Share |

Toivoa soppii, että köyhäkin oppii

Share |

Keskiviikko 9.12.2015 - Kari


Uuden Säkylän kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi värikkäiden vaiheiden jälkeen valittu Jarkko Jaspa (kok) oli todellisessa kiirastulessa maanantain kokouksessa. Hänen onnekseen henkilövalinnoissa ei sentään tarvinnut turvautua suhteelliseen vaaliin. Perinteisessäkin kokousjuoksutuksessa riitti haastetta.

Valtuuston kompurointi alkoi heti ensimmäisessä tehtävässä. Keskustan ryhmäjohtaja Hannu Rantalan johdolla valmistelluissa valinnoissa piti kaiken olla selvää. Vaan eipä ollut. Ehdotus valtuuston vaalilautakunnan kokoonpanosta oli tasa-arvolain vastainen. Ei auttanut muu kuin pitää neuvottelutauko. 

Seuraava näytös oli kunnanhallituksen valinta. Siinä oikaistiin suoraan henkilöiden nimeämiseen, vaikka ensi olisi pitänyt päättää hallituksen toimikaudesta. Rantalan jälleen lukema nimilista sisälsi mahdottoman yhtälön. Sen mukaan keskustan Timo Kuusisto ja kokoomuksen Kullervo Kauppi olisivat vaihdelleet varsinaisen ja varajäsenen paikalla toimikauden puolittaen. Ikämies Kuusisto kellisti nuoren Kaupin varalle.

Hallituksen kokoonpanoa tarkastellessa kiinnittyy huomio demareiden edustukseen. Pysähtyneisyydestä syytetty ryhmä on ollut valinnoissaan selvästi muita edistyksellisempi. Siinä, missä keskusta on pitäytynyt entisissä nimissä, demarit heittää peliin 80- luvulla syntyneet toivonsa. Nuoresta iästään huolimatta Pekka Rautiaisella tosin on jo pitkä kokemus kunnalliskuvioissa ja Heli Vanha-Rauvolakin on untuvikko vain hallitustyöskentelyssä.

Kokoomuksessa on vahvaan asemaan noussut aikanaan Karhusuon koulun puolustustaistelua johtanut Heidi Muhonen. Hän sai puolueensa ainoan hallituspaikan lisäksi vedettäväkseen sivistyslautakunnan. Valtaa ja vastuuta. 

Keskustassa herättää kysymyksiä Satu Tietarin kunnalliseen uraputkeen tullut tukos. Perusturvalautakunnan puheenjohtajuus ei tunnu itse keksityltä. Tässä tehtävässä hänestä ei taida tulla muinaisjäännettä. Entisten säkyläläisten edustus hallitusryhmässä on puhtaasti Toivontien viitoittama. Siinä ei sijaa uusille kyvyille löydy eikä liioin Eu –osaamiselle.

Talousarviokäsittelyssä päästiin odotetusti äänestämään lomautuksista. Demarit ehdottivat niistä luopumista saaden sanallista tukea ryhminä vasemmistolta ja Seija Muuriselta. Äänestys ei kuitenkaan ollutkaan niin yksinkertainen juttu. Keskustan piirissä jo luottamushenkilövalintojen yhteydessä hellitty ajatus kuntapalkollisten kelvottomuudesta keskeisinä päättäjinä sekoitti salia. Loppujen lopuksi tultiin siihen tulokseen, että kaikki äänestävät.

 Lomautuspäätös jäi voimaan kokoomuksen ja keskustan enemmistön äänin 32-16. Demarit saivat tuekseen vasemmiston Timo Puiston ja Raimo Salon, keskustan ryhmästä mielensä rohkaisivat Leena Karilainen, Pertti Kiviranta, Anna-Maija Kotiranta ja Jari Viskari. Omissa nimissään toimiva Seija Muurinen täydensi joukkoa.

Säästökohteeksi tarjottu maanhakintamäärärahasta luopuminen kärsi tappion äänin 38-10. Siinä demareita tuki perussuomalaisten Maarit Markkula.

Keskustan vanha kettu Pertti Kiviranta oli ainoa, joka sai läpi muutoksen talousarviokirjaan. Hän sai valtuuston hyväksymään yksimielisesti tekstimaininnan elinvoimaisten kylien tukemisesta. Päätös oli helppo: se ei maksanut euroakaan.

Mitä uudessa Säkylän kunnassa on odotettavissa tämän valtuuston kokouksen päätösten perusteella ? Se jää nähtäväksi. Ainakin periaatteessa keskustalla on mahdollisuus jyrätä päätöksenteossa mielin määrin. Aika ja edessä olevat ratkaisut ovat sellaisia, että pelkällä voimalla ei ehkä sittenkään kannattaisi edetä. Köyliöläiset lienevät tässä suhteessa valistuneempia.

Valtuuston päätöksellä kunnanhallitus ainakin haluaa ottaa kunnanjohtajalta valtaa harkinnanvaraisissa ja osastopäälliköiden palkantarkistuspäätöksissä. Se ei myöskään luota ylihoitajan ja johtavan hammaslääkärin kykyyn osata valita vakituiset alaisensa. Nämä tiukennukset tehtiin hallintosääntöä rukkaamalla.

Mielenkiintoista on nähdä, minkälaisen roolin valtuusto vuoden alusta ottaa.  Nyt hallituksen jäsenillä ei siellä ole enemmistöä, joten parlamentarismille olisi pelikenttää. Ainakin valtuusto ehti jo maanantaina osoittaa halua keskustella eikä vain kuunnella, mitä yhdistymishallitus esittää.

"Toivoa soppii, että köyhäkin oppii", sanoi kunnanhallituksen puheenjohtaja Marko Pelttari (kesk,). Kuntalaisia lehterillä sitä kuulemassa oli tasan kolme.

Avainsanat: Säkylä, valtuusto, valinnat


Kommentit

9.12.2015 9.40  Kuntalainen

Mukava lukea täältä kun lehdissä ei ole mitään.

9.12.2015 11.05  Uusikuntalainen

"Mukava lukea täältä kun lehdissä ei ole mitään", kannattaa muistaa että asiat on kirjoitettu yhden puolueen näkökannasta:
-Lomautuksista ja maanhankintamäärärahoista äänestettäessä kaikki demaritkaan eivät olleet yksimielisiä.
-Säkylän kunnanhallitus kokouksessaan 14.9 päätti yksimielisesti käynnistää yt-neuvottelut lomautusten järjestämiseksi, samoin yhdistymishallitus 30.11 kokouksessaan jälleen yksimielisesti päätti esittää hallintosääntöön muutoksia. Nyt näihin kokouksiin osallistunut demariedustaja oli tullut toisiin aatoksiin.
-Talousarviokirjaan päätettiin yksimielisesti hyväksyä eräs toinenkin muutos jne.

9.12.2015 11.22  Ahkera lukija

Edelliselle sanoisin, että kyllä uutisissa mainitaan, että demarivaltuutettu Alho äänesti muusta ryhmästä poiketen. Uutiset ovat uutisia ja blogit blogeja.

Kokouksissa eri linjoilla oleminen pitäisi kyllä näyttää äänestämällä, muuten tulee käsitys yksimielisyydestä.

Mitäs siellä sitten päätettiin talousarviossa muuttaa ?

9.12.2015 16.04  Kiukkuinen akka

Tuon valtuuston pöytäkirjaa ei löydy mistään. Sitä ei ole netissä Säkylän tai Köyliön sivuilla. Miksi kuntalaiset halutaan pitää pimennossa ?

9.12.2015 17.14  pykäkät

Pöytäkirjat pitää tarkistaa ennen julkistamista.

9.12.2015 18.21  Jermuja valvontaan.

Tästä se alkaa,kepulainen sanelu. Uusi kunta. Pahalta näyttää rantajanpojan näytelmät.

10.12.2015 21.50  jalmari

Nyt pitää demarien näyttää kyntensä äänestäjille. Kertoa miten asiat tulee hoitaa viisaasti. Vaalit ovat pian ja se on keino syrjäyttää keskusta.

10.12.2015 22.24  Vanhassa vara parempi

Viisaus alkoi jo kun pj Salonen ja varapj Alho saatiin eroamaan tehtävistään!

11.12.2015 0.59  Säkylä nousee tästä

Jee. Nummela takas, On nimittäin miehellä kokemusta ja näkemystä. Kaiken lisäksi käyttää ajanmukaisia apuvälineitä kuten KIIKARI jolla on hyvä tarkkailla mitä kuntalaiset tekee torinlaidalla tai pitserian edessä. Mainoslauseen mukainen "Suomalainen voittaa aina" taisi olla liikaa joillekin???

15.12.2015 11.51  Veronmaksaja

Nummela vastustaa sairaanhoitopiirin maksujen korotuksia. Tuleeko ne sitten kuntien maksettavaksi ?

15.12.2015 14.14  Että sillee

Veronmaksajalle tiedoksi,

Kyllä tulevat. Kuntien maksuosuudet kasvavat muodossa tai toisessa. Ilmaispalveluja ei ole.

16.12.2015 6.58  Veronmaksaja2

Sairaanhoitopiiri palautti juuri kunnille miljoonia eli ei siellä sitten olekaan tarvetta nostaa maksuja. Kyllä verotus varmaan on oikeampi tapa hoitaa näitä kustannuksia myös tulevaisuudessa kun se sote tulee. Joltain luukulta se köyhä aina joutuu apua hakemaan jos rahat ei riitä. Rikkaat käy yksityisellä.

20.12.2015 9.51  Mies Köyliöstä

Monessa kunnassa ja kaupungissa ei maksuja ole nostettu. Säkylä nostaa hintoja. Ei kai ne kunnan velat ole köyhien syy mutta maksajaksi kuitenkin joutuvat. Köyliöläisille tämä on kaikkein epäoikeudenmukaisinta.

21.12.2015 8.06  jalmari

Katsotaanpa erikoissairaanhoidonkuluja kunnan muista kuluista? Kunnan talouden tasapainottamiseksi
kuka tai ketkä jätetään hoitamatta?

21.12.2015 11.20  Jo riittää tohelointi

Säkylässä on kunnallisvero jo koko maakunnan kärjessä. Syksin aikana on korotettu kaikkia mahdollisia maksuja. Viimeksi sosiaali- ja terveyspalvelumaksuja 30 prosentilla.

21.12.2015 13.29  Turhaporu

Miehelle Köyliöstä: Juurikin "köyhien" syytä monien kuntien velat ovatkin! "köyhät" sairastavat tutkitusti enemmän, kuin varakkaat ja käyttävät kunnan kustantamia terveyspalveluja. Eikä laki anna mahdollisuutta varakkaan ihmisen käyttää hyväkseen esim toimeentulotukia yms. Ja sitten taas toiselta puolelta katsottuna, varakkaat rahoittavat verotuloillaan "köyhien" käyttämät palvelut. Eli kyllä se vaan niin on, että mitä vähemmän köyhiä, niin sitä paremmin kunnan varallisuus ja palvelut!!

21.12.2015 16.11  Entinen persu

Kyllä sitä nyt köyhää syyllistetään.

21.12.2015 17.05  Hyvää Joulua Kaikille!

Voiko köyhyyttä vastaan rokottaa?

22.12.2015 8.02  jalmari

Köyhyyteen on rokote. Se on työ. Mutta sitä ei valitettavasti ole tarjolla riittävästi. Ja ei auta, että kunta työlistäisi, koska se lisäisi menopuolta. Esim. suosimalla jokainen paikallisia yrittäjiä hankinnoillaan jotka taasen kysynnän kasvaessa palkkaavat lisää väkeä. Isompaa teollisuutta tarvittaisiin.

22.12.2015 13.31  Köyhä ja kippee

Sipilä vie tehokkaasti kansalta ostovoiman. Suosi siinä sitten paikallisia pikkuyrittäjiä.

23.12.2015 8.43  Turhaporu

"suosi säkyläläistä yrittäjää" - se juna meni jo! Vaikea suosia, kun kaikki palvelut ovat kadonneet. Täältä on nykyään pakko lähteä muualle ostoksille, jos/kun haluaa mm. vaatteita, urheiluvälineitä, pienkoneita, rakennustarvikkeita, nykyaikaisia kodinkoneita, auton varaosia yms yms, joita kaikkia edellämainittuja sai vielä reilu 5 vuotta sitten Säkylästä. Säkyläläiset eivät halunneet suosia oman kylän palveluja, eikä säkylän palveluja osattu markkinoida ulkopaikkakuntalaisille, joten täältä on yritykset lähteneet "paremman" asiakassegmentin äärelle tai laittaneet ovet säppiin. Jäljelle ovat jääneet ainoastaan ns harrastelijakauppiaita, joilla riittää varallisuutta yrittää täällä ja liikkeitä, joiden katerakenne (ryöstöhinnat) kestää säkyläläisten hätäostokset. Ja kaiken tämän päälle kuntamme päättäjät unelmoivat (hehheh) tuulisen pellon täyttämisestä erilaisilla liikkeillä!! Panostaisivat ensin Rantatien varrella olevien tyhjien liikkeiden täyttämiseen. Ei tarvitse kuin astua sieltä lämpimästä virastotalosta ulos ja katsoa ympärilleen!!!

23.12.2015 21.38  Valtion leivästä elävä

Turhaporu kirjoittaa aika karua tekstiä. Se on melko yleispätevää vastaavissa kirkokylissä ympäri Suomea. Tiettyä tulevaisuuden uskoa pitää kunnantalolta yrittää valaa jo pelkästään viran puolesta. Ehkä jotain olisi vielä tehtävissä kunhan ei jatketa alkanutta kunnallisen palvelurakenteen alasajoa.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini