemää työtä ei mikään korvaa. Siksi tarvitaan tekeviä käsiä, kuulevia korvia ja hyviä sanoja sanovia suita nykyistä enemmän. Se on meidän vastuumme vanhuksille. Jokaisen pitää voida luottaa siihen, että läheisistämme huolehditaan parhaalla tavalla. Ollaan ihmisiä ihmisille.

1.1.2019

Ari Reunanen, valtuutettu (sd), Eura

Liikunta on yksi tehokkaimpia lääkkeitä

 

Jos liikunta keksittäisiin tänään uutena lääkkeenä, olisi se maailmaa mullistava uutuus ihmisten hyvinvoinnin ja terveyden parantajana. Liikunta voittaisi tehossaan monet nyt myynnissä olevat pillerit. Liikunnan teho alentaisi verenpainetta, kohottaisi mielialaa, laskisi verensokeria, parantaisi koordinaatiokykyä ja lisäisi elämään monta hyvää ja toiminnallista vuotta. Ja mikä ihmeellisintä, olisi tämän tuotteen hinta poikkeuksellisen edullinen. Onneksi kuitenkaan liikuntaa ei sentään tarvitse keksiä uudelleen - ”ihmelääke” on meidän jokaisen ulottuvilla päivittäin. 

Lääkäreiden käypä hoito -suosituksissa liikunnan merkityksestä kirjoitetaan paljon. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä liikunnan merkitys yleisesti tunnustetaan. Tästä huolimatta on liikunnan aloittaminen monelle korkean kynnyksen takana. Siksi tulisi kaikin keinoin pyrkiä edistämään ihmisten halua tarttua tähän ”ihmelääkkeeseen”.

Esimerkiksi KELA korvasi vuonna 2017 suomalaisten käyttämiä lääkkeitä 1,39 miljardin euron arvosta. Vertailun vuoksi: valtio rahoittaa liikuntaa vuosittain noin 166 miljoonan euron edestä, kaikki Suomen kunnat lisäksi vielä jonkin verran lisää. Taloudellisten panostusten suhde kuulostaa hurjalta. Liikuntaa tulee satsata lisää.  

Jos liikuntaa pidettäisiin ”reseptilääkkeenä” tai yhteiskunta muilla keinoin edesauttaisi esimerkiksi senioreiden liikuntaharrastusta, olisi sillä kansaterveydellisesti merkittävästi alentava vaikutus tarvittaviin lääkekorvauksiin verenpaine-, diabetes- ja mielialalääkkeiden kohdalla. Tutkimuksissa on myös useaan otteeseen osoitettu kuinka senioreiden kohdalla lihaskuntoharjoittelu parantaa fyysistä kuntoa. Kuinka moni kaatuminen ja terveyskeskuskäynti jäisikään tapahtumatta parantuneen lihaskunnon ansiosta?

Tarvitsemme siis aivan uudenlaisia satsauksia madaltamaan ihmisten kynnystä liikuntaharrastuksen aloittamiseen. Julkisten liikuntatilojen käyttöastetta tulisi kaikin keinoin pyrkiä nostamaan ja erilaisiin kunnan järjestämiin liikuntaryhmiin osallistumisesta tulisi poistaa kaikki mahdolliset esteet. Mietittäväksi tulisi ottaa myös esimerkiksi senioreille suunnatut liikuntasetelit, joita joissakin kunnissa on jo otettu käytettäviksi. 

Entisenä urheilijana ja nykyisenä liikunnan aktiivisena harrastajana olen onnekas asuessani Pyhäjärviseudulla, jossa on todella hyvät ja monipuoliset mahdollisuudet liikunnan harrastamiseen. Urheilutalolla käydessä tulee iloinen mieli, kun näkee eri ikäisiä ihmisiä liikkumassa. Kenestäkään ei tarvitse tulla himoliikkujaa, mutta mitä enemmän meillä on oman terveytensä kannalta riittävästi liikkuvia ihmisiä, niin sitä parempi. Siksi meidän tulee löytää uusia keinoja, jotta mahdollisimman moni tarttuu ympärillä oleviin tilaisuuksiin.  Liikunta on lääke, yksi parhaimmista! 

20.12.2018

Kristiina Salonen, kansanedustaja (sd)

LIIKUNTA ON YSTÄVÄSI, EI VIHOLLISESI

Toiset ovat fanaattisia liikkujia. He käyvät monenlaisilla urheilutunneilla ja liikkuvat aktiivisesti myös yksin. Toiset taas eivät liiku lainkaan. Ryhmäliikunnat eivät tunnu omilta, eikä yksinkään tule lähdettyä lenkille. Liikunta jakaa kansamme kahtia. Syyt kahtiajakautumiseen ovat moninaiset. Moni meistä on saanut mallin elämään kotoaan, myös liikkumisen osalta. Toisaalta koulut yrittävät opettaa kaikille lapsillemme sen, mitä ei ehkä kodista opita. Valitettavasti koulutkin ovat epäonnistuneet menneiden sukupolvien osalta liikunnan ilon opettamisessa. Liikunta on suosinut urheilullisia oppilaita, ja jättänyt juuri ne eniten kannustusta kaipaavat oppilaat kokemaan huonommuutta ja liikunnan inhoa. Toivottavasti näistä virheistä on opittu.

Liikunnan puutteesta johtuva huono fyysinen kunto aiheuttaa yhteiskunnalle arviolta 3,2-7,5 miljardin euron kustannukset vuositasolla. Lisäkustannukset näkyvät suoraan terveydenhuollossa, mutta myös työkyvyttömyytenä, iäkkäiden hoivakuluina ja jopa syrjäytymisenä.

Valtakunnalliseen liikuntapolitiikkaan kaivataankin näkemystä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä. Hiljattain julkaistu liikuntapoliittinen selonteko on erinomainen keskustelunavaus, mutta yksin se ei vielä riitä. Jo pitkään on tiedetty, että liikunnan puute aiheuttaa terveydelle merkittäviä haittoja ja yksilöiden pahoinvoinnin kautta suuria kuluja yhteiskunnalle.

Yhteiskunnalliset kustannukset uhkaavat nousta entisestään, sillä on selvää, että työikäisten kunto on tulevaisuudessa heikompi, mikäli lapsemme eivät liiku tarpeeksi. Liikunnallisuuden edistämisessä on oltava kyse kokonaisvaltaisesta ja strategisesta näkemyksestä suomalaisten elämäntaparemonttiin.

Selonteon mukaan vain murto-osa alle kouluikäisistä lapsista täyttää päivittäiset liikuntasuositukset. Kouluikäisistä vastaava osuus on vain kolmasosa. Tämä kertoo osaltaan siitä, kuinka liikunnalliset tottumukset siirtyvät vanhemmilta lapsille. Jos liikunta ei kuulu perheen normaaliin arkeen, niin todennäköisyydet sille, että lapsi innostuisi myöhemmin liikkumisesta, ja ymmärtäisi sen tärkeyden hyvinvoinnin kannalta, ovat paljon pienemmät kuin lapsella, joka saa siihen jatkuvaa kannustusta omilta vanhemmiltaan jo varhaisessa vaiheessa.

Tutkimuksissa on osoitettu, että perheet kaipaisivat opastusta lasten liikuntakasvatukseen erityisesti jo neuvolavaiheessa. Terveydenhoitajien koulutukseen tulisi lisätä merkittävästi liikuntakasvatuksen osaamista siten, että neuvoloissa pystyttäisiin entistä paremmin vastaamaan juuri näihin tarpeisiin.

Myös koulut ovat avainasemassa lasten liikunnallisuuden edistämisessä. Kouluissa onkin saatu hyviä tuloksia esimerkiksi Liikkuva Koulu –ohjelmalla, jonka tavoitteena oli tuoda jokaisen koululaisen päivään tunti liikuntaa. Liikkuvan Koulun kaltaisia ohjelmia tulee jatkossakin tukea ja kehittää.

Tässäkin asiassa voisimme ottaa oppia Islannista. Siellä 99 prosenttia lapsista on saatu onnistuneesti harrastamaan jotain aktiviteettia koulun jälkeen. Harrastustoimintaa tuetaan yhteiskunnan varoin, eräänlaisen harrastusveron kautta. Suomalaisen ”Islannin mallin” kehittäminen voisi olla seuraava liikuntapoliittinen askelmerkki lasten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.

Liikunta pitäisi olla jokaiselle meille kuin ystävä, jonka parissa voi paremmin. Sen pitäisi kuulua elämäämme ilosta, ei syyllisyydestä tai suorittamisen pakosta. Siksi liikunnasta tai sen puutteesta ei voi saarnata tai osoitella sormellaan. On ennemmin näytettävä läheisilleen esimerkkiä, otettava mukaan ja iloittava jokaisesta, joka ottaa tänään sen ensimmäisen askeleen tapojensa muuttamiseksi.

17.12.2018

Ari Reunanen, valtuutettu, Eura, sd

Työelämän muutos kaipaa arvokeskustelua

Työ on ihmiselle tärkeää niin taloudellisen toimeentulon kuin henkisen hyvinvoinnin kannalta. Työelämän muutos on viime vuosina ollut rajua ja monta kertaa meille on uskoteltu työolojen heikennysten olevan välttämättömiä. Olemme unohtamassa, että työ on yksi elämän arvo eikä sitä voi mitata pelkästään talouden säännöillä. 

Työmarkkinoiden heikoimmassa asemassa ovat pätkätyöläiset ja yksinyrittäjät. Ei voi olla oikein, ettei ihminen tule useammallakaan työsopimuksella toimeen, ei saa kunnon lomakorvauksia tai työ ei kerrytä riittävää eläkettä. Vaikeaa on myös työhön lähteminen parin tunnin varoitusajalla. Itse kunkin on vaikeaa suunnitella elämää eteenpäin tällaisissa olosuhteissa. 

Esimerkiksi Ranskassa protestoivat keltaliivit eivät ole minkään vähemmistön edustajia. He ovat tavallisia kansalaisia; työntekijöitä, opiskelijoita ja eläkeläisiä, jotka eivät tule palkallaan toimeen. Työ ei anna riittävää toimeentuloa eikä palkitse henkisesti. Tämän vuoksi moni näkee työmarkkinoiden jakaantuvan kahtia A- ja B-luokan kansalaisiin. Tämä kehityskulku ei voi jatkua. Ihmisillä on oikeus kohtuullisiin työoloihin ja palkkaan. Maailma ei tule onnellisemmaksi kylmillä yritystalouden säännöillä. Tästä Ranskan tapahtumat ovat yksi esimerkki. 

Henkilöstö ymmärtää varsin hyvin, että ainoastaan kannattavat yritykset voivat työllistää. Yksikään työntekijä tuskin vastustaa sijoittajien osinkoja tai pörssijohtajien optioita tilanteessa, jossa työntekijöistä on pidetty huolta - joskus jopa joustettu heidän hyväkseen. Yhtenä esimerkkinä työn arvojen rapistumisesta kuitenkin on se, että joillakin työpaikoilla saatetaan jopa kyseenalaistaa työnsä iltapäivällä keskeyttäviä ja päiväkotiin rientäviä äitejä tai isiä, jotka jäävät kotiin hoitamaan kuumeista lasta. Eikö vaimo voinut jäädä kotiin, saatetaan kysyä? Pahimmillaan arvostelu voi johtaa jopa työsyrjintään. Kenties näiltä osin tarvittaisiin lakiinkin täsmennyksiä. 

Onneksi valtaosa työantajista - niin yksityisistä kuin julkisista tunnistaa työntekijöiden hyvinvoinnin merkityksen. Esimerkiksi lastenhoidon järjestämiseen liittyvät kysymykset voivat parantaa työtehokkuutta huomattavasti. Tästä hyvänä esimerkkinä on joissakin työpaikoissa perustetut lapsiparkit. Parhaiden työnteon tulosten takaa löytyy hyvinvoiva työyhteisö. 

Tällaisten positiivisten esimerkkien varaan on tärkeää rakentaa tulevaisuutta. On kuitenkin tärkeää miettiä, kuinka paljon olemme valmiit uhraamaan työelämän kiristyville vaatimuksille. Arvokeskustelua tarvitaan, jotta voimme kehittää työelämää, johon jokainen pääsee osallistumaan ja jonka varaan jokainen voi rakentaa omaa tulevaisuutta. Se on pidemmällä tähtäimellä jokaisen ihmisen, niin työnantajan kuin työntekijän, etu. 

19.10.2018

Kristiina Salonen, kansanedustaja, sd

Ilmastonmuutosta ei voi perua

Monet ovat viime vuosina sanoneet, ettei Suomi pienenä maana voi yksin vaikuttaa ilmastonmuutokseen. Sen perään on usein vielä muistutettu, että suomalaiset eivät ole syypäitä tilanteeseen, vaan suurvallat. Totta.

Samalla on ikään kuin annettu itsellemme lupa seurata vähän sivusta, millaisiin toimiin suurvaltojen johtajat ryhtyvät taistelussa ilmastonmuutosta vastaan.

Jos Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ei edes usko ilmaston lämpenemiseen, todennäköisesti hänen valtakaudellaan ei tehdä mitään ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Tuntui karmealta, että Trump kiisti tutkijoiden ennusteet, ikään kuin ilmastonmuutos olisi vain uskon kysymys.

Uskon varassa ei päätöksentekijän missään maassa tarvitse olla tässä asiassa. Jäätiköiden sulaminen ja merenpinnan nousu vaikuttavat jo nyt miljoonien ihmisten elinoloihin. Siinä missä toiset meistä nauttivat viime kesän kuumista hellejaksoista, toisille elinolot alkoivat käydä sietämättömiksi. Muutamankin asteen äärilämpötilan nousu johtaisikin jo Välimeren maissa pahaan kuivuuteen.

Afrikan tilanne pahenisi entisestään, ja pakottaisi ihmiset vetäytymään asuinseuduiltaan maihin, joissa on puhdasta vettä ja ruokaa, sekä siedettävä ilmasto. Ilmastopakolaiseksi voi tulevaisuudessa joutua myös koteja tuhoavan rajuilman seurauksena.

Silmästä silmään jouduimme katsomaan tosiasioita tällä viikolla. Mereen ja ilmatilaan suoltamamme myrkyt ovat jättäneet jälkensä. Olemme tuhonneet sitä, jonka varaan koko olemassaolomme nojaa – maapalloamme. Maailman ilmastopaneelin raportin mukaan seuraukset ihmiskunnalle ovat katastrofaaliset, jos ilmaston lämpenemistä ei saada rajoitettua.

Mikäli ilmasto lämpenee vielä kahdella asteella, merkitsisi se esimerkiksi kaikkien maailman koralliriuttojen tuhoutumista. Koralliriuttojen menettäminen taas tarkoittaisi merien herkälle ekosysteemille täydellistä muutosta. Luonnon monimuotoisuuden muuttuminen toisi myös muutoksia meille ihmisille. Valitettavasti tällaiset muutokset eivät johtaisi parempaan.

Synkkää kuvaa ilmastoraportti maalaa, mutta antaa samalla toivoa lastemme tulevaisuudelle. On turhaa ruoskia itseään menneestä tai elää tulevaisuudenpelkoisena. Sen sijaan voimme tässä ja nyt toimia muutosvoimana. Jos ilmaston lämpeneminen onnistutaan rajaamaan 1,5 asteeseen, lapsillamme on turvallisempi tulevaisuus.

Ilmastonmuutosta ei voi perua, mutta sitä voidaan hidastaa. Ilmaston lämpenemisen rajoittamisen taakse on kuitenkin saatava kaikki valtiot. Yhteisiin päästötavoitteisiin pitäisi sitoutua välittömästi.

Suomi voi olla kokoaan suurempi toimija ilmastonmuutoksen hillinnässä. Meillä on näkemyksiä, osaamista ja teknologiaa, jota voidaan levittää muualle maailmaan.

Tavoitteisiin pääseminen ei kuitenkaan ole ilmaista eikä helppoa kenellekään. Muutoksen tekeminen on aina vaikeaa, koska se vaatii toisenlaisia tapoja toimia. On luovuttava vanhoista, ympäristölle vahingollisista elintavoista, ja opittava uusi tapa olla ja elää. Joku varmasti kokee tällaisen muutoksen uhkana olemassa olevalle elämälleen, toinen taas näkee uudessa mahdollisuuksia menestyä. Yhtä kaikki voittaja tai häviäjä ei ole yksittäinen ihminen, vaan koko ihmiskunta.

Meidän kaikkien ei tarvitse olla tämän alan asiantuntijoita. Sen sijaan ilmastonmuutoksen ajattelijoita on oltava jatkossa jokaisen. Muutokseen tarvitaan rohkeita ihmisiä.

3.10.2018

Ari Reunanen (sd), sivistyslautakunnan pj. Eura 

Rajat ovat tulleet vastaan - irtisanomissuojan heikentäminen tulee perua

”Minä uskon tähän. Minä olen saanut paljon yrittäjiltä palautetta, että lisää työpaikkoja syntyy, jos irtisanomista helpotetaan. Ei tähän mitään tutkimuksellista tukea ole löydetty, mutta minä uskon, kun minulle on näin uskoteltu”. Näin työministeri Jari Lindström (sin.) puolustaa hallituksen aikeita heikentää työntekijöiden irtisanomissuojaa pienissä, alle 10 henkeä työllistävissä, yrityksissä. Laatisiko ministeri Lindström uskomuksiin perustuen myös lain kaikille lapsille kuuluvista joululahjoista, jos hän kävisi kysymässä lapsilta heidän uskoaan joulupukkiin

Sipilän hallituksen virallinen kuiskaaja irtisanomissuojan heikentämisessä on Mikael Pentikäinen, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja, joka näyttää pyrkivän kaikissa mahdollisissa yhteyksissä heikentämään työntekijän ja ammattiyhdistysliikkeen asemaa. Syyllinen löytyy aina joko Hakaniemestä tai palkkakuitin saavasta, jos sitä häneltä kysytään

Pentikäinen, kuten myös muutamat muut oikeistovaikuttajat, ovat aktiivisesti syyttäneet ammattiyhdistysliikettä siitä, että ne toimivat epädemokraattisesti ja pyrkivät estämään maan hallituksen ajamaa politiikkaa.  Mutta eikö ammattiyhdistysliike ole aktiivista kansalaisvaikuttamista, länsimaisen demokratian ydintä? Jos ammattiyhdistysliike ei puolustaisi työntekijöiden asemaa - etenkin hallituksen ajamien hullutusten aikana - niin mitä se sitten tekisi? Ja juuri aktiivista kansalaisvaikuttamista meidän tulisi tukea näinä aikoina, kun länsimainen demokratia elää kriisiä, jossa populismi ja Trumpin kaltaiset toimijat haastavat sen olemassaoloa

Haluaisin kysyä Mikael Pentikäiseltä, miten hän pyrkisi toimimaan tilanteessa, jossa Suomen hallitus haluaisi aktiivisesti heikentää yrittäjien asemaa? Katselisiko hän tätä vain sivusta? Jos Mikael Pentikäinen pyrkisi omalla toiminnallaan estämään hallituksen epäoikeudenmukaiset suunnitelmat, niin kritisoisiko hän samalla itseään siitä, että hallituksen tekemään politiikkaan ei saisi puuttua

Viimeisten vuosien aikana ovat palkansaajat nielleet kiky-sopimukset, lomarahaleikkaukset, työajanpidennykset, koe-ajan pidennykset, työttömyysturvan heikennykset ja aktiivimallit. Ei ole ihme, että irtisanomissuojan heikentämisen kohdalla tulevat rajat vastaan. Näyttää sille, että Pentikäisen kaltaisille haukoille ei mikään riitä. Mitä vaaditaan seuraavaksi? Tavalliset ihmiset ovat taipuneet näissä talkoissa valtavan paljon. Kovan hinnan ovat maksaneet etenkin he, jotka työskentelevät pienipalkkaisilla aloilla, pätkätöissä tai ovat kokonaan vailla töitä. Reiluus ei ole ensimmäinen asia, joka monelle tulee mieleen. Nyt yksinkertaisesti saa riittää. Suomea ei viedä parempaan tulevaisuuteen Pentikäisen edustamalla linjalla. Pentikäisen olisi lisäksi hyvä muistaa, että löytyy myös yrittäjiä, jotka pelkäävät uuden lain hankaloittavan pätevien ihmisten palkkaamista, koska matalamman irtisanomissuojan omaava yritys on vähemmän houkuttava työpaikka työntekijän kannalta

Suomea tulisi rakentaa yhteistyöllä, ei vastakkainasettelulla. Me tarvitsemme jokaista, niin yrittäjää kuin työntekijää. Mikael Pentikäisen lietsovan ja yksipuolisen edunvalvonnan sijaan tarvitaan siltojen rakentamista ja eri asemassa sekä tilanteissa olevien ymmärtämistä. Irtisanomissuojan heikentäminen ei lisää ihmisten uskoa tulevaan, siksi se on syytä nopeasti perua ja pohtia yhdessä parempia keinoja työllisyyden parantamiseksi ja vahvemman luottamuksen rakentamiseksi. Niitä nimittäin löytyy. Osaamisen kehittäminen ja koulutukseen panostaminen ovat listan kärkipäästä. Aloitetaan niistä.

30.8.2018

Ari Reunanen (sd), valtuutettu ja sivistyslautakunnan pj. Eura 

Eriarvoisuuden vähentäminen on tahdon asia

”On väärin, että sitä, joka on yrittänyt saada töitä tai toimintaa, sakotetaan siitä, ettei yrityksestä huolimatta ole onnistunut”. Näin kommentoi eräs nuori työttömien aktiivimallia.  

Eriarvoisuuden lisääntymisestä on puhuttu viime aikoina paljon - ja syystä. Valitettavan usein keskustelu kuitataan sillä, että tuloerot eivät viime vuosina ole juuri kasvaneet. Tämä on hyvin kylmä tapa puhua ihmisten välisestä eriarvoisuudesta. Tästä todistaa myös edellä olleen nuoren kommentti aktiivimallista. 

Jopa taloutta enemmän eriarvoisuutta lisää ulkopuolisuuden tunne, se ettei enää koe mahdollisuutta vaikuttaa oman elämänsä suuntaan. Kokemus työttömille kohdistetusta aktiivimallista on vain yksi esimerkki tilanteesta, jossa ihmiset on asetettu perusteettomasti eriarvoiseen asemaan. Eikä kysymys ole ainoastaan byrokratiasta, vaan yleisestä asenneilmapiiristä. Miksi esimerkiksi työttömiä syyllistetään, vaikka valtavalle enemmistölle työttömyys on hankala ja epätoivottu elämänvaihe? Tarvitaan rohkaisua ja uskon luomista huomiseen, ei syyllistämistä. 

En suostu hyväksymään, että meistä muka on tullut yhteiskunta, joka käyttää mieluummin keppiä kuin porkkanaa. Suomalaiset uskovat kovaan työntekoon, toisesta ihmisestä huolehtimiseen ja parempaan huomiseen. Näiden samojen periaatteiden tulisi ohjata päätöksentekoa pyrittäessä eriarvoisuuden vähentämiseen. Jokaisen ensi vuoden budjetteja laativan olisi hyvä pitää tämä mielessään - myös Sipilän hallituksen, vaikka sen toimet ovat muuta kertoneet. 

Laivan suunnan voi kääntää. Meidän on tehtävä päätöksiä, jotka eivät lamaa ihmistä, vaan luovat mahdollisuuksia, rohkaisevat ja kannustavat. Erityinen huomio tulisi kohdistaa perheisiin, joissa syrjäytyminen siirtyy jo sukupolvelta toiselle. Lapsille tulee antaa kaikki tarvittava tuki koulussa ja mahdollistaa ainakin yksi harrastus jokaiselle. Sieltä kasvaa usko ja osaaminen omien siipien kantavuudelle. Oppivelvollisuus tulee ulottaa toisen asteen koulutukseen, sillä nyt tuhannet nuoret jäävät peruskoulun varaan. Mitä osaavampia olemme, sitä paremmat edellytykset meillä on elämässä menestymiseen ja omien kestävien valintojen tekemiseen. Meillä on myös liikaa nuoria aikuisia ilman koulutusta, työtä ja tulevaisuuden näkymää. Taataan nuorisotakuun vahvistamisella jokaiselle paikka, jossa voi kokea olevansa osa tasa-arvoista yhteisöä. Varttuneempaa väkeä on rohkaistava uudelleen kouluttautumaan esimerkiksi työttömyysturvalla ilman byrokraattista paperisotaa ja luomalla sosiaaliturvasta pakon ja hallitsemisen sijaan mahdollistava sekä kannustava. Avun tarpeessa olevien vanhusten on voitava luottaa samanarvoiseen ja ihmistä kunnioittavaan hoitoon asuinpaikasta ja varallisuudesta riippumatta. 

Eriarvoisuutta ei tosin vähennetä vain budjetteja laatimalla. Meidän kaikkien on kyettävä kannustamaan, rohkaisemaan ja luomaan toivoa huomisesta ja sen mahdollisuuksista. Entäpä, jos antaisimmekin alussa siteeratulle nuorelle aiheen toisenlaiseen ajatukseen: ”Tuntuu hyvältä, että minusta välitetään ja minuun uskotaan. Se laittaa yrittämään entistä enemmän. Nyt on ollut vaikeaa, mutta olen varma, että huominen on parempi”. 

Eriarvoisuutta voidaan vähentää. Se on meistä kiinni, se on tahdon asia.

2.8.2018

Ari Reunanen, sd, Eura

MAKSUTON VARHAISKASVATUS HYÖDYLLINEN TAVOITE

”Miksi päivähoidon pitäisi olla ilmaista? Kyllä laadusta kannattaa maksaa. Ja ovathan maksut korkeimmillaankin yhden lapsen osalta joitakin satasia kuukaudessa, eivät ne niin suuria ole.”Näin kirjoitti eräs satakuntalainen kommentoija viestipalvelu Twitterissä muutamia päiviä sitten. Luettuani tekstin, mieleni valtasi pettymys. Eikö kirjoittaja näe pintaa syvemmälle?

Päivähoidon tulisi olla maksutonta - ainakin pidemmällä aikavälillä.Luulenpa nimittäin, että meissä aika monessa kiehahtaisi, jos joku ehdottaisi peruskoulun muuttamista samaan tapaan maksulliseksi kuin päivähoito on tällä hetkellä. Kyllä peruskoulun maksullisuuttakin voisi perustella laadun lisäämisellä, vaikka oikeasti laatua voidaan kasvattaa varmistamalla riittävät resurssit kuntien ja valtion päätöksenteon kautta. Samaan tapaan voitaisiin toimia varhaiskasvatuksen suhteen. 

Suomi on rakennettu mahdollisuuksien tasa-arvon varaan ja siitä arvosta kannattaa pitää kiinni. Maksuton peruskoulu on koko maailmassa parhaita esimerkkejä keinosta lisätä mahdollisuuksien tasa-arvoa jokaiselle lapselle. Suomen pitäisi näyttää esimerkkiä ja viedä varhaiskasvatusta samaan suuntaan. Kyse ei nimittäin ole enää vain lasten hoivasta vanhempien työssäkäynnin mahdollistamiseksi, vaan ammattilaisten laadukkaasta pedagogisesta kasvatuksesta. Itse en pysty edes kuvittelemaan tilannetta, jossa peruskoulun käymisestä perittäisiin maksuja lasten vanhempien tulojen perusteella. Se veisi yhteiskuntaamme kauas niistä ihanteista, joita pidämme arvossa. 

Usein kuulee maksuttoman varhaiskasvatuksen tyrmättävän liian kalliina yhteiskunnalle. Samaan aikaan ollaan kuitenkin huolissaan nuorten perheiden pärjäämisestä, vaikka juuri heille lasten päivähoitokustannukset ovat suurimpia yksittäisiä kuukausittaisia menoja.

Elettäessä lapsiperhearkea, jossa kannetaan vaippoja kaupasta, käydään pätkätöissä ja koetetaan säästää pieniä pennosia haaveiltua omaa kotia varten, ovat esimerkiksi kahden pienen lapsen n. 500 euron kuukausittaiset päivähoitomaksut todella suuri kulu. Ja jos haluaa käydä töissä, on maksuista selvittävä kaikkien muiden menojen ohella. Päivähoitomaksuihin puuttuminen on yksi vaikuttavimpia keinoja tukea lapsiperheiden pärjäämistä. 

Järkevintä maksuton päivähoito olisi kuitenkin lasten kannalta, sillä maksuttomuus lisäisi lasten varhaiskasvatukseen osallistumista, joka Pohjoismaisessa vertailussa on Suomessa kaikista alhaisin. Tutkimuksissa on useaan otteeseen todennettu, että osallistuminen varhaiskasvatukseen on lapsen myöhemmän elämänpolun kannalta hyvin kannattavaa. Varhaiskasvatus lisää mahdollisuuksien tasa-arvoa jokaiselle lapselle. Haluammehan, että suomalaiset lapset saavat elämäänsä yhtä hyvät lähtökohdat kuin muut pohjoisessa syntyneet. 

Roomaa ei rakennettu päivässä, eikä maksuton varhaiskasvatus toteudu hetkessä. Toivottavasti kuitenkin tulevaisuudessa voimme kirjoittaa Twitterissäkin ihmetellen, että miksi tämä järkevä uudistus oli niin vaikea toteuttaa. 

1.7.2018

Ari Reunanen, sd,  Eura

EHJÄÄ EI KANNATA RIKKOA

Harvassa ovat ne suomalaiset, joilta sote-uudistus ei tule jo korvista ulos. Tästä huolimatta - tai ehkä juuri tämän vuoksi - keskustelua tulee jatkaa. Koska nimittäin viimeksi kuulit puhetta siitä, miten sote-uudistus parantaa sinun sosiaali- ja terveyspalveluitasi? Et varmasti ihan hetkeen. Mitä luultavammin olet sitäkin enemmän kuullut maakunnista, hallinnosta, markkinamallista ja aikatauluista. 

 

Viimeinen vuosi on keskusteltu siitä, miten Keskusta saa haluamansa maakuntamallin ja Kokoomus vapauttaa loputtoman kokoisia terveysmarkkinoita suurten yritysten voitontavoitteluun. Paljoa ei ole panoksia riittänyt siihen, että parantaako puuhattu uudistus todella ihmisten saamia palveluita. 

 

Juuri julkaistussa kansainvälisessä tutkimuksessa (The Lancet, arvostetuimpia lääketieteen julkaisuja) Suomen terveydenhuolto todettiin laadun ja tulosten kannalta maailman parhaiden joukkoon. Lisäksi sama taho todisti Suomen terveydenhuoltojärjestelmän pärjäävän hyvin kustannustehokkuuden kansainvälisessä vertailussa.

 

Ympäri maailmaa tavoitellaan Suomen saavuttamia tuloksia. Tästä huolimatta me olemme rikkomassa monin tavoin maailman kärkeen kuuluvan sosiaali- ja terveydenhuollon, jotta Keskusta saa toteuttaa ikiaikaisen tavoitteensa maakuntahallinnosta ja Kokoomus terveysmarkkinansa. Miksi rikkoa tällaisten tavoitteiden takia sitä, mikä selvästi ei ole rikki? 

 

Uudistuksen välttämättömyyttä puolustetaan sillä, että väestö ikääntyy nopeasti ja perusterveydenhuollossa on monin paikoin liian pitkät jonot. Alueellisessa tasa-arvossakin on parannettavaa. Nämä ovat totta. Mutta tarvitaanko näiden haasteiden ratkaisemiseksi ihan aikuisten oikeasti nykyjärjestelmän rikkominen siten, että perustuslain saumat nitisevät? Maailman nopeimman FI-autonkin kehittämistä jatketaan toimivan pohjalta - ei sitä tyhjältä pöydältä lähdetä uudelleen rakentamaan. Se olisi hölmöläisten hommaa.

 

Sosiaali- ja terveydenhuoltoa pyritään parantamaan nykyisillään joka päivä. Ympäri Suomea on koko ajan menossa vahvaa kehitystyötä tulevaisuuden haasteisiin vastaamiseksi, niistä esimerkki on mm. Eksote Etelä-Karjalassa. Satakunnassakin valmistellaan Satasotea vahvasti eteenpäin. Se toteutuu luultavasti valtion toimista huolimatta. Hoitoon pääsyä nopeutetaan lisäämällä lääkärikoulutusta ja hiomalla olemassa olevaa hyvää terveydenhoitoa, ei rakentamalla sekavia himmeleitä, joiden toimivuuteen iso osa terveydenhoidon asiantuntijoista ei usko. Sote-palveluiden järjestämiseksi tarvitaan varmasti leveämpiä hartioita, mutta miksi siihen soppaan tarvitsisi sekoittaa työllisyysasioiden hoitaminen? Yksityisiä markkinoitakin voidaan kehittää hallitusti nykyiseltä pohjalta. 

 

Nyt olisi aika pysähtyä. Uudistuksia ei tule tehdä vain tekemisen itsensä vuoksi, sillä nyt puhutaan meitä jokaista koskettavasta perustavanlaatuisesta asiasta - terveydestä. Palautetaan mieliin sote-uudistuksen alkuperäiset tavoitteet: nopea hoitoon pääsy elämän yllättäessä, sujuvat hoitoketjut jossa ihminen on keskiössä ja ennaltaehkäisevästä työstä huolehtiminen. Nämä tavoitteet pystytään saavuttamaan ilman, että mylläämme koko maan sekaisin hallituksen sivutavoitteiden vuoksi. Sosiaali- ja terveydenhuollon tulee parantaa ihmisten elämää - ei toimia käsikassarana maakuntahallinnon aikaansaamiseksi tai terveysmarkkinoiden avaamiseksi kansainvälisille terveysalan jäteille.

 

21.2.2018

Kristiina Salonen, kansanedustaja (sd)

SUOMEEN SAATAVA LAPSI- JA PERHEPOLIITTINEN STRATEGIA

Kansanedustaja Kristiina Salonen (sd.) puhui tänään lapsiasiavaltuutetun eduskunnalle antaman kertomuksen julkistamistilaisuudessa Säätytalolla. Puheenvuorossaan Salonen kertoi kannattavansa lämpimästi lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilan esityksiä lapsi- ja perhepolitiikan parantamiseksi Suomessa.

- Suomen tulee aloittaa lasten oikeuksia koskevan kansallisen strategian laatiminen, jossa huomioidaan kaikkien lasten tilanne ja YK:n sopimusten mukaiset lasten oikeudet. Strategia on tehtävä parlamentaarisena työnä, johon sitoutuvat kaikki eduskuntapuolueet, totesi Salonen puheessaan.

Salonen kiittää lapsiasiavaltuutettua ja kaikkia kertomukseen valmisteluun osallistuneita työstään, mutta toteaa samalla, ettei eduskunta voi ylpeillä sillä, että päätösten vaikutukset lapsiin olisi otettu kiitettävällä tavalla huomioon päätöksiä tehdessä. Salonen huomauttaa, etteivät eduskunnan huolet lasten eriarvoistumisesta ja nuorten osattomuudesta konkretisoidu kaikkia politiikkalohkoja lävistävänä päätöksentekona tällä hetkellä. Salonen peräänkuuluttaa tekojen perään.

- Päättäjinä meidän on nyt otettava kollektiivinen vastuu kaikista maamme lapsista. Seuraamme nyt vierestä sitä, miten kaikkien ylistämä hyvinvointivaltiomme alisuoriutuu lasten tasa-arvoisen hyvinvoinnin turvaamisessa. Esimerkiksi lapsiperheiden köyhyys, poikien lukutaidon heikkeneminen, lasten mielenterveyden kasvavat ongelmat tai nuorten ulkopuolisuus yhteiskunnassa ovat häpeätahrojamme. Valintoja korostavassa maailmassa nämä eivät ole perheiden tai lasten valintoja. Ne ovat meidän päättäjien tekemiä tai tekemättä jättämiä valintoja, Kristiina Salonen sanoo.

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilan mukaan kertomus eduskunnalle osoittaa, että lapsipolitiikka on hajautunut eri hallinnonaloille ja niiden sisällä useisiin itsenäisiin palvelukokonaisuuksiin. Lapsipolitiikan kokonaisuudesta vastaavaa rakennetta ei ole valtionhallintoon muodostunut. Kertomukseen tehty analyysi hallitusohjelmista osoittaa, että hallitusohjelmien laajentuessa lapsipolitiikan strategiset valinnat kätkeytyvät yksityiskohtien taakse.

- Pidemmän aikavälin strategian vaikuttavuus on parempi kuin hallitusohjelmien yksittäiset kirjaukset, joita toki niitäkin lisäksi tarvitaan. Oikeastaan strategian pitäisi muuttaa tapaamme ajatella. Lapsi ei ole vain yksi hallinnon muistilistalla oleva näkökulma, vaan tapa ajatella ja hahmottaa maailmaa. Johdonmukaisuutta ja kokonaisvaltaisuutta tarvitaankin päätöksenteossa lisää, jotta lasten asema tulisi paremmin olennaiseksi osaksi päätöksentekoprosesseja, Salonen muistuttaa.

21.12.2017

Kristiina Salonen, kansanedustaja (sd)

Lahjaksi maailman tervein kansa


Suomen 100-vuotisjuhlavuonna historiamme saavutuksia on ihailtu ympäri maailman. Suomi näyttäytyy maana, joka on köyhyydestä ja kurjuudesta noustuaan kasvattanut kansansa elintasoa ja hyvinvointia. Suomessa se on osattu tehdä tavalla, josta muut maat haluavat ottaa oppia. Tasa-arvoisesti. Juhlavuosi alkaa lähestyä loppuaan, ja on syytä siirtää katseet menneisyyden sijaan tulevaisuuteen. Mistä tunnetaan 150-vuotias Suomi? Millaisen lahjan haluamme antaa juhlavuoden 2017 vauvoille?

Lahjaksi voisimme antaa suomalaisille maailman parhaimman terveyden.

Lähtökohdat ovat hyvät. THL:n mukaan keskimäärin suomalaiset ovat terveempiä kuin aiempina vuosikymmeninä ja arvioivat myös itse terveydentilansa pääosin hyväksi. Suomalaiset myös elävät pidempään kuin aiemmin. Imeväiskuolleisuus on alhaisempaa kuin missään. Kiitos neuvolajärjestelmämme. Ikäihmiset ovat yhä toimintakykyisempiä ja elävät pidempään. Kansainvälisissä vertailuissa suomalaisten terveydentila on kärkikastia. Kuitenkin eliniän odote on Suomessa edelleen miehillä huomattavasti naisia alhaisempi.  

Italiassa on saari, jonka asukkaat elävät hyvin pitkäikäisiksi. Tutkijat kiinnostuivat kansainvälisestikin tästä hyvin poikkeuksellisesta ilmiöstä. Ensin he sulkivat pois geenien merkityksen pitkän iän salaisuutena. Koska elintapojen osuus terveydestä ja hyvinvoinnista on 75 prosenttia, keskittyivät tutkijat saaren asukkaiden elintapoihin. Melko pian he havaitsivat, ettei saarella asuvien elämässä korostunut mitenkään erityisesti terveellinen ruokavalio tai liikunta. Sen sijaan saarelaiset tuntuivat elävän tiiviissä yhteisössä, jossa keittiöön ilmestyi vähän välillä naapuri kahville, tuttava tuomaan vihanneksia maatilalta tai sukulaiset ruokailemaan yhdessä.

Huomionarvoista olikin tämän tutkimuksen havainnot. Pitkän eliniän ja paremman hyvinvoinnin salaisuus näyttäisi olevan sosiaaliset suhteet. Vähintään kolme pysyvää ja läheistä ihmissuhdetta suojaavat ihmistä rokotteen lailla. Erityisesti naiset näyttävät muodostavan sellaisia ystävyyssuhteita, joiden varaan voi laskea tukea tarvitessaan tai iloa jakaessaan. Kolme läheistä ihmissuhdetta ei kuitenkaan yksin vielä riitä, vaan päivittäisen kanssakäymisen muiden ihmisten kanssa todettiin olevan ratkaisevan tärkeää hyvinvoinnin edistämisessä. Se, että vaihtaa kaupassa kuulumiset lihatiskin myyjän kanssa tai roskista viedessään naapurin kanssa, ovat merkittäviä terveyteen vaikuttavia tekoja. Yksinäisyys ja eristäytyneisyys taas lisäävät pahoinvointia ja jopa sairauksia. 


Maailman terveimmäksi kansakunnaksi pääseminen vaatii meiltä tekoja. Eriarvoisuudesta johtuvien terveys- ja hyvinvointierojen kaventaminen auttaisi tavoitteen saavuttamisessa. Siksi on huolehdittava, että ihmisillä on pääsy tarvitsemiinsa terveyspalveluihin lompakon paksuudesta riippumatta ja että myös työttömien vanhempien lapsilla on mahdollisuus esimerkiksi harrastamiseen. Työtä on tehtävä myös siinä, miten kohtelemme muita. Kouluissa ja työpaikoilla voisimme sitoutua siihen, että tuemme ja arvostamme toinen toisiamme erilaisuudesta huolimatta. Koulukiusaamisen vastaisessa työssä on tehty viime vuosina paljon hyvää, mutta aikuiset eivät ole onnistuneet ihan niin hyvin. Toistaiseksi Suomi on esimerkiksi työpaikkakiusaamisessa Euroopan kärkimaita. Terveyden ja hyvinvoinnin parantamiseksi on siis keskityttävä myös työyhteisöihin. Ollaksemme maailman tervein kansakunta on meillä oltava myös maailman tervein työelämä. 

Suomen menestyksen takana ovat aina olleet suomalainen sisu, yhteen hiileen puhaltaminen ja kova työ. Kun ihmisten paremman elämän edellytyksiä on haluttu tuottaa tasa-arvoisesti kaikille, on kehitetty hyvinvointiyhteiskuntamalli, joka hakee vertaistaan. Nykysuomalaisten terveyden suurin uhka on yksinäisyys ja eristäytyminen muista. Eriarvoisuuden kasvu yhteiskunnassa lisää eristäytymistä ja syrjäytymistä. Tämä maa tarvitsee lahjaksi tasa-arvoisuutta ja yhteisöllisyyttä. Vain toinen toisistamme välittäminen tekee meistä maailman terveimmän kansan.

4.12.2017

Kristiina Salonen, kansanedustaja (sd)

Tulevaisuuden asuminen on esteetöntä

Maamme väestö ikääntyy, ja se vaatii meitä tarkastelemaan monia asioita uusin silmin. Koko yhteiskunnan on otettava huomioon se, että entistä suurempi osa väestöstä on ihmisiä, joilla voi olla esimerkiksi liikuntarajoitteita tai erilaisia apuvälineitä liikkumisen ja omatoimisuuden tukemiseksi. Myös tukipalvelujen tarpeet kasvavat. Jo joitakin vuosia vanhuspalveluiden suuntaus on ollut laitoshoidon sijasta pyrkiä tukemaan iäkkään hoitamista kotona. Sen vuoksi olemassa olevia koteja on ollut tarpeen varustaa niin, että tilat mahdollistaisivat turvallisen asumisen kotona.

Vuoteen 2030 mennessä Suomessa tarvitaan jopa miljoona esteetöntä ja turvallista asuntoa, josta valmiina on tällä hetkellä vain noin kolmasosa. Edessä on siis iso urakka. Tänä vuonna hyväksyttiin asetus, jolla on tarkoitus edistää esteetöntä rakentamista selkeyttämällä sääntöjä ja vähentämällä kuntien välisiä tulkintaeroja esimerkiksi ulko-ovien leveyksissä. Esteettömissä rakennuksissa on se etu, että ikääntyneiden ja vammaisten lisäksi ne hyödyttävät muitakin. Leveät hissit, hyvä valaistus ja muut asumismukavuutta lisäävät tekijät helpottavat kaikkien arkea. Meneillään on vielä myös Hissi – Esteetön Suomi 2017 -hanke, jossa on tavoiteltu hissirakentamisen kasvua vähintään 500 jälkiasennushissiin vuodessa. Suomessa noin puolessa kaikista kerrostaloista ei ole hissiä. Portaat ovat toki paras tapa liikkumiseen aina siihen asti, kunnes omaa kuntoaan ei voi enää kohottaa porrasjumpalla, vaan niiden käyttö vaarantaa terveyttä ja turvallisuutta.

Tarvitsemme lisää esteetöntä uudisrakentamista, mutta paljon voi tehdä myös jo olemassa olevien asuntojen osalta. Asuntojen muutostöillä, kuten kynnysten poistolla, ovien leventämisellä ja luiskien rakentamisella voidaan tukea ikäihmisten hyvinvointia ja omatoimista asumista kotona mahdollisimman pitkään. Asunnon muutostöiden avustaminen ei kuitenkaan ole ainoa keino tukea kotona asumista. Kotiin tuleva asumisohjaaja osaa kiinnittää huomiota sellaisiin asioihin, joilla voidaan parantaa kodin turvallisuutta nopeasti ja maksutta. Esimerkiksi moni kompastuu kotonaan aina lattialla olleisiin mattoihin tai täyteen ahdatussa makuuhuoneessa yöllinen vessakäynti voi osoittautua esteradaksi.  Huonekalujen uudelleen sijoittelulla ja valaistuksen lisäämisellä on jo iso vaikutus ikäihmisen turvallisuuteen. Asumisohjaaja pystyy näkemään kodin eri tavalla kuin sen asukas, ja antamaan ehdotuksia muutoksista.   

Eksote-alueella Lappeenrannassa toimii Iso apu -palvelukeskus, jossa voi tutustua muun muassa Toimiva Huusholli -esimerkkikotiin. Toimivassa huushollissa neuvotaan kotona asumista tukevissa ratkaisuissa, ja siellä on nähtävillä erilaisia arkea helpottavia välineitä. Ikäihmisen kotiin ei välttämättä tarvita useita hintavia erikoislaitteita. Kyse voi olla pienistä mukavuutta ja turvallisuutta lisäävistä asioista, kuten leikkuulaudan piikeistä, jotka pitävät leipää paikallaan tai pistorasioiden ajastimista.

Kotona asumistakin voitaisiin turvata nykyistä paremmin jakamalla tietoa. Asuntojen muutostöistä ja niiden rahoituksesta tai ikäihmisen arkea helpottavista ratkaisuista ei välttämättä tiedetä. Viimeistään sote-uudistuksen yhteydessä on otettava koko Suomessa tosissaan kotona asumisen tukemisen näkökulma laajasti. Tarvitsemme Iso apu -palvelukeskuksen kaltaisia pisteitä, josta saa asumisohjausta elämäntilanteen muutoksien yhteydessä. Tulevaisuuden asuminen tulee olla entistä enemmän esteetöntä, ja siihen on varauduttava hyvissä ajoin.

11.11.2017

Kristiina Salonen, kansanedustaja (sd)

Leikkasivat lomarahat, odottavat lisäpanostusta työn tekemiseen

Kesällä se vasta paukahti päin kasvoja – lomarahojen leikkaus. Sosiaalinen media täyttyi kirjoituksista, joissa purettiin pettymystä tilille tulleesta normaalia pienemmästä lomarahasta. Moni havahtui kilpailukykysopimuksen päätöksiin vasta, kun se näkyi konkreettisena summana pankkitilillä. Pienellä palkalla sinnittelevä ei pystynytkään ostamaan tarvitsemiaan uusia silmälaseja kesän alennusmyynnistä tai lapsiperheen perinteinen lomareissu Linnanmäelle jäi tekemättä, koska kesäajan eläminen veti talouden jo riittävän tiukalle ilman lomarahan leikkaustakin. Somekeskustelua seuratessani en voinut välttyä ajattelemasta, että kyseessä on oppikirjamainen johtamismoka. Heikennetään ensin pakkopäätöksin työntekijöiden työmotivaatiota, ja sitten edellytetään työn tuottavuuden kasvua. Jokainen voisi jo maalaisjärjelläänkin sanoa, että se tuskin kannattaa. 

Kesän jälkeen on Suomen taloudessa tapahtunut käännös parempaan. Talous kasvaa taas monen vuoden taantuman jälkeen. Kasvun aaltoa ei saa nyt tyrehdyttää, muttei myöskään ole syytä enää pitää yllä toimia, jotka luotiin lamaan. Onkin syytä kysyä, ketkä ovat kantaneet talouden taantumassa suurinta talkootaakkaa ja miten heitä nyt huomioidaan?

Eläkeläiset, pienituloiset lapsiperheet ja julkisen sektorin työntekijät ovat olleet suhteellisesti suurimpia maksajia niin etuusleikkauksien, kilpailukykysopimuksen kuin palvelumaksujen korotustenkin myötä. Myös monella teollisuuden alalla työntekijät ovat venyneet äärimmilleen sopeutuessaan suureen rakennemuutokseen ja kilpailukyvyn parantamiseen. Työpaikkoja on vähennetty ja työmäärää on kasvatettu jäljelle jäävien työntekijöiden osalta.

Kaiken kaikkiaan pienituloiset kansalaisemme ja palkansaajamme ovat viime vuosina olleet taloustalkoissa mukana valtavalla panoksella. Sama linja vaikuttaa jatkuvan. Julkisella sektorilla lomarahojen pienentämistä 30 prosentilla jatketaan seuraavat kaksi vuotta. Huolimatta talouden positiivisesta kehityksestä kasvun hedelmät rapisevat siis muiden pussiin kuin niiden, jotka jo muutenkin ovat kantaneet kortensa kekoon moninkertaisesti yhteisen hyvän eteen. Myös seuraavat kasvuvuodet taloustalkoisiin osallistuvat yhä edelleen palkansaajat, ja ennen kaikkea julkisen sektorin työntekijät, kuten hoitajat, opettajat ja poliisit.

Lomarahaleikkaukset vaikutukset talouskasvuun ja Suomen kilpailukyvyn paranemiseen ovat kyseenalaiset. Lomarahaleikkaus on suoraan pois ihmisten ostovoimasta ja pitkälti myös Suomen kansantaloudesta. Esimerkiksi sosiaalityöntekijällä leikkaus tarkoittaa 700 euron tulonmenetystä. Lomarahojen leikkaus ei paranna julkisen talouden tilannetta pidemmällä aikavälillä, sillä se on tilapäinen, mutta yksittäisille ihmisille ja perheille satojen eurojen menetys on iso asia.

Tilastokeskus on hiljattain julkaissut ensimmäisen kerran tuloksia myös kikysopimukseen sisältyvään työajan pidennykseen liittyen. Laskelmien mukaan työaika on pidentynyt julkisella sektorilla noin 80 prosentilla ja yksityisellä sektorilla alle puolella työntekijöistä. Tämä vahvistaa käsitystä, että kiky osuu eniten julkiselle sektorille ja täten monelle naisvaltaiselle alalle.

Yksityisellä sektorilla sopimuksen vaikutus yksikkötyökustannuksiin vaikuttaa jäävän pienemmäksi kuin on arvioitu. Jotkut yritykset ovat katsoneet kilpailukyvyn kasvavan työntekijöiden hyvinvointia lisäämällä. Esimerkiksi TVO toteutti työajan pidennyksen kikyvapaa-aikana. Sen ajan siis sai käyttää vapaaehtoistyöhön, opiskeluun tai liikuntaan.

Työn tuottavuuden kasvattamisen filosofia on näissä kahdessa lähestymistavassa täysin erilainen. Kikysopimuksessa valittiin lisätyön teettäminen pakolla, kun vaihtoehtona olisi voinut olla hyvään johtamiseen panostaminen. Molempien lopputulemana on lisääntynyt työn tuottavuus. Hyvällä johtamisella tosin lopputulos voisi olla pitkäkestoisempi ja tuottavuuden kasvu mekaanista työtuntimäärää suurempi.

Pienituloiset työntekijät eivät ole päässeet hyötymään myöskään tällä hallituskaudella tehdyistä veronkevennyksistä, vaan ne ovat kohdistuneet lähinnä suurituloisiin. Tämä ei ole millään lailla oikeudenmukaista. Kasvu kuuluu kaikille - myös hoitajille ja keittäjille.

3.9.2017

Kristiina Salonen, kansanedustaja (sd)

Kohtaamisen sijaan rangaistuksia työttömille 

Työ on paras keino saada aikaan talouskasvua ja hyvinvointia, sanotaan. Sen lisäksi usein todetaan, että työ itsessään synnyttää hyvinvointia tekijälleen. Molemmat väitteet pitävät varmasti paikkaansa. Sen vuoksi kaikki työn saamiseen liittyvät ongelmat ja ratkaisut ovat sekä valtion että ihmisen itsensäkin intressissä. Välillä tuntuu kuitenkin siltä, että emme halua uskoa työttömienkin haluavan työllistyä. Yhteiskunnallinen puhe työstä on erilaisesti arvolatautunutta kuin puhe työttömyydestä. Etenkin talouden taantuman aikana arvot ja toimet työttömiä kohtaan kovenevat, vaikka juuri sen hetkinen työttömyys on mitä suurimmassa määrin työpaikkojen puutteesta johtuvaa työttömyyttä. Näin on ollut viime vuosienkin taantuman aikana.

Jos ajattelemme, että työttömyys on itse aiheutettua tai valittua, päädymme etsimään keinoja asian ratkaisemiseen rangaistuksista. Tällaisesta filosofiasta kumpuaa hallituksen uusin esityskin. Hallitus sopi jo viime kevään kehysriihessä työttömyysturvan aktiivimallista, jonka tarkoitus on kannustaa työttömiä aktiivisuuteen. Mallissa työttömyyden jatkuessa yli kolme kuukautta työttömyysturvaan tulisi kuukausittainen omavastuupäivä. Omavastuupäivän voisi välttää olemalla aktiivinen eli käymällä työssä tai osallistumalla työllisyyttä tukeviin toimenpiteisiin, kuten työkokeiluun tai työvoimakoulutukseen.

Työttömyysetuus pysyisi normaalina, jos työnhakija on esim. työllistynyt kolme työpäivää tuon kolmen kuukauden eli 65 työttömyysetuuden maksupäivän aikana. On perusteltua sanoa, että kannustinmalli on tosiasiassa työttömyysturvan leikkaus, joka on kääritty monimutkaiseen pakettiin.

Todellinen vaara on, että leikkaus kohdistuu kaikkein heikoimmin työllistyviin ihmisiin. Työttömyysturvan tiukentamiseen tähtäävät toimenpiteet eivät sovellu työttömiin, jotka tarvitsevat henkilökohtaista ohjausta ja tukea työllistyäkseen. Malli ei siis huomioi työttömien erilaisia tilanteita ja toimintakykyä, eikä myöskään sitä, että työvoimapoliittisten toimien määrärahoja on leikattu rajulla kädellä. Esimerkiksi järjestöjen mahdollisuutta työllistää palkkatuella muuten heikosti työllistyviä ihmisiä on heikennetty merkittävästi.

Työttömien kurittaminen on epäinhimillistä, mutta se ei ole myöskään järkevää politiikkaa. Malli voi johtaa syrjäytymiseen ja pahentaa sitä sekä ajaa ihmisiä toimeentulotuen piiriin. Tämä ei paranna työllistymisen edellytyksiä eikä ihmisten hyvinvointia. Jos työttömille halutaan asettaa lisävelvoitteita, myös viranomaisten velvollisuutta tarjota palveluita on lisättävä. Nyt pelkona on, että esitys vie nykyiset vähäisetkin virkailijat yhä enemmän koneen taakse selvittämään keneltä evätään tuki. Tämä on täysin väärä suuntaus, sillä vaikuttavuutta voidaan lisätä vain kohtaamalla kasvotusten työttömät työnhakijat ja paneutumalla yhdessä työllistymisen esteiden poistamiseen. Suomi voisi ottaa mallia esimerkiksi Tanskasta, jossa yhdellä työvoimavirkailijalla on 14 asiakasta. Suomessa luku on yli 280. On täysin selvää, että se tuki, jota esimerkiksi pitkäaikaistyötön tilanteessaan tarvitsee, on tuollaiselle asiakasmäärälle mahdotonta antaa.

Sanotaan, että tarkoitus pyhittää keinot. Riittääkö suomalaisten ymmärrys uudistukselle myös silloin, kun keinot ovat jo vähän kyseenalaiset ja tarkoituskaan ei toteudu?

 

 

22.9.2017

Ari Reunanen, Euran sivistyslautakunnan pj. (sd)

Euraan rakennettava uusi päiväkoti

Moni Euran päiväkoti on toiminut pitkään puutteellisissa tiloissa erilaisten ongelmien vuoksi. Esimerkiksi Euran keskustassa toimiva Käräjämäen päiväkoti on toiminut parakkiväistötiloissa siitä asti, kun vanha päiväkotirakennus purettiin sisäilmaongelmien takia. Minulle tuntemattomista syistä välttämättömien uusien päiväkotitilojen rakentamista on jahkailtu nyt aivan liian pitkään. Päivähoitopaikoista on pulaa, vanhemmat ovat ihmeissään poikkeusolojen jatkuvuudesta ja lapset sekä henkilökunta ansaitsisivat asianmukaiset olosuhteet. Hihat olisi nyt käärittävät ja aloitettava tilojen kuntoon laittaminen. Aloittaa voitaisiin toteuttamalla Käräjämäen uusi päiväkoti viivytyksittä.

Päiväkoti voitaisiin toteuttaa jopa kuukausissa. Tämä on tahtokysymys. Euran valtuusto on yksin vuonna 2017 myöntänyt erilaisiin kunnan hankintoihin lisämäärärahoja yli 800 000 euroa. Kohteet ovat varmasti olleet tarpeellisia kunnan kehityksen kannalta, mutta voisi olettaa rahoitusta tässä tapauksessa löytyvän myös uuteen päiväkotiin jolle on akuutti tarve. Tonttikaan ei ole ongelma, kun tilaa löytyy ja kunta itse vastaa kaavoituksesta. Suomesta löytyy myös yrityksiä, jotka hoitavat tällaisten tilojen rakentamisen hyvin nopeasti.

Euran tulee kaikissa olosuhteissa pystyä huolehtimaan lakisääteisistä velvoitteistaan päivähoidon järjestämiseen liittyen ja ilman kunnan omaa toimintakykyä se ei tule siinä välttämättä onnistumaan. Siksi Käräjämäen päiväkodin rakentaminen on niin keskeinen asia. Pitkässä juoksussa toimiva kunnan oma päiväkotiverkosto täydennettynä yksityisillä toimijoilla takaa niin perheiden, lasten, työntekijöiden kuin kunnan edun.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen siirtyessä maakunnan järjestettäväksi, ovat varhaiskasvatus ja päivähoito tulevaisuudessa kunnan keskeisimpiä toiminta-alueita. Sujuvasti toimivien varhaiskasvatuspalveluiden tulisi olla Euralle kilpailuvaltti, kun ihmiset pohtivat kotinsa sijaintia. Siksi tämä on niin tärkeä kysymys. Päiväkoti ei ole vain seiniä - se on lasten kasvun ja oppimisen paikka, monien työpaikka ja palvelu, joka mahdollistaa vanhempien työssäkäynnin. Käräjämäen lisäksi tehtävää löytyy monista muista Euran päiväkodeista eri puolilta kuntaa - onhan Kauttuan päiväkoti ainoa, joka on ylipäänsä päiväkodiksi rakennettu. Tehtävää riittää paljon, nyt on aika aloittaa.

2.7.2017

Ari Reunanen, Euran sivistyslautakunnan pj. (sd)

Hallittu muutos rytinää parempi

Euran kunnanhallitus päätti viikolla 26 linjauksista koskien päivähoidon järjestämistä tulevaisuudessa. Riittävien ja laadukkaiden hoitopaikkojen varmistamiseen tarttuminen on todella positiivinen asia. Hallituksen linjauksien myötä euralaisessa varhaiskasvatuksessa alkaisi rytinä, joka koskettaa satoja lapsiperheitä ja noin sataa kunnan työntekijää sekä siirtäisi päivähoidon järjestämisen laajasti yksityiseksi liiketoiminnaksi.

Yksityisille päiväkodeille on Euran palvelurakenteessa hyvä täydentävä paikkansa. Myös uudet yritykset ovat lämpimästi tervetulleita. Varhaiskasvatuksen suhteen on vielä erikseen todettava, että aivan samat laatukriteerit ja ryhmäkoot koskevat niin kunnan kuin yksityisenkin järjestämää varhaiskasvatusta. Siinä mielessä jokainen vanhempi voi olla rauhallisin mielin - lapset tulevat saamaan Eurassa laadukasta päivähoitoa kaikissa toimipaikoissa.

Sitten on kun kuitenkin se mutta. Hallituksen linjaus asettaa yksityisen palvelutuotannon selvästi kunnan oman toiminnan edelle ja jopa merkittävästi suosituksia laajemmaksi. Tämä siitä huolimatta, että kunnalla on aina lain mukaan viimekätinen vastuu päivähoidon järjestämisestä. Kunnanhallituksen linjauksella Eura saattaa tulla tulevaisuudessa riippuvaiseksi yksityisistä päiväkotiyrityksistä. Entä jos yritys meneekin konkurssiin ja kunnalla ei ole enää omia valmiuksia tarjota kaikille lapsille hoitopaikkaa? Toivottavasti näin ei tapahdu, mutta kaikkiin riskeihin tulee varautua. Puhutaan pienten lasten ja perheiden arjen kannalta isoista asioista - arjen mahdollisimman mutkattomasta toimivuudesta.

Tämän vuoksi tulisi kunnan oman, uuden Käräjämäen päiväkodin rakentaminen, asettaa Euran keskustassa ykköstavoitteeksi. Kun kunta järjestää varhaiskasvatuksesta enemmistön itse ja täydentää sitä laadukkailla yksityisillä palveluilla, niin kokonaisuus on kaikille osapuolille paras mahdollinen. Aloitettaisiin siis uuden Käräjämäen päiväkodin rakentaminen mahdollisimman nopeasti ja katsotaan, kuinka suuri tarve sen valmistumisen jälkeen on vielä yhdelle täysin uudelle yksityiselle päiväkodille. Näin varmistetaan kunnan edellytykset vastata hoitotarpeeseen eikä tulla liian riippuvaisiksi yksityisistä toimijoista.

Samaan aikaan tulee huolehtia myös henkilökunnan asemasta. Huolestuneita ääniä on jo kuulunut, vaikka kunnanhallituksen päätöksistä tehtyjen uutisten mukaan irtisanomiset pyritään välttämään. Arvioni kuitenkin on, että etenkin perhepäivähoitajien asema tehtyjen linjausten pohjalta on vähintäänkin tukala. Mietteliäinä ovat myös monet vanhemmat, jotka tahtoisivat lapsilleen perhepäivähoitoa.

Olennaista olisikin nyt huolehtia siitä, että muutoksille varataan riittävän pitkät siirtymäajat, henkilöstön asemasta ja esimerkiksi lisäkoulutuksesta huolehditaan ja perhepäivähoidon saatavuus tavalla tai toisella myös tulevaisuudessa mahdollistetaan.

Kunnanhallitusta on kiitettävä siitä, että se on sysännyt varhaiskasvatuksen kehittämisen Eurassa eteenpäin. Muistetaan kuitenkin, että hallitulla muutoksella saavutetaan rytinän sijaan kuntalaisten kannalta kestävämpi ratkaisu pitkälle tulevaisuuteen

 

9.5.2017

Kristiina Salonen, kansanedustaja (sd)

Nykymenolla jonkun on aina kuoltava ennen kuin huoli otetaan tosissaan

Kansanedustaja Kristiina Salosen (sd.) mitta on täynnä vanhustenhuollon nykyistä "villiä länttä", jossa mikä tahansa yritys voi tulla hakemaan kasvua vanhustenhuollosta jopa ikäihmistemme hengen kustannuksella. Hän peräänkuuluttaakin vastuullisuutta ja tiukempia tuottajakriteerejä vanhuspalveluihin. Salosen mukaan iäkkäille voi toki tarjota hyvinkin monenlaisia elämää helpottavia palveluita eri aloilta, mutta vanhustenhoidon on oltava kuitenkin ensisijaisesti hoiva-alan ammattilaisten työtä. Hän jätti asiasta hallitukselle kirjallisen kysymyksen eilen 9.5.2017.

 

-       Viime aikoina vanhuspalveluiden kustannussäästöjä on alettu hakea kyseenalaisella tavalla. Joissakin kunnissa vartijat ovat alkaneet hoitaa vanhusten turvapuhelinkäyntejä koulutetun hoitohenkilökunnan sijaan. Eri ammattiryhmien työnkuvien laajentaminen ei ole lähtökohtaisesti huono asia, mutta jos ensiapukurssin väitetään riittävän turvahälytyksen tehneen, vaikkapa kaatuneen, vanhuksen auttamiseen, aletaan säästämään hengenvaarallisella tavalla, sanoo Salonen. 

Salonen muistuttaa, että esimerkiksi kotona kaatuneen vanhuksen nostaminen ei ole pelkkä nostotapahtuma.  

-       Vanhustyötä tehdään vuorovaikutuksessa, toisen ihmisen kotona ja usein hyvinkin herkässä elämänvaiheessa. Työn sensitiivisyyden takia pitää olla taitoa kohdata vanhus, mutta samalla on osattava tehdä arviota henkilön avun tarpeesta ja terveydestä kokonaisuutena. Muistisairauksien lisääntyessä varhaisia oireita voi jo havaita juuri turvahälytysten kautta. On osattava havainnoida kotona muutakin kuin ko. hälytyksen asiaa, yhdistää usein toistuvia avunpyyntöjä toisiinsa ja selvittää vanhuksen kotona pärjäämistä yleisemminkin. Näiden käyntien avulla voidaan päästä kiinni varhaisessa vaiheessa johonkin aluilla olevaan sairauteen tai vaikkapa yksinäisyyteen. Se säästää yhteiskunnan varoja pitkällä tähtäimellä, muistuttaa Kristiina Salonen.  

 

Salonen on huolissaan siitä, että teollisuudesta tuttu alihankkijajärjestelmä on rantautumassa myös sosiaali- ja terveyspalveluihin. Kunnat voivat ostaa palvelunsa yhdeltä tuottajalta, joka voi ostaa taas jonkin osan palvelua toiselta palveluntuottajalta.

 

-       Nostin asian esiin jo maaliskuussa, kun kävi ilmi, että Raumalla hoitajien turvakäynnit ovat vaihtuneet vartijoihin kaikessa hiljaisuudessa. Kirjoitin tuolloin, että palvelun pilkkominen pieniin osiin johtaa palvelukokonaisuuden ketjuttamiseen ja alihankkijajärjestelmään, jolloin kukaan ei todellisuudessa pysty hallitsemaan esimerkiksi vanhuksen saamaa palvelukokonaisuutta ja sen laatua. Suuret rakennusurakat ovat osoittaneet, kuinka vaikeaa on pitää huolta koko alihankkijakokonaisuuden hallinnasta. Jos se on hankalaa rakennustyömaalla, voi vain kysyä kuinka vaikeaa se on ihmisten hoivapalveluissa, puuskahtaa Salonen. 

 

Toukokuun alussa uutisoitiin Vantaalla sattuneesta tapauksesta, jossa vanhus jäi wc-istuimen vangiksi ja avun saaminen viivästyi. Sen seurauksena vanhuksen tila heikkeni niin paljon, että hän kuoli myöhemmin sairaalassa. Tapauksesta käynnistynyt keskustelu viime kädessä vastuussa olevasta tahosta on Salosen mukaan surullinen esimerkki siitä mitä voi tapahtua, kun kokonaisuuden hallintaa ei ole.

 

-       Kenenkään henki ja terveys eivät saa enää vaarantua. Jos yrityksellä ei ole alan koulutuksen saanutta henkilökuntaa, miten he voivat automaattisesti toimia vanhuspalveluissa? Tällaisesta monille itsestäänselvyydestäkin pitäisi näköjään olla laki säädettynä. Näitä vanhustenhuollon huolia ei näköjään oteta tosissaan ennen kuin joku kuolee. Surullisella tiellä aletaan olla, sanoo Salonen. 

 

14.4.2017

Ismo Nieminen, Säkylän-Köyliön seurakunnan kappalainen 

Meidän puolestamme

”Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois.”     (Jesaja 53:3)

Pyysin käsistään taitavaa tuttavaani tekemään minulle pöytäkrusifiksin, ristiinnaulitun kuvan. Tekijä näytti minulle luonnosta työstään. Olin tyrmistynyt.  Huomioni kiinnittyi Jeesuksen synkkiin ja kärsiviin kasvoihin. Pieneen puunpalaan oli veistetty niin paljon ahdistusta, että sitä oli melkein vastenmielistä katsoa. Ei, ajattelin minä. En halua tällaista ristiä vaan sellaisen perinteisen missä Jeesus levollisesti ja tyynesti riippuu ristillään.

Sitten ajattelin että ei kärsimys voikaan olla ylevää ja kaunista. Kärsimys on täynnä verta hikeä ja kyyneleitä. Mitä enemmän katsoin kärsivän Vapahtajan kasvoja puunpalasessa, sitä enemmän ne alkoivat puhutella. Jeesus kärsi meidän puolestamme ja kärsineenä hän ymmärtää kärsiviä. Pääsiäisaika johdattaa meidät ristin äärelle. Pääsiäisaika johdattaa meidät myös ylösnousemukseen iloon. Pääsiäisenä voimme hetkeksi unohtaa arjen ahdistukset.

Hyvää Pääsiäistä.

26.3.2017

Timo Lehtonen, kuntavaaliehdokas (sd), Säkylä

Kuntavaalit tulee- elämää on sen jälkeenkin

TEEMOJA ja NÄKEMYKSIÄ VAALIEN ALLA

Kuntavaaleihin on aikaa pari viikkoa. Kiire , monessakin mielessä, näyttää vaivaavan meitä kaikkia. Vaalityötä on tehty omissa lautakunnissa, valtuustoissa ja muissa luottamustehtävissä koko menneen vaalikauden ajan.

Merkkinä vaalien läheisyydestä on, että tienvarsiin on ilmestyneet puolueiden vaalimainokset ja lehdet niin kuin sosiaalinen mediakin julkaisee kovalla tahdilla niin ryhmien kuin ehdokkaidenkin omia teemoja ja mainoksia. Sosiaalinen media on mahdollistanut aika lailla laajemman henkilökohtaisenkin mainonnan, mutta mikä on sitten se ydinajatus, joka saa äänestäjän kirjoittamaan tietyn numeron omaan äänestyslippuunsa. Mielestäni se on se, mitä ehdokas itsessään on saanut aikaan menneellä vaalikaudella tai muuten omissa luottamus- ja järjestötehtävissään, missä on saanut vaikuttaa kuntalaisteen arkeen ja hyvinvointiin. Seuraavassa omia ajatuksiani siitä, mitä minä pidän tärkeänä , kun
olen ehdolla vaaleissa 2017 Säkylässä.

Valtakunnallinen sote –suunnittelu elää omaa elämäänsä ja oma uskoni sen toteutumiseen on aika lailla horjuva. Onko se liian iso paketti toteutettavaksi tässä lyhyessä ajassa, vai kaatuuko se omaan mahdottomuuteensa? Itse kallistun jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Siksi olenkin vankkumaton Satasoten kannattaja, vaikka sekin on Säkylän valtuustossa aina välillä saanut soraääniä aikaan. Itse olen sitä mieltä, että siinä on pysyttävä mukana, samassa yhtenäisessä rintamassa muun Satakunnan kanssa. Vain se takaa meille mahdollisuudet saada omat sosiaali-ja terveyspalvelumme säilymään kuntalaisille parhaalla mahdollisella tasolla. Jos ja kun hallituksen aikaansaannos kaatuu, on tässä oltava mukana yhdessä rintamassa. Tärkeintä on pyrkiä vahvistamaan omien terveyspalveluidemme laatua hyvillä ja järkevillä päätöksillä. Tästä esimerkki Säkylän valtuuston yhtenäinen päätös tehostetun palveluasumisen toiminnan aloittamisesta 1.7 lukien kunnassamme. Ns. Wanhala ajettiin aikanaan alas, koska kunnat eivät sitä enää riittävästi käyttäneet. Se oli pakon sanelema päätös silloin. On hienoa, että nyt uuden tilanteen edessä olimme avoimia ja teimme hyvän, puoltava päätöksen asiassa. Olin mukana, kun Wanhalan lopettamista käsiteltiin em. syistä terveydenhuollon kuntayhtymän hallituksessa. Nyt olen tyytyväinen, että sain olla mukana myös aloittamassa asiaa uudelta pohjalta taas, kun perusturvalautakunnan kanssa teimme esityksen, hyvien perustelujen pohjalta, toiminnan uudelleen aloittamisesta. Mikään ei ole kiveen hakattua, jos löytyy järkevä ja hyvä perustelu, voi vanhaankin ratkaisuun aina palata. Se ei ole takinkääntöä, vaan kauaskantoista ja järkevää politiikkaa kuntalaisten hyväksi.

Kuntamme väestö ikääntyy ja se asettaa haasteita niin terveyspalveluille kuin harrastus –ja liikuntamahdollisuuksienkin kehittämiselle. Olen seura- ja yhdistystoiminnan ja tietysti myös oman urheilu-uran kautta päässyt seuraamaan esimerkiksi liikuntapaikkojemme kehittymisen viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana. Säkylässä on tälläkin hetkellä erinomaiset harraste – ja liikuntapaikat monipuoliseen liikkumiseen ja harrastamiseen. Se ei tarkoita, etteikö siinäkin olisi vielä kehittämistä. Erityisesti ikääntyvä väestö kaipaa lisää virkistys- ja liikkumismahdollisuuksia, jolla ainakin hidastetaan laitoksien ja terveyspalvelujen ylikuormitettua käyttöä. Kun kuntalaiset liikkuvat, he pysyvät terveempinä ja näin aina vähemmän joutuvat käyttämään kunnallista terveyspalvelutarjontaa. Erityisesti huomion kohteena tulee olla esimerkiksi sotaveteraanit, - invalidit sekä kaikki ne muut, jotka ovat mahdollistaneet sen, että näissä olosuhteissa saamme yleensä elää, kasvattaa ja kouluttaa lapsiamme ja pitää huolta perheestämme. Vuosittain sotaveteraanien käyttöön jaettavat varat tulee entistäkin tehokkaammin jakaa niille, joiden hyvinvointiin ja kuntoutukseen ne on tarkoitettu.

Toinen haaste on nuorison liikkuminen, myöskin nuorten aikuisten. Parhaassa työssäkäynti-iässä olevat nuoret aikuiset ikäluokassa 25-50v liikkuvat suhteellisen vähän noin yleisesti ottaen. Osa liikkuu ja harrastaa erittäin paljon, mutta vielä suurempi osa ei juuri liiku eikä muutenkaan harrasta ja osallistu työnsä lisäksi mihinkään. Siinä kytee seuraava terveyspalvelujen pommi aikanaan? Sama pätee koululaisiin. Koululiikunta käy vähiin, mutta seurojen toiminnassa ovat mukana vain ne, jotka muutenkin aktiivisesti harrastavat eri lajeja jo ennestään. Taas iso joukko muuta nuorisoa liikkuu vain moottoroidusti tai ei lainkaan.
Kolmas sektori eli yhdistykset ja seurat mm. tekevät pyyteetöntä talkootyötä, että kaikilla olisi mahdollisuus harrastaa. Sen toiminnan tukeminen ja kehittäminen ovat itsellänikin yksi tärkeimmistä teemoista, joihin haluan vaikuttaa.

Säkylän kunnan yksi valteista jatkossa tulee olla myös kunnan vetovoimaisuus. Alueella on paljon vahvaa ja yhteisöllistä toimintaa esimerkiksi kyläyhdistysten muodossa. Kun kuntamme kylissä on elinvoimaa, sinne on helppo muuttaa ja tuoda sinne perheensäkin. Kun yrittäjyys ja työpaikkojen määräkin tuntuvat olevan vahvassa nousussa, on myös asumisolosuhteiden oltava siinä kunnossa, että tänne halutaan tulla eikä päinvastoin. Yhteistoiminta naapurikuntien kanssa rakentavalla ja järkevällä tavalla on järkevää päätöksen- tekoa ja siihen liittyy esimerkiksi huolehtiminen yhteisesti alueemme ympäristöstä kansallismaisemineen ja vesistöineen. Köyliönjärvi on myös tärkeä suojeltava ja kohde Pyhäjärven ohella. Hanketta Köyliönjoen pelastamiseksi Eurajoki hankkeen mukana on ehdottomasti tuettava.

Näillä ajatuksilla teen omaa vaalityötäni kuten tähänkin asti. Olemalla mukana siinä, minkä koen meille kaikille tärkeäksi ja kehittämisen arvoiseksi. Olemalla siis oma itseni kaikessa siinä monipuolisessa vaikuttamistarjonnassa, missä olen saanut olla ja saan toivon mukaan edelleenkin olla mukana.

PIDETÄÄN KAIKKI MUKANA – YHDESSÄ OLEMME VAHVOJA

6.3.2017

Ari Reunanen, kuntavaaliehdokas, Eura

Terve sielu terveessä ruumiissa

Näin kuuluu vanha sanonta ja osuu naulan kantaan. Liikunta on yksi tapa huolehtia terveydestä, mutta etenkin fyysiseen terveyteen liikunnalla on kiistatta suuri vaikutus. 

Euralla on vankat urheiluperinteet ja kunnassa toimivat monet urheiluseurat tekevät arvokasta työtä etenkin lasten ja nuorten liikunnan parissa. Itsekin junioreiden kanssa toimivana voin vain kiittää niitä monipuolisia ja hyviä liikuntamahdollisuuksia joita kunnasta löytyy. Jäähalli, kuntosalit, pururadat, urheilukentät, Urheilutalo – vain muutamia mainitakseni.

Jääkiekkoa työkseni pelatessani meillä oli tapana leikkimieleisesti joukkueessa sanoa, että kehitys loppuu tyytyväisyyteen. On tärkeää pyrkiä koko ajan parempaan. Esimerkiksi jokaisella lapselle tulisi taata mahdollisuus liikuntaharrastukseen. Yhdenkään lapsen innokkuus liikuntaharrastukseen ei saisi törmätä siihen, että perheellä ei ole mahdollisuutta hankkia sulkapallomailaa tai futistossuja. Sekin on nimittäin ikävää todellisuutta nyky-Suomessa. Harrastukset auttavat nuoria saamaan koko elämän kestävän positiivisen suhteen liikuntaan ja sitä kautta omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen. Siksi sitä pitää kaikin keinoin tukea. 

Puhumme myös aivan liian vähän eri ikäisten aikuisten liikuntamahdollisuuksista. Jotkut tykkäävät puurtaa yksin pururadalla tai käydä muuten vain kävelyllä kaverin kanssa, mutta myös ”höntsäämiselle” on kasvava tilaus. Kaikille avoimet ja vapaat vuorot lähteä pelaamaan vaikkapa sählyä tai koripalloa porukalla tulisivat tarpeeseen. Tähän tilaukseen on syntynyt jo isommissa kaupungeissa nimittäin jopa yrityksiä. Terve ruumis, terve sielu - niistä syntyy perusta hyvään tulevaisuuteen.

1.2.2017

SDP:n puheenjohtajaehdokas Timo Harakka

Liikkeelle

Meidän velvollisuutemme on voittaa 2019 vaalit. Eriarvoistaminen ja julkisten palveluiden yksityistäminen on pysäytettävä. Meitä velvoittavat palkansaajat ja pienyrittäjät, työttömät ja osattomat, köyhät, niin nuoret kuin vanhat tavalliset suomalaiset.

Me emme voi toivoa, että kansalaiset äänestävät jotakin vastaan, vaan meidän on tarjottava se, minkä puolesta voi toimia. 

SDP:n puheenjohtajan tehtävä on nousta päivänpolitiikan painien yläpuolelle ja puhua seuraavan hallituksen pääministerin suulla. Hänen on luotava toivoa ja näköala turvalliseen tulevaisuuteen. Nykyisen hallituksen riidankylväntään ja eriarvoistamiseen väsyneet suomalaiset toivovat, että seuraava pääministeri on kokoava, yhteistyöhenkinen rakentaja. 

Puolueemme on myötätuulessa mielipidetutkimuksissa. Se kertoo, että kansalaiset odottavat meiltä vaihtoehtoa, ovat valmiita kuulemaan, miten SDP vie Suomen turvalliseen tulevaisuuteen. Vaalit voitamme vain, jos tunnistamme maailman muutokset ja esitämme ratkaisuja. Silloin voimme vakuuttaa myös yhä useamman alle 50-vuotiaan suomalaisen, joka on huolissaan omasta ja puolison työpaikasta, lasten koulutuksesta ja ehkä omien vanhempien kunniallisesta hoidosta ensi vuosikymmenellä.

 

9.1.2017

SDP:n varapuheenjohtajaehdokas Ari Marjeta

Sote-rosollissa liikaa aineksia

Hallituksen esittämää maakuntiin pohjautuvaa sote-uudistusta on tervehdittävä ilolla, mutta valitettavasti se sisältää liian paljon aineksia samanaikaisesti toteuttavaksi. Sen vuoksi uudistuksen alkuperäisinä tavoitteina olleet perus- ja erikoissairaanhoidon integraatio, palvelujen tasapuolinen saatavuus koko maassa, kansalaisten terveyserojen kaventaminen sekä sote-menojen bruttokansantuotteen kasvua huomattavasti suuremman nousuvauhdin taittaminen saattavat jäädä toteutumatta eikä lopputulosta pysty kukaan tämän esityksen pohjalta ennustamaan.

-          Sote-rosolliin kasattiin nyt liikaa aineksia. Kermaviilipunajuuri-kuorrutteen sijasta siihen hujautettiin höysteeksi kinkun paistorasvat – keskustan maakunta-haave ja kokoomuksen valinnanvapaushöttö. Lopputuloksena rosollin rasvojen kovetuttua alkuperäinen, kansanvaltaisesti johdettu hyvinvointivaltion ylpeydenaihe muuttuu syömäkelvottomaksi, suoraan kompostoitavaksi jankoksi, sanoo SDP:n varapuheenjohtajuutta tavoitteleva sote-alan yrittäjä, lieksalainen Ari Marjeta.

Marjetan mukaan sote-uudistuksen punainen lanka katosi nimenomaan poliittisen lehmänkaupan takia. Keskustan ikiaikainen maakuntahallinto-uni ja kokoomuksen yksityistämiskiima johtavat järjestämis- ja tuottamisvastuun erottamiseen ja myös julkisen tuottamisen pakkoyhtiöittämiseen, jonka takia palvelujen tuottamisesta tulee maakunnan, yksityisyritysten ja kolmannen sektorin palvelutoimijoitten sekamelska. Huolestuttavaa on myös kansanvaltaisen ohjauksen katoaminen tästä kokonaisuudesta.

-          On myös kysyttävä avoimella kysymyksellä, mitkä ovat olleet perussuomalaisten tavoitteet tässä uudistuksessa. Niistä ei ole tullut minkäänlaista ymmärrettävää selvitystä.

Huolta aiheuttaa myös se, että vaikka kokonaisuuksia olisi mahdollisuus pilkkoa pienempiin osiin, kokonaispalvelua pystyvät silti tuottamaan vain kansalliset ja monikansalliset suuryritykset. Pienten ja keskisuurten yritysten toimintaedellytyksiä hallitus kyllä lupaa turvata, mutta Marjetan vahva epäilys on, että käytännön tasolla se ei tule toteutumaan.

-          Pohjois-Karjalassa kaksi vuotta valmistellun Siun Sote -kuntayhtymän käynnistys on osoittanut, että pelkästään sote-asioissa on riittämiin sekä pieniä että suuria asioita ratkaistavana, vaikka meillä sekä järjestäjä että tuottaja on sama kuntayhtymä. Epäilen vahvasti, että kahdessa vuodessa pystytään rakentamaan sellaiset mallit, että järjestäjä ja tuottajat saadaan maakunnittain toimimaan.

Marjeta kiinnittää huomiota myös tarkoitukselliseen ajoitukseen asiasta tiedottamisessa.

-          Aikataulutuksen osalta pidän paheksuttavana sitä, että hallitus esitti päälinjat juuri ennen joulua eduskunnan jäädessä pitkälle tauolle. Tämän tauon aikana hallitus aikoo esittää muiden kuin sote-asioiden � kuten Ely-asioiden ja AVi:n järjestelyjen - siirron maakuntiin. Koko prosessi tuotiin siis siten käsittelyyn, että siitä päättävä elin, eduskunta, on koko prosessin ajan poissa työpaikaltaan, Marjeta paheksuu.

Valtion rahoituksella maakunnissa toteutettava sosiaali- ja terveysasioiden hoito Ruotsin mallin mukaisesti kyllä kelpaisi SDP:lle, jos tavoitteena olisivat uudistuksen alkuperäiset tavoitteet ja kokonaisvastuun säilyttäminen maakunnilla. Sote-uudistukseen ei olisi pitänyt tässä yhteydessä vielä sotkea muuta maakuntahallintoa. Nyt suomalaisten ylpeydenaihe, yhtäläisen sosiaali- ja terveydenhuollon toteutuminen tasapuolisesti kaikille kansalaisille uhataan hallituksen sote-rosollin myötä romuttaa monikansallisten yhtiöitten ovenavauspalveluksi ja kustannukset tulevat joka tapauksessa nousemaan. Näin suuri uudistus olisi vaatinut ilman muuta laajan parlamentaarisen valmistelun, jossa myös oppositio olisi saanut olla mukana. 

23.12.2016

Ismo Nieminen, Säkylä-Köyliön srk:n kappalainen

Hyvä tahto

Viikko sitten päivystin pari tuntia Pelastusarmeijan joulupadan äärellä. Ihmisillä oli tilaisuus kauppaan mennessään tukea sellaisten ihmisten joulua, joilla asiat ovat huonommin. Moni toi paketteja joulupadan juurelle. Olipa jotkut paketit kääritty kauniiseen joulupaperiinkin. Joulupatakin täyttyi hiljalleen parin tunnin kuluessa. Ihmisillä oli halu auttaa.

Työhuoneessani olen seurannut seurakunnan diakoniatyön tekemää avustustyötä. Seurakunta on jakanut ihmisille kauppaliikkeiden lahjoittamaa ruokaa ja joulun alla moni on saanut pienen lahjakortin, jolla voi hankkia jotain pientä juhlapyhien iloksi. Moni muukin järjestö, yhteisö ja yksityiset ihmisetkin ovat halunneet muistaa lähimmäisiä jouluna.

Enkelit julistivat jouluyönä: � Kunnia Jumalalle korkeuksissa ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto�. Jumalan hyvä tahto tuli näkyväksi Jeesus -lapsessa. Me kristityt olemme hyvän tahdon lähettiläitä. Jouluna ja joulun jälkeenkin.

27.10.2016

Ari Reunanen, Kasvatus- ja opetuslautakunnan puheenjohtaja (sd.), Eura

Euran päiväkodit saatava kuntoon

Eurassa tulee lähteä viemään eteenpäin uusien päiväkotien rakentamista, sillä tilanne ei vastaa 2010-luvun laadukkaan varhaiskasvatuksen tarpeita. Eurassa toimivista varhaiskasvatusyksiköistä ainoastaan yksi on suunniteltu varsinaiseen päiväkotikäyttöön. Muut kiinteistöt ovat erilaisia väliaikaisratkaisuja tai asuinkäyttöön suunniteltujen tilojen sovelluksia.

Euran varhaiskasvatuksessa työskentelee omistautunut ja ammattitaitoinen henkilökunta. Olen saanut sen omakohtaisesti huomata. Tämä on tärkein voimavara, jolla taataan lapsillemme laadukas varhaiskasvatus päivittäin. Lämpöä ja osaamista ei korvaa yksikään rakennus. Mutta olisi heidän tekemänsä arvokkaan työn vähättelyä sanoa, etteikö tiloilla olisi merkitystä. On vaikea uskoa kovin monen olevan tyytyväinen, jos esimerkiksi terveyskeskuksen vuodeosasto sijaitsisi yrityksen kokous- ja saunatiloissa kuten yksi Euran päiväkoti tällä hetkellä. Olosuhteilla on väkisinkin vaikutusta.

Souppaan oppimiskeskuksen toteuttamista � käytännössä Kirkonkylän koulun yhteyteen suunnitellun uuden päiväkodin rakentamista � hidastaa tällä hetkellä erityisesti Souppaan alueen kaavoituksesta tehty valitus. Pahimmillaan tämä  hidastaa vuosilla tarpeellisten tilojen rakentamista. Se taas pakottaa Käräjämäen päiväkodin toimimaan puutteellisissa väliaikaistiloissa ja haittaa lisäksi muiden pienempien yksiköiden  tarpeellista uudistamista. Yhtälailla hankkeen etenemisen hidastuminen haittaa perheiden kannalta nykyistä parempien ja joustavampien varhaiskasvatusuudistusten toteuttamista, esimerkiksi avointa päivähoitoa ei voida kehittää olemassa olevien tarpeiden mukaisesti. 

Pohjois-Eurassa taas on kärsitty jo useampi vuosi hyvin poukkoilevista päiväkotiratkaisuista, koska tilat ovat kohdanneet useita erilaisia sisäilmaongelmia. Tilanne on ollut niin perheiden, lasten kuin työntekijöiden kannalta välillä jopa kohtuuton. Olisi kaikkien kannalta hyvin toivottavaa, että vuoden 2017 aikana lopultakin Pohjois-Euran päiväkotien tulevaisuus saataisiin ratkaistuksi seuraavaksi 30 vuodeksi eteenpäin ja lähitulevaisuudessa iskettyä lapiot santaan tarvittavien tilojen toteuttamiseksi. 

Emme voi Eurassa olla ylpeitä päiväkotirakennustemme tilasta. Tästä johtuen Euran kasvatus- ja opetuslautakunta päätti edellisessä kokouksessaan ehdottaa kunnanhallitukselle Souppaan oppimiskeskuksen suunnittelun jatkamista valituksista huolimatta ja Pohjois-Euran varhaiskasvatusta koskevien suunnitelmien päivittämistä uudistusten toteuttamiseksi. Olosuhteet olisi saatava viimein 2010-luvulle, lapset ovat sen ansainneet. Onneksi tilanne on nopeasti korjattavissa positiivisella otteella ja oikeilla päätöksillä!

 

22.8.2016

Ari Reunanen, Kasvatus- ja opetuslautakunnan puheenjohtaja (sd.), Eura

Päivähoitomaksujen korotukset peruttava

 

Tukeako perheitä vai ei? Kas siinä pulma, jota Juha Sipilän (kesk.) perusporvarihallitus parhaillaan pohtii. Sipilän hallitus on aiemmin tänä keväänä linjannut, että se nostaa päivähoitomaksuja jopa 22%. Tämä tarkoittaa keskituloiselle lapsiperheelle pahimmillaan jopa kahden tuhannen euron vuosittaista korotusta lasten päivähoitokustannuksiin. Keväällä käydyn julkisen keskustelun pelästyttämänä ja opposition paineesta hallitus kuitenkin siirsi ratkaisun kevään sijasta syksyyn. 

Nyt syksyn lähestyessä Kokoomus on alkanut julkisesti pohtia päivähoitomaksujen korotuksista luopumista ja jopa niiden alentamista. Valtionvarainministeri Orpo (kok.) on myöntänyt päivähoitomaksujen alentamisen olevan  järkevä toimenpide niin työllisyyden kuin suomalaisten perheiden taloudellisen aseman parantamiseksi. Ja oikeassahan Orpo on. Mitä pienemmät päivähoitomaksut ovat, sitä paremmat edellytykset vanhemmilla on huolehtia arjen tavallisista asioista: asumisesta, ruuasta, vaatteista, harrastuksista ja liikkumisesta. Ja tutkitusti voidaan todeta, että alemmat päivähoitomaksut parantavat etenkin naisten asemaa työmarkkinoilla. Tätä positiivista suuntaa Suomessa on syytä tavoitella. Hyvinvointi kasvaa hyvinvoivista perheistä.

Sipilän hallitus on kaavaillut keräävänsä päivähoitomaksujen korottamisella 56 miljoonaa euroa. Samalla Sipilän hallitus on kuitenkin nyt kesällä tehnyt päätöksen mm. perintöveron keventämisestä 60 miljoonalla eurolla. Esimerkiksi lapsille annettavan kahden miljoonan euron lahjan vero laskee 20%. En tiedä kuinka monella meistä on lahjoittaa lapsilleen kaksi miljoonaa euroa, mutta näköjään joillakin on. Ja nyt kaikkien perheiden pitäisi maksaa kukkarostaan tällainen veroale. Kuulostaa kaverikapitalismilta parhaimmillaan. Kun kerran tällaisiin veronalennuksiin riittää rahaa, niin luulisi sitä riittävän tärkeämpiinkin asioihin. 

Tulevien viikkojen aikana Kokoomusta mitataan kunnolla. Onko se tosissaan vai onko julkisuudessa esitetty pehmeys vain hämäystä? Toivon lämpimästi, että hallitus valitsee kestävän linjan ja satsaa tulevaisuuteen, peruu päivähoitomaksujen korotukset ja ottaa tavoitteekseen niiden alentamisen. Se on kestävää ja vastuullista politiikkaa � politiikkaa, jota tämä aika tarvitsee. Valtiovarainministeri Orpo ja hallitus ansaitsevat kiitokset, jos valitsevat vastaavat alun kysymykseen kyllä. 

 

Ari Reunanen

Kasvatus- ja opetuslautakunnan puheenjohtaja (sd.), Eura

20.7.2016

Ari Reunanen, Valtakunnallisen työpajayhdistyksen hallituksen varajäsen

Polut työelämään vaativat resursseja 

Suomen nykyisen hallituksen työllisyyspolitiikkaa ei voi seurata kovin tyytyväisenä. Etenkin enemmän tukea työllistymiseensä tarvitsevat ovat saaneet lähinnä keppiä porkkanan sijaan ja tarvittavista tukitoimenpiteistä on resursseja jatkuvasti leikattu, vaikka puheissa juhlallisesti julistetaan aina kuinka tärkeää työllistymisen tukeminen on.

Suomessa on tällä hetkellä työtä vailla olevia ihmisiä enemmän kuin Satakunnassa on asukkaita, heistä yli vuoden yhtäjaksoisesti työtä vailla on lähes saman verran kuin Porissa ja Raumalla on yhteensä asukkaita. Se on valtavan paljon. Ja on hyvä muistaa, että jokainen työtön on ihminen � ei vain tilastonumero. Työllisyyspolitiikkaa seuratessa tämä näyttää päätöksentekijöiltä välillä unohtuvan.

On hyvä on muistaa, että meillä on jo olemassa valtava määrä osaamista, tietoa ja välineitä työllistymisessä tukemiseksi. Monesti yksi vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia. Ongelmana on vain, että hallitus vie keinot käyttää näitä toimivia konsteja. Esimerkiksi palkkatuen määrää on leikattu merkittävästi, vaikka se on yksi parhaista keinoista tukea ihmisen polkua avoimille työmarkkinoille. Sen seurauksena monen ihmisen työttömyys pitkittyy aivan turhaan. Työttömyyden pitkittyessä myös sosiaali- ja terveysongelmat kasvavat huomattavasti � nämä taas vaikeuttavat työllistymistä entisestään.

Suomen yli 200 työpajassa ja Satakunnan vajaassa 20 työpajassa on paljon osaamista toimia työtä vailla olevien ihmisten valmennuspaikkana kohti työelämää. Työpajat tarjoavat erilaisia polkuja työllistymisen tukemiseksi. Monesti työllistyminen onnistuukin, kun ihmisellä on uskoa tulevaisuuteen ja omiin kykyihinsä sekä tarjolla on oikeanlaista tukea. Tällä hetkellä valtiovalta on kuitenkin suunnittelemassa 1/3 leikkausta myös työpajojen rahoitukseen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että työpajat pystyvät jatkossa auttamaan Suomessa jopa 10 000 ihmistä vähemmän. Hallituksen puheet ja teot näyttävät olevan pahasti ristiriidassa. Toivottavasti hallitus peruu leikkausaikeensa, mutta mikäli se jatkaa valitulla tiellä loppuun asti, niin meidän kansalaisten on hyvä tietää sen olevan harkittu ratkaisu.

 

13.6.2016

Kristiinan Salonen, kansanedustaja, sd

Tavoitteena savuton Suomi

 

15 vuotta sitten tupakointia oli jo Suomessa rajoitettu valtaosassa julkisia tiloja. Kun lähdin tuolloin opiskelijavaihtoon Portugaliin, kohtasin kulttuurishokin välittömästi lentokoneesta poistuttuani. Lentokentällä tupakoitiin kaikkialla. Hyvin pian huomasinkin tulleeni kulttuuriin, jossa tupakointi oli enemmän normi kuin poikkeus. Opettajat tupakoivat luokkahuoneissa, koulun aulassa olevassa opiskelijakahvilassa tupakoitiin ja bussipysäkillä äiti tupakoi pieni lapsi sylissään ilman vihaisia katseita kanssamatkustajilta. Nuorelle tytölle Portugali tuntui tupakoinnin osalta takapajulalta, jossa ei vielä oltu ymmärretty tupakoinnin merkitystä terveydelle. Suomi taas tuntui edistykselliseltä hyvinvointimaalta. Näin on ollutkin. Suomessa juuri vahvojen kieltojen myötä tupakointikulttuuri on muuttunut valtavasti. 

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta hyväksyi kesän aluksi yksimielisen mietinnön paljon julkisuudessakin olleesta tupakkalain uudistamisesta. Tupakkalain kokonaisuudistuksella säädetään kansallisia tiukennuksia tupakkalakiin ja pannaan täytäntöön EU:n tupakkatuotedirektiivi. Tupakkatuotedirektiivin myötä muun muassa mentolin makuiset savukkeet kielletään vuonna 2020 koko EU-alueella ja pakkauksiin tulee yhdistetyt terveysvaroitukset. Myös sähkösavukkeet sekä niissä käytettävät nesteet tulevat tupakkalain piiriin. Tupakan vastikkeita, kuten energianuuskaa säännellään aiempaa tiukemmin. Kunnianhimoisena tavoitteena on, että vuonna 2030 alle 5 % suomalaisistakäyttäisi tupakkaa tai muita nikotiinituotteita. 

Erityisesti lapsia ja nuoria halutaan suojella tupakan haitoilta ja vähentää tupakoinnin houkuttelevuutta. Vaikka nuorten tupakointi on vähentynyt, markkinoille on tullut paljon muita tupakan kaltaisia ja nikotiinia sisältäviä tuotteita, jotka nuoret voivat kokea houkutteleviksi. Lapsen ja nuoren voi olla vaikea mieltää kynää tai huulikiiltoa muistuttavat Hello Kitty -kuvioiset, glitterillä koristellut sähkösavukkeet mansikanmakuisine nesteineen tupakkatuotteiksi. Nikotiiniton piristäviä aineita sisältävä energianuuska taas houkuttaa ja koukuttaa jopa alakouluikäisiä samalla tavalla kuin energiajuomat ja voi helposti johtaa oikean nuuskan käyttämiseen. Nuorten terveystapatutkimuksen mukaan lähes kymmenesosa 14�18-vuotiaista pojista on kokeillut energianuuskaa. Energianuuskarasia ei poikkea millään tavalla nuuskarasiasta. Tuote kopioi oikeaa nuuskaa kaikin tavoin. Ainoastaan nikotiini puuttuu tuotteesta. Juuri tällä tavalla nuoria houkutellaan heihin kohdistetuilla lähes oikean oloisilla tuotteilla tulevaisuudessa tupakkatuotteiden käyttäjiksi.

 

Lain myötä tupakointikieltoja laajennetaan ja mahdollisuuksia rajoittaa parveketupakointia lisätään. Taloyhtiö voi hakea kunnalta lupaa kieltää parveketupakointi kokonaan. Jokaisella on kuitenkin yhä oikeus tupakoida omassa asunnossaan, parvekkeellaan ja ulkoalueellaan, jos se ei aiheuta haittaa muille talon asukkaille. Autossa tupakointi on jatkossa kielletty, jos samassa kyydissä matkustaa alle 15-vuotias lapsi. Kielto on merkittävä valiokunnan aikaansaama lisäys lakiin. Se suojaa alaikäisiä passiivisen tupakoinnin haitoilta, jotka autossa ovat lapsen kehittymättömille keuhkoille moninkertaisesti haitallisempia kuin esimerkiksi ravintolatupakointi aikuiselle. Lainsäätäjinä halusimme antaa vahvan moraalisen viestin lapsen terveyden suojelemisen tärkeydestä. 

Suomen tupakkalaki on jo valmiiksi ollut maailman kireimpiä. Sen ansiosta tupakointi on viime vuosikymmenet ollut selvässä laskussa. Savuttomuudesta on tullut normi. Ne ajat, jolloin esimerkiksi baareissa ja yökerhoissa sai tupakoida tai kun koulujen ja sairaaloiden pihoilla oli tupakkarinkejä, tuntuvat hyvin kaukaisilta. Puhumattakaan siitä, että Marlboro-mies kelpasi mainostamaan lähes mihin tahansa lehteen tupakoinnin iloja. Tästäkin huolimatta tupakointi on yhä maassamme keskeinen kansanterveyden ongelma, joka aiheuttaa yli 4 000 ennenaikaista kuolemaa vuosittain. Perinteisen tupakan haitat tunnetaan kyllä hyvin, mutta esimerkiksi sähkösavukkeissa käytettävä höyry voi altistaa ihmiset sellaisille terveysriskeille, joita ei vielä edes tunneta. Sen vuoksi on hyvä, että myös nämä uudet tuotteet tulevat nyt tiukemman sääntelyn alaiseksi.

Pelkällä lainsäädännön tiukentamisella ei tietenkään saada aikaan parhaita tuloksia, vaan rinnalle tarvitaan muita toimenpiteitä. Esimerkiksi kouluissa olisi tärkeää puhua tupakan lisäksi vielä enemmän myös muiden tupakkatuotteiden haitoista. Tupakoinnin lopettamista pitäisi tukea nykyistä paremmin, sillä suuri osa tupakoitsijoista haluaisi lopettaa, mutta aina se ei onnistu yksin. Suurin työ on kuitenkin tehtävä siinä, että yhteiskunnan pienituloisimmat ja vähiten koulutetut eivät vuodesta toiseen olisi tupakoinnin takia yhteiskunnan sairaimpia ja huonovointisimpia. Tavoitteena tuleekin olla koko kansan kattava savuton Suomi. 

30.5.2016

Kristiina Salonen, kansanedustaja, sd

Nuorisotyöttömyys vaarantaa tulevaisuuden kasvun eväät

 

Elin oman nuoruuteni juuri 90-luvun laman aikaan. Kesätyöpaikkoja ei saanut millään, sillä työttöminä olivat ystävieni vanhemmatkin. Yritin kasata kokemusta työelämästä toimimalla lapsenvahtina viikon siellä ja toisen täällä. Sain seuraavana kesänä kaupungin myöntämän kesätyöpaikkatuen, jonka avulla hain itselleni kesätyön taideliikkeestä. Palkkaa en saanut tukea enempää, mutta katsoin työkokemuksen olevan tärkeintä minulle. Seuraavaksi kesäksi keräsin rahaa erilaisin tempauksin lähteäkseni kesätyön tai kielikurssin sijaan partioleirille oppimaan kieliä. Se oli minulle ainut vaihtoehto päästä ulkomaille. Jotenkin nämä lamavuodet kitkuttelin läpi ilman oikeaa kesätyötä, mutta muistan vieläkin sen kovan innon ja haluan päästä kesätyöhön, mihin tahansa työhön. Ja sen pettymyksen, jonka koin, kun työpaikka jäi saamatta ilman suhteita oikeisiin yrityksiin ja ihmisiin kesä toisensa jälkeen. 

 

Hiljattain julkaistu uusin työllisyystilasto kertoo karua kieltään nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyyden kasvusta Suomessa. Maaliskuussa 15�24-vuotiaita työttömiä oli yhteensä 75 000, ja nuorten työttömyysaste oli 23,8 prosenttia. Työ- ja elinkeinoministeriön ennusteen mukaan yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita on ensi vuonna puolestaan jo lähes 140 000, mikä on miltei 40 % kaikista työttömistä.

 

Kesäaikainen työttömyys on väliaikaista, toisin kuin nuorisotyöttömyys. Nuorisotyöttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys ovat yksinäänkin ikäviä ilmiöitä, mutta yhdessä entistä vaikeampia. Tiedetään, että mitä pidempään ihminen on vailla työtä, sitä vaikeammaksi työllistyminen käy. Työllisyysmäärärahoista on leikattu siten, että rahat ovat loppuneet eri puolilla Suomea jo kauan ennen vuoden loppua. Kotimaista kulutusta heikentävät säästötoimenpiteet vaikuttavat työpaikkojen vähyyteen esimerkiksi palvelualoilla, jotka työllistävät paljon nuoria. Työpajatoiminnan suunnitellut leikkaukset kohdistuvat myös juuri nuoriin. Työ- ja elinkeinopalveluissa aikaa jokaisen työnhakijan henkilökohtaisen tilanteen läpi käymiseen ja selvittelyyn ei välttämättä enää ole, sillä yhdellä virkailijalla voi olla jopa 1 000 asiakasta. Nuori saattaa joutua odottamaan ensimmäistä tapaamista virkailijan kanssa reilusti yli puoli vuotta. Se on liian pitkä aika nuoren ihmisen elämässä.

 

Nuori työtön saattaa ajatella, ettei kukaan ota koppia hänen tilanteestaan, vaikka halu tehdä töitä on kova. Kriittisessä elämänvaiheessa - nuoruuden ja aikuisuuden sekä opiskelun ja työelämän välillä - on erityisen tärkeää, etteivät työttömyysjaksot venyisi pitkiksi. Pitkä työttömyys syö nuoren uskoa tulevaisuuteen ja omiin kykyihinsä sekä siihen, kuinka tarpeelliseksi hän itsensä kokee. Työ ei ole pelkkä ansaintakeino, vaan sen psykologinen merkitys ihmiselle on valtavan suuri. Työn avulla oman paikan löytäminen maailmassa on helpompaa, ja se tuo elämään tarvittavaa pysyvyyttä. Yhteiskunnan kannalta pitkittynyt nuorisotyöttömyys ongelmineen leikkaa tulevaisuuden työvoimaa, sitten kun sitä jälleen tarvittaisiin.

 

Nuorisotyöttömyyden kasvu ei ole pelkästään kotimainen ilmiö. EU-maissa nuorisotyöttömyys on viime vuosina kolkutellut jopa 30 prosentissa. Kansainvälisen työjärjestön ILOn tulevaisuusraportin mukaan työtä vailla oli miltei 74 miljoonaa 15�24-vuotiasta vuonna 2014, ja järjestö ennustaa työllisyysnäkymien yhä synkkenevän ensi vuonna. Kuten niin monet muutkin asiat, myös työttömyyden kasvu on globaali ongelma, joka ei tunne maiden rajoja. Erityisen huolestuttava se on sen vuoksi, että siitä kärsijät ovat niitä, joiden pitäisi rakentaa maiden ja yhteiskuntien tulevaisuus.

 

Nyt tarvittaisiin vahvaa signaalia siitä, että päättäjät ottavat vakavasti nuorisotyöttömyyden kasvun. Työllisyysmäärärahoista ei ole varaa leikata enää lainkaan, vaan panostukset työllisyyteen ovat tulevaisuuden investointi, joka maksaa itsensä takaisin. Nuorten kiinnittymistä työelämään on tuettava esimerkiksi nuorisotakuun tehokkaamman toimeenpanon, palkkatuetun työn ym. avulla ja huolehtimalla varhaisesta tukemisesta TE-toimistossa. Lisäinvestoinnit muun muassa rakentamiseen toisivat alalle työtä ja lisäisivät toimeliaisuutta myös muilla aloilla. Vaikka ennusteen mukaan kokonaisuudessaan Suomen työttömyys on kääntymässä tänä vuonna laskuun, nuorten työllistymistä tukevia toimenpiteitä tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan.

 

16.5.2016

Kristiina Salonen, kansanedustaja, sd

Tasa-arvoa tarvitaan työmarkkinoille

 

Suomea pidetään usein naisten ja miesten välisen tasa-arvon mallimaana. Naiset ja miehet ovat monessa suhteessa samalla viivalla. Pääministerinä, presidenttinä ja eduskunnan puhemiehenä on ollut nainen. Myös historiallisia saavutuksia nostetaan esiin: Suomi oli Euroopan ensimmäinen ja maailman kolmas maa, jossa naiset saivat äänioikeuden ja ensimmäisenä maailmassa suomalaiset naiset saivat asettua ehdolle vaaleissa. 

Etenkin kunniakkaan historiamme vuoksi ajattelemme ehkä liiankin helposti, että yhteiskuntamme on jo valmis ja täysi tasa-arvo saavutettu. Näin ei kuitenkaan vielä ole. Tasa-arvon edistämiseksi on yhä tehtävä työtä joillakin keskeisillä ihmisen elämään ja toimeentuloon liittyvillä aloilla. Sukupuolella on vielä merkitystä, ja ehkä eniten se näkyy nykypäivänä työelämässä ja työmarkkinoille osallistumisessa.

Esimerkiksi pohjoismaisiin naapureihimme verrattuna suomalaisnaiset ovat työelämästä pois pidempään hoitamassa lapsia kotona. Alle 6-vuotiaiden lasten äitien työllisyysaste on Suomessa miltei 20 % matalampi kuin Ruotsissa tai Tanskassa. Jos äiti työskentelee esimerkiksi naisvaltaisella hoitoalalla, jossa on lähtökohtaisesti matalahkot palkat verrattuna vaikkapa insinööri- tai paperimies-isän palkkaan, syy juuri äidin kotiin jäämiseen voi olla myös puhtaasti taloudellinen, vaikka isä voisi olla mielellään hoitamassa lapsia.

On tärkeää perheen saada itse valita tapa, jolla yhdistetään työ ja perhe-elämä. Valitettavasti kuitenkin yhteiskunnan järjestelmän luomat vääristymät, mm. juuri naisten pitkät kotonaolojaksot, vaikeuttavat naisten asemaa työmarkkinoilla ja vaikuttavat myös sukupuolten väliseen palkkaeroon. Naiset jäävät urakehityksen katkeamisen vuoksi palkoissa jälkeen miehistä, mutta myös menettävät kotona vietettyjen vuosien takia toimeentuloa aina eläkeikään asti, sillä poissaolo työelämästä näkyy pienempänä eläkekertymänä. Myöskään osa-aikatyön ja muun joustavan työn mahdollisuuksia ei osata suomalaisilla työpaikoilla vielä hyödyntää riittävän hyvin. On todella harmi, että työn ja perheen yhteensovittamista ei ole saatu vietyä eteenpäin vielä niin paljon, että naisten ei tarvitsisi tehdä niin kovin usein valintaa kokoaikaisen työn tai lasten hoitamisen välillä.

Onneksi suomalaiset isät ovat alkaneet murtaa perinteitä ja käyttää mahdollisuuttaan isyysvapaaseen yhä enemmän. Kymmenen vuoden aikana isyysrahaa saavien isien määrä on kasvanut 16 000 isällä eli 34 %. Tämä on erinomainen alku, ja isiä onkin kannustettava ottamaan yhä enemmän vastuuta perheestä ja lastenhoidosta.

Samalla tarvitaan kuitenkin lainsäädännöllisiä keinoja: vanhemmuuden kustannukset jäävät yhä äidin työnantajan maksettaviksi, vaikka niiden tasaamisen tarpeesta on puhuttu vuosikausia. Erityisesti pienyrittäjillä tilanne voi olla sellainen, että perheenperustamisiässä olevaa, kaikin puolin pätevää naista ei uskalleta palkata sen vuoksi, että mahdolliselle äitiyslomalle jäädessään työntekijä aiheuttaisi työnantajalle liian suuret kustannukset. Tilanne ei enää voi Suomessa vuonna 2016 olla sellainen, että naisen palkkaaminen on riskialttiimpaa kuin miehen. SAK on tehnytkin hyvin mielenkiintoisen avauksen omana mallinaan perhevapaiden järjestelemiseksi uudelleen. Tämä malli on tervetullut tuulahdus keskusteluun koko järjestelmämme uudistamisessa. 

Myös opinnoissa pätee yhä usein selvä jaottelu nais- ja miesvaltaisiin aloihin: ainoastaan neljäsosa teknologiaa, luonnontieteitä, insinööritieteitä tai matemaattisia aineita opiskelevista on naisia. Joskus tähän voi olla syynä pelko siitä, ettei tyttönä tai naisena pärjää poikien ja miesten joukossa, vaikka rahkeet oikeasti riittäisivät. Myös suomalaiset työmarkkinat ovat hyvin eriytyneet: vain 30 % lainsäätäjistä, korkeista virkamiehistä sekä ylimmästä johdosta on naisia.

Meidän tulisikin yhä enemmän kannustaa tyttöjä ja naisia kouluttautumaan myös miehisinä pidetyille aloille. Tähän on pyrittävä niin kodeissa, kouluissa kuin harrastustenkin parissa. On myös tärkeää, että naiset voisivat olla halutessaan myös pikkulapsivuosien aikaan työelämässä ilman, että he joutuisivat tekemään valintaa työn ja perheen välillä. Mitä vähemmän sukupuoli asettaa rajoja sille, mitä ihminen voi tehdä tai kuinka kykeneväisenä hänet nähdään tehtäväänsä hoitamaan, sitä parempi se on � niin miehille kuin naisillekin. 

 

1.5.2016

Kristiina Salonen, kansanedustaja, sd

Onko työväellä vappuna aihetta juhlaan?

 

Tällä viikolla vietämme jälleen suomalaisen työn päivää ja työväen juhlaa. Vappua vietetään tänä vuonna yhteiskunnallisesti herkässä tilanteessa, kun työmarkkinajärjestöt neuvottelevat yhteiskuntasopimuksesta. Kevään neuvottelujen onnistumisella voi olla hyvin iso merkitys koko maan tulevaisuuden kannalta, eikä kukaan voi varmuudella vielä sanoa, mitä tapahtuu, jos neuvottelut epäonnistuvat. 

Vaikka sopimuksessa on palkansaajan kannalta myös kipeitä uudistuksia, kuten lomarahojen leikkaus ja työajan pidennys, toteutuessaan sopimus kutenkin korvaisi hallituksen pakkolakipaketin, jonka toimenpiteet ja leikkaukset olivat vielä rajumpia. Sopimuksen syntymisen jälkeen palkansaajat ovat kantaneet kortensa kekoon ja sen jälkeen myös työnantajien on osoitettava, että ne ovat mukana yhteisissä talkoissa. On toivottava, että järjestöt saavat nyt loppukevääksi kaikilta osapuolilta neuvottelurauhan.

Mutta onko työväellä muuten aihetta juhlaan? Pari viikkoa sitten työministeri Jari Lindström esitteli hallituksen toimenpiteitä työllisyyden edistämiseksi. Lindströmin paketti jäi julkisuudessa ehkä hieman liikenneministeri Bernerin samaan aikaan esittelemän taksiuudistuksen varjoon, mikä on harmillista. Paketissa on nimittäin hyvien ja kannatettavien toimenpiteiden ohella luvassa myös kiristyksiä. Paketin jatkotyöstö vaatii nyt kaikkien osapuolten mukanaoloa ja laajaa keskustelua.

Myönteisinä uudistuksina voi nähdä sen, että otetaan käyttöön niin sanottu Rinteen malli, jossa passiivista työttömyysturvaa voisi käyttää aktiivisesti palkkatukeen ja starttirahaan. Tämä on ollut SDP:n vaatimus jo pitkään. Avaus on kipeästi tarvittua lääkettä tilanteeseen, jossa työllisyysmäärärahat ovat olleet jo pitkään tiukalla ja hallitus on vielä leikannut niitä lisää.  Parhaimmillaan uudistus voi tuoda työpaikan tai mahdollisuuden esimerkiksi omaan yritystoimintaan entistä useammalle.

Samaan aikaan tiukennetaan kuitenkin työn vastaanottovelvoitetta, heikennetään ammattitaitosuojaa ja pidennetään työttömyysturvan karensseja. Tulevaisuudessa työttömälle voidaan tarjota muuta kuin oman alan työtä jo heti työttömyyden alettua. Jos työtön kieltäytyy varmasta työpaikasta, hänelle tulisi jatkossa 90 päivää ilman työttömyysetuutta, kun karenssi on nykyään 60 päivää. Vaatimus siitä, että työttömän on ajettava omalla autolla töihin nykyistä kauemmas kuulostaa oudolta, etenkin jos samassa on perheessä on kaksi työtöntä, jotka molemmat eivät tietenkään voi käyttää samaa autoa ajaessaan eri suunnilla sijaitseville työpaikoilleen. Lindström esitteli myös työnäytteen, jossa työtön voisi ilman työsuhdetta ja palkkaa osoittaa työnantajalle, millaista osaamista hänellä on, sekä työttömyyskorvausta pienemmän palkkatyön vastaanottovelvoitteen. Ei ole vielä varma, mihin suuntaan malleja aletaan työstää, mutta esimerkiksi työnäytteestä ei missään nimessä saa tulla palkatonta pakkotyömallia, vaan sen on ehdottomasti perustuttava vapaaehtoisuuteen.

Kaiken kaikkiaan hallituksen ensimmäinen on vuosi on ollut työttömien ja palkansaajien näkökulmasta melkoista turbulenssia. Uhattuna ovat olleet milloin sunnuntailisät, milloin sairausloman palkka. Taloustilanne on edelleen heikko ja työttömyys korkealla tasolla. Se edellyttäisi hallitukselta vielä paljon aktiivisempaa otetta työllisyyttä tukeviin toimiin ja investointeihin. Näin vappuviikolla voi kuitenkin olla hyvillä mielin siitä, että ammattiyhdistysliike on osoittanut olevansa yhä tärkeä osa perinteistä sopimusyhteiskuntaa, jossa asiat on parasta tehdä neuvottelemalla ja sopimalla, ei pakottamalla. Onneksi hallituskin on tämän ymmärtänyt luopumalla pakkolakipaketistaan ja luottamalla työmarkkinajärjestöihin yhteiskunta- ja kilpailukykysopimuksessaan.

15.4.2016

Ari Reunanen (sd), kasvatus- ja opetuslautakunnan pj , Eura

Hallitus lyömässä lapsiperheet polvilleen

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) johtama hallitus on suunnittelemassa lasten päivähoitomaksujen korotusta elokuusta 2016 alkaen jopa 22%. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisemien tietojen pohjalta korotus tarkoittaa jopa kahden tuhannen euron vuosittaista korotusta lasten hoitokustannuksiin. (Mannerheimin lastensuojeluliiton laskelmat 14.4.2016).

Kukaan tuskin kieltää sitä etteikö Suomen taloudellisessa tilanteessa olisi parannettavaa. On kuitenkin kohtuutonta, että muutoinkin tiukoilla elävät lapsiperheet joutuvat maksamaa näin kovan hinnan. Lasten päivähoidon kustannukset ovat yksi suurimmista vanhempien menoeristä ja lapsiperheet ovat tutkimustenkin mukaan taloudelliselta asemaltaan yksi tiukimmilla olevista väestöryhmistä. Hallituksen esityksen perusteella jo keskituloiset perheet nousevat korkeimpaan päivähoidon maksuluokkaan. Miksi hallitus haluaa ajaa lapsiperheet entistä ahtaammalle?

Mikäli hallitus oikeasti haluaisi parantaa lapsiperheiden taloudellista asemaa ja parantaa työllisyyttä sekä naisten asemaa, niin päivähoitomaksujen alentaminen olisi yksi tehokkaimmista toimenpiteistä. Hallituksen valitsemasta linjasta päinvastainen suunta antaisi vanhemmille mahdollisuuden huolehtia paremmin arjen tavallisista tarpeista; asumisesta, ruuasta, vaatteista ja liikkumisesta. Parantunut taloudellinen tilanne lisäisi myös vanhempien voimavaroja lasten kasvatukseen. Yhtälailla pienemmät päivähoitomaksut parantaisivat etenkin naisten asemaa työmarkkinoilla. Minusta tämä on se suutta, jota tulee tavoitella.

Vaihtoehtoja ratkaisuille on aina olemassa, vaikka toisin yritetään monesti väittää. Esimerkiksi pääministeri Sipilän omaisuudenhoidossaan käyttämien vakuutuskuorien � jotka ovat nykylainsäädännössä täysin lakien mukaisia � vuoksi valtiolta jää vuosittain saamatta satoja miljoonia euroja. Jo marginaalinen verotus tällaisille vakuutuskuorille tai muiden verotuksen porsaanreikien tukkiminen mahdollistaisi päivähoitomaksujen alentamisen � ja lapsiperheiden toimeentulon ja hyvinvoinnin suoran parantamisen. Se on koko Suomen tulevaisuuden etu. Hyvinvointi kasvaa hyvinvoivista perheistä.

 

6.4.2016

Kansanedustaja Kristiina Salonen (sd) :

Vammainen on vammainen vanhanakin

Kun aikoinaan opiskelin sosiaalialaa, muistan tavanneeni nuoren tytön, joka liikkumisen rajoituksistaan huolimatta eli täyttä elämää. Hän opetti alan opiskelijoita katsomaan kaupunkia, palveluita ja liikkumisen esteitä vammaisen silmin. Hän kutsui myös minut katsomaan tanssiharjoituksiaan, koska itsekin harrastin silloin tanssia. Hän yllätti minut täysin esityksellään. Hänen tanssinsa sisälsi osioita pyörätuolilla ja lattialla ilman. Hän ilmaisi itseään taitavasti ja nautti esiintymisestä. Kaikkein suurimman vaikutuksen minuun kuitenkin teki se sanoma, jonka hän halusi kappaleellaan jättää katsojien mieleen. Hän nimittäin tanssi Levottomat jalat -kappaleen tahtiin. Viesti oli selvä minulle -  minä elän täyttä elämää vammastani huolimatta.

Vammaisten oikeudet ovat ottamassa pientä harppausta eteenpäin, kun YK:n vammaissopimus voidaan pian ratifioida. Sopimuksen on ratifioinut tähän mennessä jo yli 150 maata, ja Suomikin on sen allekirjoittanut jo vuonna 2007. Ratifiointi ei ole ollut kuitenkaan mahdollista ennen kuin kehitysvammalaki on muutettu sopimuksen velvoitteiden mukaisesti. Kehitysvammalakia koskeva mietintö on juuri valmistunut eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, ja uudistukset parantavat erityishuollossa olevien kehitysvammaisten henkilöiden oikeusturvaa. Esityksessä korostetaan kehitysvammaisten henkilöiden itsemääräämisoikeuden toteutumista ja tavoitteena on myös vähentää erilaisten rajoitustoimenpiteiden käyttöä.

YK:n vammaisten yleissopimus on historiallinen saavutus ja se tuo vammaisten henkilöiden oikeudet aivan uudenlaiseen keskusteluun. Vammaisia ei tule nähdä enää muiden ihmisten hoivatoimenpiteiden kohteina, vaan yhteiskunnan aktiivisina toimijoina, joilla on vahva itsemääräämisoikeus ja mahdollisuus vaikuttaa heitä koskeviin asioihin entistä enemmän. On tärkeää pitää huolta siitä, että tästä lähin esimerkiksi vammaisjärjestöjä kuullaankin aiempaa tarkemmalla korvalla vammaisten elämää koskevassa lainvalmistelussa ja heidät otetaan mukaan erilaisiin työryhmiin.

Nykyhallitus päätti toimia toisin tehdessään ensin linjauksen vammaispalveluille asetettavasta 75 vuoden ikärajasta, ja sanomalla vasta sen jälkeen että ollaan valmiita kuulemaan asiasta vammaisjärjestöjä. 75 vuoden ikärajaa ei voi perustella millään muulla tavalla kuin kuntien tehtävien karsimisella ja säästötavoitteilla. Vammaislainsäädännön kokonaisuudistuksen valmistelussa linjausta ei ole tehty, mutta sinne se ollaan nyt tuomassa. Siis 75 vuoden iän jälkeen vammainen henkilö siirtyisi vanhuspalvelujen piiriin. 

Vammainen henkilö tarvitsee vanhetessaan kyllä vanhustyön palveluita, mutta myös vammaispalvelujen mukaisia erityispalveluita. Esimerkiksi Suomen kuurosokeat toteavat, että kaksoisaistivamma aiheuttaa vakavia vaikeuksia tiedonsaantiin, kommunikaatioon, liikkumiseen ja päivittäisiin arkisiin toimintoihin. Seurannaisvaikutustensa vuoksi, yhteiskunnan tarjoamat kompensoivat palvelut ovat ehdoton edellytys ihmisarvoiseen elämään. Käytännössä tarvitaan esimerkiksi henkilökohtaista apua, erilaisia apuvälineitä ja apuohjelmia, laadukasta kaksoisaistivamman huomioivaa tulkkauspalvelua ja kommunikaatiotaitoista palveluasumista eri muodoissaan. Tarkka ikäraja on pahimmillaan käytännössä oletus, että vammaa ei enää 75 ikävuoden jälkeen ole. Aikaisemmin saatuja palveluita on siis anottava uudelleen kaikkien tarvittavien tositteiden kera. Pahimmillaan määrärahat ovat tiukilla tai loppu, jolloin palveluja ei voida myöntää.

Esitys 75 vuoden ikärajasta asettaisi vammaiset vanhukset myös taloudellisesti entistä tiukemmalle. Osa heistä ei ole vammansa vuoksi voinut kerryttää esimerkiksi työeläkettä. Nyt ikäänkuin oletetaan, että 75 vuoden jälkeen vammaisen taloudellinen tilanne kohenee, ja näin hän pystyy maksamaan aikaisempaa korkeampia maksuja saamistaan palveluita. Oletus on epärealistinen, kuten koko ikärajan tuoma säästötavoitekin. 

Tapasin opiskeluaikani minuun vaikuttaneen nuoren naisen aivan sattumalta 15 vuotta myöhemmin Porissa CP-liiton liittokokouksessa, jossa muistelin tanssiesitystä. Kokouksessa keskustelin myös monen ikääntyvän vammaisen kanssa, jotka olivat ihmeissään miten heille tulevaisuudessa käy. Rohkaisin jokaista kertomaan oman elämäntarinansa päättäjille. Tarinoilla arjesta on nimittäin valtava voima. Jos pääministeri kuultuaan kahta kätilöä oli valmis muuttamaan työaikalainsäädäntöä, niin nyt on tuhansien vammaisten ja heidän puolustajiensa aika viedä oma viestinsä ja tarinansa perhe- ja peruspalveluministerille vammaisten vanhusten arjesta. Suomella on oltava varaa huolehtia kaikkein heikoimmistaan myös tulevaisuudessa. 

29.3.2016

Liikunta-aktiivi, Säkylän kunnanvaltuutettu (sd) Timo Lehtonen :

MAUSTETTA SOTE SOPPAAN-MITÄ ME ITSE VOIMME TEHDÄ?

Me jokainen kansalainen tiedämme, miten epäselvä on hallituksen sote � uudistuksen tilanne ja sen valmistelu on tällä hetkellä. Tiedämme myös, että valmistumisestakaan ei ole mitään takuita ja me valtuutetut olemme yhtä epätietoisia kuin kaikki muutkin kansalaiset.
Me tiedämme myös, että kaikkien kuntien tilanne, sen positiivisuus tai negatiivisuus, on hyvin pitkälle kiinni perusturvan budjetin onnistumisesta. Kaikki on siis kiinni vain ja ainoastaan rahasta. Asioista, joihin emme juuri kovinkaan paljon voi vaikuttaa jälkikäteen.

Olen miettinyt asiaa paljon tahollani ja kysynyt itseltäni, että miten me kaikki kuntalaiset, luottamushenkilöt ja virkamiehet voimme asiaan vaikuttaa näin ruohonjuuritasolla miettimättä rahaa? Kaikki tekevät varmasti parhaansa, mutta koska rahaksi ei voi muuttua niin jotain muuta on tehtävä. Mutta mitä?

Itse näen asian näin, että me voimme parhaiten vaikuttaa siihen mitä meillä on lähellämme. Paljon puhutaan siitä, että väki ikääntyy, sairastuvuus lisääntyy, nuoriso muuttaa pois kotikunnasta ja se on varmastikin aivan totta.  Se on jokapäiväistä elämää. Mielestäni avainsana tässä on ennaltaehkäisy. Kun puhutaan kolmannen sektorin mukaantulosta eri toimintojen järjestämiseen, se on erittäin hyvä asia. Urheiluseurat, yhdistykset ja muut tämän sektorin toimijat ovat jo nyt vahvasti tukemassa kuntien toimintoja, liikunnasta vanhusten huoltoon. Mutta myös kolmatta sektoria ahdistaa tekijöiden ja myös rahan puute. Näenkin tärkeänä, että emme jää �tuleen makaamaan� ja surkuttelemaan mennyttä, myöskään talouden osalta, vaan ryhdymme toimeen ja tartumme siihen mitä voimme tehdä itse käytännössä.

Pyrimme jatkossa huolehtimaan lähimmäisistämme ja omaisistamme parhaalla mahdollisella tavalla. Osallistumme aktiivisesti kunnan toimia tukevaan toimintaan, joita ovat esimerkiksi urheiluseurat ja kaikki niihin liittyvät toiminnan alat. Myös ikääntyvän väestön viriketoiminta tulee ottaa tässä huomioon. Koulut ja muut yhteisöt voisivat vielä rohkeammin pyytää apua muilta toimijoilta esim. urheilun ja liikunnan saralla. Se ei ole keneltäkään pois eikä epäluottamuslause kenellekään. Muitakin tahoja löytyy avuksi esimerkiksi vanhusten ulkoiluttamiseen, muuhun viriketoimintaan ja virkistykseen. Eläkejärjestöt ovat jo nyt erittäin aktiivisia, mutta paljon on vielä mahdollista silläkin saralla parantaa. Näitä kaikkia tehdään merkittävästi jo nyt, mutta potentiaalia on myös paljon käyttämättä.

Käytännön esimerkkinä lopuksi otan kokemuksen omalta kohdaltani. Hiihdon perusteiden opettaminen Kepolan koulun 1-6 lk:n oppilaille ja henkilökunnalle kahtena talvisena päivänä antoi innon tähänkin kirjoitukseen. Kun seurasi sitä oppimisen halua ja intoa, oli taas paljon vakuuttuneempi siitä, että ennaltaehkäisy kannattaa. Oli kuin rahaa olisi laittanut pankkiin ja pienellä korolla vielä. Se pieni korko oli oma talkootyö ja apu hyvän asian puolesta. Ja jälleen varmasti tämä poikii myöhemmin hyväkuntoisemman kuntalaisen ja veronmaksajan. Esimerkkejä on varmasti muillakin vaikka kuinka paljon. Mutta tämän voi jokainen meistä tehdä, huomata avun olevan lähellä ja näin olla osana tukemassa kunnankin menestystä.

25.3.2016

Säkylä-Köyliön kappalainen Ismo Nieminen :

� Se tie vie kerran taivaaseen, mutta徑..�

Tie se on tuskien. Näin jatkuu hiljaisen viikon virsi: � Käy yrttitarhasta polku.� Virren surumielinen sävelmä ja surulliset sanat liittyvät pääsiäistä edeltävään aikaan. Jeesuksen kärsimystä muistellessa tulee mieleen myös oman elämän kärsimykset. Jokaisen elämässä on sairautta, surua ja kipua sen verran, että ymmärtää mistä kärsimyksessä on kysymys. Kärsimystä näemme myös ympärillämme ja uutisissa kaukainenkin kärsimys tulee lähelle. Kristinuskoon liittyy olennaisesti ajatus lähimmäisen auttamisesta. Kärsimyksen lievittäminen ja kärsivän vierellä kulkeminen on kristityn elämän suuri haaste. Joskus voi auttaa ystävällinen sanakin. Kärsimys voi auttaa ymmärtämään elämän arvon. Kuitenkaan kärsimyksissä ei ole mitään ihailtavaa. Jeesuksen kärsimyksellä oli kuitenkin tarkoitus. Pääsiäinen muistuttaa meitä hänestä, joka kerran kulki tuskien tien puolestamme. Hyvää pääsiäistä.

21.3.2016

Kansanedustaja Kristiina Salonen (sd)

Vanhustenhuolto ei saa olla ihmisten säilömistä kotiin

�Mistä ihmeestä saan apua vanhan äitini hoitoon, kun tuntuu että kaikki vaan siirtävät minut taas seuraavalle ja seuraavalle taholle?�, kysyi puhelimessa hätääntyneeltä vaikuttava omainen. Taas kerran kuulen tarinan, jossa kokonaisvastuuta ikäihmisen muuttuneesta tilanteesta ei ole ottanut kukaan. Yksi hoitaa terveyspalveluissa akuuttia sairautta, toisen tahon tehtävänä on huolehtia kotona lääkityksestä ja kolmas käy tuomassa kotiin ruuan. Omaisen mukaan äidin kunto on laskenut, muisti tekee jo vaarallisia tepposia ja sen vuoksi kotona asuminenkin on vaikeutunut. Kerron soittajalle uudesta vanhuspalvelulaista ja heidän lain mukaisista oikeuksistaan. Katson kunnan sivuilta oikeaa tahoa, jonka tehtävänä on ottaa vastuu ikäihmisen hoivasta kokonaisuutena ja ohjaan soittamaan heille. Pyydän ottamaan yhteyttä uudelleen, jos asiat eivät ala järjestäytyä.  

Vanhuspalvelulaki on ollut nyt voimassa pari vuotta. Jos lakia ei olisi tehty viime eduskuntakaudella, sitä tuskin saataisiin ainakaan tällä hallituskaudella Suomeen. Vanhuspalvelulailla haluttiin tuoda lisää laatua vanhustenhoitoon ja palveluihin, ja sen tarkoituksena on ollut varmistaa yksilöllinen hoito ympäri maata kaikille ikäihmisille. Lain painopiste on ennaltaehkäisevässä hoidossa sekä toimintakyvyn ja itsenäisen asumisen tukemisessa mahdollisimman pitkään samalla, kun laitoshoitoa on tarkoitus vähentää.

Vanhuspalvelulakia on valitettavasti kuitenkin toteutettu kunnissa hyvin kirjavasti. Esimerkiksi tuettua palveluasumista on monissa kunnissa saatavilla liian vähän. Viime keväänä tehdyn selvityksen mukaan puolessa kunnista tehostetun palveluasumisen paikkaa joutuu myös odottamaan yli kolme kuukautta. Hoitoalan ammattilaiset kantavat puolestaan vakavaa huolta kotihoidon laadusta ja henkilökunnan riittävyydestä. Suomen lähi- ja perushoitajaliiton SuPerin viimevuotisessa kyselyssä 95 % vastanneista hoitoalan ammattilaisista oli huolissaan vanhusten kotihoidon laadusta. Miltei 70 % koki, että työyksikössä on liian vähän henkilökuntaa. Suuria alueellisia eroja on muun muassa yöaikaisessa kotipalvelussa. Viime vuonna julkaistussa THL:n selvityksessä esimerkiksi Etelä-Karjalan ja Kainuun maakunnat ilmoittivat antavansa palvelua aina sekä arki- että viikonloppuöisin, mutta Satakunnassa ja Keski-Pohjanmaalla 63 % julkisista toimintayksiköistä ei tarjonnut palvelua. Myös kuntoutusta tarvitaan joka puolella lisää.

Suomessa onkin herätty vaatimaan parannuksia vanhustenhoitoon � ja syystäkin. Pääkaupunkiseudulla vanhuksia on kuollut tulipaloissa omissa kodeissaan, Keski-Suomessa on tutkittu heitteillejättöä ja Turussa on tullut ilmi vakavia pahoinpitelyjä ja laiminlyöntejä vanhuspsykiatrian osastolla. Nämä tapaukset eivät tietenkään ole suomalaisen vanhustenhoidon koko kuva. Mutta jotain ne silti kertovat.

Moni omainen on hädissään, kun kotona vanhus ei oikein enää pärjää, mutta tuntuu ettei ole tarjolla mitään muutakaan vaihtoehtoa hoivalle. Kotihoidossa olevalle ikäihmiselle ei riitä, että häntä autetaan pukeutumisessa, hänelle tuodaan ruoka ja autetaan illalla nukkumaan, jos koko muun ajan vuorokaudesta hän on yksin asunnossaan turvattomana ja kokonaisvaltaisen avun tarpeessa. Kotihoito ei voi olla ihmisten säilömistä asuntoihin. Sitä ei halua vanhus, hänen läheisensä eikä alan ammattilaisetkaan. Siksi meidän on puhuttava siitä, mitä kotona neljän seinän sisällä tapahtuu tietääksemme, onko vanhuksen hyvä olla kotona. 

Jatkuvien lakimuutosten ja säästötavoitteiden asettamisen sijaan tarvitsisimme nyt kokonaisvaltaista näkemystä vanhuspalvelujen nykytilasta ja tulevaisuudesta sekä riittävää tahtotilaa asioiden korjaamiseksi, sillä vanhuspalvelut ovat Suomessa yksi väestömme hyvinvoinnin onnistumisen keskeisistä kysymyksistä.

 

9.1.2016

Kansanedustaja Kristiina Salonen (sd)

SUURi RAHAN JA VALLAN UUSJAKO

Tulevat sote- ja aluehallintouudistukset ovat mittavimpia hallinnollisia hankkeita, joita Suomessa on koskaan tehty. Jatkossa julkinen hallinto järjestetään kolmella tasolla, jotka ovat valtio, maakunta ja kunta. Uudistuksen vaikutukset koskettavat kaikkien kansalaisten palveluja ja satojen tuhansien julkisella sektorilla työskentelevien ihmisten työpaikkoja. 

 

Hallitus linjasi loppusyksystä, että Suomeen perustetaan 15 sote-aluetta ja 18 itsehallintoaluetta. Itsehallintoalueiden nimitys päätettiin jättää taannoin historiaan, koska tavoite vahvasta valtionohjauksesta muutti uudistuksen nimen irvikuvaksi. Nyt siis maakunnille suunnitellaan siirrettävän niin valtion aluehallinnon kuin kuntienkin entisiä tehtäviä, muun muassa pelastustoimen ja maakuntien liittojen tehtävät, ELY-keskusten alueiden- ja elinkeinoelämän kehittämistehtävät sekä mahdollisesti myös ympäristöterveydenhuolto. Maakunnilla olisi vastuu myös esimerkiksi rakennusvalvonnasta sekä terveydensuojelusta ja tupakkavalvonnasta, vaikka myös kunnat voivat ottaa nämä tehtävät hoitaakseen. Suurimmalla osalla maakunnista olisi myös oikeus ja velvollisuus järjestää alueen asukkaille sosiaali- ja terveyspalvelut. 

 

Ministeri Tarastin selvitys julkaistiin tammikuun lopussa, ja se toimii nyt jatkovalmistelun pohjana. Työssään Tarasti peräänkuulutti uudistuksessa selkeyttä ja asiakaslähtöisyyttä. Jatkotyössä onkin erityisen tärkeää, että hallinnosta tulee selkeä ja ymmärrettävä. Tavoite kuulostaa oikealta ja hyvältä. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin sanottava, että uudistus ei tunnu kuitenkaan lainkaan siltä. Jos kuntapäättäjien on edelleen vaikeaa hahmottaa muutosta, niin miten tavallinen kansalainen voisi olla lainkaan selvillä hankkeen sadoista erilaisista yksityiskohdista. Lisäksi uudistus koskettaa niin monen ihmisen työpaikkaa, että henkilöstön pitäisi olla hyvin selvillä ja mukana koko uudistuksessa jo tässä vaiheessa.  

 

Nyt kentällä kaivataankin linjauksia siitä, mikä maakuntien ja niiden päätöksentekoelinten todellinen valta on ja kuinka paljon tapahtuu ohjausta valtion toimesta. Myös maakuntien ja kuntien välisen suhteen on oltava selvä. Kyseessähän on yksi kaikkien aikojen suurin rahan ja vallan uusjako. Ei ole ollenkaan yhdentekevää, mihin jatkossa ohjautuvat yhteiset verovaramme ja minne valta ohjataan kunnista. Nimittäin se meidän kaikkien omistama valta, jonka avulla päätetään meitä kaikkia koskettavista sosiaali- ja terveyspalveluista. 

 

Kunnissa on jo pitkään kannettu huolta ja käyty keskustelua siitä, mikä oikeastaan on tulevaisuuden kunnan tehtävä, kun sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät maakuntien vastuulle. Mitä tapahtuu demokratialle ja kansalaisten äänestysaktiivisuudelle, kun monia kuntalaisia koskettavista palveluista päätetään maakunnissa?  Jotkut jopa toivovat tämän muutoksen avaavan ovia uusille kansalaisvaikuttamisen muodoille, kun kunnassa päätettävät asiat ovat ihmisten arkielämää lähellä. Toiset taas uskovat tämän olevan alku Suomelle, jossa tulevaisuudessa on vain 18 kuntaa. 

 

Kävipä sitten tämän hallituksen esittämän uudistuksen kanssa miten tahansa, yksi asia on selvää. Julkinen palvelusektori ja kuntakenttä ovat joka tapauksessa suuren muutoksen alla lähivuosina. 

 

14.12.2015

Kansanedustaja Kristiina Salonen (sd)

Asiakasmaksujen nostaminen käy köyhien ja sairaiden kukkaroille

Päätös toisensa jälkeen hallitus tekee linjauksia, joissa unohdetaan Suomen vahvuus - tasa-arvoisuus. Juuri sosiaali- ja terveydenhuollossa se on yksi tärkeimpiä hyvinvointia ohjaavia arvojamme. Tai on ollut. Tulevaisuus saattaa ollakin jo sitten jotain ihan muuta.

Hallitus on nostamassa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja noin 30 prosentilla vuodenvaihteessa.  Päätös maksujen nostamisesta tehtiin vasta loppusyksystä, mutta korotukset perustuvat hallitusohjelmassa olevaan 150 miljoonan euron säästötavoitteeseen. Päätös merkitsee sitä, että yhteensä 38 palvelun hinnat nousevat ensi vuonna.  Maksut ovat kaikille samansuuruiset, joten kuten monet muutkin hallituksen päätökset, myös asiakasmaksujen korotukset tuntuvat eniten pienituloisten ja sairaiden, paljon sosiaali- ja terveyspalveluja tarvitsevien ihmisten kukkarossa. Tähän ryhmään kuuluu paljon esimerkiksi eläkeläisiä ja toisaalta pienituloisia lapsiperheitä.

Nosto tarkottaisi sitä, että terveyskeskuskäyntien, hammaslääkärin, yksilökohtaisen fysioterapian, vanhusten kotipalveluiden, lyhytaikaisen laitoshoidon, lääkärintodistusten ja lastensuojelun maksut nousisivat muun muassa. Lisäksi potilaan omavastuuosuus palveluista eli niin kutsuttu maksukatto nousee, mutta vain indeksin nousun verran. Korotus on merkittävä ihmisten arjessa. Esimerkiksi pienituloinen yksinhuoltajaperhe, jossa vanhempi tarvitsee fysioterapiaa ja sen lisäksi lapsen sairastelun vuoksi joudutaan käymään usein terveyskeskuksessa  saa asiakasmaksujen lisäksi varautua myös lääkekustannusten korotuksiin. Tämä tarkoittaa sitä, että yhä isompi osa kuukausituloista menee terveys- ja sairauskuluihin. Jos tulojen ja menojen vuoksi jo nykyisinkin ollaan tiukilla, saa perhe varautua talousahdingon vaikeutumiseen.  Myös pitkäaikaissairaan kansaneläkeläisen arkeen kuuluu lääkärikäyntien lisäksi laitoshoitojaksoja ja kotiin annettavia palveluja. Jokaisen palvelun hinnannousu lähes kolmanneksella merkitsee valtavaa lisälaskua tällaiselle eläkeläiselle.

Hallituksen suunnitelmat ovat huolestuttaneet myös useita asiantuntijoita. 30 prosentin kertakorotus on erittäin suuri. Tämän lisäksi maksujen nosto tehdään asetuksella, joten asiantuntijat eivät ole saaneet antaa lausuntoaan asiasta, eikä eduskunta myöskään käsitellä sitä, mikä olisi ollut enemmän kuin tarpeen kun kyseessä on näin merkittävä korotus.

Terveydenhuollon asiakasmaksut ovat Suomessa jo valmiiksi korkeampia kuin muualla Euroopassa. Korottamiseen ei ole varaa, vaan pikemminkin esimerkiksi sote-uudistuksen tavoitteena tulisi olla kehityksen kääntäminen toiseen suuntaan ja kohtuullisten asiakasmaksujen varmistaminen. OECD:n arvioiden mukaan juuri korkeat asiakasmaksut lisäävät ihmisten välistä epätasa-arvoa, koska niiden vaikutukset kasautuvat samoille, jo valmiiksi pienituloisille ihmisille, jotka eivät ole työterveyshuollon piirissä. Jos haluamme kutsua Suomea hyvinvointiyhteiskunnaksi myös tulevaisuudessa, kaikilla on oltava varaa tarvitsemiinsa terveydenhuollon palveluihin.

Jotkut kunnat ja kuntayhtymät päättävät hallituksen esityksestä huolimatta toimia toisin. Kunnilla on oikeus kohtuullistaa maksuja. Esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUS:n hallitus päätti sosialidemokraattien toimesta esittää HUS:n valtuustolle, että asiakasmaksuja ei korotettaisi kuin peruspalvelujen hintaindeksin verran. Taustalla oli suuri huoli siitä, että pienituloisilla ei enää olisi varaa palveluihin, joita he kuitenkin kipeästi tarvitsisivat. Linjaus näyttääkin nyt olevan se, että hallituksen päätöksiä kerta toisensa jälkeen yritetään kunnissa korjata yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon nimissä.

2.12.2015

Kansanedustaja Kristiina Salonen (sd)

Aina on olemassa vaihtoehto

Hallitus valmistelee valtion budjetin, mutta myös oppositiopuolueet esittelevät aina loppusyksystä omat vaihtoehtonsa valtion talousarvioksi. Tällä viikolla julkistettiin myös SDP:n varjobudjetti, jonka parissa on tehty työtä koko syksy. Harjoitus ei ole ollut helppo: uskottava oppositiopuolue ei voi ehdottaa vain leikkausten perumisia ja etuuksien lisäämistä, vaan budjetin tulee olla kestävällä pohjalla. Budjetin on oltava sellainen, että se voidaan toteuttaa hallitusvastuussa oltaessa.

Ensimmäinen uutinen SDP budjetista on se, että velkaa otetaan vähemmän kuin hallitus. Meitä ei siis voi syyttää vastuuttomasta talouspolitiikasta, vaan teemme toimia se eteen, että valtion velkaantumista saadaan taittumaan. Toinen uutinen on se, että pienemmällä velkamäärällä SDP torjuu hallituksen tekemät leikkaukset, jotka kohdistuvat yhteiskunnan heikompiosaisiin. Kolmanneksi uutiseksi nousee se, että SDP:n vaihtoehdossa olevat esitykset ovat sellaisia, joiden vaikutukset alkaisivat välittömästi ensi vuonna.

Tarkoitus on saada talous nousuun työllisyyttä lisäämällä. Budjetin välittömät työllisyysvaikutukset ovat arvioiden mukaan noin 35 000 uutta työpaikkaa. Tähän tavoitteeseen päästään muun muassa rakennus- ja korjausinvestointeja lisäämällä ja Antti Rinteen ehdottaman työllistymissetelin käyttöönotolla. Työnantajien työeläkemaksujen väliaikainen alennus kasvattaisi nettopalkkoja, lisäisi palkansaajien ostovoimaa sekä alentaisi työvoimakustannuksia. Työntekijöille jäisi siis käytännössä enemmän palkastaan käteen. Lisäksi yrittäjäpaketissa esitellään paljon toimia yrittäjyyden tukemiseksi. Mikroyritykset voisivat muun muassa vähentää verotuksessa ensimmäisen palkatun työntekijän palkkamenoja 20 000 euroa. Vientiteollisuuden toimintaedellytyksiä parannettaisiin esimerkiksi väylämaksun lisäalennuksella.

Hallituksen politiikka on kohdellut erityisesti ikäihmisiä piittaamattomasti. SDP ei korottaisi terveydenhuollon asiakasmaksuja eikä leikkaisi lääke- ja matkakorvauksia. SDP:n esityksessä eläkkeitä kohdeltaisiin verotuksessa samoin kuin palkkatuloja, eli myös eläkkeestä jäisi enemmän käteen. Keskituloinen eläkeläinen saisi noin 250 euroa enemmän kuin hallituksen veromallissa. Pienituloisimpien ostovoimaa parannettaisiin nostamalla perusvähennyksen ylärajaa, jolloin päivärahasta jäisi enemmän käteen. Myös työttömyysturvan indeksileikkaus peruttaisiin. Keliakian ruokavaliokorvauksen leikkaus on herättänyt paljon vastustusta ja ihan aiheesta. Keliakiaa sairastavien ainoa lääke on oikeanlainen ruokavalio, ja ruokavaliokorvauksen leikkaus on heikennys sitä sairastavien toimeentuloon ja vielä isompi periaatteellinen kysymys. SDP säästäisi myös ruokavaliokorvauksen.

Kaikkein tärkein asia vaihtoehtobudjettissamme on kuitenkin luottamusyhteiskuntaan uskominen ja luottamuksen palauttaminen Suomeen. Monin tutkimuksin on osoitettu, että tasa-arvoisuuteen ja korkeaan hyvinvointiin nojaavat maat ovat myös taloudellisesti tuottavia ja menestyneitä maita. Itse asiassa kärkimaita koko maailmassa. Nyt esitetyin leikkauksin lisätään ihmisten välistä tasa-arvoisuutta ja rikotaan ihmisten tunnetta oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta. SDP kutsuukin juuri siksi taloustalkoisiin mukaan myös yhteiskunnan hyväosaiset esimerkiksi pääomatuloveroa korottamalla, veropohjaa laajentamalla ja verosuunnittelua vaikeuttamalla. Pakkolakien kaltaisiin esityksiin SDP ei usko, vaan kannattaa eri osapuolten yhteistä sopimista jo yhteiskuntarauhankin nimissä. Luottamusyhteiskunta onkin myös sopimusyhteiskunta.

Budjettimme on rohkea, reilu ja realistinen. Siihen kannattaa tutustua huolella. Meille pakkoina esitetyille asioille on budjetissa olemassa hyvä vaihtoehto.

17.11.2015

Kansanedustaja Kristiina Salonen (sd)

Sote-ratkaisu kyllä tuli, mutta mitä saatiin?

 

Viime viikolla hallitus esitteli oman sote-ratkaisunsa. Suomeen on tulossa 15 sote-aluetta sekä 18 itsehallintoaluetta. Jatkossa valtio ohjaa 18 itsehallintoaluetta, joista 15 alueella tapahtuu sote-palveluiden järjestäminen.

Sote-uudistuksessa on kyse massivisesta rahan ja vallan uusjaosta, ja siksi sen tekeminen on ollut niin vaikeaa. Uudistusta pitäisi tehdä palvelut ja ihminen keskiössä, mutta vaikuttaa siltä, että monet poliittiset tahot ovat olleet kiinnostuneita erityisesti valtarakenteista. Sosiaali- ja terveysmenoihin käytetyistä rahoista mahdollisimman moni taas haluaisi yhä suuremman siivun itselleen. Sen vuoksi valinnanvapaus näyttää nousevan monissa puheenvuoroissa suurimmaksi sote-sovun saavutukseksi. Kuitenkaan hallituspuolueilta ei saa yksiselitteistä vastausta, mitä linjaus valinnanvapaudesta käytännössä tarkoittaa.

Moni suomalainen kokee, ettei pääse lääkärille silloin, kun sitä tarvitsee. Moni vanhempi tuskailee monen tunnin päivystysjonoissa korvakivusta kärsivän lapsen kanssa. Heille valinnanvapaus kuulostaa tervetulleelta parannukselta, jolloin kipeästi kaivatun palvelun saatavuus paranee. Näin voi ollakin heidän tilanteessaan. Laajamittainen valinnanvapaus ravistaa kuitenkin koko hyvinvointiyhteiskunnan perusperiaatteita paljon enemmän.

Jos valinnanvapaudessa on otettu mallia Ruotsista, olisi hyvä nähdä mihin se on siellä johtanut. Yksityiset palvelutuottajat tulivat ensin markkinoille edullisilla hinnoilla, mutta ovat hilanneet maksuja sitten pikkuhiljaa ylöspäin. Esimerkiksi Tukholmassa terveyspalveluiden hinnat ovat nousseet viime vuosina 20 %.  Ruotsin tilanne on kehittynyt raha seuraa potilasta -mallin myötä kärjistäen sellaiseksi, että vaikeimmin sairaiden hoitoonpääsy on vaikeutunut, kun taas varakkaammat ja terveemmät ihmiset käyvät yhä enemmän lääkärillä. Etelä-Ruotsissa sosiaali- ja terveyspalvelut ovat lisääntyneet, kun taas harvemmin asutuilla ja köyhemmillä alueilla palvelut ovat heikentyneet. Väestöryhmien väliset terveyserot ovat kasvussa. Hyvinvointiyhteiskunnan keskeinen periaate tasa-arvoisesta mahdollisuudesta terveyteen on murenemassa.

Paljon puhuttu integraatio eli sellaisten palveluketjujen luominen, jossa ihmisen kokonaisuus niin fyysisten, psyykkisten kuin sosiaalistenkin palvelutarpeiden osalta otetaan huomioon samalla kertaa, tuntuu nyt esitetyssä sote -mallissa unohtuneen. Tai ainakaan siitä ei enää puhuta mallista kerrottaessa. Uusia raja-aitojakin tulee. Kuntien tehtävä tulee olemaan ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, kun taas sote-alueella hoidetaan muut sosiaali- ja terveyspalvelut. Esimerkiksi moniin kuntiin perustetut ja paljon kehua saaneet perhekeskukset olisivat tulevaisuudessa kahden eri organisaation toimintaa. Tämä ei edes auta panostusta ennaltaehkäisevään työhön. Koko rajan vetäminen kunnan ja sote-alueen välillä on vaikeaa, ja voi samalla olla ratkaisevaa yhteiskunnan sote-palveluiden tulevaisuuden ja kustannusten suhteen. Toivottavasti siihen kiinnitetään nyt jatkotyössä erityinen huomio, sillä vain se on avain hyvinvoinnin ja palveluiden parantumiseen ja kustannusten hillintään tulevaisuudessa.

Kukaan ei tunnu tietävän, että mitä tarkoittaa se, että kolme itsehallintoaluetta järjestää jatkossa palvelut yhteistyössä toisen sote-alueen kanssa. Tarkoittaako se sitä, että yhteensä kuusi itsehallintoaluetta menettää itsenäisen oikeuden päättää alueensa sote-asioista? Muodostetaanko noille alueille jonkinlainen kuntayhtymä, jossa päätöksentekijöinä on vaaleilla valittuja henkilöitä molemmilta itsehallintoalueilta? Vai onko päätösvallan menettäjinä kolme aluetta? Näiden kolmen alueen sote-palvelut järjestetään naapurialueella myös heidän tarpeisiin, mutta päätöksen tekevät toisella alueella valitut päättäjät. Voisin jopa ennustaa, että tämä on kysymys, jossa perustuslakia vielä joudutaan jatkovalmisteluissa lukemaan.

Aluevaikuttamisen viikot ovat nyt alkaneet. Nimittäin näitä kolmea itsehallintoaluetta, jotka eivät saa omaa sotea, ei ole vielä nimetty. Edes kriteerejä, joiden perusteella ne valitaan, ei ole linjattu. Media on tulkinnut, että päätös tehtäisiin väestöpohjan mukaan. Niin ei kuitenkaan vielä ole päätetty. Jokainen maakunta tekee nyt siis kaikkensa vakuuttaakseen hallituksen. Omaa sote-aluetta perustellaan nyt monenlaisin eri kriteerein. Tässä vaikuttamistyössä on satakuntalaistenkin oltava mukana. 


 

2.11.2015

Kansanedustaja Kristiina Salonen (sd)

Kohta tehdään bisnestä yhteisillä metsillämme

Metsähallitus on valtion liikelaitos, joka tuottaa luonnonvara-alan palveluja niin kansalaisille, yrityksille kuin muillekin organisaatioille. Kokonaisuudessaan Metsähallitus hallinnoi 12,5 miljoonaa hehtaaria valtion maa- ja vesialueita. Metsähallitus muun muassa myy ja toimittaa puuta metsäteollisuudelle vuosittain noin kuusi miljoonaa kuutiometriä. Metsähallituksen ympäristöministeriön ohjauksessa olevat luontopalvelut vastaavat puolestaan miltei koko Suomen luonnonsuojelualueista ja kansallispuistoista sekä niiden luonto- ja kulttuuriympäristöjen hoidosta.

Maa- ja metsätalousministeriössä on ollut valmistelussa lakiuudistus, jonka myötä Metsähallituksen metsätalouden liiketoiminnasta tehtäisiin osakeyhtiö. Yhtiöittäminen on herättänyt paljon kohua, ja uudistusta on kuvattu salassa ja kiireessä valmistelluksi. Nyt uudistus alkaa olla loppusuoralla. Lakiluonnos on julkaistu. Hyvän lainvalmistelun vastaisesti uutta laajaa lausuntokierrosta ei ole tulossa. Näin suuresta periaatteellisesta asiasta olisi ehdottomasti pitänyt lausuntokierroksen kautta kuulla sitä koskevia tahoja.

Metsähallituksen yhtiöittämistä on perusteltu EU-kilpailulainsäädännön vaatimuksilla. EU:ssa ei tosiasiassa ole kuitenkaan erikseen edellytetty, että Metsähallitus olisi pakko yhtiöittää, jotta kilpailuneutraliteetti toteutuu. Valtion maaomaisuuden hallintomuoto voi olla EU:ssa kunkin jäsenvaltion lainsäädännön mukainen, kunhan se ei vääristä kilpailua. Kilpailuneutraliteetin takaamiseksi on ehdotettu esimerkiksi konkurssisuojan ja veroedun poistamista erityisliikelaitoksena.

On sanottu, että yhtiöittäminen ei muuta Metsähallituksen toimintaa. Uudistus siirtäisi kuitenkin muun muassa yleiset vesialueet Metsähallituksen taseeseen, mikä merkitsee sitä, että niiltä odotetaan tuottoja. Yleisiä vesialueita ovat aluevedet ja suurten järvien selät. Miltei puolta valtion maista hallinnoivan Metsätalouden tulevana tehtävänä olisi vain puutoimitukset ja metsätalouden harjoittaminen taloudellisesti tehokkaasti. Valtion metsät tulisivat siis metsätalouden käyttöön, mikä uhkaa vaarantaa niiden yhteiskunnallisen merkityksen ja vaikeuttaa myös maankäytön ohjausta. Valtion metsät kuuluvat kansallisvarallisuuteemme, jolloin päätösvalta niistä tulisi olla eduskunnalla. Nyt se annetaan kuitenkin osakeyhtiölle.

Tällä hetkellä Metsähallituksen yhteiskunnallisiin velvoitteisiin kuuluu myös työllistäminen. Tätä velvoitetta ei uuteen lakiin ole tulossa. Työpaikat saattavat olla siis vaarassa, minkä lisäksi hallituksen talousarvioesityksen mukaan Metsähallituksen Luontopalveluista vähennetään ensi vuonna viitisenkymmentä henkilötyövuotta. Huolta on aiheuttanut myös saamelaisten tuleva asema. Saamelaisten kotiseutualueen maista jopa 90 % on Metsähallituksen hallinnoimia. Perustuslakivaliokunnan mukaan saamelaisia koskeviin erityislakeihin olisi otettava saamelaiskulttuurin heikentämiskielto. Saamelaisten kotiseutualuetta koskevia erityissäännöksiä ei tulevassa laissa kuitenkaan ole.

Metsähallituksen yhtiöittäminen on hyvä esimerkki lakiuudistuksesta, jonka vaikutuksia ei ole pohdittu loppuun asti.  Vuosia valmisteltu, mutta nyt loppuvaiheessa suurella kiireellä eteenpäin viety uudistus on aiheuttanut aiheellista huolta monissa toimijoissa. Yhteisillä metsillämme bisneksen tekemisen seuraukset jäävät nähtäväksi.

19.10.2015

Kansanedustaja Kristiina Salonen (sd)

Nyt linjataan myös tulevaisuuden työelämää

Hallitus on ehtinyt jo muutaman kuukauden aikana esittää lukuisia palkansaajan ja työntekijän asemaa heikentäviä uudistuksia. Uudistuksilla tavoitellaan kilpailukyvyn paranemista muun muassa lomia lyhentämällä, käytännössä työaikaa pidentämällä ja lomarahoista leikkaamalla sekä sairastamisesta sakottamalla. Esityksen pohjalta voisi ajatella, että Suomessa eletään vielä yksistään kellokorttien ajassa ja uskomuksessa, että työntekijää valvomalla ja kurittamalla saadaan aikaiseksi parempia tuloksia.

Nykyajan ja tulevaisuuden työelämässä aikaansaannoksia ei voi kuitenkaan useinkaan mitata sillä, kuinka pitkään työpaikalla ollaan. Tärkeämpää on se, mitä on tehty ja saatu aikaiseksi. Monelle meistä työ ei ole tärkeää ainoastaan palkan takia, vaan työstään myös nauttii. Suomalaisille on tärkeää tehdä työtä, jolla koemme olevan merkitystä. Tavallisessa työssä olevat ihmisetkin tekevät välillä pidempää päivää palkatta vain, koska tuntevat vastuuta työstään. Monen työyhteisön ongelma on ennemminkin sairaana töihin tuleva työntekijä kuin jatkuvasti sairastava. Vastineeksi työstä tarvitsemme kuitenkin palkan, jolla pystyy elättämään itsensä ja perheensä. Sen lisäksi työ muodostaa myös ison osan identiteetistämme. Siksi meille kenellekään ei ole yhdentekevää, millaisia toimia meihin kohdistetaan työelämässä tai millaisena meidät nähdään työntekijänä. Tarpeeton epäluottamus tuntuu pahalta.

Tulevaisuudessa työntekijät joutuvat vaihtamaan työpaikkaa nykyistä useammin ja ehkä jopa koko toimialaa entistä useammin. Joiltakin aloilta katoaa digitalisaation ja automatisaation myötä työpaikkoja, toisille niitä syntyy lisää. On arvioitu, että terveydenhuollon lisäksi työpaikkoja riittää muun muassa kaupan alalla, hyvinvointipalveluissa, rakennusalalla ja opetusalalla. Myös kasvualoilla, esimerkiksi arktisessa teollisuudessa ja cleantechissä tarvitaan osaajia. Yhä useampi siirtyy myös yksinyrittäjäksi.

Jotta kaikki pysyisivät nopeasti muuttuvassa ja osaamisen päivittämistä vaativassa työelämän kehityksessä mukana, tarvitaan opiskelumahdollisuuksia, tehokasta aikuiskoulutusta ja muita toimenpiteitä.  Nyt kuitenkin leikataan aikuiskoulutuksen tukea, joka vaikeuttaa suomalaisten mahdollisuutta sopeutua tähän muuttuvaan maailmaan ketterästi. Jos hallituksen suunnitelmat toteutuvat, tuki omaehtoiseen opiskeluun puolittuu. Näin heikennetään merkittävästi ihmisten mahdollisuuksia opiskella uuteen ammattiin tai täydentää osaamistaan paremmin työtehtäviä vastaaviksi. Sen lisäksi ansiosidonnaisen työttömyysturvan leikkaamisen ajatellaan saavan ihmiset nopeammin työttömyydestä takaisin työelämään. Hallitus unohtaa sen tosiasian, että työllistyäkseen olisi ensin oltava avoimia työpaikkoja työttömille.

Tulevaisuuden Suomessa olisi myös jaksettava työelämässä pidempään kuin nyt. Jotta tavoite saavutetaan, on parannettava ihmisten työhyvinvointia ja työssä jaksamista sekä kehitettävä johtajuutta. Pelkän lainsäädännön voimalla eivät ihmiset työskentele seitsemänkymppisiksi. Hallituksen sairaussakko heikentää pahimmillaan tavoitetta työurien pidentämisestä ja paremmasta työssä jaksamisesta. Sairaussakko kohdistuisi eniten aloille, joilla työntekijät altistuvat tartunnoille esimerkiksi asiakaskontakteissa ja joilla sen vuoksi sairastetaan keskimääräistä enemmän, kuten opetus-, siivous- ja hoitoalalle.

Työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan lyhyissä sairastumisissa työntekijän omaan ilmoitukseen ja luottamukseen perustuva järjestelmä itse asiassa vähentää sairauspoissaoloja, eikä suinkaan lisää niitä. Tilastokeskuksen mukaan suomalaisista palkansaajista puolestaan jopa 28 % tekee ylitöitä korvauksetta.

On siis aiheellista kysyä, että millaiseen ihmiskuvaan nyt suunnitteilla olevat päätökset pohjautuvat? Tuntuu kuin käyttöön olisi otettu 1900-luvun alun johtamisopit, joiden mukaan työntekijöistä tulee rangaistuksin kitkeä laiskuus ja alisuoriutuminen. Tämä tuntuu loukkaavalta, koska suomalaiseen protestanttiseen arvomaailmaan nojautuen olemme yhä edelleen ahkeraa kansaa ja kovia tekemään töitä.

Vaikuttaakin siltä, että tavoitellessaan lyhyen tähtäimen säästöjä ja pikaista kilpailukykyloikkaa, hallitus kaivaa samalla kuoppaa tulevaisuuden kasvulle, työelämölle ja hyvinvoinnille. Nyt esitellyillä toimilla ainoastaan heikennetään ostovoimaa ja työhyvinvointia sekä kavennetaan ihmisten mahdollisuuksia pysytellä mukana muuttuvassa maailmassa.

3.10.2015

Kansanedustaja Kristiina Salonen (sd)

Pakolaiskriisin syyt ovat moninaisia

Eurooppalaiset päättäjät ovat suuren haasteen edessä. Kuinka selviytyä pahimmasta pakolalaiskriisistä sitten toisen maailmansodan jälkeen? Suomalaiset päättäjät kamppailevat samaan aikaan myös oman maan talousahdingon kanssa. Väkisinkin herää kysymys, että kuinka vastata siihen hätään, joka vallitsee niin Euroopan lähialueilla kuin kauempanakin samaan aikaan, kun joudutaan tekemään merkittäviä säästöjä ja leikkauksia kotimaassa? Kansalaiset kysyvät kohdatessa, että miten tähän tilanteeseen on tultu. Miksi juuri nyt, kun Suomessakin on vaikeaa, otetaan turvapaikanhakijoita ennätysmäärä? Meistä monen on vaikea hahmottaa kokonaiskuvaa, kun kahvipöytäkeskusteluissa esille nousee lähinnä tietämys turvapaikanhakijoiden tekemistä rikoksista, ylimielisestä käytöksestä auttajamaata kohtaan tai vääryydet taloudellisten tukien saamisesta. Näistä puheista jää kuitenkin puuttumaan käsitys siitä, mitä tapahtuu Suomen rajojen ulkopuolella.

Turvapaikanhakijat pyrkivät ensisijaisesti maihin, joissa on vaurautta, rauhaa ja demokratiaa. Nämä kaikki ovat asioita, joiden vuoksi he juuri pakenevat kotimaistaan. YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan maailmassa on tällä hetkellä enemmän pakolaisia kuin koskaan, n. 60 miljoonaa. Vaikka Eurooppaan tulevien pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden määrä on kasvanut selvästi juuri tänä vuonna, on hyvä muistaa, että 86 prosenttia pakolaisista päätyy johonkin toiseen kehitysmaahan. Viime vuonna Suomeen tuli 0,03 prosenttia kaikista maailman pakolaisista. Turkista tuli puolestaan suurin pakolaisten vastaanottomaa, jonne saapui kaiken kaikkiaan 1,59 milj. pakolaista.

Nyt Eurooppaan tulevat pakolaisten virrat muodostuvat useista konfliktipesäkkeistä, joiden syyt ovat moninaisia. Ylivoimaisesti suurin osa ihmisistä tulee Syyriasta. Yli neljä vuotta jatkunut Syyrian sota sai alkunsa arabikeväästä vuonna 2011, kun Bashar al-Assadin hallitus alkoi väkivalloin tukahduttaa demokratiaa haluavien, tyytymättömien ihmisten kansannousua. Sen jälkeen konflikti on levinnyt maan rajojen ulkopuolelle, ja se on laajentunut sunni- ja shiiamuslimien väkivaltaisiksi yhteenotoiksi. Lähi-idän tilanne on kokonaisuudessaan kaoottinen. Syyrian sodassa surmansa on saanut neljän vuoden aikana arviolta 220 000 ihmistä, ja yli 12 miljoonaa ihmistä on humanitäärisen avun varassa. Konfilktin jatkumiseen on vaikuttanut myös YK:n turvaneuvoston voimattomuus: Venäjä on veto-oikeudellaan estänyt jo neljästi Syyriaa koskevat päätöslauselmat, joissa vaaditaan väkivaltaisuuksien lopettamista.

Tulijoita on paljon myös muista maista. Afganistanissa Taleban-liike aiheuttaa yhä ogelmia, eikä ulkomaalaisten joukkojen vetäytyminen ole rauhoittanut maan tilannetta. Irakissa Isisin terrori ylläpitää puolestaan jatkuvaa kaaosta. Afrikan sarvessa 300 000 eritrealaista pakeni viime vuonna maan rajojen ulkopuolelle vakavia ihmisoikeusrikkomuksia, muun muassa kidutusta ja pakkovärväystä asevoimiin. Somalian sisällissota on jatkunut lähes 25 vuotta, minkä lisäksi jo kauan jatkunut kuivuus ajaa ihmisiä muualle etsimään parempaa ja turvallisempaa elämää. Euroopan sisällä köyhyys on saanut kymmenet tuhannet kosovolaiset ja albanialaiset hakemaan turvapaikkaa muista Euroopan maista.

Pakolaisten suuren määrään juuri nyt ei siis ole vain yhtä syytä. Konfliktien selvittämiseen tarvitaan kokonaisvaltaisia poliittisia ratkaisuja, jossa avainasemassa ovat konfliktin osapuolet, mutta myös länsimaat. Demokraattisia yhteiskuntia ei rakenneta hetkessä, mutta se on oltava tavoitteena. Kukaan ei pakene kodistaan ilman painavaa syytä. Nyt akuutin humanitäärisen kriisin aikana tärkeää on vastata ihmisten hätään, mutta myös tehtävä yhdessä hartiavoimin töitä konfliktien lopettamiseksi, ihmisten auttamiseksi ja yhteiskuntien rakentamiseksi paikan päällä.

12.9.2015

Ari Reunanen, puheenjohtaja, Euran Sosialidemokraatit ry

Nyt saa riittää palkansaajan syyllistäminen

 

Tapasin muutama päivä sitten lasten kanssa työskentelevän naisen, joka oli kauhuissaan jatkuvasti kuulemistaan huonoista uutisista ja pelkäsi hallituksen päätösten olevan taloudellisesti rankka isku. Hallituksen lanseeraamassa "kilpailukykypaketissa" onkin kyse erityisesti naisten työmarkkina-aseman heikentämisestä. Toimet kohdistuvat rankasti mm. sairaanhoitajiin, siivoojiin, kaupan alan työntekijöihin ja lähihoitajiin. Suomen vientiteollisuuden vaikeudet kaadetaan siis etenkin julkisella sektorilla työskentelevien pienipalkkaisten naisten maksettavaksi. Hallituksen logiikka tuntuu olevan pahasti hakusessa.

Hallituksen viesti näyttää olevan, että koska suurten teollisuusyritysten johto on epäonnistunut eikä vienti vedä, se on tavallista työtä tekevän ihmisen vika. Hyvin epäjohdonmukainen päätelmä. Ei Nokiankaan romahdus johtunut puhelinten kokoonpanotyötä tekevistä ihmisistä tai heidän palkoistaan. Se johtui siitä, että yrityksen johto, tuotekehitys ja markkinointi epäonnistuivat.

 

Miksi maamme nykyisessä tilanteessa hallitus ei kiinnitä huomiota epäpätevään johtamiseen, vähäisiin tuotekehityspanoksiin ja siihen, etteivät yritykset ole investoineet tulevaisuuteen vaan jakaneet rahaa osinkoina ulos enemmän kuin koskaan? Muutaman viime vuoden aikana isoja yrityksiä on tuettu veronmaksajien toimesta miljardeilla euroilla. KELA-maksut on poistettu, yhteisöveroa laskettu ja viimeisimmäksi sosiaaliturvamaksuja alennettiin 800 miljoonalla eurolla. Yhtään luvattua uutta työpaikkaa ei kuitenkaan ole syntynyt. Päinvastoin. Eikö mikään riitä Sipilän ystäville?

 

Jotkut pienemmät yritykset ovat jo sanoutuneet irti hallituksen työntekijöitä kiusaavista päätöksistä. Nämä yritykset ovat ilmoittaneet, että ne aikovat myös jatkossa maksaa sairauspäivärahat ja ylityökorvaukset aiempaan tapaan. Nämä yrittäjät ymmärtävät, että motivoitunut työntekijä on yrityksen voimavara, ei kuluerä. He kohtelevat työntekijöitään ihmisinä. Toivoa haasteiden keskellä on.

Suomi tarvitsee investointeja osaamiseen, uusien kasvualojen luomiseen ja satsauksia ihmisten ostovoiman parantamiseen. Palkansaajan syyllistäminen ja lannistaminen saakin nyt riittää. Tulevaisuutensa positiivisesti katsova ihminen on yritteliäs ja toimelias, tällöin olemme kaikki voittajia. Suomalaiset ovat kyllä kriisitietoista kansaa ja tarvittavia päätöksiä pystytään yhdessä tekemään. Ne vaativat kuitenkin oikeuden- ja suhteellisuuden tajua kaikilta osapuolilta. Tarvitaan malttia yhteistyöhön hallituksen ja elinkeinoelämän yksipuolisen sanelun sijaan. Mallia voi ottaa työntekijöitään arvostavista pienyrittäjistä.

Onneksi hallitus voi vielä korjata suuntaansa - ja tarjota jatkossa aiemmin tapaamalleni naiselle edes vähän parempia uutisia.

5.9.2015

Kansanedustaja Kristiina Salonen (sd)

Suomi ei kaipaa mielivaltaista johtamista

Kansanedustajaksi valinta muutti elämäni yhdessä yössä. Tunsin alkavan luottamustehtävän tuoman innostuksen lisäksi myös vastuun painavan hartioillani entistä enemmän. En enää ollut vain vastuussa itsestäni, vaan käytin kansalaisten minulle antamaa valtaa yhteisissä asioissamme. Kansalta saatavaa valtaa seurasi myös täysin uudenlainen vastuu tekemisistäni, sanomisistani ja ajattelustani. Ilman vastuuta minulle annettu valta olisi vain mielivaltaa. 

Vastuullinen vallankäyttö ei ole helppoa. Näyttää siltä, että osalla kansanedustajista on unohtunut, että kansanedustaja on kirjoituksineen a sanomisineen myös mielipidevaikuttajia. Sosiaalinen media on antanut mielipidevaikuttamiselle uuden areenan ja vallan näyttämön. Sosiaalisen median aikakaudella on helppo reagoida ympärillä tapahtuviin asioihin nopeasti. Vallan mukanaan tuomaan vastuuseen kuuluu kuitenkin myös se, kuinka harkiten tai harkitsemattomasti tätä mahdollisuutta käyttää ja missä tarkoituksessa. 

Kansanedustaja Jani Mäkelä (ps.) nosti kesällä hallituksen tulevat leikkaukset esiin kostomielialalla. Hän uhkaili kanssaan eri mieltä ollutta yliopiston professoria säästöillä, jotka kohdistuvat juuri professorin työpaikkaan. Onneksi hän ymmärsi pian oman virheensä ja pyysi anteeksi, mutta ikävä tunnejälki kommentista jäi.  Yhteiskuntasopimusneuvotteluja leimasi aivan samanlainen tunnejälki. Uhkailu ja kosto näyttää nostavan päätään niin pienissä kuin isoissa valtaa pitävien teoissa. Vai miten muuten olisi pitänyt tulkita ajatusta lisäsäästöistä, jos yhteiskuntasopimuksen linjauksiin ei suostuta?

Kosto on vallanpitäjän aseman pahinta mahdollista väärinkäyttöä. Kostolla muokataan yhteiskuntaa haluamakseen pelon ilmapiirissä. Pelon ilmapiiri antaa mahdollisuuden käyttää valtaa saamalla ihmiset huolestumaan oman asemansa ja itselle tärkeiden asioiden menettämisestä. Epämääräisten uhkakuvien luominen on helppoa, sillä vaikeassa taloustilanteessa ihmiset ovat jo valmiiksi epävarmoja omasta tulevaisuudestaan. Viestin läpimeno on siis taattu, mutta vastuullista viestintää se ei ole.

Vallankäyttöä opettelevat tekevät myös virheitä, sillä kukaan meistä ei ole täydellinen. Miksi kuitenkin juuri poliitikon on niin vaikeaa myöntää virheensä ja kantaa vastuu sanomisistaan? Eikö kansanedustaja Immonenkin (ps.) voisi Jyväskylän jälkeen väkivallasta irtisanoutumisen lisäksi sanoa, että ehkä tässä on myös minulla peiliin katsomisen paikka. Vastuuta kantava kansanedustaja miettisi jatkossa tarkkaan, miten voi nostaa esille haluamiaan asioista ja näyttää esimerkkiä rakentavan keskustelukulttuurin synnyttämisestä. Vastuuta kantavan kansanedustajan on puututtava myös siihen, että hänen omilla Facebook-sivuillaan haaveillaan saunan takana lahtaamisen tulevan taas Suomessa muotiin. Jos ei aidosti halua lietsoa omalla toiminnallaan muita väkivaltaan, pitää tällaiset kirjoitukset poistaa omilta sivuilta ja vaatia selvästi asiallista keskustelua. Kansanedustajan vastuulla on siten myös ympärilleen luomansa ilmiö. Vihapuhe yllyttää vihatekoihin.

Kostolla, uhkailulla tai pelolla johtamisen aika on oltava ohi suomalaisessa politiikassa. Menestyneimmissä yrityksissä on jo vuosien ajan panostettu ammattimaiseen johtamiseen. Myös hallituksessa olevien puolueiden olisi aika pohtia asiakysymystensä lisäksi, millä tavoin he Suomea haluavat johtaa. Näin lomien jälkeen työkalupakkiin kannattaakin koston sijaan pakata yhteistyökykyä, koko kansan kunnioitusta ja kykyä kuunnella muita.

9.7.2015

Kansanedustaja Kristiina Salonen (sd)

Uusi hankintalaki ei vielä paranna riittävästi vammaisten oikeuksia

Julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön uudistaminen alkaa olla loppusuoralla. Työministeri Ihalainen käynnisti uudistustyön syksyllä 2013, ja välissä on ehditty uudistaa myös EU:n hankintalainsäädäntö. Suomen hankintalaki perustuu EU:n hankintadirektiiveihin, joten kansallinen lainsäädäntö on voitu valmistella vasta tämän jälkeen. Tavoitteena on ollut yksinkertaistaa hankintamenettelyjä, parantaa pk-yritysten mahdollisuutta osallistua tarjouskilpailuihin ja huomioida entistä paremmin työllisyyteen, terveyteen ja sosiaalisiin näkökohtiin liittyvät tekijät.  Edellisen hallituksen ohjelman mukaisesti tarkoituksena oli myös nostaa kansallisia kynnysarvoja lähemmäs EU-direktiivitasoja, jolloin suurempia julkisia hankintoja voisi siis tehdä ilman kilpailuttamisvelvoitetta.

Kenties suurimmat epäkohdat nykyisen hankintalain soveltamisessa ovat liittyneet sosiaali- ja terveyspalvelujen kilpailuttamiseen kunnissa. Viime vuosina muun muassa vammaisten palveluasumisen hankinta ostopalveluina on lisääntynyt. Kun kyseessä on ihmisten koti, asiakkaiden tarpeiden huomioiminen pitäisi olla lähtökohtana asumispalveluiden hankinnassa. Työ- ja elinkeinoministeriön selvityksen mukaan halpa hinta on kuitenkin yhä ratkaisevin kriteeri tuottajan valinnassa, myös sosiaali- ja terveyspalveluissa.

Kun puhutaan vammaisten asumispalveluista, kyse ei ole yksittäisistä palveluista vaan jopa koko elämän mittaisesta asumisesta. Asumisen tulisi olla turvallista ja pitkäaikaista, mutta kilpailuttaminen sotii tätä tavoitetta vastaan. Ihminen voi joutua pahimmillaan muuttamaan jopa muutaman vuoden välein palveluntuottajan vaihtuessa. Myös henkilökunta vaihtuu usein, vaikka pitkäaikaiset työntekijäsuhteet lisäävät merkittävästi ihmisten hyvinvointia kodinomaisissa olosuhteissa. Näin ei saa olla, etenkin kun puhutaan haavoittuvassa asemassa olevan ihmisryhmän asumisesta. Nykytilanne ei tue valtioneuvoston periaatepäätöksen tavoitteita kehitysvammaisten asumisen ja siihen liittyvien palveluiden järjestämisestä eikä YK:n vammaisten ihmisten oikeuksia koskevan yleissopimuksen vaatimuksia.

Järjestöt ovat nostaneet ongelmaa voimakkaasti esiin hankintalain uudistusprosessin aikana ja vaatineet vammaisten henkilöiden osallisuuden ja vaikutusmahdollisuuden parantamista. Nyt lakiluonnos on lähetetty laajalle lausuntokierrokselle. Valitettavasti lakiluonnos ei vammaisjärjestöjen mukaan edelleenkään ota riittävästi huomioon vammaisten oikeuksia, ja ne ovat jättäneet siihen eriävän mielipiteensä.

Järjestöt huomauttavat esimerkiksi siitä, että YK:n vammaissopimuksen mukaan kaikissa vammaisia koskevissa asioissa on neuvoteltava vammaisten henkilöiden ja vammaisjärjestöjen kanssa, mutta tämä tavoite puuttuu joistakin keskeisistä lakiluonnoksen pykälistä. Järjestöt pitävät selvänä puutteena sitä, että lakiluonnoksessa palvelunkäyttäjä ei voisi valittaa sote-palvelujen sisältöä koskevien säännösten laiminlyönnistä markkinaoikeuteen. Järjestöt vaativat myös parhaan hinta-laatusuhteen käyttöönottoa sosiaali- ja terveyspalvelujen hankinnoissa, jolloin halvin hinta ei olisi enää tärkein peruste. Tämän lisäksi järjestöt esittävät kynnysarvojen korottamista sote-hankinnoissa EU:n hankintadirektiivien mukaisesti. Työ- ja elinkeinoministeriö on esittänyt 300 000 euron kynnysarvoja, kun EU:n yleisen hankintadirektiivin mukainen kynnysarvo on 750 000 euroa.

Lakiluonnos vie hankintalakia parempaan suuntaan. Siitä löytyy kuitenkin vielä paljon kohtia, joita on harkittava uudelleen. On toivottava, että vammaisjärjestöjen esille nostamat asiat tulevat uuteen käsittelyyn lausuntokierroksen jälkeen. Muuten on pelkona, ettei uusikaan laki korjaa täysin kilpailuttamisen epäkohtia sote-palveluissa. Meidän lainsäätäjien on ymmärrettävä, ettei ihmisten kotia voi kilpailuttaa kuin tavaraa.

19.5.2015

Euran kasvatus- ja opetuslautakunnan pj.   Ari Reunanen (sd)

Enemmän opettajia vai enemmän seiniä?

Euran kasvatus- ja opetuslautakunta saa käsiteltäväkseen ennen juhannusta ehdotuksen Euran kouluverkoksi. Suunnitelma julkistettiin viime viikolla, jotta kuntalaiset, oppilaat, opettajat ja vanhemmat voisivat kertoa siitä näkemyksensä päätöksentekoa varten. Suunnitelman pääkohdat pitävät sisällään Kiukaisten yhteiskoulun oppilaiden siirtymisen Euran yhteiskouluun, Euran yhteiskoulun remontin ja Sorkkisten koulun oppilaiden siirtymisen Kiukaisten ja Kirkonkylän kouluihin.

Jokaisella euralaisella lienee tiedossa kunnan vaikea taloudellinen tilanne ja todennäköistä on, että jollei uudistuksia tehdä, säästötoimet koskevat väistämättä myös opetusta ja oppilaiden koulutyötä. Tilanteesta johtuen Euran kouluverkkosuunnitelmassa, joka koskee konkreettisesti meitä satoja euralaisia lapsiperheitä, on kyse valinnasta kahden vaihtoehdon välillä � olemassa olevia varoja käytetään suhteessa enemmän joko opetuksen toteuttamiseen tai nykyisten kiinteistöjen ylläpitoon. Molempiin ei ole varaa.

Vaihtoehdot ovat; joko valitaan alueellisesti hieman kattavampi verkko ja tulevaisuudessa ajaudutaan väistämättä tilanteeseen, jossa lasten määrää suurempien alakoulujen luokissa pitää kasvattaa, opettajia mahdollisesti lomauttaa sekä säästää mm. erilaisten nykyaikaisten opetusvälineiden hankinnassa. Toinen vaihtoehto on, että pyritään pitämään kiinni mahdollisimman pienistä opetusryhmistä, välttämään henkilökunnan vähennykset ja tarjoamaan jokaiselle lapselle moderni oppimisympäristö. Silloin joudutaan tinkimään kahdesta koulusta, koska säästöt voidaan käytännössä toteuttaa ainoastaan kiinteistökuluja vähentämällä.

Valitaan kumpi vaihtoehto tahansa, on valinta vaikea. Siksi haluan avoimesti ilmaista omat periaatteeni. Minusta jokaiselle lapselle ja nuorelle pitää taata laadukas oppimisympäristö, se on parasta mitä yhteiskunta voi heidän tulevaisuutensa eteen tehdä. Sopivan kokoiset ryhmät, monipuoliset oppiainevalikoimat ja ajanmukaiset oppimisvälineet antavat parhaat edellytykset oppimiselle. Samoin opettajat, jotka voivat keskittyä työhönsä lomautusuhan sijaan, ovat oppimisen kannalta tärkeimpiä henkilöitä. Itse haluan löytää ratkaisun, joka takaa näiden tavoitteiden toteutumisen.

Nyt ei pitäisi sortua pessimismiin ja toisen syyttelyyn vaan käydä rakentavaa keskustelua, jolla varmistetaan lapsillemme ja nuorillemme Eurassa hyvät edellytykset kasvaa aikuisuuteen. Aikaisempien kokemusten perusteella muutos voi olla mahdollisuus, jolla varmistetaan lapsille ja nuorille parempi oppimisympäristö.

Otan mielelläni vastaan perusteltuja kommentteja suuntaan jos toiseen. Se, joka meidän kaikkien ajatuksia ohjaa, on vilpitön halu tarjota omille lapsillemme paras mahdollinen opetus.

Euran kasvatus- ja opetuslautakunnan pj.

reunanen.ari@gmail.com

 

12.5.2015

Kansanedustaja Kristiina Salonen (sd)

Tunnelmia vaalien jälkeen

Paljon painoansa tiputtaneet sanovat, että kestää pitkään ymmärtää kokonsa muutos. Isosta pieneksi muuttunut ei arjen tilanteissa huomaa käyttäytyvänsä edelleen kuin olisi iso. Samanlainen todellisuuspako voi seurata myös puoluettamme, jos emme tartu rehellisesti peiliin ja analysoi näkemäämme tarkkaan. Muutos suurpuolueesta keskisuureksi puolueeksi ei anna enää edellytyksiä toimia suuren tavoin, ei ainakaan ennen kuin on saavutettu takaisin kansalaisten luottamus.

Kevään eduskuntavaalien tulos oli Sdp:n ja koko vasemmiston kannalta murheellinen: demarien kannatus oli 16,5 prosenttia ja yhteenlaskettunakin SDP:tä ja vasemmistoliittoa kannatti ainoastaan 23,6 prosenttia äänensä antaneista. Viime vaaleihin verrattuna menetimme yhteensä kahdeksan kansanedustajapaikkaa ja 2,6 prosenttiyksikköä kannatuksestamme, mikä on jatkumoa edellisten vaalien trendille. Viimeisten kahdentoista vuoden aikana kansanedustajapaikkoja on menetetty miltei parikymmentä.

Myös Satakunnan vaalipiirin kannalta tulos oli historiallinen. Olemme yhä Suomen sosialidemokraattisin maakunta, mutta Sdp menetti valta-asemansa maakunnan suurimpana puolueena ja sai väistyä ykköspallilta perussuomalaisten tieltä.  Perussuomalaisten kannatus Satakunnassa oli 25 prosenttia ja Sdp:n 22,6 prosenttia. Esimerkiksi Porissa Sdp:n kannatus tippui 0,9 prosenttiyksikköä 21,7 prosenttiin, kun samaan aikaan perussuomalaiset onnistuivat nostamaan kannatustaan 1,4 prosenttiyksikköä 26,5 prosenttiin. Rauma sen sijaan pitää kärkipaikkaa koko maan sosialidemokraattisimpana kuntana 37,4 prosentin kannatusluvullaan. 

Sdp:n kannatuksessa suurin pudotus tapahtui eteläisen Satakunnan kunnissa. Eurassa kannatus tippui 5,8 prosenttiyksikköä 27,1 prosenttiin ja Köyliössä 5,4 prosenttiyksikköä 16 prosenttiin. Kannatus vajosi merkittävästi myös Eurajoella (3,8 prosenttiyksikköä), Kokemäellä (3,4 prosenttiyksikköä) sekä Säkylässä (3,1 prosenttiyksikköä). Pieni valonpilkahdus tuli pohjoisesta, sillä demarit onnistuivat lisäämään kannatustaan Merikarvialla 5,5 prosenttiyksikköä 24,1 prosenttiin sekä Siikaisissa 1,0 prosenttiyksikköä 14,3 prosenttiin. Plussalla oltiin myös Harjavallassa, jossa kannatus kasvoi 0,3 prosenttiyksikköä. Näitä muutoksia puolueen kannatuksessa suuntaan tai toiseen selittänee paikkakunnan omat ehdokkaat, olipa kyse sitten Sdp:n tai muiden puolueiden listalla olevista tai puuttuvista ehdokkaista. Äänestäjille tuttu ehdokas vetoaa myös eduskuntavaaleissa. Sen sijaan Pyhäjärviseudun kannatuksen pudotuksen taustalla lienee pitkän poliittisen uran tehneen vaalikonkarin Harri Lehtosen puuttuminen listalta. Hyväkään uusi ehdokas ei suoraan pysty astumaan konkarin saappaisiin. Eniten ääniä keräävän ehdokaslistan salaisuus lieneekin siis sopiva yhdistelmä ensikertalaisia ja kokeneita ehdokkaita.

Monesta positiivisesta signaalista huolimatta Satakunnankin kokonaiskuva on kuitenkin sellainen, että myös meidän on syytä pohtia tulevaisuuden suuntaamme. Vaalityön tekemisen tapojamme on mahdollista monipuolistaa. Ehdokkailla tukiryhmineen oli loistavia uusia ideoita ja paljon intoa. Heidän keräämänsä kokemukset, huomiot ja onnistumiset on syytä kerätä, ja laittaa hyvät ajatukset käytäntöön myös vaalien välillä. Yhteisöllisyys ja positiivinen henki joka ehdokkaiden kesken rakentui, lupaa hyvää tulevaisuudesta. Sitä ei saa nyt kadottaa.

Vaikka totuutta onkin nyt katsottava silmiin, ei analysointiin kannata jäädä liikaa kiinni. Katse on käännettävä tulevaan ja keskityttävä liikkeemme uuteen tulemiseen. Politiikassa eteen tulee nousuja ja laskuja niin kuin elämässä yleensäkin. Oleellista tulevaisuudelle on se, millaisen peruspohjan pystymme puolueellemme luomaan. Mitä vahvempi peruspohja on, sen pienemmillä vaurioilla selvitään nousujen ja laskujen aiheuttamista heilahduksista.

2.4.2015

Kansanedustajaehdokas ARI REUNANEN (sd)

TEOLLISUUDESSA SATAKUNNAN VOIMAVARA 

Satakunnan suuri vahvuus on teollisuus. Meillä on monipuolinen elinkeinorakenne, jonka tukipilareina toimivat mm. elintarvike-, paperi, energia-, meri- ja metalliteollisuus. Teollisuus tarjoaa runsaasti työpaikkoja ja siten myös ostovoimaa maakunnan erilaisten kaupan palveluiden hyödyntämiseksi. Monipuolisen elinkeinorakenteemme ansiosta edellytykset myös tulevaisuuteen ovat vankat � kunhan vain pidämme huolta teollisuutemme toimintaedellytyksistä.

Maakunnan asioiden ajamisen on toimittava moitteettomasti, jotta onnistumme tehtävässämme: teollisuuden vahvistamisessa ja uusien työpaikkojen luomisessa. Suomen talous ei vieläkään ole vahvoissa kantimissa ja uusi kasvu voi löytyä etenkin vankan teollisuuden pohjalta.

Tehtävää riittää. Olkiluodon neljännen ydinvoimalan rakentaminen tulisi toteuttaa, Säkylän sokeritehtaan säilyminen varmistaa, paperitehtaiden kannalta tärkeän halvan energian saanti taata ja satamien toimintaedellytyksiä kehittää, vain muutamia mainitakseni. Myös liikenneyhteyksien parantaminen on jatkuva taistelu meille kaukana pääkaupungista asuville. 8-tien parannukset eivät juuri ole ulottuneet Satakuntaan asti ja raideliikenne, etenkin matkustajaliikenteen osalta, toimii parhaillaankin vain välttävästi. Ja lopuksi vielä yksi tärkeimmistä, maakunnan koulutuksen parantaminen. Laaja lukioverkko ja monipuoliset ammattikoulutus mahdollisuudet ovat perusta mille rakentaa. Niiden lisäksi tarvitsemme kattavan ja kasvavan korkeakoulutuksen. Korkeakoulut ovat maakunnan tulevaisuuden siemen.

Muun muassa nämä edellä mainitut asiat tulevat olemaan joka päivä maakunnasta valittavien kansanedustajien työlistalla � tai ainakin tulisi olla. Vaikka kansanedustajan tehtävä on toimia koko Suomen puolesta, niin toinen silmä ja sydän on siitä huolimatta pidettävä koko ajan oman kotimaakunnan kehittämisessä.

Nyt on aika yhdistää voimamme ja puhaltaa yhteen hiileen. Satakunnassa on paljon potentiaalia, jonka varaan tulevaisuutta on hyvä rakentaa. Teollisuuden tukeminen luo maakuntaan työpaikkoja, hyvinvointia ja ihmiselle edellytykset turvallisen arjen elämiseen.

18.3.2015

Kansanedustajaehdokas Ari Reunanen (sd)

Perustulokokeilu Satakuntaan? 

Työssäni työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten kanssa olen voinut havaita kuinka sokkeloinen on Suomen perusturvaturvajärjestelmä. Tarvitsee todellista byrokratiaviidakon tarzania pärjätäkseen kaikkien säädösten ja raporttien keskellä saadakseen lain meille jokaiselle takaamaan perusturvan. Valitettavasti monille viidakko on liian vaikeakulkuinen ja byrokratia on välillä inhimillisesti kestämätöntä. Kuten eräs nuori totesi; �miksi minua rangaistaan, jos minua on ohjeistettu hakemaan tarvitsemaani tukea väärin?�. 

Haasteemme on, että perusturvajärjestelmämme perusta on kehitetty 1960-1970 �luvuilla täysin erilaiseen maailmaan. Sen jälkeen siihen on liitetty yksi pala sieltä, toinen täältä. Kokonaisuudesta on muodostunut niin vaikea, että viranomaisillakin alkaa olla vaikeuksia. Puhuttamakaan ihmisistä, jotka perusturvaa tarvitsevat. Asiakaslähtöisyys ei ole perusturvamme avainsanoja. Esimerkiksi nuorille tämä näyttäytyy tarpeena erilaisille yksilövalmentajille, jotka auttavat viranomaisasioinnissa. Eikö olekin nurinkurista? Tarvitsemme erikseen asiantuntijoita, jotta asiakkaat pystyvät asioimaan viranomaisten kanssa onnistuneesti. Kyllä viranomaisten työvälineiden pitää olla sellaiset, että asiakkaat voivat asioida ilman erillistä tukea.

Viime vuosina on keskustelu siitä, ratkaisiko perustulo  nykytilan ongelmat. Karrikoituna kyse on kansalaispalkasta, jossa valtio maksaa jokaiselle kuukausittain tietyn summan rahaa. Mielipiteitä perustulosta on laidasta laitaan ja esitettyjä vaihtoehtoisia malleja on useita. Paperilla aukotonta mallia ei ole vielä kukaan esittänyt. Sosiaaliturvajärjestelmäämme on kuitenkin pakko kehittää nykyistä toimivammaksi ja ihmislähtöisemmäksi. Paljon puhutut työnteon kannustinloukut eivät tule poistumaan, jollemme rohkeasti kokeile erilaisia vaihtoehtoja. 

Tulevan eduskunnan tulisikin rohkeasti lähteä kokeilemaan erilaisia malleja sosiaaliturvajärjestelmän kehittämiseksi. Me tarvitsemme ihmislähtöisen perusturvan, joka takaa riittävän toimeentulon ja perustuu työn tekemiseen sekä siihen kannustamiseen. Jotta saamme riittävästi kokemuksia hyvinvointivaltiomme peruskiven korjaamista varten, tarvitaan erilaisten ratkaisujen kokeilemista. Niistä saaduilla kokemuksilla voimme rakentaa perusturvamme vastaamaan tulevaisuuden tarpeita. Meillä Satakunnassa katsotaan tulevaisuuteen ja tehdään hyvää kehittämistyötä monilla sektoreilla, joten me voimme olla suunnannäyttäjiä myös perusturvan kehittämisessä.

6.3.2015

Kansanedustaja Kristiina Salonen (sd)

Vaikealla vaalikaudella tehtiin myös hyvää

On kulunut melkein neljä vuotta siitä, kun nykyinen eduskunta aloitti toimintansa. Neljä vuotta sitten tunnelmat olivat koko Suomessa odottavat, sillä eduskuntaan oli tullut poikkeuksellisen suuri joukko uusia edustajia, joista osa oli jopa politiikassakin kokonaan untuvikkoja. Hallitusneuvottelut venyivät poikkeuksellisen pitkiksi, ja lopulta Suomi sai kuuden puolueen hallituksen, jossa oli jopa vähän yllättäen edustettuina puolueet eduskunnan ääripäistä. Me kaikki tiedämme kuinka tässä tarinassa kävi sitten tuon alun jälkeen.

Tuntuu kuitenkin siltä, että nyt vaalien lähestyessä eduskunnan kulunutta neljää vuotta muistellaan lähinnä epäonnistumisien kautta. Joidenkin mielestä hallitus on epäonnistunut lähes kaikessa, mihin on ryhtynyt. Osa kritiikistä on oikeutettua ja siitä onkin syytä ottaa opiksi. Reilua olisi kuitenkin katsoa koko kuvaa ennen arvostelua.

Kuluneella kaudella Suomi joutui monella tapaa sellaisten haasteiden eteen, joita kukaan ei osannut odottaa. Kun hallitusohjelmaa neuvoteltiin kesällä 2011, ennustettiin seuraavalle vuodelle vielä 2,8 prosentin talouskasvua. Viime vuonna Suomen talous supistui kuitenkin jo kolmatta vuotta peräkkäin. On helpompi tehdä politiikkaa ja päätöksiä taloudellisella nousukaudella kuin taantuman aikana, etenkin kun samaan aikaan meneillään on suuri teollisuuden rakennemuutos, jonka kouriin ovat joutuneet Suomessa useat alat viime vuosina. Pelkästään vuosina 2007�2012  teollisuudesta katosi yli 76 000 työpaikkaa. Osa työpaikkansa menettäneistä sanoo syyn löytyvän poliitikoista, mutta on selvää ettei 76 000 työpaikkaa ole menetetty yksin hallituksen vuoksi. Syytösten sijaan keskeistä olisi kysyä miten hallitus on tukenut yrityksiä uusien työpaikkojen luomisessa, sillä emme voi estää muutoksia, mutta voimme halutessamme hallita niitä.

On tärkeää, että SDP on istunut hallituksessa tällä kaudella, vaikka se on tarkoittanut myös monia puolueen arvopohjalle hyvin kipeitä päätöksiä. Erityisesti SDP:n ansiota on kuitenkin se, ettei esimerkiksi perusturvaan ole tehty leikkauksia. Muutenkin on pyritty tekemään sellaista politiikkaa, ettei pienituloisten ja muutoin haavoittuvassa asemassa olevien taakkaa tehdä suuremmaksi.

Tällä kaudella on muun muassa tehty sadan euron korotukset työttömyysturvaan ja työmarkkinatukeen sekä korotuksia toimeentulotukeen ja asumistukeen. Lisäksi työmarkkinatuesta poistettiin puolison tuloihin perustuva tarveharkinta, eivätkä hakijan puolison tulot enää siis vaikuta työmarkkinatuen määrään. Tämä oli tasa-arvoteko. Työttömyysturvaan tuli 300 euron suojaosuus, eli työtön voi tienata 300 euroa kuukaudessa menettämättä työttömyysetuuttaan.

Pienten eläkkeiden verotusta on kevennetty tällä vaalikaudella. Perheen ja työn yhteensovittamista helpottaa joustava hoitoraha, jota voi hakea alle 3-vuotiaan lapsen isä tai äiti, jonka työaika on viikoittain keskimäärin enintään 30 tuntia. Lapsilisien leikkausta kompensoidaan pieni- ja keskituloisille perheille lapsivähennyksellä, joka on yhteishuoltajilla 50 euroa ja yksinhuoltajalla 100 euroa lastan kohden.

Tällä kaudella voimaan ovat tulleet SDP:n vaatimuksesta myös nuorisotakuu sekä vanhuspalvelulaki. Uudistukset eivät ratkaise koko nuorisotyöttömyyttä tai kaikkia vanhusten hoidossa olevia ongelmia, mutta ne ovat erittäin tärkeitä avauksia, jotka vievät asioita eteenpäin. Erittäin merkittävä on myös sosiaalihuoltolain uudistus, joka siirtää sosiaalihuollon painopistettä entistä ennaltaehkäisevämpään suuntaan. Sosiaalihuoltolain uudistuksen myötä esimerkiksi lapsiperheiden kotipalvelusta tulee lakisääteistä. Tässä siis listattuna muutamia merkittäviä neljän vuoden aikana tehtyjä päätöksiä antamaan vastapainoa sille, että mitään ei olla tehty kuluneella vaalikaudella.

On kuitenkin selvää, että kuluneeseen neljään vuoteen kuuluu myös pettymyksiä. Yksi suurimmista murheenkryyneistä on ollut sosiaali-ja terveydenhuollon kehittämisen viivästyminen. Tätä kirjoittaessani ei ole vielä varmuutta, syntyykö rakenneratkaisua tämän eduskunnan aikana. Sosiaali- ja terveyspalveluiden tulevaisuus on kuitenkin yksi keskeisimmistä ihmisten hyvän arjen mahdollistajista. Sitä päätöstä ei voida enää odottaa.

Maailma ei tullut valmiiksi tämänkään neljän vuoden aikana, joten työtä ja vaikeita asioita on edessään myös seuraavalla eduskunnalla sekä hallituksella. On kuitenkin hyvä muistaa, että elefantti pitää syödä pala kerrallaan.

 

 

26.2.2015

Kansanedustajaehdokas Ari Reunanen (sd)

Harrastamisen kipukynnys

Olisitko valmis maksamaan 19 000 euroa lapsiesi harrastuksista vuodessa? Svenska Yle julkaisi muutama viikko sitten haastattelun, jossa erään helsinkiläisperheen äiti kertoi yhden lapsensa pelaavan jääkiekkoa ja kahden jalkapalloa � harrastuskustannukset vuodessa yhteensä 19 000 euroa. Summa vastaa lähes yhden keskipalkkaisen suomalaisen nettovuosiansoita. Summa on ymmärryskyvyn äärirajoilla, mutta valitettavan totta tämän hetken Suomessa. Tuntuu pahalta ajatella, että yhden ihmisen palkka vuodessa menee siihen, että lapset voivat harrastaa. Olipa kyse sitten urheilusta, musiikista tai mistä tahansa muusta harrastuksesta.

Harrastukset ovat meille kaikille tärkeitä, niin aikuisille kuin lapsille. Vanhempana minäkin haluaisin tulevaisuudessa mahdollistaa pienelle pojalleni kaikki mahdollisuudet harrastaa hänen mielenkiintonsa mukaisesti. Kukapa meistä ei niin ajattelisi. Tällä hetkellä harrastuskustannukset ovat monin osin nousseet kuitenkin jo niin korkeiksi, että kipukynnys alkaa tulla väistämättä monilla vastaan.

Jokaiselle lapselle tulisi kuitenkin taata mahdollisuus harrastukseen vanhempien kukkaron paksuudesta riippumatta. Tutkimuksetkin ovat osoittaneet, että juuri harrastukset ovat keskeisessä osassa jokaisen lapsen kasvussa aikuisuuteen ja juuri niiden puuttuminen edesauttaa eriarvoistumista ja syrjäytymisvaaraan ajautumista. Tämän vuoksi tulee esimerkiksi koulujen, urheiluseurojen, musiikkiopistojen ja muiden harrastustoimintaa järjestävien tahojen yhteistyötä tiivistää. Koulun yhteydessä järjestettävät harrastusmahdollisuudet tavoittavat kaikki lapset hyvin.

Yhteiskunnan tulee huolehtia siitä, että harrastuspaikat pysyvät käyttäjilleen edullisina. Monin paikoin on myös alle 18-vuotiaat käyttäjät vapautettu jopa kokonaan käyttömaksuista. Kirjastoja pitää voida hyödyntää entistä enemmän erilaisten harrastusvälineiden lainauspaikkana. Samaten harrastustoimintaa järjestävien tahojen avustuksista tulee huolehtia siten, että toimintaa on mahdollista edullisesti lapsille tarjota.

Unohtaa ei sovi sitäkään, että talkootyöllä ja yhteisellä tekemisellä tulee yhä edelleen olla lasten harrastustoiminnan mahdollistamisessa tärkeä rooli. Näin on edelleen etenkin maaseudulla, mutta ainakin suurimmissa kaupungeissa tämä on vaikuttanut olevan katoavaa perinnettä.

Minulla on ollut onni pelata jääkiekkoa ammatikseni. Minusta ei kuitenkaan olisi tullut jääkiekkoammattilaista ilman vanhempieni väsymätöntä työtä jääkiekkoharrastukseni mahdollistamiseksi. Minun ollessani pikkujuniori 90-luvulla olivat harrastuskustannukset kuitenkin vielä aivan eri mittaluokassa kuin nykyään. Olisinko koskaan voinut toteuttaa unelmaani kiekkoammattilaisuudesta nykymaailmassa? Tuskinpa. Minulla oli mahdollisuus toteuttaa unelmani, toivottavasti niin on kaikilla lapsilla myös tulevaisuudessa.

9.2.2015

Kansanedustaja Kristiina Salonen (sd)

Vaara vaanii työntekijää tutussa työympäristössä

 

Joka kolmas työikäinen liukastuu tänäkin talvena, ja murtaa luitaan. Juuri työmatka on meille aikuisille se päivän vaarallisin hetkemme ympäri vuoden. Tapaturmat sattuvatkin yleensä tutuissa paikoissa. Myös ammattitaudit syntyvät arjessa työpaikoillamme. Niiden ehkäisyssä on otettu merkittäviä askelia eteenpäin, mutta yhä edelleen suomalaiset työntekijät sairastuvat työstä aiheutuviin sairauksiin. 

 

Eduskunnassa on käsitelty viime viikot merkittävää lakipakettia, joka on ollut ministeriön valmistelussa jo seitsemän vuoden ajan. Uuden tapaturma- ja ammattitautilain on tarkoitus tulla voimaan ensi vuonna. Tämänhetkinen lainsäädäntö on osittain peräisin jo 1940-luvulta. Lakisääteinen tapaturmavakuutus eli työtapaturma- ja ammattitautivakuutus on Suomen vanhin lakisääteisen sosiaaliturvan osa, joten päivittäminen on enemmän kuin ajankohtaista. Monet asiat ovat nykyisessä työelämässä muuttuneet sitten 40-luvun ja tieto esimerkiksi ammattitaudeista lisääntynyt valtavasti.

 

Suomi on monella tapaa työntekijöiden oikeuksien ja työturvallisuuden mallimaa, mutta erilaiset työtapaturmat ovat yhä kuitenkin suhteellisen yleisiä.  Työtapaturmien määrä on toki viime vuosikymmeninä ollut laskussa ja ne ovat aiempaa lievempiä. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2012 Suomessa sattui kuitenkin yli116 000 työtapaturmaa ja melkein 23 000 työmatkatapaturmaa. Kuolemaan johtavia työtapaturmia sattui 32. Työterveyslaitoksen mukaan puolestaan vuonna 2012 todettiin yhteensä 4 404 ammattitautiepäilyä, joista korvattiin ammattitautina 1 776 tapausta.

 

Nyt käsiteltävän uudistuksen tärkein tavoite on kirjata lakiin vakuutetun oikeudet ja velvollisuudet. Nykyisin ne ovat olleet osittain ratkaisu- ja oikeuskäytäntöjen varassa. Uudistus muuttaa lakia selkeämpään suuntaan. Lakiin on määritelty lääketieteellisen syy-yhteyden ja tapaturman käsitteet, mikä parantaa korvausjärjestelmän avoimuutta ja ymmärrettävyyttä. Jos lääketieteellinen syy-yhteys vahinkotapahtuman ja sairauden tai vamman välillä puuttuu, kyseessä ei ole työtapaturma tai ammattitauti.

 

Uuteen lakiin tulee myös muun muassa nykyistä yksityiskohtaisemmat säännökset olosuhteista, joissa sattuneet vahinkotapahtumat korvataan työturmana ja ammattitautina. Tällä hetkellä esimerkiksi kahvitauolla päälle kaatuneen kahvipannullisen tai lounastauolla tapahtuneen liukastumisen aiheuttaman vamman ei ole katsottu olevan työtapaturma, eikä niitä ole myöskään sen perusteella korvattu. Uuden lain mukaan työtapaturmina korvattaisiin niin työssä sattuneet tapaturmat, työpaikan alueella sattuneet tapaturmat kuin työpaikan alueen ulkopuolella sattuneet tapaturmat siten kuin niiden korvaamisesta on erikseen säädetty. Esimerkiksi lounastauon yhteydessä sattunut tapaturma työpaikan läheisyydessä korvattaisiin. Työmatkaan puolestaan katsottaisiin kuuluvaksi myös pieni poikkeaminen työmatkareitiltä vaikkapa lasten päivähoidon tai ruokakaupassa käynnin vuoksi.

 

Tavoitteena on myös nopeuttaa korvauskäsittelyä lyhentämällä määräaikoja. Vakuutusyhtiön olisi annettava päätös jo 30 päivän kuluessa siitä, kun se on saanut ratkaisuun tarvittavat asiakirjat, kun nykyisin määräaika on kolme kuukautta. Uudistus vähentää asian kokonaiskäsittelyaikaa myös muutoksenhakutapauksissa. Hylkäävät päätökset tulisi perustella nykyistä paremmin. Tämä muutos on jo tehty muuhun etuuslainsäädäntöön.

 

Uuden lainsäädännön ohella tarvitaan myös tiedon lisäämistä ammattitaudeista ja työperäisistä sairauksista sekä niiltä suojautumiselta. Esimerkiksi asbestin käyttö on ollut Suomessa kokonaan kiellettyä vuodesta 1994. Suomen rakennuskannassa on kuitenkin yhä runsaasti asbestia, jolle voi altistua valveutunutkin työntekijä purkutöitä tehtäessä. Joskus työt aloitetaan ennen asbestiriskin selvittämistä. Vaikka työtapaturma- ja ammattitautiriski riippuu paljon ammatista, hyvää ennaltaehkäisyä kaikilla työpaikoilla on työtapoihin ja turvallisuuteen sekä työterveystoimintaan panostaminen. Jokaisen työpaikan tavoitteena tulisi olla nolla työtapaturmaa ja nolla ammattitautia.

 

1.2.2015

Kansanedustajaehkokas Ari Reunanen (sd)

Nuoret odotusten ristipaineessa

"Monet nuoret suhtautuvat tulevaisuuteensa huolissaan. Nuoretkin seuraavat uutisia, eikä Ukrainan kriisi, EU:n ongelmat, Suomen konkurssi, koulutuksesta leikkaaminen ja laaja työttömyys luo uskoa tulevaa. Monia tulevaisuudenkuva ahdistaa kovasti." Näin kertoi eräs nuorten kanssa työskentelevä ammattilainen. Pysäyttävä viesti. Kukaan tuskin voi väittää, ettei nuorten tulevaisuuden kuva olisi totuuden mukainen, viimeisten vuosien aikana ei paljon toivoa ole paremmasta annettu.

Suomalaisten kohtaamia ongelmia ei pidä lakaista maton alle, ne ovat todellisia. Nuorten kohtaama tulevaisuudenkuva on kuitenkin raadollinen. Ensin taistelet alati vähentyvistä opiskelupaikoista. Sitten elät vähentyvällä opintotuella, yhteiskunnan haukkuessa sinua samaan aikaan laiskaksi, koska et valmistu tavoiteajassa työskennellessäsi opiskeluiden aikana siellä täällä hankkiaksesi työkokemusta ja rahaa elämiseen. Valmistuttuasi vakituinen työpaikka on haave, joka elää lähinnä unissa. Pätkätöiden ammattilaisuus ei ole ässä hihassa omaa asuntoa hankkiessasi.

Arjen turvallisuus ja toivo paremmasta huomisesta ovat asioita, joita meistä jokainen tarvitsee. Yhteiskunnalla on nuoriaan kohtaan isot odotukset, heidän tulisi tulevaisuudessa nostaa Suomi ylös nykyisestä aallonpohjasta omalla työllään ja innovaatioillaan. Jotta nuoret tässä vaativassa tehtävässä voivat onnistua, ei heitä voi lannistaa ennen kuin matka on kunnolla ehtinyt edes alkamaan.

Siksi tulevat vuodet ovat kriittistä aikaa. Yhteiskunnalla on odotuksia nuoriaan kohtaan, mutta myös nuorilla on odotuksia siltä maailmalta joka odottaa heidän panostaan. Siksi nuoret tarvitsevat toivoa huomisesta. He tarvitsevat peruskoulussa perustaidot informaatioyhteiskunnassa menestymiseksi. Nuorille aikuisille pitää tarjota koulutuspaikkoja mahdollisimman lähellä kotiaan ja  oikeasti elämiseen riittävä perustoimeentulo. Nuorisotakuusta tulee tehdä missio, joka ei katso vain yksittäisiä hallituskausia. Eikä kyse ole vain poliittisista päätöksistä, tarvitaan myös asennemuutosta työmarkkinoilla.

Suomella on oikeasti mahtava nuoriso. Minulla on ollut ilo tämä huomata oman työni kautta. Nuoret eivät kaipaa päänsilittelyä, mutta he ansaitsevat kohtelun, jossa jokaiselle annetaan tasavertainen mahdollisuus tavoitella omia unelmiaan.

12.1.2015

Kansanedustaja Kristiina Salonen

Tolkkua työllisyyspolitiikkaan

 

Alkava vuosi tuo todeksi ne asiat, joista viime vuonna eduskunnassa päätettiin. Erityisesti monet työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa olleet lakiesitykset ovat nyt vasta nousseet mediassa esille. On ollut jopa hämmentävää huomata kuinka jokin valiokunnan hyvänä pitämä uudistus teilataan jo heti epäonnistuneeksi.

Yksi tällainen esimerkki on kunnan mahdollisuus palkata työntekijä työpajalle palkkatuella, vaikka kunnassa olisi esimerkiksi osa-aikaisessa työssä muita työntekijöitä. Uudistuksen sanotaan murentavan jo työssä olevien oikeutta saada ensisijaisesti työtä osa-aikatyössä tai lomautettuina ollessaan.

Tämä tärkeä lain antama suoja sekoitetaan kuitenkin nyt täysin toisenlaiseen tilanteeseen, pitkäaikaistyöttömien työllistämistoimiin. Valiokunta teki pitkään työtä, jotta lakiesitystä saatiin muutettua nykyiseen muotoonsa. Lähtökohtaisesti siis edelleen palkkatukea harkittaessa kunnan on tarjottava työtä ensin esimerkiksi kunnassa oleville lomautetuille ja osa-aikaisille. Poikkeuksena kunnat ja järjestöt voivat kuitenkin ottaa työpajaan tai vastaavaan valmennusyksikköön työkokeiluun tai palkkatuettuun työsuhteeseen henkilön sellaisiin tehtäviin, joita työnantajan palveluksessa oleva henkilöstö ei muutoin tee. Tällä muutoksella haluttiin varmistaa pitkäaikaistyöttömien mahdollisuus päästä esimerkiksi työharjoittelun jälkeen palkkatuettuna oikeaan työsuhteeseen ja siten auttaa työttömyyden katkaisussa, työkokemuksen saamisessa ja työpolun luomisessa. Työttömiä ja lomautettuja ei pidä laittaa vastakkain, vaan huolehtia jokaisen työllistämisestä parhaalla mahdollisella tavalla.

Toinen valiokunnan hyvänä pitämä uudistus on vuoden alusta voimaan tullut 60 vuotta täyttäneiden mahdollisuus työskennellä eläkeikään asti palkkatuetussa työssä. Tuen enimmäisaika on 24 kuukautta kerrallaan, ja sen täyttymisen jälkeen tukea voidaan myöntää välittömästi uudelleen. Hallituksen tavoitteena on ollut järjestelmän selkeyttäminen ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistämisen edistäminen. Palkkatuki helpottaa esimerkiksi niitä, jotka joutuvat irtisanotuiksi tai jotka eivät palkkatuen jälkeen löydä töitä ja tippuvat nykyisellään takaisin alhaisemmalle työttömyysetuudelle. Uudistuksella parannetaankin merkittävästi ikääntyneiden työntekijöiden toimeentuloa.  Totta kai työllistyminen avoimilla työmarkkinoille pitää olla ensisijainen vaihtoehto, mutta tällaisessa vaikeassa työllisyystilanteessa huolehditaan nyt siitä, ettei lähellä eläkeikää työttömäksi jäävä joudu työttömyyden loukkuun eläkeikään asti.

Työttömyysturvalakiesitystäkin muutettiin viime vuonna valiokunnassa. Lakimuutos tuo osittain työttömälle lisää velvoitteita. Työttömän on jatkossa otettava vastaan työtä myös 80 kilometrin työssäkäyntialueen ulkopuolelta, jos päivittäisen työmatkan kesto olisi julkisia liikennevälineitä käyttäen kokoaikatyössä enintään kolme tuntia. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta kuitenkin ehdotti, että työttömille tulisi oikeus kieltäytyä työstä työpaikan sijainnin ja työmatkakustannusten perusteella. Työtön voi siis kieltäytyä ottamasta vastaan työtä työmatkan kestoon liittyvillä perusteilla tai jos työmatkan kustannukset nousisivat niin suureksi, että työn vastaanottaminen työssäkäyntialueen ulkopuolelta olisi taloudellisesti kannattamatonta. Tällainen on pääkaupunkiseudulla täysin mahdollista, sillä esimerkiksi Hämeenlinnasta Helsinkiin päivittäin junalla matkustavan siivousalan työntekijän palkka jää todennäköisesti matkakulujen jälkeen pienemmäksi kuin työttömyyskorvaus. Lainsäädännöllä ei haluttu tukea työssäkäyvän köyhälistön syntyä Suomeen.

Valiokunta myös muutti lakiesitystä siten, ettei työttömän tavoittamatta jäämistä puhelimitse rinnasteta työllistymissuunnitelman laatimistilaisuuteen saapumatta jättämiseen. Nyt siitä on seurannut vähintään 15 päivän korvaukseton määräaika. Puhelin- ja verkkoyhteyksien toimiminen voi kuitenkin olla sattumanvaraista ja epäonnistua työnhakijasta riippumattomista syistä, minkä vuoksi on tärkeää, ettei tätä puhelinkaressia nyt lakiin tullut. Varsinkin kun viisi minuuttia myöhemmin takaisin soittaminen työvoimavirkailijalle on mahdotonta puhelinkeskusjärjestelmän vuoksi.

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta muutti viime vuonna useampaa lakiesitystä ennen eduskunnan lakien hyväksyntää. Kaikki muutokset tapahtuivat perusteellisten kuulemisten jälkeen. Itse asiassa juuri kuulemisissa esille nousivat lakimuutosten konkreettiset vaikutukset arkeen. Jotkin muutokset olisivat jopa johtaneet työllistämistoimien vaikeutumiseen. Arkijärkeä käyttämällä valiokunta halusikin tuoda lisää tolkkua työllisyyspolitiikkaan.

25.10.2014

Kansanedustaja Kristiina Salonen

Suomella ei ole taloudellisesti varaa eriarvoisuuden lisääntymiseen

 

Lähihoitajana työskentelevä Tiina on yksinhuoltaja, joka ottaa kuukausittain velkaa saadakseen viimeiseksi viikoksi ruokaa perheelle ennen palkan maksua. Hän sanoo toistuvasti teini-ikäiselle lapselleen, että elokuvalippuun ei ole varaa, sillä talvitakkia varten on säästettävä kaikki ylimääräinen. Kun palkka tulee ja laskut on maksettu, alkaa rahasta murehtiminen. Se toistuu kuukaudesta toiseen, vuodesta seuraavaan. Tiina itse vielä kestäisi köyhyydessä elämisen, mutta lapsen puolesta on paha olla. Hän vain toivoo, että osaisi antaa lapselleen edes välineet, joilla lapsi aikanaan pääsisi irti köyhyydestä.

 

Suomalainen talouskeskustelu on viime aikoina ollut melko yksiäänistä. Kaikissa puheenvuoroissa etsitään nopeita säästökohteita kuntatalouden ja valtion kestävyysvajeen umpeen kuromiseksi. Tiinan ja hänen lapsensa kaltaisista puhutaan vähemmän. Tiukkaan taloudenpitoon liittyvät näkökulmat ovat toki tärkeitä. Suomalaiset kyllä ymmärtävät jo, että tulevaisuuden kantokykyongelmiin on etsittävä ratkaisuja. Meidän olisi kuitenkin nyt nähtävä myös metsä puilta, ymmärrettävä yksittäisten säästötoimien vaikutus kokonaisuuteen ja tulevaisuuteemme muustakin kuin talouden näkökulmasta.

 

1990-luvun laman jäljet ovat näkyneet yhteiskunnassamme aina tähän uusimpaan lamaan asti. Suuri lama jätti viimeisimmän talouskasvun vuosiksikin julkisen talouden velan ja työttömyyden korkeammalle asteelle kuin ennen edellistä lamaa. Samaan aikaan valtaosa suomalaisista vaurastui ja elintaso koheni. Tämän uuden lamamme kynnyksellä olimme siis vanhempia, asuimme pienemmissä kotitalouksissa, olimme velkaantuneempia ja ylipainoisempia sekä selkeästi eriarvoisempia kuin 90-luvun lamassa.

 

Hyvinvointierojen kasvu näkyy kaikkialla. Sen huomaa kouluissa, terveyskeskuksissa ja asuinalueilla. Epäoikeudenmukaisuuden tunne hyvinvoinnin jakautumisesta ei paina ainoastaan köyhän mieltä.  Se vähentää kansalaisten keskinäistä yhteenkuuluvuuden tunnetta sekä luottamusta yhteiskuntaan. Sellaisessa yhteiskunnassa turvattomuus ja levottomuudet lisääntyvät. Myös hyvin toimeentulevien usko yhteiskunnan kykyyn luoda turvaa oman tai läheisen sairauden, työttömyyden tai köyhyyden varalle heikkenee.

 

Yksi Suomen hyvinvointiyhteiskunnan menestyksen avaimista on ollut juuri tasa-arvoisuus, ihmisten keskinäinen luottamus ja yhteen hiileen puhaltaminen vaikeina aikoina. Jos se menetetään, ei uusi talouskasvukaan pelasta meitä tältä paljon taloudellista kestävyysvajetta suuremmalta tuholta.

 

Eriarvoisuuden poistaminen pitäisi olla nyt yksi tärkeimmistä suomalaista päätöksentekoa ohjaavista tavoitteistamme, mutta juuri tällaisina vaikeina taloudellisina aikoina on vaara, että tämä tavoite unohtuu. Nyt käytävässä talouskeskustelussa on tuotava entistä enemmän esiin se, mihin viime lamassa tehdyt päätökset johtivat ja otettava siitä opiksi. Viime laman ja sen ajan päätösten vaikutuksista alkaakin jo olla kattavaa tutkimustietoa.

 

Esimerkiksi 1990-luvun laman kokemukset osoittavat, että lapsiperheiden vaikeilla taloudellisilla ongelmilla on kauaskantoisia seurauksia. Varsinkin pitkäaikaiset tai toistuvat taloudelliset vaikeudet perheessä johtavat monenlaiseen pahoinvointiin. Samaan aikaan lapsiin, nuoriin ja perheiden peruspalveluihin kohdistuvat säästöt jättävät kaikkein vaikeimmassa tilanteessa olevat lapsiperheet selviytymään tilanteestaan omin voimin. Lopulta tarvitaan rahaa kalliisiin erityispalveluihin, kun lapsi perii vanhemmiltaan pitkäaikaistyöttömyyden ja köyhyyden � siis syrjäytyy jo nuorena.  

 

Suomalaisten hyvinvoinnin ytimen muodostavat hyvä terveys ja turvattu toimeentulo. Ongelmat jommassakummassa näkyvät usein välittömästi hyvinvoinnissa. Kansalaisten väliset erot terveydessä ja toimeentulossa näkyvät taas pitkällä aikavälillä hyvinvointiyhteiskunnassa. On siis selvää, että yhteiskunnan taloudellisen tilanteen parantamiseksi tarvitaan työikäiselle väestölle työtä, työtä ja työtä.

 

Säästöjen ja rakenteellisten uudistusten keskelläkin on nopeasti suomalaisille saatava toimivat sosiaali- ja terveyspalvelut, jotka poistavat eriarvoisuutta ja lisäävät koko väestömme hyvinvointia. Nimittäin myös luottoluokittajat seuraavat sosioekonomisia eroja arvioidessaan valtioiden velanmaksukykyä.

 

13.9, 2014

Kansanedustaja Kristiina Salonen

Velkajärjestely auttaa uuteen alkuun

 

Pienellä palkalla elävä tekee isommat hankintansa säästämällä rahaa tai ostamalla osamaksulla velaksi. Joskus edellinen hankintakin on vielä maksamatta, kun esimerkiksi pesukone rikkoutuu ja on jo hankittava jotain uutta velaksi. Tarkalla taloudenpidolla ja kärsivällisellä laskujen maksamisella näistäkin hankinnoista selviää. Ainakin silloin, kun tulot pysyvät samoina. Työttömyys voi muuttaa tilannetta kuitenkin nopeasti. Laskujen maksaminen voi alkaa tuntua toivottomalta urakalta, josta selviäminen alkaa olla kuukaudesta toiseen vaikeampaa. Lopulta laskuja jää maksamatta, perintätoimistot alkavat karhuta yritysten saatavia ja velkamäärä on kasvanut hetkessä moninkertaiseksi.

 

Veloista ja maksamattomista laskuista kasvaa vuori, jonka ylittäminen yksin tuntuu mahdottomalta. Osa ylivelkaantuneista hankkii itselleen apua talous- ja velkaneuvojalta. Laskujen eräpäiviä muutetaan sopivaksi maksupäiväksi, velkojien kanssa neuvotellaan takaisinmaksusuunnitelmaa ja velkaa koitetaan kaikin tavoin kohtuullistaa. Pienellä avulla velkaantuminen saadaan hallintaan. Yhdestä maksamattomasta laskusta alkanut pahaksi paisunut velkaantumiskierre voidaan katkaista. Se on pääasia.

 

Taloustaantumassa kamppailevassa Suomessa valitettavasti yhä useampi tarvitsee talous- ja velkaneuvontaa. Lakivaliokunta sai heti syysistuntokauden alussa käsiteltäväkseen hallituksen esityksen yksityishenkilön velkajärjestelystä. Velkajärjestely luotiin aikoinaan auttamaan 1990-laman seurauksena velkaantuneita ihmisiä selviämään raskaasta velkataakastaan. Menettelystä on kuitenkin myöhemmin tullut pysyvä ja välttämätön keino ylivelkaantuneiden henkilöiden taloudellisen tilanteen korjaamisessa ja uuteen alkuun auttamisessa. Ylivelkaantuneita on liikaa yhä edelleen. Esimerkiksi tänä vuonna yksityishenkilöiden velkajärjestelyjen määrä on kasvanut 12 prosenttia edellisvuodesta.

 

Lakiesityksen tavoitteena on helpottaa ja nopeuttaa työttömien ja nuorten pääsyä velkajärjestelyyn. Työttömän pääsy velkajärjestelyyn on nykyisin käytännössä mahdotonta ennen kuin työttömyys on kestänyt kaksi vuotta. Tätä aikaa lyhennettäisiin nyt 18 kuukauteen. Järjestelyn esteperusteita muutettaisiin siten, että velkaantumisen moitittavuutta arvioitaessa kiinnitettäisiin huomiota myös luotonantajan toimintaan, eikä pelkästään velallisen henkilön toimintaan. Luottoa myöntäneen tahon vastuuta halutaan siis korostaa. Lisäksi esimerkiksi velallisen oikeutta vapaakuukausien pitämiseen lisättäisiin silloin, kun maksuohjelman kesto on yli kolme vuotta. Nämä kaikki ovat hyviä uudistuksia.

 

Hyvä lakiesitys vaatii kuitenkin myös riittäviä resursseja. Valtio ohjaa lisärahoitusta työhön, mutta kuntien heikko taloudellinen tilanne houkuttaa säästämään myös velkaneuvonnasta. Tilanne on tuolloin paradoksaalinen. Kun velkaantuneiden määrä kasvaa ja tarve neuvonnalle kasvaa, resurssit pienenevät. Uusi asiakas voi joutua odottamaan pitkiäkin aikoja apua saadakseen. Mahdollisimman varhaisessa vaiheessa tuleva apu velkojen hoitamiseksi on kuitenkin kaikkien etu, myös kuntien. Kun ihminen autetaan uuteen alkuun, tarve esimerkiksi toimeentulotuelle vähenee ja esteet työn vastaanottamiselle puretaan.

 

Erityisesti nuorten velkaantumisen estämiseen ja talousosaamisen kohentamiseen tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota. Nuoret eivät välttämättä aina tiedosta velkaantumisen seurauksia tai he voivat yliarvioida mahdollisuutensa maksaa velka takaisin. Pitkä velkakierre voi johtaa vakaviin seurauksiin ja edesauttaa yhteiskunnasta syrjäytymistä. Nuoret saavat hyvin erilaiset valmiudet oman talouden hoitamiseen vanhemmiltaan. Nuorten talousosaamista täytyykin tukea jo peruskoulusta lähtien. Tässä meillä on edelleen parantamisen varaa.

 

1.9.2014

Kansanedustaja Kristiina Salonen

Vanhuspalvelulakia ei saa vesittää

 

Kunnissa on ollut nyt vuosi aikaa totutella vanhuspalvelulakiin ja sen tuomiin uudistuksiin. Vanhusväestöltä, heidän omaisiltaan ja alan työntekijöiltä kantautuu kuitenkin huolestuttavaa viestiä. Kunnat ovat toteuttaneet vanhuspalvelulakia erittäin kirjavasti ja osassa kunnista vanhuspalveluiden tilanne on edelleen heikko.

 

Kunnissa valmistellaan parasta aikaa ensi vuoden talousarviota. Pallo onkin nyt kunnanvaltuustoilla. Niiden on otettava vanhuspalvelulain velvoitteet huomioon ensi vuoden talousarviossa. Tiukassa taloustilanteessa se ei ole helppoa, mutta on muistettava, että pitkällä tähtäimellä lain noudattaminen säästää kunnan menoja, sillä laki velvoittaa panostamaan varsinkin ennaltaehkäisyyn, oikea-aikaiseen hoitoon ja kuntoutukseen. Sanotaan, että jo muutama viikko vuodehoitoa voi viedä ihmisen lähes hautaan, kun taas muutama viikko oikeanlaista kuntoutusta voi saada vanhuksen jälleen kotikuntoiseksi. Vaikka ihmisarvoisella vanhuudella ei saa olla hintalappua, ikäihmisten toimintakyvyn paraneminen myös pienentää vanhustenhuollon menojen kasvua selvästi, kun kalliimman laitoshoidon tarve vähenee.

 

On kuitenkin muistettava, että kaikki vanhukset eivät kotipalvelunkaan turvin pärjää kotona. Esimerkiksi yksinäisyys ja pelot voivat tehdä yksin asumisesta mahdotonta. Tällaisille vanhuksille ryhmäasuminen on oiva ratkaisu elämänlaadun kohottamiseksi. Tällaista ryhmäasumista Suomessa ei vielä ole hyödynnetty. Ikäihmisille tarkoitetut palvelutalot rakennetaan usein kerrostaloiksi, joissa jokainen asunto sulkee yksittäisen vanhuksen sisäänsä. Sosiaalinen vuorovaikutus jääkin silloin hyvin pitkälle vanhuksen ulospäin suuntautuneen luonteen ja hyvän fyysisen kunnon varaan. Näin ei tarvitse olla.

 

Tehostettua palveluasumista on edelleen kunnissa liian vähän tarpeeseen nähden. Laitospaikkojen vähentäminen ei onnistu ilman riittäviä tehostetun palveluasumisen paikkoja, sillä paljon apua tarvitsevaa vanhusta ei voi jättää kotiin yksinään. Avun tarve voi olla jatkuvaa kipujen tai heikon toimintakyvyn vuoksi. Ihmisarvoista hoitoa ei silloin ole se, että joutuu kotonaan odottamaan hoitajaa pitkiä aikoja. Tällaisissa tilanteissa hoitajan on oltava lähellä ja resursseja on oltava niin, että näihin turvahälytyksiin myös kyetään vastaamaan.

 

Laadukas hoito edellyttääkin ammattitaitoista ja osaavaa henkilöstöä sekä riittävää henkilöstömäärää. Lakia säädettäessä sovittiin tavoitteesta, ettei yhdessäkään yksikössä henkilöstömitoitus tämän vuoden lopussa ole alle 0,5 hoitajaa asukasta kohden. Jos tämä ei toteudu, henkilöstömitoituksesta säädetään erikseen lailla. Tämä on minimi. Tästä ei tule lipsua.

 

Suomi voisi ottaa vanhustenpalveluissa mallia esimerkiksi Hollannista. Siellä koko vanhustenhuollon kulttuuri on hyvin erilainen kuin nykyisin Suomessa. Iäkästä henkilöä kannustetaan siellä voimakkaasti elämään mielekästä elämää mahdollisimman itsenäisesti. Kun henkilö myöhemmässä elämänvaiheessa sitten tarvitsee hoivapaikkaa, hän on yhä oman elämänsä keskiössä, ei auttajiensa tahdon varassa, ja saa itse päättää mahdollisuuksien mukaan omasta elämästään. Yhteisöllisyyden kulttuuri on myös voimakasta. Mielekkään tekemisen ja seuran lisääminen voikin jo osaltaan ratkaista joitakin vanhusten tarpeista ja elämässä ilmenevistä ongelmista. Joskus vanhus tarvitseekin muiden ihmisten seuraa ja kuuntelijaa enemmän kuin varsinaista teknistä hoitosuoritetta.

 

Meidän tulee myös muistaa, että vanhuksillakin on oikeus nauttia elämästään. Nyt jo tiedetään, että liian tiukka suhtautuminen esimerkiksi ruoan rasvan ja suolan määrään ihmisen elämän loppupäässä ei ole tarkoituksenmukaista eikä lisää vanhuksen hyvinvointia, vaan terveydellinen tilanne voi jopa pahentua vanhuksen kieltäytyessä syömästä. Tärkeintä on, että ruoka maistuu ja ruokailutilanne on mahdollisimman kodinomainen tuttuine, maistuvine ruokineen. Tällaisten elämänlaatua parantavien seikkojen ansiosta myös fyysinen hyvinvointi ja toimeliaisuus voivat lisääntyä. Se auttaa myös omalta osaltaan hoitohenkilökunnan työtä.

 

 

Kansanedustaja Kristiina Salonen (sd)

Häpeä ei saa hiljentää väkivallasta kertomista

 

Euroopan unionin perusoikeusviraston tekemä tutkimus eurooppalaisnaisten kokemasta fyysisestä tai seksuaalisesta väkivallasta julkaistiin pari viikkoa sitten. Tutkimus on laajin kansainvälisesti saatavilla oleva selvitys naisiin kohdistuvasta väkivallasta, ja siihen vastasi jopa 42 000 naista. Tulokset hätkähdyttivät monia: naisten kokema väkivalta on laajamittaista ja Suomessa se on toiseksi yleisintä koko Euroopassa. Suomessa 47 % vastanneista kertoi kokeneensa väkivaltaa 15 ikävuoden jälkeen.

                                                                  

Itse tutkimuksessakin todetaan, että tuloksia voivat selittää monet seikat, mikä on tietenkin otettava huomioon. Se, kuinka hyväksyttävää on ylipäänsä kussakin maassa kertoa tuntemattomalle haastattelijalle väkivallasta, vaihtelee paljonkin. Samoin on miesten ja naisten välisen tasa-arvon suhteen. Mitä tasa-arvoisempi yhteiskunta on, sitä helpommin väkivalta paljastuu, ja sitä helpompi siitä pitäisi olla myös puhua. Nämä asiat on syytä pitää mielessä, kun kysytään miksi väkivaltatilaston kärjessä olivat nimenomaan Tanska ja Suomi. Toisaalta tuloksia selitetään myös esimerkiksi Pohjoismaisella tavalla naisten työskentelystä kodin ulkopuolella tai treffeillä käymisellä. Näitä ei kuitenkaan tulisi pitää erityisesti väkivallalle altistavina tekijöinä, vaan aivan tavallisena osana naisen elämää nyky-yhteiskunnassa.

 

Tulosten valossa naisiin kohdistuva väkivalta on edelleen niin eurooppalainen kuin suomalainenkin häpeätahra -  ja niin on myös miehiin kohdistuva väkivalta. Sellainen yhteiskunta, jossa ihmiset kokevat väkivallan ratkaisevan ongelmat, ei ole terve.  Suomen tulosten osalta huolta herätti myös se, millaisia tuntemuksia väkivallan kokemukset uhrille itselleen saavat aikaan. Muiden negatiivisten tunteiden ohella suomalaisista naisista 28 % tunsi häpeää, 34 % nolostumista ja 22 % syyllisyyttä. Huomioitavaa on myös se, että keskimäärin Euroopassa näitä tuntemuksia oli vähemmän kuin Suomessa. Ainakin tutkimuksen tulosten valossa näyttää siis siltä, että Suomessa uhrit kohdistavat itseensä negatiivisia tunteita enemmän kuin EU-maissa keskimäärin. Tämä luo edellytykset puhumattomuuden ja puuttumattomuuden kulttuurillemme. Väkivallasta on puhuttava yhteiskunnassamme vieläkin enemmän. Uhrien asemaa helpottaa tieto siitä, että on muitakin väkivaltaa kohdanneita ja väkivallan kierteestä pääsee eroon.

 

Kaikkea ei kuitenkaan tarvitsisi pukea juhlaviksi puheiksi, hienoiksi raporteiksi ja vaikeaselkoisiksi ohjeiksi. Tutkimustietokaan ei hyödytä, jos sitä ei osata soveltaa käytännössä. Meidän jokaisen on myös syytä tarkistaa omat asenteemme ja kykymme ottaa vaikeitakin asioita puheeksi. Meidän, joilla on vapaus puhua väkivallasta, tulisi puhua asiasta kuuluvalla äänellä. Meidän tulisi puhua väkivallasta joka paikassa. Meidän tulisi antaa voimakas viesti siitä, että se on väärin ja tuomittavaa. Meidän tulisi puhua siitä siksi, että uhrin ymmärrys totuudesta voimistuisi ja rohkeus avun hakemiseen vahvistuisi. Meillä jokaisella on velvollisuus vihdoin lopettaa Suomesta lähisuhdeväkivalta.