Share |

Myrsky vesilasissa

Share |

Torstai 8.5.2014 - Kari


Jopa syntyi myrsky vesilasissa uutisesta, jossa kerroin Säkylän ja Köyliön yhdistymisopimuksen luonnoksen valmistumisesta. Kun muut tiedotusvälineet sitä lainailivat, sai asia ihan uusia ulottuvuuksia. Siinä sekosivat jo puurot ja vellit.

Ensinnäkään demarit eivät ole tehneet mitään vaan noudattaneet muiden tapaan ohjetta pitää asiakirjat julkisuudelta piilossa. Minäkin pidättäydyin vain oleellisessa eli sopimusluonnoksen olemassa olon kertomisessa ja julkisuudelta salassa pitämisessä.  Sisällöstä kansalle kertokoon ne, joiden tehtäviin kunnallinen tiedottaminen kuuluu.

Mainitsemani asiakirjat on päivätty huhtikuun alkuun eli kyseessä on aivan eri juttu kuin tammikuinen Säkylän kunnanvaltuuston puheenjohtajan Satu Tietarin kertoma Alueviestin uutisointi. Kukaan ei ole väittänyt, että liitoskeskusteluista ei olisi kerrottu.

Yhdistymissopimuksen valtuustokäsittelylle asetettu takaraja 16.6. on tiukka, kuten Säkylän kunnanjohtaja Teijo Mäenpää Yle Satakunnan Uutisille myönsi. Kansalaiskeskustelulle ei ennen sitä jää kunnolla aikaa.

Kuntajakolain tarkoittama valtioneuvostolle lähetettävä paperi on eri asia kuin nyt puheena ollut kuntien yhteinen tahdonilmaisu eli yhdistymisopimus. Kuten uuden Euran prosessista muistamme, matkalla voi sattua ja tapahtua yhdistymissopimuksesta huolimatta.

Eli mikä olikaan syntini ?  Ohessa uutinen vielä kerran.

" Virkamiestyönä tehty esiselvitys ja sen pohjalta luonnosteltu Säkylän ja Köyliön kuntien yhdistymisopimus on ollut valmiina jo melkein kuukauden. Valtuutetuille jaetut asiakirjat on määrätty julkisuudelta salassa pidettäviksi. Molempien kuntien valtuustojen on määrä kokoontua 20.5. Köyliöön yhteisistuntoon käsittelemään asiaa.

Sopimuksen mukaan valtuustojen päätökset kuntaliitoksesta pitäisi tehdä 16.6. mennessä.
Asian valmistelu salassa ilman kansalaiskeskustelun mahdollisuutta muistuttaa aikanaan tehtyä Kiukaisten liittämistä Euraan. Muutamat valtuutetut molemmissa kunnissa ovat paheksuneet menettelyä.

Köyliön kunnanhallituksen puheenjohtaja Mika Männistö (kesk) ei halua kommentoida salaamismenettelyä eikä liioin sopimuksen yksityiskohtia.

- Henkilökohtaisesti haluan, että katsomme tämän tilaisuuden ja teemme ratkaisun tulevaisuutta silmällä pitäen. Toivon, että ne jotka eivät liitosta hyväksy, perustelevat kielteisen kantansa tosiasioilla eivätkä vain tunteile, vaatii Männistö.

Männistö myöntää, ettei ole lainkaan varmaa, löytyykö Köyliöstä riittävän laajaa kannatusta liitokselle. Yleisesti otaksutaan, että Säkylässä asiaan suhtaudutaan naapuria suopeammin mutta podetaan jo selvityskrapulaa. "


Kommentit

8.5.2014 8.23  ??

Miksi ei kuntalaisille saisi kertoa, että sopimus on?

8.5.2014 10.52  !!!!!!!

Sopimusta ei ole vaan luonnos minkä pohjalta käydään neuvotteluja.
Sopimuksen aika tulee myöhemmin jos on tullakseen.

8.5.2014 11.54  koko perrrkele Kokemäjeltä

Farssin piirteitä ja faktojen puutetta. Luottamushenkilön ominaisuudessa kritisoin keskeneräisen selvitysprosessin muutosjohtajuuden ja -viestinnän puuttumista sekä osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien vähäisyyttä luottamushenkilön (huom!) saati sitten kuntalaisen näkövinkkelistä.

8.5.2014 12.39  Lainoppinut

Kyllähän jokainen näkee kirjoituksen sävystä, että sillä pyritään vastustamaan asiaa luomalla mielikuvaa kassakaappisopimuksesta, kun tosiasiassa on kyse valmisteluaineistosta päätöksentekoa varten.

8.5.2014 12.55  Turha kinata

voiskos Saarinen tai Mäenpää vahvistaa tai kumota onko julkisuudelta varjellut asiakirjat olemassa tai ei

8.5.2014 15.18  Avoimuutta päätöksentekoon

Ne on ainakin Säkylässä jokaisella valtuutetulla.

8.5.2014 19.54  Kuntalainen

Jokerikysymys kuuluu: onko olemassa kunnanjohtajien neuvottelema sopimusluonnos lain tarkoittamasta yhdistymissopimuksesta?

10.5.2014 17.54  Kuntalaiselle

Kysymykseesi kunnanjohtaja vastaa tämän
päivän Satakunnan Kansassa. Lue sieltä,
sitten tiedät totuuden.

12.5.2014 17.28  Marko M.

Lämpimät kiitokset Karille siitä, että kirjoitus todennäköisesti tiivistää Köyliön keskustan rivit ja johtaa juuri toiseen lopputulokseen kuin kirjoittaja toivoi.

12.5.2014 17.41  Toinen kuntalainen

Tosiaan Sk:ssa kerrottiin että sellainen sopimusluonnos todella on olemassa.
Mahtaako Marko M liioitella Karin vaikutusmahdollisuuksia.

12.5.2014 21.13  Veronmaksaja

On tää aikamoinen naimakauppa. Pitäs saada joku rikas puolisoksi vai onko tää sitten ihan rakkausliitto Köyliön kanssa? Mitähän tulee myötäjäisiä? Ja on vissiin sellanen liitto et täst muijasta ei niin vaan eroon sitten päsekkään vaik kuin haluis! Kaiketi ainakin joku avioehto olis hyvä. Mutta anetaan neuvottelurauha kosijoille.

13.5.2014 10.19  Keinonen

Viiden vuoden viikkoraha on varma...

13.5.2014 19.21  Kysyn vaan

Kuka maksaa? Sinä jaminä tietyst. Onko sen väärti?

15.5.2014 15.48  Reino Rakentaja

Säkylän ja Köyliön kuntaliitos olisi meidän säkyläläisten kannalta hyvä asia. Kunnan talous on kokolailla kuralla. Köyliöstä saisimme lisää veronmaksajia. Lehtitietojen mukaan Köyliön talous on paremmassa kunnossa kuin Säkylän. Samalla saataisiin se paljon puhuttu asukaslukukin hurjasti nousemaan.
Kunnan nimeksi Isosäkylä.

15.5.2014 15.55  Joutomies

Marko M: Onko Köyliön keskustalaisilla, ja Köyliön kunnalla, tarvetta tiivistellä rivejään muun kuin kuntaliitoksen suuntaan?
Karin kirjoitus oli kannanotto avoimuuden puolesta. Aika outoa, että kun sanoo sen, miten asiat on, niin saa siitä pyyhkeitä?

15.5.2014 19.32  Vuorenmaa rules

Olen kirjoittajan (Joutomies) kanssa samaa mieltä. Miksi asiasta piti pillastua ? Miksi Alasatakunnan piti moittia Köyliön kunnanhallituksen puheenjohtajaa siitä, että hän pystyy keskustelemaan muidenkin kuin omiensa kanssa ? Mielestäni se on itsestään selvää mutta myös kunnioitettavaa hänen asemassaan olevalta. Pikkusielut pyörivät liian pienessä leikkikehässä.

15.5.2014 23.49  Kalle Korva

Todella kummallinen kannanotto Alasatakunnalta Köyliön hallituksen puheenjohtajaa vastaan. Sananvapauttako jo yritetään rajoittaa. ?
Äijät puhui päiväl torin, et valtuustot kokoontuu 20.tätä kuuta Tupalan Hoviin. Ja tietenkin suljettujen ovien taakse.
Kuulin mää semmostakin, et jossain papereis sanotaan et valtuustot päättää yhdistymisestä vielä ennen tulevaa Juhannusta..

16.5.2014 10.45  Pekka Pilvi

Säkylä tarvitsee ehdottomasti lisää veronmaksajia. Siksi kannatan kuntaliitosta.
Köyliön kepulle se on kuitenkin vaikea paikka. Onhan kepu ratsastanut vaaleista vaaleihin ilmoittamalla vastustavansa kuntaliitoksia.
Isosäkylä olisi nimeksi tosikomia.

17.5.2014 11.57  Kysyn vaan

Säkylän valtuustolla maanantaina kokous. Listalla ei mitään kuntaliitoksesta. Seuraavana päivänä sitten pitäis jo olla jotain mieltä köyliöläisten kanssa. Mennäänkö huput silmillä ?

17.5.2014 13.22  Jaska

Jos asia on julistettu salaiseksi ?

17.5.2014 13.56  Epätietoinen

Onko eroa salaamisella ja kertomatta jättämisellä ?

19.5.2014 10.56  Asioita tarkasti seuraava

Eipä tosiaan ole valtuuston tämän päiväisellä listalla mitään kuntaliitoksesta. Kummallista.

19.5.2014 20.46  On se kuimmallista

On se kummallista, että kuntaliitoksia junaillaan salaseuroissa.

20.5.2014 17.40  Maukka

Kuntalaisia pitää informoida valmistelussa olevista asioista, mutta kuntaliitos lienee niin pikkuasia, ettei ole tarvetta kuntalaisille tiedotella.

22.5.2014 7.08  Artturi

Olihan se sopimusluonnos olemassa :-)

22.5.2014 8.27  älykäS iraK

Lumilapio journalistipalkinto Karille. Miten hän tähän kaikkeen ehtiikään kiireellisen koulutyön ohessa?

23.5.2014 23.13  Talonpoika

Säkylän ei pidä hyväksyä Köyliön kirvesvaakunaa.

24.5.2014 11.28  Kerttu

Sanoivat, että kohta on Lallin patsas Säkylän kepolassa :-)

24.5.2014 23.41  Kepu petti ja ...

Pikapuoliin voimme tavata Tuiskulan kesäteatterissa Säkylässä.

25.5.2014 6.27  Janne

Autot kolaroivat Säkylän Ristolassa.

25.5.2014 11.56  Sakari Salama

Eurovaaleissa kannattaa äänestää kepua, joka kuuluu parlamentissa ALDE-ryhmään. Se ajaa Unionia liittovaltioksi ja vastustaa maataloustukia.

26.5.2014 19.30  Lallin pojan....

Säkylän talousluvut ovat todella heikkoja. Ei ihme, että köyliöläisiä nyt halutaan maksajiksi.

26.5.2014 19.46  Sakari Salama

Millä tavalla talous paranee jos Säkylä ja Köyliö liitetään yhteen.

29.5.2014 10.47  Kokouspalkkiot puolitettava

Vai on Säkylän talous niin heikoilla, että jopa irtisanomisia valmistellaan. Nyt voisivat luottamushenkilöt vaikka puolittaa varsin huikeat kokouspalkkionsa.
Samoin kaikenmaailman laivaseminaarit on syytä unohtaa. Kuulin, että nykyinen kunnanhallitus on tehdyt kaksi peräti kolmen vrk:n risteilyä.

29.5.2014 12.32  Kysyn vaan

Joukkoja johdetaan edestä esimerkkiä näyttäen.

3.6.2014 23.48  Vai vauras Säkylä

Taitaa Säkylän kunnassa tuo talousosaaminen olla vallan heikoissa kantimissa. Nyt pyydetään jo Köyliöläisiä apuun, nääs veroja maksamaan.

4.6.2014 18.00  Arvot oikeaan järjestykseen

Tutustuin kuntien yhdistymissopimukseen. Kyllä nyt sais Katismaan saunan rakentamisen unohtaa.
Säkylän talous on kriisissä. Vanhustenhuoltoa ajetaan alas ja henkilöstöä varoitellaan loppitilillä.
Ei oikein sovi yhteen.

5.6.2014 10.19  Suuri puhallus

Vai on Säkylä-Köyliö liitos vain välivaihe kohti Suurhuittista. Älkää Säkylän valtuutetut astuko nyt miinan.

5.6.2014 20.37  Uneton Woitoisista

Suurköyliöstä alueen vetonaula!

Kepolasta kunnan keskuspaikka!

Missä on pro säkylä plakaatteineen!

6.6.2014 21.46  Kepu ratkaisee

Mitä kuntaliitoksiin tulee, niin kepu päättää. Köyliössä kepulla yksinkertanen enemmistö. Säkylässä melkein toisin. Apupoika Alho tukee kepua asiassa kuin asiassa.

7.6.2014 9.35  Jarmo alho

Katkeruus on kova paikka. Toivottavasti pääset siitä yli.
Nimimerkin takaa on tietenkin hyvä huudella.
Voisit vaikka soittaa niin keskustellaan mikä oikein riivaa.
Muistaakseni kepun kanssa on tehty yhteistyötä vuosikaudet.Nyt siitä tuli on tullut myrkkyä joillekin.Akseli Nummela ja Eela on kimpassa hoitanutasioita pitkään.
Kiitos siitä heille kummallekin tasapuolisesti.
Pitäisikö palata vuosikymmeniä taaksepäin ja alkaa "riitelemään"joka asiasta.
Mielestäni se aika oli jokseenkin raskasta.
Vastaan mielelläni kysymyksiin kun niitä esitetään ja kuuntelen mielipiteitä kun ne esitetään omalla nimellä.

Jarmo Alho
Kunnanhallituksen varapj.

9.6.2014 0.46  Admin

Jarmo on oikeassa. Henkilöön kohdistuva arvostelu olisi miehekästä (naisekasta) tehdä omalla nimellä. Näillä sivuilla demareita, heidän tekemisiään ja tekemättä jättämisiään sopii käsitellä kriittisesti ilman sensuurin pelkoa.

11.6.2014 11.14  pienipalkkainen

kunnanjohtajan palkkaa meinattiin nostaa jo ennen kuntaliitosta. tulee kallista.

11.6.2014 14.28  Arto Ahtaaja

Mee sääkin lakkoon...

14.6.2014 8.55  eepeensuora

Kivat oli kuhinat, tulevaisuudessa ne onkin köyliön kohinat.

Oli kebab paistajaa, tpaita myyjää ja anneli abreu, ensi vuonna ei haittaa sää, polsun perunavaraston katteen suojassa on mukava juhlia.

Vuorenmaassa rakennetaan pyörätietä, siellä kun on niin kova pyörätrafiikki. Miksei samalla itse tietä levennetty?

Hyvä asia liitos lopulta on, kaksi pientä ja hiukan nuhruista löytää toisensa. Suurköyliö kelpaa kyllä huittisille, kokemäen kaveriksi. Olisiko teistä tulevaisuudessa maksajaksi kauvatsan päiväkodille tai lauttakylän uuden kulttuurikeskuksen rahoittajaksi? Eura ei kelvannut kaveriksi kun se halusi liiaksi sanella, huittinen ei varmaankaan tee sellaista....:) Ehkä suurhuittinen muuttaa nimen säkyläksi?

Kaukana ei ole se päivä kun luvahdella on rajakyltti huittisten ja euran erotuksena. Voi olla että euran sijaan lukee rauma...

En saisi olla uudistuksia vastaan, anteeksi siitä. Taitaa nyt vaan olla niin että säkylä, köyliö ja eura olisivat ne kaikkein luonnollisimmat kumppanit jotta tulisi tarpeeksi iso kunta?

Tuppukylät on aina tuppukyliä kunnan nimestä huolimatta, ne tulee kuihtumaan pois tai sitten ei.

Pyhäjärviseudun yhteistyö on saatava uudelleen alkuun. Muutetaan nimi, vaakuna ja muuta. Hajautettu hallinto, sellainen se osaltaan on nytkin.

P.s. hullumies huittisista joka asuu pyhäjoella?

18.6.2014 19.36  Juha Nummela, kunnallisneuvos Säkylästä

Säkylän ja Köyliön liittyminen yhteen on järkiratkaisu, joka olisi pitänyt tehdä jo vuosikymmeniä sitten.

23.6.2014 18.34  Ei hyvältä näytä

Suuri ylläri. En tietänyt, että tämä orpo on maatalousasiantuntija. Kyllä on kokoomuksessa heikoilla maatalousasiantuntetus. Mahtaako tämä uusi pääministeri ymmärtää mitään maatalouden asioista.

24.6.2014 11.54  Veeti Vuorenmaalta

Saatiin uuteen kuntaan oikein ministeri. Hän osaa perhokalastuksen salat ja tykkää lähiruuasta. Varmaa on, että kepulaiset tarkkailevat jokaista liikettä iskeäkseen.

24.6.2014 17.52  Ei täällä maalla tunnu "fantastisesta".

Orpo maatalousministeriksi. Ompa kumma valinta. Ei liene miehellä maatalousasioiden asiantuntemusta. Kokoomus olisi näyttänyt ryhtiä valitsemalla maatalousministeriksi. Ns. Ammatti ministerin.
Tämä Stuppi on kuitenkin varsinainen EU-intoilija ja ehkä haluaakin suomalaisen maatalouden alas.

24.6.2014 21.01  Kai pittää luopua ja panna maat pakettiin

Kyllä maatalousministeriltä pitäisi vaatia maatalouden huippuasiantuntemusta. Verrataan Orpoa vaikkapa Juha Korkeaojaan. Katsokaa vaikka netistä entiset maatalousministerit. Mikä ihmeen vimma on nykyisin sille, että ministerin pitää olla kansanedustaja.

26.6.2014 15.58  Mummo

Nyt kun kuntaliitos tulee voitaisiin Köyliön terveysasema sulkea ja säästää sen sijaan Wanhala.

26.6.2014 16.52  Papparainen

Valtakunnallinen SOTE tulee. Ei siinä ole sijaa Köyliön/Kepolan terveysasemalle. Hyvä ehdotus pelastaa Wanhala.

26.6.2014 17.20  Uusi maatalousministeri ja sudet

Köyliössä ja siellä erityisesti Vuorenmaalla on susiongelma. Nyt saadaan ongelmaan ratkaisu, kun maatalousministerinä on susikylän poika.
Mikä on Petteri Orpon ratkaisu asiaan ?

26.6.2014 20.47  Onkohan ihan oikein

Mikähän on lopullinen irtisanottavien määrä terkkarista? 18 henkilöä? Kunnan talous kuralla ja terkkarin työntekijät maksajaksi???

26.6.2014 22.03  Hoitoa tarvitseva

Eikös voisi laskea johtajien ja lääkärien palkkoja ettei tartte hoitajista luopua.

27.6.2014 18.34  Perussäkyläläinen

Viime vaalien jälkeen tuli uusi porvarikomento, saatiin Eela ja Nummela pois ytimestä.
Heti alkuun taloudenhoito petti. Nyt asioista vastaavat uudet tuulet, Tietari ja Jaspa.
Valtuuston puheenjohtaja mainostaa itseään EU-rahoitus experttinä. Kiinnostaisi tietää, mitä Alueiden Komintean reissaamisesta on ollut hyötyä Säkylällä .

3.7.2014 22.24  Muuttolintu

Tulipa ajeltua katsomaan kotikuntaani. Ei oikein hyvältä näyttänyt. Tyhjiä liiketiloja. Tie Huittisista Säkylään oli n. 10 km matkalta tosikurjassa kunnossa. Lehdistä olen lukenut, että kunnassa on haluja liittyä Huittisiin. Eihän sinne 30 km päähän ole edes säällistä tieyhteyttä. Sen kyllä ymmärrän, että poliittisia yhteyksiä on.
Sitä ihmettelen, mikä Vimma Säkylän päättäjillä on Euraa vastaan.
Pyhäjärviseutu olisi luonnollinen yhteistoiminta-alue.

3.7.2014 23.44  Kesäasukus

Kepun valta on tärkeintä. Poliittinen kauppa käy.

4.7.2014 7.38  Talviasukas

Taitaa olla myös Euraan mentäessä kepu suurin puolue.Eli se siitä

4.7.2014 13.02  Mustavares

Hyvä muuttolintu. Euraan liittymälläkö ne tyhjät liiketilat täyttyisivät? Eikä tässä olla Huittisiinkaan liittymässä. Nuku siis yösi rauhassa ja poikkea useammin.

7.7.2014 17.49  Nykyasukas

Mustavarekselle: parempi palvelut läheltä Eurasta kuin mutkaisen perunapellontien takaa Huittisista.
Tieyhteys täysin surkeassa kunnossa.

9.7.2014 16.43  Mustavares

Jepulis. Viikonloppupäivystykseen Poriin tai viikolla jonoon omaan. Pääasia että on suora tie.

10.7.2014 9.00  Paavo

Säkylän kaupalliset palvelut ovat yhtä tyhjän kanssa Euraan verrattuna. Toki kauppapalvelut ovat hyviä myös Huittisisa.

10.7.2014 14.35  Torivalvoja

Näin on. Ensin Euraan Lidliin ja autokaupassa käynnin jälkeen Heselle...

10.7.2014 18.46  Mummo

On teillä teitin kirjotukset.

13.7.2014 13.18  Ekonoomi

Paavolle: Säkylän kaupalliset palvelut ovat juuri niin hyvät tai huonot, kuin Säkyläläiset ne haluavat. Säkylästä on aina ajettu autoilla hakemaan ne palvelut Eurasta, Huittisista, Raumalta ja Turusta. Muuta syytä siihen en keksi, kuin se ääretön kateus, ettei vaan tuo tuttu yrittäjä vaurastuisi liiaksi...?? Ei tarvitse kenenkään kummastella ja ihmetellä, miksei se peltoalue siinä liikenneympyrän vieressä täyty uusista liikkeistä. Kyllä järkevä yrittäjä, joka edes harkitsee Säkylään investoimista, ottaa selvää kuluttajien ostoskäyttäytymisestä. Eli mitä enemmän paikallisia palveluja käytät, sitä enemmän ne palvelut myös laajenee ja paranee.

13.7.2014 17.36  Eepeensuora

Huittisiin ja Kokemäkeen yhtykää! Sehän on se "luonnollinen" suunta, eikös vaan! Ajatelkaa, tulevasta suur-köyliöstä tulis kertalyömällä kaupunki, tuplapohjalta, tupla Lidlit. Ajatella. Yhtään ei olis alistettu olo, sananvalta vaan kasvais. Wanhan säkylän tuore liikealue saisi mittavat investointien tulvat, eikö niin? Vuorenmaa tai pyhäjoki ei enää tuntuisikaan erityisen tuppukyliltä, silloinhan ne olisi osa kaupunkia. Asia olisi päinvastoin, ghettoutuminen alkaisi olla ongelmana. Pääsia olisi saavutettu, missään nimessä ei Euran kanssa.

Herätys.

16.7.2014 9.52  Jujonmutka

Eepeensuora taitanee ehdottaa seuraavaksi Moskovaan liittymistä...

16.7.2014 10.08  xyz

Ukrainaan vaan. Silläkin on hyvä naapuri kuin meillä Säkylässä.

16.7.2014 17.54  Jaska perussäkyläläinen

Mitäs päätettävä pikkukunnilla kohtapuoleen on? SOTE päättää terveys- ja sosiaalipalveluista. Lukiot keskitetään vähintään maakunnalliselle kuntayhtymällä ammattikoulujen tapaan.
Ei ole kohta tarvetta entiselle hallinto-organisaatiolle.
Kaupalliset palvelut keskittyvät Poriin, Raumalle, Huittisiin ja Kankaanpäähän. Pyhäjärviseutu taantuu takapajulaksi. Kiitos siitä kuuluu keskenään riiteville muutamille keskenään kuntapäättäjille.
Minä ainakin olen saanut tarpeekseni Säkylän kunnallispoliitikkojen Euravastaisuudesta. Olen alkanut käydä kaupoissa Eurassa ja kas siellä tapaa paljon säkyläläisiä.

17.7.2014 12.02  Jujonmutka

Pikku-Jaskaa kiukuttaa kun Moskovan Valot ei soi Säkylän torilla ja kaupoissa...

19.7.2014 20.34  Näin on asiat

Säkylä taitaa hävitä koko pelin.

20.7.2014 21.31  Eepeensuora

Kuten "persu-jaska" sanoi, ilman luonnollista pyhäjärviseudullista yhteistyötä on tulemana takapajula, pirstoutuneena eri kaupungeiksi. Tätäkö todella halutaan? Todellako säkylä huittisten kanssa joka hamuaa pirkanmaan(kin) suuntaan?
Monella menestyvällä ja/tai nousijohteisella yrityksellä on toimipisteitä/ kytkyjä nimenomaan eurassa ja köyliö-säkylässä. Ja nimenomaan suuri osa yrityksistä kyselee seurukunnallisen yhteistyön perään.
Nimimerkkini "eepeensuora" on kuuvaava siksi koska se on alku/loppu tiellä joka menee vuorenmaihin asti, yhdistäen kunnat toisiinsa. Ja kyllä tiedän sen jatkuvan huittisiin asti, mutta sopivalla kuvannoilisuudella vuorenmaan jälkeen tie on uskomattoman huonossa kunnossa...

Jujonmutkalle tiedoksi, eipä ole tullut mieleen ehdottaa moskovaan liittymistä. Eipä silti, mockba on euroopan väkirikkain kaupunki jossa asuu maailman eniten miljardöörejä. Jopa enemmän kuin säkylässä.

20.7.2014 21.35  Ajattelemista

Säkylä-Poytyä-Turku
Siinä hyvä suunta.

20.7.2014 22.46  Eepeensuora

Turku. Suur-Köyliö ulottuisi siis pirkanmaalta turkuun. Siinäpä tavoitetta, Köyliö-Tukholma risteilyt olisivat varmaankin suosittuja.

No kyllä eurankin suuntaan voisi olla ainakin mahtipontista:
http://fi.m.wikipedia.org/wiki/Euraasia

Olisi uuden kunnankin nimi valmiina. Tshingis-Khanin jo ollessa manan majoilla ruhtinaaksi kelpaisi Frederik?

No nää on näitä, etitään vaihtoehtoja väkisin vain sen vuoksi ettei hyväksytä tosiasioita.

Taannoin kun kuntaliitos seudulla oli toteutumassa kuulin monesta suusta outoja vastalauseita liitokselle.
"Jos euran kanssa yhdytään niin on riski että lapset voi joutua viemään vaikka hinnerjoelle hoitoon" näitä toppuutelin ja arvelin ettei niitä nytkään kauttualta hinnerjoelle tai paneliaan viedä hoitoon, ainakaan jos ei erikseen vaadi. No voisihan sitä nyt sitten arvella lapsia hoidettavan kauvattalla tai lauttakylässä. Tai edellisen kommentoijan ajatuksena, kupittaalla?

Lehtien sivuilla oli kirjoituksia siitä miten kuntaliitoksen toteutuessa Säkylän kansallismaisemat käytännössä tuhoutuisivat. Pelättiin identiteetin katoamista, itsenäisyyden menettämistä. Sori vaan mittakaava oli ja on eri kuin vaikkapa jatkosodassa, mihin ne maisemat olisivat menneet ja mikseivät nyt mene? Ry**ät tulee!

Missä on se professori ja lisensiaattilauma nyt kun aikoinaan ne marssitettiin "pro-säkylän" toimesta kommentoimaan eri tapahtumiin ja yleisöpalstoille? Puhuttiin maantieteestä ja kulttuuri-identiteetistä. Eikö ne nyt enää pädekään, menikö niistä päiväys vanhaksi?

Maailma on suuri ja murheet sen mukaisia, samassa suhteessa pitäisi miettiä täälläkin.

21.7.2014 9.35  §§

Vaikka joidenkin mielissä Moskova kangastelee, niin Säkylä ja Köyliö yhdistyvät.

Kuntaliitoksen ainoa edellytys on luottamus. Jos ei ole luottamusta tai se on särkynyt, niin silloin voi tulla liitostakaan. Säkylä ja Köyliö luottavat toisiinsa.

Säkylä ja Huittinen eivät ole neuvotelleet liitoksesta, vaikka luottamus onkin olemassa.

21.7.2014 9.55  Eepeensuora

Virallisia, ns julkisia neuvotteluja ei olekaan ollut huittisten kanssa.

Säkylä&Köyliö ovat luonnollisia kavereita, se on totta. Parissa vuodessa asetelma taisi vaan muuttua niin että säkylä halusi sitä enemmän kuin köyliö. Köyliöllä ja säkylällä on paljon yhteistä toimintaa, samoin köyliöllä ja säkylällä on euran kanssa. Huittisten tai kokemäen kanssa vähemmäksi.

On syytä korostaa edelleen seutukunnan maantieteellistä, taloudellista ja asuinseudullista yhteneväisyyttä. Eura-(köyliö)Säkylä on mitä luonnollisin kokonaisuus, luonnollinen jatkumo. Huittinen ja kokemäki eivät. Niistä saamme hyvän naapurin.

21.7.2014 11.42  Ravustaja

Ei tee helle kaikille hyvää...

21.7.2014 22.26  Kuka vastaa, vastaisiko kunnanjohtaja?

Eikös Säkylä käy oikein virallisia neuvotteluja jonkun virallisen selvittäjän johdolla, että Kokemäelle ja Huittisiin liitytään. Kokouksissa ainakin rampataan ja kokouspalkkiot juoksevat vauhtimimmeille- ja miehille.
Osaisko joku antaa selvyyttä. Salaista on kaikki puuha nykyisin.

22.7.2014 8.52  Toteltava on

Valtiovallan toimesta näitä selvityksiä tehdään ja sieltä käsin selvitysmieskin on määrätty.
Pakko tehdä " kun seipäällä soitetaan ".
Se mihin selvitys johtaa, onkin sitten toinen asia.
Rauman alueesta on tekeillä myös selvitys ja siinä
on tiettävästi Eura mukana. Osoite selvityspyyntösi maan hallitukselle.

22.7.2014 13.25  Jörn Bonnier

Kristiina varmaan vastaa mielellään..

24.7.2014 12.56  Lomalainen

Kiva että näin keskellä kauneinta kesää, kun kunnanvirastokin on kiinni, jaksavat kuntalaiset kantaa huolta kunnan asioista. Itse olen ainakin viihtynyt paremmin Pyhäjärven rantamaisemissa kaukana netin ulottumattomissa... Siellä ihmetystä herättää se, että Järvipelastajien venettä käytetään huviajeluun vaimojen ja perhetuttujen kanssa. Mitä jos tulisi hälytys juuri silloin?

24.7.2014 16.34  Lokki

Säkylä on itse valinnut selvityskumppaninsa. Ei niitä valtiovalta ole sanellut. Annas olla kun tulee pakkoliitosten aika. Silloin lyödään rätinkiä pöytään ja sanotaan, että Huittisiin halusitte.
Kokoomus ajaa kovasti kuntaliitoksia. Ääni kokoomukselle on ääni suurkuntien puolesta.
Kyllä Säkylässä ja Köyliössä on kepuvoimia, jotka pitävät Köyliin ja Säkylän liitosta välivaiheena kohti Huittista.

24.7.2014 23.28  Järven rannalta

Eepeensuora on varmaan juonut nimerkkinsä..
Lehdissäkin on lukenut, että Säkylä käy virallisia(pakollisia) neuvotteluja Huittisten, Kokemäen ja Köyliön liitoksesta. Eriasia on kuinka tosissaan.

25.7.2014 8.36  Eepeensuora

http://www.luoteisvayla.fi/cs/Satellite?blobcol=urldata&blobkey=id&blobtable=MungoBlobs&blobwhere=1195880419868&ssbinary=true

Tuossa on se tilastoihin perustuva valtion kuntakartta. Jos Eura ja suurköyliö eivät pääse neuvotteluihin ja niissä eteenpäin, lienee euran suuntana rauma ja säkylä-köyliön huittisten kautta punkalaitumelle...

Herätys. Kaksi lidliä, liikennevalot, kaupunkistatus ja pakolaiskeskus, siinä uusi säkylä mukana! Eikä yhtään harmita, kunhan ei vaan eura....:)

Miksei tässä mallissa kansallismaisemat katoa ja identiteetti romahda? Enkä näe säkylää ainakaan enemmän itsenäisenä kuin euran kanssa.

Näillä kunnilla on yhteistä se että kepu on niissä hallitsijana, ilman vahvaa vastavoimaa. Vain hajanainen kenttä muita puolueita.

Herätys

25.7.2014 10.35  admin

Ihan hyvää väittelyä tulevaisuuden kuntakartasta. Vielä jos teillä olisi rohkeutta tehdä se omalla nimellä ylläpitäjä olisi tyytyväinen.

25.7.2014 11.01  Eepeensuora, ylläpidon toiveesta huolimatta

Ei tosiasioista voi väitellä... Makuasisoista kyllä...

Selvää tuntuu olevan täällä se että seuraava yhdistyminenkin on tulossa eteen piakkoin.

Pitää vaan miettiä onko kyseessä pienen valtaatekevien piirin halu vai luonnollinen looginen suunta, jossa ei oikeastaan juurikaan mikään muutu.

25.7.2014 17.30  Pelkään kepun kostoa

Kai se on niin, ettei uskalla kirjoittaa omalla nimellä kun pelkää, että kepu kostaa...
Kepu hallitsee 10 valtuutetulla Säkylää, muut 17 tulevat perässä kuin pässit narussa.
Mahdollisen kuntaliitokseen jälkeen tilanne vain pahenee.
Voi kysyä, mitä kepuenemmistöisessä Köyliössä on saatu aikaan? Siirtyykö sama saamattomuus jatkossa myös Säkylään.

25.7.2014 20.04  Eepeensuora

Niinpä.

Pienillä kaupungeilla ja kunnilla on usein vaikeuksia hyväksyä pienet vaikutusmahdollisuutensa. Eura, suurköyliö yms voivat menestyä jatkossakin tarpeeksi vahvoina jos tehdään oikeita ratkaisuja.

Eela, Lahtinen,Mäenpää, Suni, Lehtonen, Kalli yms ovat joko virkamiehiä omine intresseineen(=työpaikka-->vallankasvu/ura) tai poliitikkoja jotka riippuen ajankohdasta joko kuuntelevat kenttän ääntä tai sitten eivät.

On tärkeää muistaa ettei liitoksia(eikä muitakaan päätöksiä) useinkaan tehdä pelkästään tämän hetken realiteeteillä vaan lähihistorian kokemuksilla katse tulevassa.
Se että jonkun vuoden tilinpäätös on plussalla ja seuraavan ei, ei vielä kerro kunnasta mitään. Ennustettavuus on etusijalla, mielellään 95% faktoihin perustuen loput 5 aavistukseen.

27.7.2014 17.22  Päivi Helminen

Poikkean edellisestä asiasta. Toivon, että Jari Mäkinen ottaisi asioista selvyyttä ennenkuin tuomitsee minut ja puhuu nuorisolleen omia käsityksiään.

29.7.2014 17.31  Muuttoa harkitseva

Uuden kunnan Köyliö ja Säkylä pitäisi rakentaa uimahalli. Eurassa, Huittisissa, Kokemäellä, Harjavallassa ym. On uimahalli. Selitykseksi ei nyt riitä, varuskunnassa oleva halli.
Säkylän palveluvarustus on lopulta varsin heikko.
Erityisen huolestunut olen kaupan tilanteesta. Ei ota uusi liikealue kehittyäkseen.

29.7.2014 19.43  Kokouspalkkioita voisi laskea

Sivuston kysely osoittaa, että huonosti hoidetusta hommasta ei pitäisi korkeita palkkioita maksaa.
Kokouspalkkiot pitäisi vähintään puolittaa. Pois myös kaikki kolmipäiväiset laivaseminaarit.
Mitä mahtoi viimeinenkin meille veronmaksajille maksaa ? Voisko vaikka kunnanjohtaja vastata.

29.7.2014 22.08  Eepeensuora

Kokouspalkkiot on juur se ja sama taloudenpidon kannalta, lautakunnat&valtuustot korvauksensa ansainneet, ei niillä rikastu.

Eikä säkylän uimahallia kannata (=ei ole varaakaan/mitään järkeä) rakentaa. Mutta palveluiden tasossa ja elinvoimaisuudessa nimim"muuttoa harkitseva" on oikeassa. Ei vetovoima kasva (pelkästään) kaavoittamalla. Olisko ympyrä kannattanu jättää odottamaan pöydälle? Jälkiviisautta myönnän, mutta virheet on syytä myös tunnustaa jotta voi oppia.

P.s. Ympyrälle nauretaan ulkopuolen pyhäjärviseudun.

2.8.2014 17.57  Ei hyvältä näytä

Alkaa tuntua siltä, että Säkylän ja Köyliön kuntaliitos ei lähdekään aidosta tahdosta. Onko kaiken takana kepun suuri puhallus? Ensin kunnat yhteen. Sitten tulee sopimuksen yhteinen 48-jäseninen valtuusto, kesken vaalikautta, jossa kepulla on 22 paikkaa. Kepun myyntiliike ostaa muutaman kannattajan ja valta on kepulla. Huomattakoon, että Köyliössä demarit kannattavat laajempaa liitosta ja samoin persut. On suuri virhe hylätä Pyhäjärviseudun kuntien Euran, Sakylän ja Köyliön yhteistyö. Puhutaan jostakin välivaiheesta. Sillä tarkoitetaan Huittisiin liittymistä. Siinä mallissa Eurastakin tulee Rauman peräkylä.

2.8.2014 19.30  alwari tuohitorwi

Herättää vähän hilpeyttä kun Pyhäjärviseutua mainostetaan "yhtenäiseksi". Menneiden tapahtumien mukaan se on kaikkea muuta. Kannattaisiko avata silmät. Vähän aika sitten Euralla oli mahdollisuus tulla S+K+H-kimppaan mutta seura ei kelvannut.

3.8.2014 11.10  Pakke

Eihän Säkylällä ja Huittisilla ole mitään käytännön yhteistyötä?
Pyhärviseudun yhteistyö on kompastellut johtavien virkamiesten ja poliitikkojen riitelyyn. Näin on marjat.

4.8.2014 15.52  Eepeensuora

Onko A Tuohitorwi ajatellut miksi Euralle ei liitos suunnittelu Huittisten kanssa kelvannut? Ekaksi tulee mieleen koko ajatuksen luonnottomuus, epäloogisuus.

"Kun ei kelvannut", ei pitäisi "kelvata" säkylällekään, miksi pitäisi?

Peräkylistä puhuttaessa pitää muistaa että eura & säkylä+köyliö ovat joka tapauksessa peräkyliä, eri asia on millä vahvuuksin ja edellytyksin.

Pakke on oikeassa. Tuohitorvi sekoittaa käytännön yhtenäisyyden ja päättäjien sekoilut. Seudullinen yhtenäisyys nimenomaan on, kiinnostaisi tietää miten sen huittisten kanssa sitä yhtenäysyyttä sitten olisi?

4.8.2014 21.23  alwari tuohitorwi

Seuraa Pakke mediaa ja vaikka Säkylän nettisivuja: Ympäristöterveydenhuolto ja eläinlääkintä.

5.8.2014 7.49  Eepeensuora

....ja joissa eura ja köyliökin on mukana..

Tuossako sitten se yhteistyö on? Vähän kuin sanois et säkylä liittyis poriin kun on sairaalayhteustyötä keskussairaalan muodossa? Tai kankaanpään kanssa, sekin on osallisena samassa sairaalassa...

5.8.2014 19.28  Pakke

Kyllä Pakke tietää. Pyhäjärviseudun loistavasti toimivassa ympäristölautakunnasta Eura, Säkylä ja Köyliö, Huittinen ja myös Kokemäki ovat mukana ympäristöterveydenhuollon osalta.Kunnilla on yhteiset terveystarkastajat ja terveysjohtaja, samoin yhteiset eläinlääkärit.
Lähinnä viranomaistoimintaa, johon valtio on Huittistenkin pakottanut.

Huittinen on mukana myös jäteyhtiö Satakierrossa nauttii eduista, mutta ei ole suostunut maksamaan Huittisille kuuluvaa osuutta yhtiön osakepääomasta. Ettei nyt lipsahda väärinkäsityksiä niin käyttämistään palveluista Huittinen toki maksaa.
Hyvin heppoista on Säkylän/Köyliön yhteistyö Huittisten suuntaan. Ei ole yhteistyöstä käytännön näyttöjä.
Luuloja on ja Huittisten johtomiehet ovat varmaankin ihan mukavia miehiä ja söisivät Köyliön ja Säkylän mielellään. Säkyläkin on valmis syömään pienempänsä, eli Köyliön.

5.8.2014 20.12  Pakke

Ei järkeviä kuntaliitoksia saada aikaan ilman valtioneuvoston määräämiä pakkoliitoksia. Otetaan nyt esimerkiksi tämä Pyhäjärviseutu, joka on mitä luonnollisin alue uudeksi kunnaksi.
Seudun valtuustot hyväksyivät liitoksen. Sitten tuli virkamiehet pelikentälle ja kaatoivat koko hankkeen. Nyt sitten kyräillään ja kostetaan. Ja kuntalaiset/kansa kärsii.
Muutaman johtavan virkamiehen eripura kaatoi koko hankkeen. Ihmissuhteilla on politiikassa ihmeellinen voima.
Minusta Pyhäjärviseudulla pitäisi ottaa aikalisä. Ensinnä katsoa, mitä SOTE käytännössä merkitsee. Mitä tehtäviä kunnilla kohtapuoleen on, vai kaatuuko ISOTELLA omaan mahdottomuuteensa.

6.8.2014 14.59  Eepeensuora

Ilman ohjaavaa tahoa (=valtioneuvosto?) ei tosiaan useinkaan saada hyviä liitoksia aikaan. Esimerkkinä lavia joka halusi vastoin faktoja (=valtioneuvostoa) liittyä kankaanpäähän porin sijaan. Kankaanpää onneksi ei halunnut laviaa, silloin olisi uudesta kunnasta tullut vain isompi kriisikunta.

Virkamiesten ja joidenkin pitkän linjan poliitikoiden eripura aiheutti jo toteutumassa olleen pyhäjärviseudun liitoksen. Edelleenkään ei kuule kuin huhuja ja syyttäviä sormia asiasta.

7.8.2014 10.57  Ajattelin vain

voi voi teitä tietämättömiä pieniä ihmisiä, kaikki nämä kuntien liitokset ja pakkoliitokset juontuvat vain ja ainoastaan Euroopan unionista, se on ollut Suomen tuho, talous ahdingossakin (joku puhuu lamasta) Suomi on valmis jakamaan tukipaketteja pitkin Eurooppaa, tiedättekö ystävät hyvät, että Suomi maksaa kehitysapuun joka vuosi yli miljardi euroa, yli kaksinkertaisen summan muita maksajavaltioita enemmän suhteessa bruttokansan tuloon. Venäjä asettaa vastapakotteita Euroopan unionin jäsenvaltioille, Suomen kohdalla tämä tarkoittaa maito- ja lihatuotteiden ylitarjontaa, maatalousyrittäjät ja elintarviketeollisuus kärsii, jonka johdosta kärsii myös duunari osasto, irtisanomiset/lomautukset. Kokoomus vetoinen hallitus runnoo vielä läpi ruuan alv:n noston 24%:n, demarit myöntyy kokoomuksen tahtoon. Tässä joitain esimerkkejä. Herää kysymys, olisiko aika ajatella kansallista etua ennen kuin tarvitaan itse tukipaketteja, luuletteko Että Suomelle myönnettäisiin tukea, ei todellakaan, Saksa, Ranska jne jne ei piittaa Suomesta paskaakaan. Eurosta eroon ja Euroopan unionista, oma raha käyttöön ja kansantalous nousuun, Venäjän kauppa vetäisi Suomen nousu kiiton. Ei tarvitse Eepeensuorankaan haikailla Euran perään.

7.8.2014 13.37  Eepeensuora

Ajattele sinä vain mutta kuntaliitoksia en tehty "maailman sivu" jo ennen eeuuta.

Turhanaikaista höpinää siitä miten suomen ja säkylän on yksin paras olla, propagandisrn populistisesti vain kehoitetaan poimimaan rusinat pullasta.
Ajattele sinä vaan valuuttamuutoksia, mutta ota huomioon miten "kiva" on kun korot nousee mihin sattuu. Venäjän kauppa ei ole valuutasta kiinni.

Kuullostaa ihan persupuheelta....

7.8.2014 16.31  Ajattelin vain

Venäjän kauppa on juuri valuutasta kiinni, euron arvo on pidetty korkeana teennäisesti, mikä taasen vaikuttaa suoraan euro maiden ulkopuoliseen ulkomaan kauppaan, luulisi eepeensuoran sen ymmärtävän. Mitä liitoksiin tulee, Eura aikoinaan SANELI ehdot, lukio suljetaan, terkkari ajetaan alas jne.. Kuulostaa hyvältä kumppanilta :) Onneksi pian saadaan uusi hallitus, porvarit saa väistyä(kok. ja suurin porvaripuolue Sdp) Eepeensuora myy varmasti Äitinsäkin, kun hinnoista sovitaan.

7.8.2014 20.21  Eepeensuora

Keitäs siellä sitten on tulevassa hallituksessa? No tiedä sitten kuka saneli ja mitä mutta sovussa ja yhteisymmärryksessä kolmen kunnan herrat vakuuttivat konsensusta ja asiat ratkaistuiksi saatetuilksi.

Sitten tapahtui jotain, väitän että jollakin tuli pa***t housuun ja populismi voitti, alkoi peruuttamisen aika.

Usein pienemmän ongelmana on se että luullaan olevansa tasavertaisia isomman kanssa. Köyliöhän ei luullut itsestään silloin liikaa ja tajusi liitoksen mahdollisuudet.

Tarkoittiko viimeinen lauseesi sitä että olisit valmis tarjoamaan äidistäni jotain?

8.8.2014 14.11  Ajattelin vain

Nyt se sitten tapahtuu, Valio ilmoitti yt-neuvotteluista, koskee 200:aa henkilöä, on se kivaa kun Eu:sta mätkitään määräys pakotteista ja SUOMI KÄRSII !!!!! Siinäpä eepeesuoran ihana Eu ja sen vaikutukset!!!

8.8.2014 20.14  Eepeensuora

Niin. Venäjän pitääkin saada tehdä mitä lystää. Norjakin on osallisena pakotteissa, vaikkei kuulu edes unioniin... Mitä sanoo ajattelu siihen

9.8.2014 11.11  ok

Emme elä enää keskiajalla. Suomi ei voi poimia vain rusinoita pullasta. Persut ne eivät tätä tajua!

9.8.2014 17.28  Eepeensuora

Kyl kai persulit tajuaa... Mut sanovat toista ja valheellinen uho uppoo kansaan. Jälkeenpäin aina kerrotaan miten olisi pitänyt tehdä ja sit jos hommaa muutetaan niin sekin on sitte huono.

Persut on tämän päivän kukkahattutätejä, valittajia ja syyttelijöitä.

Persut on kentänlaidan huutelijoita, syyttävät sääntöjä epäonnistumisesta, ns väärin pelattu metodia.

10.8.2014 14.43  Ajattelin vain

Eepeensuora elää haave- ja kukkaismaailmassaan, voi kuinka kaunista, onneksi on persut mitkä uskaltaa tuoda asiat esille niin kuin ne on tällä hetkellä, eli päin persettä!!! Populismia tarvitaan, se tarkoittaa puhetta, ilman puhetta tukahdutetaan vaihtoehdot, ilman vaihtoehtoja tehdään kuin Walle Nalle haluaa, herätkää pahvit, on aika ajatella kansallista etua!!!! Eepeensuoralle, Onkohan niistä pakotteista Norjalle väliä, kaasu, öljy, turska jne jne. Miksikö Norja ei kuulu euroopan unioniin, siks kun ne ei ole tyhmiä ja valmiita jakamaan kaikenmaailman laiskuri/rosvo valtioille kaasu ja öljy rahojaan. Eepeen suora on nykyajan viherkommari, tosi suomen pelastaja :)

11.8.2014 0.34  Eepeensuora

Persuleilla puheita piisa, tekoja nolla. Pelkurit isoittaa sormella mutta rohkea tarttuu toimeen vaikka joka kerta ei onnistukaan. Selkäranka, sitä tarvitaan eikä itkuvirsilaumaa.
Olisi syytä myös ymmärtää että joka tapauksessa money talks, bullshit walks.
Ajattelepa sitä.

Vai viherkommari... Ei minusta ole suomen pelastajaksi, siinä mielessä minäkin olen persu.

Ei tulevaisuutta tehdä muistoilla tai nykyhetkelle, vaan tuleville sukupolville.

11.8.2014 8.32  Oka

Onkos kuntaliitoksen ansiota että Säkylän terveyskeskuksessa laitetaan osastoja kiinni ja erotetaan työntekijöitä? Eikös sen liitoksen pitänyt pelastaa palvelut eikä lopettaa niitä ?

11.8.2014 10.07  Eepeensuora

Kuntaliitokset ei sinällään eivät poistakaan nykyistä talouskurimusta. Kyse onkin tulevaisuuden haasteista. Kouluverkon supistaminen on esimerkki miten nimenomaan yritetään vastata tulevaisuuden muutoksiin/haasteisiin. Tuntuu että ihmiset ajattelevat nämä asiat vaan haluna kurjentaa asioita eivätkä näe faktoja asioissa, nimenomaan tulevaisuuden faktoja.
Terveyskeskuksen toimet ovat todella ikäviä. Tosiasia on että ei ole rahaa. Eri asia on tietenkin miten rahat priorisoidaan, mutta tämähän on loppukädessä demokraattisesti päätetty. Tietenkin virkamiehillä on suuri vaikutus siihen demokratian suuntaan, mutta toisaalta siitähän heille palkka maksetaan. Jos hallinnonalan virkamiehen toiminta ei tyydytä, ota yhteyttä ko alan lautakunnan jäseneen tai puheenjohtajaan. Tai kunnanvaltuuston tai hallituksen jäseneen. Se on oikea tie, painetta luottamushenkilöille! Heillä on valta lopulta ja se on heidän vastuu!

11.8.2014 11.09  Pakke

Älkää nyt sekoittako terveyskeskusta ja vanhustyön osastoja.

11.8.2014 19.53  Näin on asiat

Säkylään palasi viime vaalien jälkeen kylmä porvarivalta. Yhteistyöpolitiikan politiikan konkarit Eela ja Nummela heitettiin sivuun.
Kuntaa johtaa suvereenisesti kepu. Kokoomus on täysin saamaton. Demariryhmää johtaa kepun apupoika.
On vain nyt Säkylällä uskottavan heikko poliittinen johto.
Toki Eela istuu vielä valtuuston varapuheenjohtajana . Kaitsemassa kaiketi Satua, joka lienee kepun sätkynukke. Myy varmaan kunnan ketulle koska vaan....

14.8.2014 12.36  Demarien päätös 3 % laitoshoidon katto

Demarit olette valtakunnan hallituksessa olleet määräämässä laitoshoidolle kattoa 3 % kuntalaisista. Nyt teette aloitteita paikallistasolla kun määräyksiänne pyritään noudattamaan. Kaikkea sitä yrittää kun kannatus on romahtanut juuri siitä syystä kun tuollaisia päätöksiä kokoomuksen olette valtion tasolla tekemässä.

14.8.2014 14.56  Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista

'Näin on asiat': vähän ristiriitaista juttua. Ensin Eela ja Nummela on heitetty sivuun > kuntaa johtaa kepu > Eela kaitsee Satua, joka on kepun sätkynukke. Siis johtaako Eela vai ei? Ja millä mandaatilla kun valtuuston puheenjohtaja edustaa kuntaa ja antaa lausunnot?

Taitaa tässä olla itse kettu kirjailijana...

14.8.2014 23.23  Seurailija

Mitä lausuntoja valtuuston pj. on antanut ? Soon ihan sama kuka on nuijjan varres, sama meno jatkuu... Kahitiilitalossa ollaan kuntalaisia ylempänä ja katsellaan mitä "alammaiset ""duunaa"" . Siellä eletään ihan erimaailmassa kun kyläraitilla tai sydänmailla. Kunnanhallitukselle/valtuustolle neuvo: 1. Tarjolle isoja väh. 2500 m2 tontteja ainakin 30 kpl ympäri kuntaa, jotta on valinnanvaraa.
2. Joku kunnasta kärkkymään niitä jotka tarttuu netti-ilmoitukseen/tms.
3. Älkää hassakko kaikkia kunnan rahoja ennen Köyliöliittymistä (sama neuvo Köyliöläisille), nimittäin siitä johtuu suuresti että kuntien kassat on tyhjät. Yhristymis-sopumuksess sanotaan ett katismaansaaren sauna tehdään. !!! Miks ihmees. Maksaa ainkin 1,2 miljoonaa euroo.

15.8.2014 0.02  Kannatuksen laskulla syynsä

Täällä mainostetaan Rauman kansanedustajaa Kristiina Salosta. Mitä sosialistit Salonen ja opetusministeri Krista Kiuru ovat aikaansaaneet Satakunnalle ja Säkylälle? Isot sote-menot ja nurkalla häämöttävät lukioden lakkautukset. Demarit eivät hyväksy Säkylän ja Köyliön liittymistä vaan haikailevat suuremman liitoksetn perään. Huittisissa ja Kokemäellä on vielä laaja alakouluverkko ja investointeja on tulossa parikymmentä miljoonaa. Eurassa kusee niin JVP kuin tappiota tuottava Lehtosen edellisten vaalien kuntotalokampanja. Euralaiset ovat maksaneet jäteveden puhdistamisesta, mitä ei ole tosiasiallisesti tapahtunut. Nummela on ollut sairaanhoitopiirin hallituksessa lisäämässä kuntien kustannuksia miljoonilla. Tässä demarien aikaansaannokset.

15.8.2014 7.17  Reiska Rauman Lapista

Jokos pitkään odoteltu demarien herääminen alkaa hermostuttaa paikallista porvaria ? Parivaljakosta Salonen-Kiuru on ensin mainittu saanut kulisseissa paljonkin aikaan etenkin meille raumalaisille tärkeissä asioissa. Ministeri Kiuru on häärinyt enemmän valtakunnallisten kuin maakunnallisten murheiden parissa. Säkylän demareissakin on ollut viime aikoina elon merkkejä.

15.8.2014 9.12  Eepeensuora

Eurassa JVP tai urheilutalo ovat yhtälailla investointeja kuin Huittisten "tulevat miljoonat", investointeja tulee vuosien satossa lisää, tottakai.
No kannatuksen laskija, oletko valmis maksamaan siitä että kokemäellä ja huittisilla on laaja kouluverkko? Koulujutuissa kannattaa muistaa että niiden kohtalo tehdään osittain nykyisen taloustilanteen mukaan, mutta ennen kaikkea tulevaisuuden oppikas/kustannusrakenteen mukaan. Säkylässä kuvitellaan että kylän ala-aste on joku "jättikoulu", voin kertoa että se on edelleen lähikoulu ja ei mitenkään suuri, keskimäärin peruskoulussa on valtakunnallisesti n 200 oppilasta kun isosäkylän koulussa n 120-130, eli vaikka huovirinteen koulukin liittyis siihen oltais maksimissaan reilussa keskiverrossa.
Tämä on syytä ottaa huomioon huovirinteen koulua tarkastellessa, voi olla että kepolassa on tulevaisuuden kapasiteettia osalle isosäkylän oppilaista(karhusuo, isovimma) ja vapautuva kapasiteetti täytetään huovirinteeltä? Selvää on että köyliö-säkylä kunnassa kaksi ala-astetta, yksi yläaste & lukio on riittävä määrä. Harvaanasutulla maaseutupitäjllä on jo nyt runsaasti kuljetuksia joten merkittävää kulttuurin muutosta ei tulisi.
Euraliitos tuskin toisi lisäpaineita kouluverkkoon, ainakaan säkylässä. Eura lopettaa sorkkisten koulun, kiukaisten yläasteen. Eurassa tajutaan asukasrakenteen muutokset, sekä sopivan kokoisen koulun paremmat resurssit, varsinkin tulevaisuuden monimuotoisempaa opiskelua varten.

Muuten millaisia ajatuksia herättää (tulevan?)kunnan bussilinja säkylä-rantatie-kauttua-eura-ristola-kepola-yttilä-kankaanpää-huovinrinne-säkylä? Aamusta ehtooseen, aluksi voisi olla heikosti asiakkaita mutta ihmiset voisi löytää tästä uuden tavan liikkua? Eikä tämän tarvitsisi olla suoraan taloudellisesti kannattavaa, kuten usein tämän tyyppiset ei olekaan. Mutta seudullinen julkinen liikenne olisi oikeasti jotain uutta. Ehkä pari kertaa päivässä olisi syöttöliikennettä hinnerjoki-honkilahti-pyhäjoki suunnasta?

15.8.2014 10.23  Vastausta odottava

Säästövaateisiin pitäisi silloin (jos wanhalaa ei suljeta) vastata muilla ratkaisuilla, kertoo uutinen tällä sivustolla.
Demareilla on varmaan on tarjota niitä?

15.8.2014 17.09  Pakke

Edelliselle, panes kertoin paljonko vanhainkodin lopettamisella säästetään?

15.8.2014 17.26  Tasapuolisuutta

Miski vain wanhalan väellä säästetään?
Pitäisi käydä koko paketti läpi, onko esim. kunnanviraston väen tarve kartoitettu, näyttää että sinne vaan väki lisääntyy.

15.8.2014 18.26  Eepeensuora

Tottakai lisääntyy väki hallinnossa, viiden vuoden irtisanomissuoja(jota ei kylläkään mainita Stubbin hallitusohjelmassa)

15.8.2014 18.28  Paavo

Ajatus kunnan oman vanhainkodin lopettamisesta on täysin älytön. Kuka tai ketkä virkamiehet kunnassa tälläisiä junailevat. Eivät käytä kunnan omia palveluja vaan sijoittavat vanhuksia ympäri maakuntaa. Ei entisen perusturvajohtajan Anja Jokitulpon aikana olisi syntynyt tälläisiä ongelmia.

15.8.2014 18.47  Janne

Mitä on saanut aikaan euralainen kansanedusta Kalli.
Ei kyllä tule mieleen ainuttakaan asiaa. No, toki kuntaliitoksen Euraan ja ......

15.8.2014 18.59  Eepeensuora

No Joku paikallinen kepu-pamppu voisi kertoa kallin tekemisistä. Jos äkkiä pitäis arvata kepusta huolimatta Kallikin on enemmän hyvää saanu aikaseksi maakuntaa kuin päinvastoin. Ei edustuslaitoksen työn ja päätöksenteossa tarvitse aina olla otsikoissa "saadakseen aikaan".
Sinänsä Kallin asuinkunta ei liity saavutuksiin, maakunnan (vaalipiirin) edustajana se siellä on.

16.8.2014 16.35  Veronmaksaja

Kyllä Paavo kirjoittaa asiaa. Ja kyllä tässä tulee Anja Jokitulppoa kova ikävä. Pitääkö paikkansa, että nykyinen perusturvajohtaja on porilainen?

16.8.2014 16.55  Lallin kirmaisu

Köyliön fiksu hallintojohtaja Siltala valittiin Kokemäen kaupunginjohtajaksi. Miksei pyydetty uuden Säkylän kunnanjohtajaksi?

16.8.2014 17.12  Juha Nummela, kunnallisneuvos Säkylästä

Edellä nimimerkki 15.8.2014 klo 0.02 kirjoittaa, että demarit eivät hyväksy Köyliön ja Säkylän kuntaliitosta. Köyliössä demarit ja perussuomalaiset panivat hanttiin. Säkylän valtuustossa päätös oli yksimielinen. Säkylän demarit kannatta kuntaliitosta.
Minun mielestäni Köyliön ja Säkylän kuntaliitos olisi pitänyt tehdä jo vuosikymmeniä sitten.

16.8.2014 19.22  Eepeensuora

Nummela on oikeassa siinä että köyliö ja säkylä olisi voinut yhdistyä jo vuosikymmeniä sitten. Joka tapauksessa yhteistyö on ollut laajamittaista(sote, koulu yms), joten miksei samalla olisi voinut hallintoa yhtenäistää.

Toisaalta voidaan kysyä että miksei tälläistä ehdotista sitten tullut tosissaan aiemmin, ennen kuin oli "pakko"?

Köyliön demarit varmaankin näkivät selkeämmin realiteetin jossa pelkällä köyliö-säkylä yhdistymisellä ei vielä juuri mitään hyötyä saada. Jo mainitut nykyiset laajahkot yhteistyöt on jo olemassa ja hallinnolla (kaikilla työntekijöillä) on irtisanomissuoja (5 vuotta). Miten on, käykö hallinnossa ovet ennen lopullista liitosta? Tuskin.

Persut nyt normaalikäyttäymisellä vastustaa kaikkea mitä ehdotetaan.

16.8.2014 19.55  nimetön, neljäs vasemmalta.

Eepeensuoralle. Älä yleistä, persut Köyliössä nyt on aina erimieltä kaikesta, esimerkiksi Säkylässä on eri meininki, siellä homma toimii rakentavalla tavalla. Nummelalle tiedoksi, tukea tulette saamaan wanhala asiassa. Kun on korvat höröllä, kuulee kaikkea.

16.8.2014 20.50  Perusdemari

Nummela puolustaa vanhainkotia ja vastustaa joukkoirtisanomisissa.

16.8.2014 21.19  Kylillä kulkija

Katsokaa ja todetkaa. Kummankaan kunnan, ei Säkylän eikä Köyliön kuntien henkilöstön määrää "tarkisteta" ennen mahdollista liittymistä. Molempien kuntien kassat on tyhjennetty ja sitten liitytään !! Ei oo ennenkään kahden tyhjätaskun kimppaan menemisestä tullut yhtä varakasta, ei nytkään. Ihmettelen miksi kuntien kassat on pitänyt tyhjentää ihan väenväkisin ?

16.8.2014 21.22  Eepeensuora

No sovitaan että persut "usein" on eri mieltä ja vastaan ilman järkevää ja realistista vaihtoehtoa.

19.8.2014 5.21  Ajattelin vain

Eipä keskeyttänyt demarit Wanhalan alasajoa.

19.8.2014 8.51  Anneli

Kun tämä Henriksson jäävättiin, ei kokoukseen tainnut jäädä enää yhtään demaria :)

19.8.2014 12.58  Hoitsun äijä

Tuli demareille kunnanhallituksessa kurat housuun. Taisivat pelätä joutuvansa rapukesteillä vain perkeitä syömään. Hoitajat sitten vaan kortistoon ja vanhukset eniten tarjoaville.

19.8.2014 16.06  Toisen hoitsun ukkeli

Näin siinä kävi, demareiden ketjun katkaisi porukan heikoin lenkki, tämä kepun syövyttämä.
Kun vaimo saa lopputilin niin meidän perhe lähtee välittömästi Säkylästä.

19.8.2014 17.03  Kyllä nyt Kerttua kirpaisee

Viime vaaleissa äänestin kepulaista naista. Nyt ehdokkaani viilettää kunnanvaltuuston puheenjohtajana ja antamassa meille hoitsuille lopputilejä. Kovaksi muuttuu maailma kun naisille annetaan valtaa.

19.8.2014 17.12  Pate tietää

Onneksi tulee SOTE-uudistus. Vie vallan pois kaikenmaailman annaliisoilta. Hyvä

19.8.2014 17.46  Muutetaan me nuoret pois Säkylästä

Jo on Säkylässä pöhköjä päättäjiä. Oma juuri isolla rahalla kunnostettu vanhainkoti ajetaan alas. Ja vanhukset ripotellaan pitkin maakuntaa yksityiseen palvelukoteihin. Samalla kunta antaa lopputilin parillekymmenelle hoitajalle.
Säkylä on oikein joukkoirtisamisten kunta. Nuorena hoitoalan opiskelijana en varmasti jää Säkylään. Hirvittää koko kunta ja täällä vallitseva asenneilmasto. Muuttakaa pois Säkylästä koko nuori ikäluokka.

19.8.2014 18.44  Ajattelin vain

Odotetaas nyt valtuuston päätöstä asiasta, mielenkiintoista nähdä miten demariryhmä siellä toimii, vai onko silloin enää demariryhmää :)

19.8.2014 21.56  Järkevääkö?

Nyt kannattaa miettiä oliko viisasta kunnallisvaaleissa antaa äänensä kepulle ja kokoomukselle, jotka kylmästi vaan ajavat kunnan oman vanhainkodin alas ja irtisanovat 19 hlö:ä. Mikähän on säästö kun osa menee sossun asiakkaaksi ja loput muuttaa pois Säkylästä. Mutta Porilainenhan asiaa ajaa...

19.8.2014 22.13  Hämmästelijä

Säkylässä on erilaisia ikäihmisten porukoita. Niiden olis kyllä nyt syytä nostaa äläkkä vai onko Käri käynyt puhumassa kaikki pyörryksiin. Onko näillä hoitajilla mitään ammattiyhdistystä ? Ainakin osaavat olla hiljaa.

20.8.2014 20.28  Muuttoa Säkylässä harkitseva

Säkylän hallitus ajaa vanhainkodin alas,irtisanoo 20 hoitajaa. Voi kauhistus. Kyllä nyt on lopetettava puheet johonkin Katismaahan rakennettavasta miljoonan maksavasta uudesta saunasta. Kunnan tulee keskittyä perustehtäviinsä.

20.8.2014 21.19  Eepeensuora

On irtisanottava ennen kuntaliitosta, sitten tulee 5 vuoden suoja... Lehmänkaupoista lienee kyse köyliön kanssa. Sinänsä järkevää kuntien yhdistyessä karsia päällekkäisyyksiä. Eri asia on sitten onko nyt kyse päällekkäisyydestä... Eikö hallinnossa sitten ole sellaisia.. Kepuli hommia?

20.8.2014 23.00  yks

Mitä päällekkäisyyksiä ? Rinnakkaisuuksia. Yhdessä kunnat ovat hoitaneet vanhuksiaan kuntayhtymässä. Ei kuntayhtymä ole mikään erillinen osa vaan yhdistettävien kuntien oma juttu. Hölmöilyä. Sama raha pyörii.

21.8.2014 7.54  Eepeensuora

No nimenomaan, tarkoitin että selitys lienee päällekkäisyyksien karsinta ja kuten sanoin tässä tuskin on OIKEASTI siitä kyse.

Selvää on että raha on piukalla ja/tai sitä ei ole. Kuntataloutta pitää tasapainottaa, niinpä säkylän kunta (kepun johdolla) karsii ihmisistä ja satsaa liikenneympyrään ja kaavoittaa pellon johon ei kovin paljon investointeja ole tuloillaan. Metkahintakin pellon laidalta muuttaa keskustan suuntaan.

Nämä kaksi asiaa eivät ole toisiaan poissulkevia, mutta kieltämättä asiassa on jotain pahasti vialla.


Lopputuloksesta on muuten turha syyttää demareita, kepu johtaa mutta ennen kaikkea johtavat virkamiehet johdattaa tilannetta miten haluavat, aniharvoin esittelevä/toimialan virkamiehen esityksestä poiketaan lautakunnissa.
Tähän voi silti vaikuttaa, ottakaa suoraan yhteyttä valtuutettuihin, sanokas mitä mieltä olette ja TARVITTAESSA mahdollisimman painokkaasti.

21.8.2014 8.46  Anna-Liisa Käri

Tälle sivustolle kirjoittajien olisi aiheellista lukea
21.8. ilmestyneestä Alasatakunta-lehdestä juttu
Wanhalasta. Virkavastuulla toimiva perusturvajohtaja, myös vt. hallintojohtaja, selvittää päätösten perusteet. Vanhusten laitoshoito on väistyvä hoitomuoto. Tämä on myös sosiaali- ja terveysministeriön linjaus.
Säkylässä on hyväksytty perusturvassa, kunnanhallituksessa ja valtuustossa vanhusten hoidon strategia, jossa laitospaikkojen vähentäminen ja avopalvelujen lisääminen on selvästi linjattu. Hoitomuodon muutos vähentää henkilöstön tarvetta laitoshoidossa, mutta liää sitä vanhuten kotihoidossa.
Alasatakunnan lisäksi sivulle kirjoittajien toivoisi lukevan myös 21.8. ilmestyneen Turun Sanomien sivulla 2 julkaiseman uutisen otsikolla
? Vanhushoidon laitospaikkojen karsinta alkamassa?. Artikkelissa todetaan, että tulevaisuudessa vanhuksille laitoshoito määritellään lähinnä vain lääketietellisin perustein.
Valtuutettu Nummelan olisi aiheellista lukea hyväksymänsä asiakirja ja seurata sosiaaliministeriön päätöksiä ja suunnitelmia ennenkuin ryhtyy politikoimaan vanhusten hoidolla. Saman toivomuksen esitän nimimerkki-kirjoittajille.

21.8.2014 13.58  kantti ketää

Nyt pitää ihmetellä!Eikö valtuutettu Nummela tue demariministerin linjauksia.Valtuuttenuna "kotikylän poikana"pitäisi ymmärtää mitä on ollut päättämässä.Opiksi se variksenpoikakin vastatuuleen lentää

21.8.2014 14.18  Säkylä on kunta josta ilmapiirin vuoksi haluan pois

Kyllä nyt Nummela on oikeassa vastustaessaan vanhainkodin lakkauttamista. Sama Nummela puuhasi Säkylään kehitysvammaisten ryhmäkotia.
Toistakymmentä nykyaikaista asuntoa vammaisille ja toistakymmentä työpaikkaa. Samat ansut ja kale senkin onnistuivat kaatamaan.
Linja kylmä ja vanhukset yksityisten markkinavoimien varaan. Eli kuka hoitaa vanhukset halvemmalla. Oyj

21.8.2014 14.58  Muisti tallella

Älä vaan juha vastaa moisiin herjoisin.
Säkylän perusturvaa johtaa vanha mummu, joka sai kuntavaaleissa 7 ääntä.

21.8.2014 15.17  Onneksi kunta lakkautetaan

Miten voi olla mahdollista, että perusturvan johtoon valitaan henkilö, joka vaaleissa saa seitsemän ääntä.
Sama henkilö opettaa Kunnallisneuvos Nummelaa.
Ei kannattaisi Kärin opettamaan Sorsaa uimaan.

21.8.2014 15.25  Lallin poika

Ei Köyliössä Käriä hyväksytä.

21.8.2014 21.14  Äänet kepulle ;(

No sehän perustuu vain ja ainoastaan kepun vallanhimoon. Kaikki paikat kepulle, eikös kokoomuskin anna kepulle paikkansa kh:ssa vuodenvaihteessa. Kepu tekee yhteistyötä mikäli se saa haluamansa.
Jatkossakin vaan äänet kepulle. Perusturvan ltk:n puheenjohtajakin nautti kuntalaisten luottamusta ihan 7 äänellä... Ja kyllä Käri hoitaa itsensä uudenkin kunnan perusturvan pj:ksi!!

21.8.2014 23.06  naapurikuntalainen

Ei kai Säkylä ole punakaarti, jossa perusturvalautakunnan puheenjohtaja valitaan huutoäänestyksellä?

22.8.2014 14.16  ???

Perusturvan pj Anna-Liisa Käri viittailee lehtikirjoituksiin. Etkös voisi täällä kertoa suoraan, miksi näin. Me omaiset olemme ymmällä.

23.8.2014 13.27  Herätys

Niin se maailma muuttuu -yhä kiihtyvämmässä tahdissa. Pitäisiköhän muutaman säkyläläisdemarinkin?

23.8.2014 22.37  Eepeensuora

Maailmaa muuttuu tosiaan ja niin demareiden kuin muidenkin on syytä hyväksyä se. Muutokseen ei saa alistua, päinvastoin parempi olla sen ohjaksissa.

Populismiin ei pidä alentua.

Suomessa katsotaan mielellään peräpeiliin, hinnalla millä hyvänsä. Valtakunnan politiikassa oppositiossa suitaan louskuttaa nykyajan kukkahattutädit ja paikallispolitiikassa samat "mafian" jäsenet junailevat asioita "parhain päin". Toisaalta jostakin huudetaan suorademokratiaa, mutta sitten ei käydä edes äänestämässä.

24.8.2014 10.09  Anna-Liisa Käri

Viittasin kirjoituksessani Alasatakunnassa olleeseen juttuun otsikolla
Wanhalan toiminta voidaan lopettaa. Päätös on johdomukainen valtuuston hyväksymän vanhusten hoidon strategian kanssa.
Kunnanhallituksen kokousten tiedotus on vt. hallintojohtaja/perusturvajohtaja Kalevi Mäkipään virkatehtäviä.
Viittasin lisäksi 21.8. ilmestyneeseen TS:n juttuun koskien hallituksen
muutoksia vanhustenhoitolakiin: vanhusten hoito laitoksessa olisi mahdollista vain lääketieteellisin perustein. Muutoksella tavoitellaan
satojen miljoonien säästöjä.
Wanhalan toiminnan lopettaminen vähentää henkilökunnan määrää,mutta kuinka moni lähihoitaja jää työttömäksi on arvoitus, sillä vastaavasti kotihoidossa lähihoitajien määrä lisääntyy palvelutarpeen kasvaessa.
Nimimerkki ??? esiintyy vanhusten omaisten ? edustajana ?.
Näillä sivuilla voi esiintyä myös omalla nimellään. Me luottamuhenkilöt
emme ole kunnan palveluksessa, emmekä siten hoida käytännön asioita.
Päätökset vanhushoidon osalta perustuvat vanhushoitolakiin ja Säkylässä hyväksyttyyn vanhusten hoidon strategiaan, eikä yksikään vanhus jää hoidotta.
Huolestuneet omaiset ohjaan suoraan perusturvan vanhuspalveluun. joka vastaa vanhusten kotihoidosta. Perusturvan kokouspäätöksistä ja käytännön toiminnasta tiedottaa perusturvajohtaja Kalevi Mäkipää, ei
lautakunnan puheenjohtaja.

24.8.2014 16.09  Jo on aikoihin tultu

Ompa sitä Kärillä tarvetta selittää. Nyt meille äänestäjille on ainakin selvää kuka etunenessä on lopettamassa vainhainkotia ja antamssa hoitajille lopputilejä.

24.8.2014 17.00  keekki

Miksi kunnan työntekijät on niin pyhiä ettei heitä voisi koskaan irtisanoa?

24.8.2014 20.57  Eepeensuora

Keekki kysyy oikean kysymyksen.

Kyse on kai monesti siitä että kunta joutuu tekemään lain vaatimia tehtäviä, joten virkoja pitää periaatteessa lakkauttaa ennen irtisanomisia. Mutta toki voi lomauttaa.

Usein (populistisestikin) huudetaan että valtiolla ja kunnilla on liikaa väkeä töissä. Ei ole. Virkoja ja tehtäviä tosin taitaa olla liikaa suhteessa tarpeeseen.

Virkoja pitää karsia, lopettaa tehtäviä ja toimia. sitten voi "irtisanoa". Tosin ei irtisanotut ole kenenkään etu, olkoon julkiselta tai yksityiseltä.

Julkinen sektori pitää palauttaa rooliinsa, ihmisten tueksi, ei itsestäänselvänö ja itseriittoisena osana yhteiskuntaa.

Toisaalta voidaan todeta myös julkisen väen olevan merkittävä osa sisämarkkinoita, massairtisanomiset vaikuttaisivat negatiivisesti siihen

25.8.2014 21.11  Rividemari

Kylmää on kyyti Säkylässä. Kepu ajaa vanhainkodinkin alas. Sitä ihmettelen, miten kunnanhallituksessa demarit voivat menon hyväksyä. Kyllä tämä Alho taitaa todella olla kepun apupoika ja kyytimies.
Demarit: vaihtaa äänestäjienne edustajia kunnanhallituksessa.

26.8.2014 10.01  Asia on sillä lailla Sailas

Jos Säkylässä (vihdoinkin) aletaan kunnioittamaan vanhuksia, suomalla heille hyvät puitteet asua kotonaan elämänsä viimeiset hetket kohdentamalla resurssit uudelleen, niin sekö ei käy mm. osalle säkyläläisdemareita?
Samalla kysyisin näiltä "eepeensuorilta" ja muilta taivastelijoilta, miten he aikoisivat tasapainottaa Säkylän kunnan talouden? Nykyiseltä maamme hallitukselta kun siihen savottaan ei apuja tule. Päinvastoin.

26.8.2014 13.00  Mummo

Joillekin vanhuksille koti ja sinne tuodut palvelut on ihan ok. Toisille se merkitsee hiljalleen poiskitumista, yksin.
Säästökohteita toki löytyisi. Kyseessä on arvovalinta.

26.8.2014 13.49  Mustavalkoisuus on kaukana

Kovin on yksioikoinen käsitys mummolla vanhuspalveluista. Ei kotihoito ole ainoa hoitomuoto, joskin toivotuin. Tuettu palveluasuminen on vaihtoehto silloin, kun kotona asuminen ei enää ole mahdollista. Asuntoloissa on henkilökunta aina apuna. Myös terveyskeskuksen lääkäripalvelut ja vuodeosastohoito ovat vanhuspalveluita, mikäli niitä tarvitaan.

26.8.2014 14.25  Sellainen hallituksen jäsen

Säkylän kunnanhallitus toimitti viime viikolla sairaanhoitopiiriin esityksen ensi vuoden budjetin nollakasvusta. Sairaanhoitopiirin yhtymähallitus on äänin 5-3 päättänyt esittää kunnille menokasvuksi 1,3 %. Vähemmistöön jäivät raumalaiset jäsenet. Ilmeisesti säkyläläinen hallituksen jäsen Juha Nummela äänesti vastoin oman kunnanhallituksen vaadetta karsia sairaanhoitopiirissä menoja, jotta oman kunnan palveluille jäisi rahaa. Eikös kuntayhtymässä edusteta omaa kuntaa?

Täysin ulkokultaista Nummelalta kirjoitella täällä säkyläläisten hoitajien puolustuspuheita kun piirin hallituksessa sijoittaa miljoonia sairaanhoitopiirin uudisrakennusten seiniin.

26.8.2014 18.25  Juha Nummela, kunnallisneuvos Säkylästä

Minä - Juha Nummela - puolustan, sairaiden, vanhusten ja vammaisten asioita.
En henkilökohtaisista syistä voinut osallistua sairaanhoitopiirin hallituksen kokoukseen eilen.
Olisin kyllä äänestänyt sairaanhoitopiirin johtajan, virkavastuulla toimivan johtajan ehdotuksen puolesta.
Sairaanhoitopiiri karsii jo nyt menoja kovalla kädellä, jopa liiaksi asti.
Kuntayhtymässä valtuusto edustaa kuntia, ei hallitus. Hallituksen jäsenet valitaan kuntayhtymän alueella koko "vaalipiirissä" puolueiden saamien äänimäärien suhteessa.
Ehdotuksen hallituksen jäsenistä tekevät puolueet, varsinaisen valinnan tekee kuntien edustajista valittu kuntayhtymän valtuusto.
Henkilövallinnat on tehty valtuustossa yksimielisesti.
Minä katson, täten edustavani hallituksessa sosialidemokraatteja äänestäneitä kansalaisia kautta koko maakunnan.
Sairaanhoitopiirin hallituksen jäsenenä olen vastuussa koko kuntayhtymästä.
Lain mukaan kuntayhtymän hallitus vastaa kuntayhtymän hallinnosta ja taloudenhoidosta. Kuntayhtymän valtuusto vastaa toiminnasta ja taloudesta.
En todella istu siellä Säkylän kunnan edustajana.
Hassua se olisikin. Maakunnan demarien äänillä valittu ja sitten tanssisi Säkylän porvarien pillin mukaan. Ei se näin mene.
Kuntayhtymässä valtuustossa edustetaan jäsenkuntaa, ei hallituksessa.
Olen ollut kannattamassa sairaanhoitopiirin investointeja.
Piirihän rakentaa uuden naisten- ja lasten sairaalayksikön, ei mitään seiniä. Todella hienoa ja upeaa.

Kyllä minä aion jatkossakin pitää puolustuspuheita hoitajien ja yleensäkin kunnan henkilöstön puolesta. Tarvetta siihen näyttä nyt todella olevan.
Vanhustenhuollossa pidän täysin käsittömänä oman "vanhainkodin" alasajoa. Kaikkia nykyisiä hoitopaikkoja tarvitaan, myös laitoshoitoa.
Säkylän kunnanhallitus - johon en kuulu - hyökkää voimakkaasti tykkitulensa kuntayhtymiin, jopa tähän omaansa. Taloustalkoissa kannattaisi katsoa suoraan myös omaa pesää. Helpointa on tietenkin syyttää kuntayhtymiä ja varsinkin valtiota.

26.8.2014 19.11  Kai täältä Säkylästä on muutettava pois

Ei ämmiä valtaan. Valtuuston puheenjohtajaksi nousi nainen. Ns. Perusturvaa - jota ei Säkylässä enää ole johtaa vanha kepulainen mummu.
Puheet siitä, että naispoliitikot tuovat jotakin inhimillisyyttä ja pehmeyttä, on kyllä vastoin luuloja.
Kyllä me vanhusten omaiset olemme todella järkyttyneitä.

27.8.2014 7.37  Yli 2100 e/kk

Tulihan se sieltä. Nummela puolustaa hoitajia ja kunnan henkilöstöä. Kuka puolustaisi vanhuksia ja veronmaksajia?

27.8.2014 8.13  Demareitten hanke laitoshoidon alasajo

Nummela: ajat siis demareitten asioita. Demarit ovat hallituksessa siunanneet laitoshoidolle 2-3 % katon. Säkylässä lukema on 4,6 % ja ihmisiä pitää siis hoitaa enemmän kotiin (jokainen kai mieluummin on kotonaan mahdollisimman pitkään?). Wanhalassa on 11 potilasta ja osa on euralaisia. Kun Euran sairaala valmistuu niin menevät omaan kuntaan. Terveyskeskussairaalassa on tyhjiä petejä ja sinne voidaan sijoittaa lisää väkeä.

Täällä Nummela kysyy ja Nummela vastaa nimellä ja nimimerkeillä. Ainoana todellisena tavoitteena saada takaisin menettämänsä valta. Jopa omat puoluetoverit saavat siinä siipeensä.

27.8.2014 12.47  Hoitaja

Vanhuus ei ole sairaus. Vanhukset eivät kuulu terveyskeskuksen sairaalaosastolle ! Sinne siirretään lääketieteellisistä syistä.

27.8.2014 16.39  Juha Nummela

Hoitajalle: olet täysin oikeassa. Juuri näin.

27.8.2014 16.47  Ammattilainen

Edellisiin viitaten tiedän kokemuksesta, että kaikin puolin vireä vanhus apatoituu joutuessaan katselemaan/kuuntelemaan tuskissaan valittelevaa kuolevaa.

28.8.2014 11.15  Eepeensuora

Sailakselle tiedoksi säkylän kunnan talouden tasapainottamiseksi:
Valtio on kyllä nyt jo mittavasti tukemassa säkylää, valtionosuudet on montaa lähikuntaa suuremmat /asukki, prikaati kasvaa ja pysyy.

Voidaan myös todeta että ehkä nykyisen kaltaista säkylää ei ehkä pelasta omat talouden säädöt.

Konkreettisesti nyt ensi toiminta kunnan vero% tultaneen nostamaan, tämä lienee selviö.

Kun menot on tuloja pienemmät on lähtökohtaisesti
A) kuluja laskettava
B) tuloja nostettava

Molemmissa malleissa itse toteutukset ovat politiikalla päätettävä.

Kunnan suurimpia menoeriänon henkilökulut, kun summat on suuria niistä on helpoin ottaa.

Valtio voi avustaa kuntia karsimalla kuntien lakimäärättyjä tehtäviä.

28.8.2014 13.26  ???

Eepeensuora.
Kun menot on tuloja pienemmät on lähtökohtaisesti
A) kuluja laskettava
B) tuloja nostettava

Mitähän tuolla tarkoitat ?

28.8.2014 14.51  Alias von Sailas

Sellainen asia Eepeensuoralle tiedoksi, että Säkylän valtionosuudet ovat yli 500-600 euroa pienemmät per asukas kuin esim Eurassa ja Köyliössä. Vai mitähän lähikuntia tarkoitat? Siinä olet oikeassa, että nykyisen kaltaisena ei voida Säkylässä jatkaa. Siksi näitä ikäviäkin päätöksiä joudutaan tekemään nyt ja jatkossakin ottaen myös lähitulevaisuuden haasteet huomioon.

28.8.2014 18.15  Lasse

Jos Köyliö ja Säkylä tekee kuntaliitoksen, on seurauksena kuolio. Liian pieni tulevaisuuden kunnaksi.
Virkamiehille kuntaliitos toki olisi veronmaksajien lahja. Viiden vuoden irtisanomisturva ja kovat palkat.

28.8.2014 18.28  Äly hoi

Wanhalassa vähän hoidettavia. Tottakai, kun kunnan virkamiehet,eivät sinne vanhuksia sijoita, vaan heittävät yksityisille markkinoille, pitkin maakuntaa.
Näin, vaikka juuri äsken kunnostettiin uudet ja ajanmukaiset tilat.
Nykyisille orjamarkkinoille: kuka hoitaa mummun ja papan halvemmalla.
Ulkomaalaiset yhtiöt kusettavat ja rahastavat kuntia.

28.8.2014 18.50  Sotataveteraanin pojanpoika

Kuinka voidaan Säkylässä kohdella maata ja kuntaa rakentaneita veteraaneja näin raakasti. Vanhainkotikin lopetetaan.

28.8.2014 22.43  Eepeensuora

Säkylän osuus n 7miljoonaa ?, eura n24 miljoonaa ?, köyliö 4,7m?.

Jaettuna väkimäärällä tämä tekee n 1500 säkylä, n 1900 eura, n1700 köyliö.

Esim eurassa on suhteellisestikin enemmän 7-15 vuotiaita joiden valtionisuusmäärät on suuremmat kouluikäisyyden vuoksi. Ja juuri nämä rahat ovat isommalta osalta valtiorahoitteisia kuin muut osuudet.

Tämäkin on siis muuttunut, perustin aiemman kommenttini parin vuoden takaiseen muistiini, silloin asetelma oli toisinpäin.

Tämä kylläkin todistaa vain sitä että säkylä on auringonlaskun kunta, yhdistyminen köyliön kanssa tuo hetkellisen helpotuksen kassaan mutta perusongelma kunnan vetovoimassa säilyy ja väitän että pelkän köyliön kanssa liittyminen alkaa laskemaan kiinnostusta.

Luonnollinen ja jo muodostuneeseen pyhäjärviseudun kuntaliitoksen kaltainen järkevä toiminta voi olla se millä asia voidaan muuttaa.


??? Vastaus, näppi häiriöni, tietenkin piti kirjoittaa menot tuloja suuremmat, mutta tämän jo tajusitkin.

Kaikki kunnia ja vilpitön kiitos veteraaneille ja ikäpolvensa edustajille. Tosiasia kylläkin on että katse pitää suunnata lapsiin ja tulevaan. Peräpeiliin tuijotus ei asioita paranna.

29.8.2014 9.47  Alias von Sailas

Valtionosuudet: Säkylä n1500 e/as. Köyliö n.2200 e/as. Eura n.2100 e/as.

Nämä tulevat laskemaan seuraavan viiden vuoden kuluessa siten, että Eurassa -128 e/as. Köyliössä -245 e/as. Säkylässä -141 e/as.

Kerrohan Eepeensuora ihan konkreettisesti, miten tuo kaipailemasi pyhäjärvenseudun kuntaliitos auttaisi taloustilannettamme? Sama viiden vuoden älytön irtisanomissuoja koskee nimittäin sitäkin, enkä ole laisinkaan vakuuttunut, että päällekkäisyyksiä saataisiin sen avulla karsituksi...
-päinvastoin.

29.8.2014 12.04  Eepeensuora

No eepeensuora ei omaa taikalaatikkoa mistä keinovalikoimansa kaivaa.

Eikä pyhäjärviseudun liitos itsessään olisikaan sateentekijä, mutta olettamus on että liitospaineet ovat tulevaisuudessakin olemassa. Pyhäjärviseudun liitos olisi luonnollisin ja tavallaan jo olemassa oleva ratkaisu. Voisi kai sanoa että muut ratkaisut ovat luonnottimia.

Viiden vuoden irtisanomissuoja on tulossa loppuun ensi kevään ek vaalien jälkeen. Sitä ei muuten enää nytkään mainita Stubin hallitusohjelmassa. Nyt mikään puolue ei suojan poistia aja (ennen vaaleja). Tähän mennessä liitosmotivaationa on ollut liitosraha mutta se tuskin sellaisenaan jatkuu joten kenkämalliakaan ei tulla jatkamaan.

29.8.2014 14.48  Alias von Sailas

Miksi sitten Euran johtavat virkamiehet ajavat alas kiihtyvään tahtiin kaikkia yhteistyökuvioita Köyliön ja Säkylän kanssa, jos kerran luonnollinen olotila on jo olemassa?

29.8.2014 16.50  Onko näin?

Olettamusten varaan kuntaliitos varmaan kannattaakin tehdä. Kysyä sopii, ollaanko entisen Kiukaisten alueella nyt kauhean tyytyväisiä ja onko liitoksesta syntynyt säästöä? Jossain luki, että kunnan henkilömäärä olisi kasvanut?

29.8.2014 17.06  Susihukkanen

Ymmärrän kyllä, että joku Vainio Kiukaisten viimeisenä valtuuston puheenjohtajana kehuu kuntaliitosta. Itse keskeisissä junailussa mukana.
Äkkiä se Kiukainen on unohtunut osaksi Euran kyliä.
Äkkiä myös Köyliö muodostuu Säkylän kylien kyliksi.

29.8.2014 17.41  Eepeensuora

Kiukainen osana euraa on on ihan sana kiukainen kuin ennenkin. Sillä erolla että nyt olisi hätä kädessä kumppania etsimässä jos olisi "itsenäinen".

Tuppukylät on aina tuppukyliä, oli ne osana tai ei isompaa. Tämä on syytä ymmärtää.

30.8.2014 12.44  § §

Hyvä, että tälläkin palstalla riittää positiivisuutta Säkylän elinvoimaisuuden ylläpitämiseen.

Olisi se kauheaa, jos olisi mielipiteitä, että meidän pitäisi lannistua ja antautua susien raadeltavaksi.

Kukaan muu ei meidän palvelujamme turvaa kuin me itse. Ja kukaan ei meille rahaa kaada, vaan itse on laitettava rahat riittämään.

Säkylän palvelujen säilyttäjää on ihan turha haikailla idästä tai lännestä. Joka sellaista väittää, on lapsellisen naiivi; tai sitten ei tiedä viimeisen viiden vuoden tapahtumista yhtään mitään.

30.8.2014 18.52  Eepeensuora

Positiivinen elämän asenne on ehdoton, tottakai.

Eikä kuntaliitos ole tietenkään tyhjentävä ratkaisu, itse näen sen mahdollisuutena.

Ei ole mitään "itsenäisiä" kuntia, on vaan tietyn kokoisia (eri kokoisia) osastoja joilla on oma budjetti kuluille, oma varainhankinta josta aika iso osa tulee "konsernilta". Joskus voi olla viisainta yhdistää osastoja. Syynä voi olla sekin että asiakaskunta muuttuu (kansalaiset) ja erityisesti kilpailevat konsernit hakevat nekin erilaisia malleja pärjätäkseen markkinoilla paremmin.

Nimenomaan on kyse vaihtoehtojen hakemisesta, myös niiden toteuttamisesta. Kun muut ympärillä muuttuu, olisi hölmön hommaa jäädä paikoilleen. Ne sudet nimittäin saavuttavat. Piiloon voi yrittää mutta se on hetken helpotus.

5.9.2014 7.29  Jallu

Kyllä on Säkylä heikossa hapessa kun vanhainkotikin piti lopettaa. Ei ole Säkylä itsenäisyyden arvoinen. Kuihtuva kyläpahanen.

5.9.2014 12.19  Nimimerkki

Ei ole säkylä enää juhlimisen arvoinen. Toiset juhlii kristallirannassa verovaroin ja vanhuksia hoitaneille annetaan lopputilejä.
Kylmää on kyyti kun kepu oikein oikein grillaa ja käristää.

5.9.2014 19.27  Kepulle lisää ääniä.

Niinpä nimimerkki! Kepu grillaa ja miettippä miksi ne haluaa Köyliön kanssa liitoksen?? Kepu liitoksen jälkeen
vasta varmasti sanelee ja grillaa. Heillä kova puhevalta silloin, ikävä kyllä... kannattaa muistaa että kepu wanhalaa ajaa alas.!!!

7.9.2014 13.34  Demokraatti

Kokoomuksen, demarien, vassareiden ja persujen pitäisi muodostaa tekninen vaaliliitto ja panna kepu aisoihin.

7.9.2014 16.17  Jo alkaa riittää kepukomento

Säkylän kunnan taloudenhoito on ihan kuralla. Luin juuri kunnanhallituksen esityslistan. Perusturvan menot pettää joka paikassa. Esitetään 600 000 euron lisämäärärahaa. Huh, huh.

7.9.2014 16.42  Jo on tyhmyys huipussaan

Ajatella, että niin paljon on ylityksiä erikoisairaanhoidossa. Mistä puolueesta tulevat ne päättäjät, jotka jättävät säkyläläiset hoitamatta?
Perusturvassa on varsin vähän sellaisia osa-alueita, joiden toiminnot olisivat harkinnanvaraisia. Voimassa olevaa lainsäädäntöä on noudatettava. Perusturvassa
ei jäsenkirjat näyttele mitään roolia.
Suositeltavaa olisi tutustua perusturvan toimialaan ennenkuin kirjoittelee ylläolevia hölmöyksiä.

8.9.2014 17.16  Varsinainen demokraatti

Sairaanhoitopiiri esittää Säkylälle 10 % menoja lisää. Säkylästä piirin hallituksessa istuu hyvin tunnettu demari. Siellä Säkylän rahat hakataan seiniin. Tyke Oy vei 3 miljoonaa kun tehtiin tuotteita, joilla ei ollut markkinoita. Siinä vasta taloustaitoa...

8.9.2014 17.42  Juha Nummela, kunnallisneuvos Säkylästä

Sairaanhoitopiirin menoennuste perustuu Säkylän osalta toteutuneeseen. Kunnan menot toteutuu käytön mukaan. Puheet siitä, että sairaanhoitopiirissä hakataan rahat seiniin on täysin vastuuton.
Minä - Juha Nummela - toimin politikiikassa sairaiden puolesta.

9.9.2014 16.50  Tyke Oy?

Saisiko kunnallisneuvokselta vastauksen tästä Tyke Oy:stä? Mikä se oli, mitä se teki ja pitääkö varsinaisen demokraatin väite paikkaansa?

9.9.2014 17.30  Juha Nummela

Ei ole vaikeaa arvata kuka on kyselijä!. Politiikan katkeroitunut mummu. Ei ole vaikeisiin asioihin yksinkertaisia vastauksia.
Saa vastauksen, jos kiinnostaa, soita 050 595 5131.

10.9.2014 8.17  Anna-Liisa Käri

Neuvoisin herra kunnallisneuvosta tarkistamaan
arvailuittensa todenperäisyyden ennenkuin julkistaa niitä. Jos politiikan katkeroituneen mummun nimikkeellä tarkoitat minua, en todellakaan ole kirjoittanut riviäkään Tyke OY:stä.Ei minun tarvitse kirjoittaa aiheesta, tiedot olivat julki jo kesäkuisessa valtuuston kokouksessa. Tappiota tuli rutkasti, minkä saattoi lukea tilinpäätöksestä ja mm. lehdistön artikkeleista.
Ja mitä yksityiselämääni tulee, elän kukaties
elämäni parasta aikaa. Se on kaukana katkeruudesta.

10.9.2014 11.45  Ei mummu

Tyke Oy:stä haluavat tietoa kaikki maakunnan veronmaksajat ja sairaanhoitopiirin hallituksen säkyläläisen edustajan on velvollisuus kertoa asioista kun kritisoi rahan tuhaluksesta muita henkilöitä. Ja tiedoksi että todellakaan kyselijä ei ole mikään mummu.

10.9.2014 15.57  Jo riittää kokoomus

Suomi ja EU. Ei saanut Suomi edes EU-komissaarin salkkua. Tuli tyhjä salkku, mutta kova palkka entiselle kokoomusjohtajalle.
Toki fantastista yhdelle pojalle.

10.9.2014 16.15  Seuraava vaan

Ja eu-vaalien alla kansaa kusetettiin, että kokoomusta äänestämällä Jyrkistä tulee komission puheenjohtaja.
Viime kaudella oli ittensä talouskomissaarina muun suomalainen kepulainen. Ei tainnut talouspolitiikka oikein onnistua.

10.9.2014 17.20  Pelle ministerinä

On se meille suomalaisille onneksi, että ulkoministeri on järjissään.
Hyi tälläistä nykyistä puolustusministeriä. Kovat on puheet, mutta armeijan ei kuulemma ole edes suorittanut.

10.9.2014 18.03  Sotaveteraanin poika

Millai puolustusministeriksi voidaan valita mies, joka ei ole edes asevelvollisuutta suorittanut.
Nämä ruotsalaiset olisi saatava pois maan hallituksesta.

10.9.2014 18.16  Eepeensuora

Tykkimieskoulutusko antaa eväät valtioneuvostoon?

Herätys. Ei kai varusmieskoulutus liity mitenkään ministerin tai poliitikon tehtäviin?

11.9.2014 17.55  Yrittäjä

Kyllä Köyliössä kannattaisi vielä kerran miettiä kannattaako liittyä Säkylään. Yhdistyneekin liian pieni tulevaisuuden kunnaksi.
Järkevintä olisi paluu Euran, Säkylän ja Köyliön liitokseen.

11.9.2014 22.38  ??

Yhdistyneekin liian pieni tulevaisuuden kunnaksi. Mitähän tuokin tarkoittaa "hyvä YRITTÄJÄ" ???

12.9.2014 8.20  Sorvari

Eurajoella n. 6000 asukasta. Liian pieni tulevaisuuden kunnaksi?

12.9.2014 11.58  Eepeensuora

No jos säkylän kuntaa on tulossa miljardiluokan investointeja niin sitten vertaus Eurajokeen lienee paikallaan.

13.9.2014 10.54  Ahlströmin ahde

Eepeensuoralle tiedoksi, että nielaisit syötin. Kysehän ei olekaan kunnan asukasmäärästä vaan eurojen riittävyydestä suhteessa menoihin. Alahan sinäkin oikeasti raapimaan päätäsi pohtimalla miten kunnat selviytyvät tulevista vuosista sen sijaan, että tuhlaat aikaasi tyhjänpäiväisiin rajojen siirtelyihin.

13.9.2014 23.24  Eepeensuora

Ahteelle... Minä en rajoja siirtele.

Mistä syötistä on kyse? Eikö eurajoki saakaan runsaasti kiinteistöveroja ydinvoimaloista?

Säkylään ei investoida, eurajoelle massiivisesti (ol3&ol4). Siinä on hiukan eroa. Aivan sama paljonko väkeä kirjoilla.

13.9.2014 23.31  Eepeensuora

http://www.satakunnankansa.fi/Satakunta/1194847696201/artikkeli/eurajoki+jatkaa+18+prosentin+kuntaverolla.html

http://ptk.eurajoki.fi/kokous/2014880-3-4649.PDF

Tosta lukemaan ahti. Huomaatko mitään eroa?

14.9.2014 22.21  Pakke tietää

Ei Eurajokea voi Säkylään ja Köyliöön verrata.

14.9.2014 22.40  Kepun kentän tunteva asiantuntija

Kappas vaan kepussa lähtee ehdolle Wanhat Herrat. Juhantalo, Kalli ja Korkeaoja. Viime vaaleissa kepu putosi yhteen paikkaan. Toisen paikan vei vaaliliiton johdosta kristillisten Ahvenjärvi Raumalta.
Ennustan, että keväällä kepu saa kaksi paikkaa.
Valitut tulevat edellämainituista Herroista.
Muilla ei ole asiaa.
Pyhäjärviseudun kannalta olisi hyväksi jo Kalli säilyttäisi paikkansa. Ehdokasasettelu kyllä näyttäytyy Kallille hankalaksi.

14.9.2014 22.49  Eepeensuora

Juhantalo saanee ääniä runsaasti, nähtäväksi jää saako riittävästi. Kankoonpää on aika persuuntunut kunta näinä päivinä, aika moista tappelua siellä paikallispolitiikassa.

17.9.2014 7.59  Kiurun lento/lennot loppuu

Demareilla on todellinen hätä kun kokoomuslainen politiikka on romahduttanut kannatuksen. Porilainen kansanedustaja ja ministeri on yrittänyt parillakin salkulla saada epätoivoisesti jotain aikaiseksi. Pääkaupunkiseudun tonttikaavoitus ja syrjäytyneiden pakkokoulutus oli Kiurun ideoita mitkä onneksi toistaiseksi eivät toteutuneet. Mikko Elo paljasti Kiurun epärehellisyyden opettaja ja opinto-ohjaajan nimikkeiden käytöstä. Vähän sama kuin kaikki Saksassa on tohtoreita, niin Kiurukin on opettaja vaikka koulutusta ei olekaan. Tämä Kiuru lentelee vain ulkomailla mutta taitaa ne lennot seuraavien vaalien jälkeen loppua!

17.9.2014 10.55  Ennustajaeukko

Annas nyt kattoo. Krista on ensi kevään edustavaalien ääniharava maakunnassa!

17.9.2014 11.49  Edustavaaleissa kyllä, muttei eduskuntavaaleissa

Kuten ennustaja"eukko" näkee, niin jossain edustajavaaleissa Kiuru voi pärjätä, muttei enää eduskuntavaaleissa. Näytön ajat olivat ja menivät!

Krista Kiurun kannattaa siirtyä vihdoin rakentamaan pesää, hankkia mies ja pari lasta. Näin tulisi käytännön kokemusta niihin asioihin, joista on ollut epäpätevänä päättämässä.

17.9.2014 17.25  Ennustajaeukko

On se muuten kummallista. Maakunnasta saadaan oma ministeri, mutta kyllä häntä sitten solvataan.
Kansanedustajat ja kunnanvaltuutetut valitaan maassamme vapaissa vaaleissa. Valituksi tulevat suhteellisessa vaalissa eniten ääniä saaneet.
"Edustajavaalit" eli eduskuntavaaleissa ennustan Krista Kiurun olevan Satakunnan ääniharava.

18.9.2014 19.51  Tarkkailija

Tutustuin Säkylän kunnanhallituksen esityslistaan. Karua luettavaa: Säkylä on ajautumassa kriisikunnaksi.
Ei ihme, että Säkylä ajaa kuntaliitosta. Köyliiläiset halutaan maksajiksi. Näin on marjat.
Ei ole nykypäättäjillä otetta asioihin. Kyllä tässä jo nyt tulee ikävä Eelaa ja Nummelaa, jotka voimakkaina miehinä pitivät asiat aisoissa.
Nykyisin Säkylässä päättävät asioista virkamiehet.

Ja heikot luottojohtajat peesaavat. Paljonkohan taas syksyllä nostavat veroja???

18.9.2014 22.15  Eepeensuora

Veikkailuja kuultu virkamiesten toimesta suoraan korotus jopa 25%. Tosissaan tai ei mutta tollanen jo tasapainottais... Joskin voi olla että jokunen veronmaksaja vaihtais kirjat muualle...

19.9.2014 10.02  § §

Kukahan virkamies tollasta korotusta kaavailee ?
Ei ainakaan Säkylässä kukaan.

Eepee taitaakin nyt puhua Euran linjoista...

19.9.2014 22.23  Eepeensuora

Kuten sanoin, totta tai ei, kuulopuheita ei muuta.

Ei savua ilman tulta, kuuluu sanonta, eri asia sopiiko se tähän asiaan.

Totuus lienee silti että korotuksia odotettavissa.

21.9.2014 9.48  Kunnat ajaa kuralle hallitusdemarit ja kokkarit

"On se muuten kummallista. Maakunnasta saadaan oma ministeri, mutta kyllä häntä sitten solvataan."

Mitäs tästä ministeristä on ollut Satakunnalle tai Säkylälle hyötyä? Kiuru on vaan itse päässyt lentelemään Guatemaloja myöten, istuu mustan ministeriauton kyydissä ja nauttii suurta palkkaa. Kunnat on ajettu kuralle ja kaikissa kunnissa veronmaksajat joutuvat kustantamaan näiden kokemattomien broilereitten osaamattomuudesta. Kiuru oli pääkaupunkiseudun kaavoituksen idean äiti asuntoministerinä ja sinne me sitten kaikki vissiin muutamme.

Ja sama kysymys täällä mainostetusta Kristiina Salosesta. Mitä hän on tehnyt Säkylän eteen?

Molemmat vaihtoon ja lasten hankintaan niin saavat kokemusta arkielämän realismista!

21.9.2014 11.34  Femi

Sovinistista tekstiä edellä. Siis nainen nyrkin ja hellan väliin.

21.9.2014 12.21  Eepeensuora

Joo, parempi olis ministerinä kepulainen mies savosta, sellasella sitä vasta on oikeanlaista elämänkokemusta.

Ja juu, veronmaksajat kustantavat ne kuntienkin menot, maataloustuet ja verovähennykset traktoreista.

Joskus tässä taannoin meinasin tukehtua nauruun kun puolituttu jyväjemmari valitti miten hänen veroilla juopot, poliitikot, mamut ja virkamiehet rällästää.

22.9.2014 17.18  TJ

Jyväjemmarit ovat tämän maan suurinpia harmaan talouden ylläpitäjiä.
Vaikka mikä vempain ostetaan vapaa-ajan käyttöön, niin aina se on kuitissa jokin maa- tai metsätalouslaite.
Ja kaikki naftat, mitä maajussien Volvot syö ovat traktorin polttoaineita.
Maatilojen, jos jonkun suuntaan pitäisi verotarkastajien panostaa tarkastuksiaan!!

22.9.2014 18.57  Traktorikaahaajat kuriin

Samaa mieltä. Poliisien pitäisi myös tarkastaa millä polttoaineella kepunuoriso kaahaa traktoreilla kylänraitilla. Pitäisi olla yksinkertaista.

23.9.2014 12.46  Jäte

Mitä siellä Satakierrossa oikein touhutaan ? Ei kai vaan olla taas vehkeilemässä veronmaksajien selän takana. Osaako kukaan kertoa

23.9.2014 16.40  takatukka

Edellisistä kommenteista voi hyvin päätellä miksi Eurasta tulee Taka-Rauma.

23.9.2014 17.30  Säkylässä olisi syytä tunnustaa tosiasiat

Kyllä asiat on sillä tavalla, ettei ainakaan säkyläläisten kannattaisi elvistellä Euran suuntaan.
Euran palvelutaso on ihan toista luokkaa kuin kuihtuvan Säkylän.
Eikä tässä nyt auta kuntaliitos Köyliön kanssa, jonka kepu on ajanut tuhoon.

24.9.2014 7.43  Eepeensuora

Takatukan kommentti on ns "persu-trolli", hajoita ja luo eripuraa, siinä persuresepti.

Ikävä kyllä nousevana trendinä on liike-elämän asteittainen poismuutto säkylästä. Tilannetta ei varmaan parantanut viinakaupan siirto pellolle.

24.9.2014 9.12  Peruspositiivitaavi

Ei liike-elämä Säkylästä mihinkään ole muuttamassa. Se vain muuttaa muotoaan. Eepeensuoran kaltaiset katkerat ruikuttajat vain luovat tälläistä mielikuvaa. Uusi K-supermarket muuten "pellolla" Alkoineen on aivan mahtava ja lisää on tulossa. Koska muuten Euran keskustaan on rakennettu jotain uutta?

24.9.2014 12.25  Eepeensuora

Eikös säkylässä nimenomaan rakennettu sinne pellolle, ei keskustaan...?

No joo, tulkintakysymys.

Vertaisin säkylää silti ennemmin köyliöön tms, kokoluokan ja vetovoiman suhteen.

Säkylässä tosiaan on muodonmuutos menossa, ns perinteinen keskus hajautuu mutta toisaalta tiivistyy (metkahinta). Kauppa pellolla on uusi ja kivan näköinen, tosin sisältä ahdas kapeine käytävineen. Euralainen Kauppi tosin sen rakensi, liekö sitten niiden syytä?

Artemia muutti, sportia muutti, pian loppuu grillikioskit kun kunnan"isien" suuri hesburger hanke etenee...:)

Persupositiivarille suosittelen avarakatseisuutta ja tosiasioiden tunnustamista&tunnistamista.

T: ei niin katkera, ehkä hiukan ruikuttava

24.9.2014 12.53  Eepeenväärä

Edellä oleville nimimerkeille esittaisin muita aiheita.
Olen ihmetellyt koska kirjoittajat löytävät uudet sijoituspaikat Porin Prikaatille, Apetit Oy:lle,
Sucroksen sokeritehtaalle, Kivikylälle ja monelle
muulle yritykselle ja yhteisölle. Hyvä, jos Eura menestyy, mutta se ei tarkoita Säkylänkään kuolemaa. Ei tosiaankaan.

24.9.2014 13.28  Eepeensuora

Puolikaimalle: tätä nimenomaan ajan takaa, ei eura, säkylä tai joku muu ole eikä voi olla kilpajuoksussa vaan nimenomaan yhteistyössä.

Äläkä turhaan ihmettele, eihän noita mainittuja täällä kukaan ole ollutkaan sijoittamassa muualle. Tosin mistä sen tietää koska muuttavat. Juuri siksi pyhäjärviseudun yhteistyö ja kehittäminen on tärkeää.
Porin prikaati säilynee niin kauan kuin joku sotaväessä säilyy. Sokeritehdas on aika ajoin lopetusuhan alla, sen kohtalo on epävarmin.

25.9.2014 15.29  Eepeenväärä

Eepeensuoralle tiedoksi:
Sokeritehdas on Säkylässä niin kauan, kun
sokerijuurikkaan viljelijöitä on riittävästi ja
toinen peruste on se, että suomalaisten makean nälkä ei katoa.
Siitä on säkyläläinen toimitusjohtaja " klausuulillaan " pitänyt huolen jo vuosikymmeniä sitten.

25.9.2014 23.09  Säkylä näivettyy

Luin tässä Alasatakuntaa. Säkylän talous on ihan kuralla. Kyllä nyt Köyliössä pitää painaa jarrua kuntaliitokselle.
Miksei Köyliö hae liitosta Euraan, siinä olisi järkeä.
Taitaa vaan kepulaisuus olla kaiken järjen vastassa.
Säkylä on näivettyvä pikkukunta. Kauppiaat lopettavat tai muuttavat Euraan.

26.9.2014 6.09  Eepeensuora

Väärälle:
Ei sokeritehdas ole sen takia olemassa että alueella on juurikaspeltoja vaan päinvastoin; koska on sokeritehdas on myös juurikasviljelyä.

Sokeritehdas loppuu just sillä hetkellä kun ns sokerikiintiöistä luovutaan globaalisti. Viimeksi tämä uhka oli 2011. Suomalaisen makean nälkä ei liity säkyläläiseen tehtaaseen, sokeri on raaka-aine jota laivataan maasta toiseen.

Säkylän kunta on tosiaan kuralla ja vaikka se ei naapureissakaan ole mitenkään hyvällä tasolla niin kuitenkin näyttäisi että nimenomaan säkylässä vaikutus on konkreettisinta. Liikkeet katoavat ja varsinkin uuden "peltokeskustan" suunnalta. Aikamoinen vetovoimavajaus uudelle alueelle.



E

26.9.2014 11.07  Hessu

Ny lopettaa Rautanet, voi harmi. Säkylä on syöksykierteessä.

26.9.2014 15.04  Päättäjät vastuuseen

Onkohan kahden M:n eli Mäenpään ja Mäkipään annettu huseerata vähän liikaa. Olisiko aika luottamusmiesten laittaa vähän jarruja herroille.

26.9.2014 15.39  Veronmaksaja

Edellinen kommentoija iskee asian ytimeen. Juuri näin on asiat.
Onko Tietarista ja Jaspasta tositoimiin ?
Kyllä tässä tulee Eelaa ja Nummelaa ikävä!

27.9.2014 8.45  Nettikauppa

Kyllä on vanhakantaista ja näköalatonta kirjoittelua täällä!Menkääs katsomaan punaiseen Poriin paljonko siellä on tyhjiä liikehuoneistoja.Kaikki on seurausta nykyaikaisesta nettikaupasta.Kivijalkamyymälöitä ei enää tarvita kun ihmiset tilaa lumppua ja kamaa ympäri maailmaa.Mutta katsokaas Säkylän työpaikkaomavaraisuutta kun se on maakunnan korkeimpia, yli 130 % ja työttömyysluvut maakunnan alimmat.Tällä on enemmän merkitystä.

Eelaa ja Nummelaa ikävöi vain don Nummela itse.Demari joka ajaa bemaria pitkin kyliä ja on sairaanhoitopiirin hallituksessa kasvattamassa kuntien ylijäämiä.Tyke Oy on osoitus herran taloustaidoista kun 3 miljoonaa maakunnan rahoja käytettiin Kiinan toimistoon ja tuotteiden valmistamiseen joille ei ollut markkinoita.

27.9.2014 8.48  Nettikauppa

Tuli virhe. Kunpa Nummela olisikin kasvattamassa kuntien ylijäämiä. Alijäämiähän se siellä kasvattaa.Säkyläänkin tulee joka vuosi melkein miljoona ylimääräistä maksettavaa kun sairaalan mäelle rakennetaan uutta kolhoosia peräperää.

27.9.2014 13.38  eepeensuora

Miksei demarilla voisi olla bemaria?


Minkä takia sitten pellolle pykättiin tontteja jos ne kaupat tehdään netissä? Olipa sitten TODELLA viisas investointi.

PorPr eli valtio on kunnan suuri työllistäjä, nykyään valtaosa "prikaatilaisista" asuu muualla kuin säkylässä, joten se on juur ja se sama sen työpaikkaomavaraisuuden kanssa.

27.9.2014 21.46  Erno

Eepeensuora on oikeassa. Prikaatilaiset asuu pääasiassa muualla kuin Säkylässä. Kruunuasunnot on myymässä edulliseen hintaan rivitaloasuntoja Huovinrinteeltä. Kauppa ei oikein käy. Miksi asuminen Säkylässä ei kiehdo? Provokatoorinen kysymys kuuluu että olemmeko pian alasatakunnan lavia. Tuskin sentään. Melko uutena kuntalaisena näkisin että vanhoillista kepu/perussuomalaisuutta kunnassa on aivan liikaa.

28.9.2014 10.56  Suuria puheet, osaaminen nolla

Ei pelitä elinkeinopolitiikka, vaikka kunnanhallitukseen pöydääs istuu melkein pelkästään yrittäjiä.

28.9.2014 11.41  Osaaminen miinus nolla

Kunnanhallituksen 11:sta jäsenestä tasan kolme on yrittäjää. Muut ovat palkansaajia tai eläkeläisiä.
Valtuuston puheenjohtajistoon kuuluu yksi yrittäjä.'Jos ei pelitä elinkeinopolitiikka niin ei
pelitä edellisen kirjoittajan tietotaitokaan.

28.9.2014 13.34  Eepeensuora

Jaa kyl niit ainakin se viis näkyy olevan, no ei niit silti "ihan kaikki ole", puolet karkeesti.
Ei ongelma ole hallituksen yrittäjien määrässä, ei yksityisyrittäjyys jollakin alalla tee kenestäkään taituria kunnallispolitiikassa.

miten on virkamiesten osaamisen laita? Jos mallia haetaan yritysmaailmasta niin eiköhän niitä kunnan virkamiehiä voi vaihtaa osaamattomina?

28.9.2014 18.33  Katismaan Vaari

Eikös Säkylän elinkeinopalvelut osteta nykyään Eurasta? Olisikohan siinä syy-yhteys yritysten Euraan muuttoon? Tämä epäkohta olisi kyllä suhteellisen pienin panoksin korjattavissa. Täytyy vaan vaatia enemmän rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta päättäjiltä ja esityksiä tekeviltä virkamiehiltä.

28.9.2014 18.38  Katismaan Vaari

Eikös Säkylän elinkeinopalvelut osteta tätä nykyä Euran kunnalta. Mikä järki? Tulokset puhuvat puolestaan.

28.9.2014 21.34  Eepeensuora

Jaa vai "peltokeskustan" tyhjät tontit ja hiipuva liiketoiminta onkin euralaisten syytä?

En minä mutta ne muut.

28.9.2014 21.45  jore

Maanhankinta uudelle liikealueelle sekä sen kaavoitus ja kunnallisteknistäminen olivat Säkylän viisaimpia hankkeita koskaan.
Pahantahtoisella syyttelyllä ja jahkaamisella, joista palsta tarjoaa oivan esimerkin, pystytään Säkylän kuntakuva tahraamaan ulospäin ja samalla luomaan kunnan sisälle hedelmätöntä eripuraa.
Valitettavasti.

29.9.2014 6.17  Eepeensuora

Ai no hyvä että oli viisain, luulin jo että paloauton lasikoppi olis ollu se paras. Ehdin jo miettimään että pitäiskö senkin eteen rakentaa liikenneympyrä jotta kaikki se ihmisten virta olisi hallittavissa.
Mut tajusinkin jo ettei ympyrä ole mahdollinen, siitä puuttuu paikalliseen tapaan ympyrän vetonaula; liittymä yksityistielle.

29.9.2014 10.07  jore

Surkuhupaista. Heti seuraavassa kommentissa rohjetaan vääristellä edellistä."Säkylän viisaimpia" ei ole sama kuin "viisain".Huhhuh.

29.9.2014 10.37  Eepeensuora

Huhhuh, sitä samaa... No mitä, kun puhutaan viisaimmista niin onko se sitten top viidessä vai missä?

tosiasia on että peltokeskusta ei tämän hetken valossa ole kovin järkevä investointi. "Kovin" juttu on mahdollinen hesen tulo, joka tullessaan syleilisi paikallisia ruokapaikkoja kylmästi. Ympyrä on vitsin aihe yli kuntarajojen, juurikkaan puolustajia tai ymmärtäjiä sille ei ole. Olisiko pitänyt odottaa peltokeskustan vetovoiman mittausta ennen ympyrää?

Kuullostanee jälkiviisaudelta, mutta tosiasia on että osaavat kunnan isät ja äiskät ottavat nämä huomioon. Osattiinko säkylässä? Oliko aluksi keula ja sitten kesko liian lumoava kunnan isille? Kuka vei ja kuka vikisi?

29.9.2014 17.41  Kiitos Jorelle

Jore on kirjoituksellaan aivan oikeassa. Eepeensuoran kirjoituksista paistaa selkeästi läpi kateus ja katkeruus. Niitä ominaisuuksia ei kunnallispolitiikassa Säkylässä tarvita.
Totta on myös se, että Säkylä selviää, kirjoittaa
Eepeensuora mitä tahansa. Yhtä varmasti rumpalipojat liikenneympyrässä.

29.9.2014 18.50  Eepeensuora

En minäkään väitä etteikö säkylä selviäisi. Mutta ei silti pidä unohtaa tai olla huomioimatta tosiasioita.

Kelle tai mille olisin katkera tai kateellinen?

Taitaa väki tehdä pitkää päivää kunnanvirastossa.

29.9.2014 20.07  Eepeensuora

Ok, juupas eipäs peli voidaan viheltää poikki.

Tehtävä kirjoittajille:

Kolme vetovoimaista asiaa säkylässä

Kolme asiaa jossa korjattavaa


Antakaa tulla oman näkemyksen mukaan!

29.9.2014 20.11  Takametsältä

Miksi emme säkyläläiset suosi säkyläläistä?
Ostamme mielummin tuotteet ja palvelut lähipitäjistä. Asukkaaksi säkylään? Mitenkä prikaatin alue on muuttunut kauppa, posti, pankki ja kempparia ei enään ole, kulkuyhteydet ns. vakiovuoroja ei kulje. Koulu ja päiväkoti erittäin ahdas lapset opiskelee jo viereisessä rivitalossa. Perhepäivähoitajia ei ole. Kohonnut veroprosentti. Myöskin puolisolle tarvitsisi löytyä työtä läheltä. Lännen tehdas, kivikylän tehdas eivät työlistä entiseen malliin ja entistä oratoppiakaan ompelimoineenkaan ei ole. Moni asia on muuttuunut ja olisi muutettava asioita jotta kehitys muuttuisi.
Nyt mitataan vain sillä mikä vain tekee osakkeen omistajille eniten tulosta sama se meneekö työt täältä kunhan tilille vain virtaa rahaa.

29.9.2014 20.25  Eepeensuora

1. Säkylän tori
-se on alueen vetovoimaisin tori. Voisiko tästä jotain kehittää.
2. Potentiaalisia yrittäjiä
- voisiko näiden imussa muutkin. Erikoisliikkeet toimii...
3. Julkiset rakennukset investoitu isoilta osin kuntoon.

1. Yritetään kilpailla väärillä asioilla
- onko säkylä sittenkään ostosparatiisi volyymilla?
2. Pää pois pensaasta
- tosiasiat hyväksyttävä. Maailma muuttuu.
3. Vinoutuva ikärakenne
- ei tietenkään säkylän erikoisuus mutta kuitenkin

29.9.2014 21.06  Äänestäjä

Säkylän tori on tosihieno. Kauppiaiden rahat lähtevät kuitenkin Säkylästä. Paljonko on torilla paikallisia kauppiaita.
Kauppa keskittyy ja Säkylä näivettyy. Kohta pääraitilla vain huhtavapallot lentelee.
Missä nyt piilee tämä Kokoomuksen elinkeinopolitiikka? Alkaa olla näytön paikka.
Kunnan tyhjät liiketilat kertovat paljon, missä mennään.

29.9.2014 22.49  Näin on asiat

Kyllä kai se on niin kyläkauppojen ja pikkukuntien aika on ohi.

30.9.2014 13.46  Kaupunkilaisserkku

Ei Säkylä ole mikään poikkeus. Lainalaisuudet koskevat sitäkin. Varmaa on, että yhdyskunnat tiivistyvät suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Näin on. Tunnustakaa tosiasiat ja eläkää sen mukaan.

1.10.2014 14.26  § §

Niin me eletäänkin.

Mutta ei me silti haluta viedä itseämme ja kuntaamme teuraaksi.

1.10.2014 16.55  Eepeensuora

Ei tietenkään kukaan halua. Joskus vaan pakkoteurastetaan kun ei enää itsekseen pysty.

Nämä on niitä tosiasioita joita kannattaa miettiä.

Näissä asioissa kun ne usko, toivo ja rakkaus ei usein riitä.

1.10.2014 18.12  Kiitos demariministeri Kiurulle

Opetusministeri Krista Kiuru on myöntänyt uuden Onnimannin/Karhusuon koulu hankkeeseen 140 000 ?. valtionapua köyhälle Säkylälle.
Kiitos demariministerille ja myös paikallisille demareille.

2.10.2014 14.44  Porin Karhu

Asuin vuosituhannen vaihteessa muutaman vuoden Säkylässä. Nyt seuraan asioita lähinnä tiedotusvälineistä, mutta ihmeelliseltä on tuntunut se uho, minkä varassa on Eura liitoksen kaaduttua painettu eteenpäin. Pieni on pieni ja talouselämän lait menee omia menojaan ja nettikauppa tappaa Säkylää isompiakin. Kunnan päättäjät eivät paljoakaan mahda erikoiskaupan sijoittumiselle. Liikenneympyrän patsas tuo lähinnä mieleen neukkukulttuurin ystävyyspatsaat.
Mahtaako enää Köyliöllekään liitos kelvata, kun siellä sentään näyttää olevan realismia.

2.10.2014 16.34  Säkylä on kohta kriisikunta

Säkylä on satsannut veronmaksajien rahoja kuntamarkkinointiin. Eipä tunnu kampanjat auttavan. Väkiluku laskee vääjäämättömästi.
Kaupat karkaavat Euraan tai lopettavat kokonaan.
Turun Sanomatkin lopetti toimituksen ässäkunnassa.
Kuntaa isännöi kepu.
Nyt kun kunta alkaa näitä lopputilejä jakamaan menee kunnan maine lopullisesti.
Ei ole ihme, että nuoriso jättää kotikunnan.

2.10.2014 17.51  On muutoksen aika

Kyllä minä niin mieleni pahoitin. Alasatakunnan Lukijapalstalla Säkylän valtuuston puheenjohtaja kirjoittaa kepulaista potaskaa ja propagandaa.
Jatkaa toki edeltäjänsä linjoilla.
Valtuuston puheenjohtajalta edellyttäisin arvokkuutta, enkä esimerkiksi maan hallituksen ja pääministerin tölvimistä.
Voi moinen käydä kuntalaisten edun vastaiseksi.
Säkylän valtuusto valitsi puheenjohtajaksi kepun Satakunnan piirin toiminnanjohtajan. Ei hyvältä näytä.

2.10.2014 18.24  Eepeensuora

Ehkä kunnanviraston johtoväki voisi mennä keräämään liikenneympyrän reunoille pudonneet lukuisat juurikkaat ja viedä ne kunnan nimissä sokeritehtaalle?

Nimim Kunnan rahoitus kuntoon

3.10.2014 6.45  Katsokaa peiliin

Velkaista valtiota syytetään talousongelmista ja itte vaan rakennetaan liikenneympyröitä, teitä ja katuvaloja Vähäkylän pelloille.
Ja kauas kaupat karkaavat....

4.10.2014 1.30  Kaatuuko kuntaliitos järkisyistä

Säkylä putoaa omaan porvarilliseen itse virittämäänsä ansaan. Kunnan talous on parissa vuodessa ajettu ihan kuralle. Nyt haetaan Köyliötä apuun maksajaksi. Voi aikoja voi tapoja.
Säkylä on lopputilejä jakava kunnanpahanen. Köyliökin taitaa kaataa kuntaliitoksen järkisyistä?

4.10.2014 3.09  Sokerimiesj

Säkylän talous on täysin kuralla. Nyt haetaan köyliitä avuksi.

4.10.2014 21.57  Eepeensuora

....ja jos köyliötä haetaan avuksi niin taitaa olla ns viimeset oljen korret menos...

Ei silti, köyliössä on realismi ja faktat omasta tilanteesta paremmin hallussa. Ehkä köyliöstä voisikin ostaa konsultaatiopalvelua...?

5.10.2014 11.26  Rakennellaan

Murhassaari naturistialueeksi ja pontikkatehtaita kolvaaseen. Siihen väliin vielä säännöllinen venereitti, niin avot....

5.10.2014 12.07  Ennustan

Kohta 12500 asukkaan Eura liitty Raumaan. Pyhäjärviseudun yhteistyö on tuhottu. Säkylä Köylion käy jatkossa huonosti. Kepu on vahva poliittinen liike, mutta kaupat ja palvelut karkaavat pois ahdasmielisestä tuppukylästä.

5.10.2014 13.50  Jäsenkirjoista ei ole apua

Ei " velaton " Eura velkaisia naapureita, Säkylää ja Köyliötä, halua. Rauma on ihan oikea suunta Euralle.
Mutta kun Raumakin tähyää Laitilaan ja Tyksin suuntaan.

6.10.2014 15.48  Pakke

Kyllä olisi Säkylänkin parempi suuntauta Euran ja Rauman suuntaan. Huittinen on ihan hullu ajatus.

6.10.2014 17.25  Eepeensuora.

Juuri näin.

Ryppyinen patonkikin ympyrässä sen tietää. Uusi upea maamerkki.

6.10.2014 17.32  Maakunta rajoja ei sote tunne

Säkylälällä on hyvä suunta etelään Pöytyän
Yläneen kautta Turkuun. Voisi säilyä oma terveyskeskuskin. Eikä tarvitse ajaa pohjoiseen Poriin ja sieltä vaativaan hoitoon Turkuun,
Pohjoisesta ei tule muuta kuin kylmä tuuli.

6.10.2014 18.22  Kyselijä

Voisiko Säkylä pyytää liittämistä Turkuun. Säkylä on pikkukunta, jolla ei ole tulevaisuutta.

6.10.2014 19.54  Säkylästä tulee kepulainen verrokkikunta

Säkylällä ei ole tulevaisuutta. Kohta hahtuvapallot vierivät pitkin kunnan autioituvaa ns. keskustaa. Poliittinen keskusta on ajanut kunnan täysin kuralle. Kaupat ja nuoret karkaavat kyläpahasesta.
Pian tehdään kuntaliitos, ongelmat vain pahenevat. Tullee seudusta kepulainen kyläpahanen.

6.10.2014 20.20  Eura menestyy

On se kummallista, että Eurassa kaupat ja yrityselämä kukoistaa, vaikka kunnassa on niin paljon demareita. Säkylän yrittäjillä ja kokoomuksella on kova demariviha.
Tulokset näkyy. Säkylän pikkukaupat näivettyvät. Ei auta Kuhinat ja suuret kokoomuksen yrittäjäpuheet.
Itsekin käyn mieluimmin Eurassa ostoksilla kuin kuin säkylän porvarikauppiailla.

6.10.2014 21.27  Kuluttaja

Huomenna taas Euraan kaupoille. Pitää hankkia uudet silmälasit. Vanhalle äitimummulle pitää ostaa uusi radio ja jääkaappi. Niin ja juu autoon uudet talvirenkaat.

7.10.2014 6.48  Että sillee

Kuluttajalle pieni neuvo:
Turusta saisit ne huomattavasti halvemmalla.

7.10.2014 7.41  Eepeensuora

Sillee: maksaa se turkuunkin ajaminen ja pysäköinti...

Eli mielummin turkuun kuin lähialueelle... Kertoo asenteesta jotain...

7.10.2014 12.04  Tyhät tynnyrit kolisevat eniten

Näillä sivuilla kerrotaan Säkylän tyhjistä liiketiloista. Tasapuolisuuden vuoksi voisi kertoa, että tyhjää liiketilaa löytyy ihan Euran keskustastakin. Molemmat ovat ajan ilmiöitä, mutta valitettavasti faktaa. Aika aikaa kutakin.

7.10.2014 16.44  Einari Edistys

Kylällä puhutaan, että Köyliössa aletaan tulla uuteen johtopäätökseen, että kuntaliitosta Säkylän kanssa ei pidä sittenkään tehdä. Säkylän talous on ihan kuralla. Säkylä haluaa köyliiläiset vain maksajiksi.
Säkylä ja Köyliö lienevät liian pieni kunta yhdessäkin vastaamaan ajan haasteisiin.
Köyliön asioista päättää enemmistöllään kepu.
Tällä seudulla pitäisi tehdä Euran, Köyliön ja Säkylän kuntaliitos.

Kuntaliitos voi olla kepun etu, mutta onko se kuntalaisten etu.

7.10.2014 16.56  Einari Edistys

Täsmennys edelliseen. Tarkoitin, että Köyliö/Säkylä liitos voi olla kepun etu. Eura, Köyliön ja Säkylän kuntaliitos olisi seudun asukkaiden etu. Riittävän suuri kunta. Pikkukylien aika on ohi.

7.10.2014 17.19  Vihainen kuntalainen

Oli ennen Säkylä vahva kunta. Nyt näyttää kovasti huonolta. Vanhainkotikin piti lopettaa ja parikymmentä hoitajaa irtisanottiin.
Nyt kokoomusjohtoinen kunnanhallitus jatkaa irtisanomisten sarjaa. Taas parikymmentä lopputiliä.
Eelalle ja Nummelalle annettiin kenkää. Oliko viisasta. Tuskin oli.
Nyt Säkylää johdetaan satumaailmassa. Onko nyt hyvin?

7.10.2014 18.05  Enemmän tietämystä

Ei koskaan Eura-liitosta. Suunta täytyy olla
Huittisiin tai Pöytyälle, jos liitoksista puhutaan.
Säkylä tervehdyttää taloutensa ja hyvä niin.
Mitä tulee Wanhalan lopettamiseen, niin kannattaa tutustua nykyhallituksen päätöksiin. Vanhusten
laitoshoito edellyttää lääketieteellisiä perusteita.
Silloin vanhushoito on terveyskeskussairaalassa.
Ei se ole mikään säkyläläisten tai köyliöläisten keksintö- Vihainen kuntalainen voi osoittaa tunteensa nykyhallitukselle.

7.10.2014 18.44  Jo maailman kirjat sekaasin

Kyllä vanhusten laitoshoito edellyttää lääketieteellisiä perusteita, mutta ei tarkoita, että laitoshoito pitäisi kunnallisena palveluna kokonaan lopettaa.
Ei terveyskeskussairaala ole vanhusten oikea hoitopaikka.
Nyt vaan yksityistetään. Porvarit lähtee siitä, kuka hoitaa mummun halvemmalla. Ja kansainväliset rahayhtiöt keräävät rahat.
Vai Pöytyälle, onko tuo kepun kanta?

7.10.2014 21.21  Voi mitä demarihöttöä

Voi pyhä yksinkertaisuus. Ei vanhuus ole sairaus.
Terveyskeskuksen sairaalassa hoidetaan akuutisti
sairaita henkilöitä ikään katsomatta.
Oma koti on asuinpaikkana vanhuksille hyvin tärkeä. Kotona asumista tuetaan niin pitkään kuin mahdollista. Sen jälkeen tulee tuettu asumisvaihtoehto asuntolassa. Sairaalahoidossa vanhus kuten muutkin asukkaat ovat vain lääkärin päätöksellä. Nyt ollaan 2010-luvulla eikä 1980-luvulla. Maailman kirjat ovat ajan tasalla eikä missään tapauksessa sekaisin.
Mitä Pöytyään tulee, on se huomattavasti järkevämpi suunta kuin Eura. Sote-ratkaisussa
maakunnilla ei ole merkitystä.

7.10.2014 21.50  Einari vaan

Ei mitään demarihottöä. Vanhuus ei todella ole sairaus, eikä terveyskeskussairaala vanhuksen asuinpaikka.
Kyllä on maailmankirjat sekaisin jos yhteistyökumppaneita aletaan hakea jostakin pöytyältä.

7.10.2014 22.01  Kotikuntaan ostoksille

Eikö tuo Turku olisi kuitenkin vaihtoehdoista paras. Sillä takaisimme säilyvyyden: terveyskeskukselle, TYKS:n palveluille, lukiolle ja muille peruspalveluille. TYKS:n kautta voisimme saada tänne periferiaan hoitopaikkoja ja sen myötä työpaikkoja. Olisimme selkeästi erillämme "emokunnasta". Kaiken lisäksi meillä olisi oma TPS ja sen mahdollisesti tuomat asiantuntijaedut (jos niitä nyt sellaisiksi voidaan mainita) ;) Kaiken tämän ja muun lisäksi Meillä olisi merta ja AURAJOKI. Jeh.

8.10.2014 5.24  Näin on näreet

Satakunnan Kansa tänään:
Rauman ja Euran liitospäätöstä kiirehditään.
Syykin on selvä: Selvitysten pääanalyysi ja painelaskelmien tulos on, että Euran kunnallistalous heikkenee varsin voimakkaasti.
Näillä sivuilla on luotu aivan toisenlaista kuvaa Eurasta.Tässäkö sopassa pitäisi Köyliön ja Säkylän olla? Ei,on parempi pyrkiä hoitamaan omat asiansa itse, vaikka se hetkellisesti tuntuu
vaikealta. Mutta kyllä se siitä ... sanoi turkulainen Koivisto.
mukana?

8.10.2014 6.18  Eepeensuora

Ei kai euran talouskaan mitenkään hurraamisen arvoista ole ollutkaan, mutta kuten huomaatte siellä sentään tajutaan oma paikkansa.

Pitää myös ymmärtää että säkylää verratessa euraan, on kokoluokka väärä, säkylän verrokki on ennemmin köyliö tms

Siinä missä säkylä kuvittelee asian korjaantuvan köyliön kanssa, eura ymmärtää että isomman kanssa on mahdollisuus. Rauma on euralle, olisi se sitä myös säkylälle, suhteellisen luonnollinen suunta. Ei kai kukaan tosissaan ota turkua? Turulla on ympärilkunnissaan ne omat "säkylänsä".

Pöytyääkin kaivataan... Ei kai sellaistakaan tosissaan, yläne aikoinaan olisi voinut sopia yhteen euran, säkylän ja köyliön kanssa.

Kaikesta päätellen tässä käy niin että kuka lopulta enää huolii ja joutuu ottamaan säkylän. Siinä neuvotteluvalttia kerrakseen.

Joku vielä voi huudella että "säkylä pärjää yksin". Ei pärjää ja kuitenkin säkylä tunnustelee ympäriinsä "kuka haluais".

Köyliössäkin taitaa olla herännyt aiheellinen kysymys liitoksesta säkylän kanssa. Köyliöläiset tuskin tuntevat vetoa pöytyään tai turkuun. Raumalle sentään menis suora tie.

8.10.2014 14.53  § §

Eepeensuoralla ei ole tietoa Säkylän operoinneista liitosasioissa tai sitten tietoisesti vääristelet asioita.

Säkylä ei ole missään vaiheessa tunnustellut ympäriinsä. Kyllä se on ihan joku muu kunta, joka niin tekee.

Säkylä ei kuvittele yhtään mitään.

Säkylä ei kuvittele minkään korjaantuvan edes Köyliön kanssa. Siksi Säkylä parhaillaan laittaakin taloutta ja toimintaa siihen malliin, mitä tarvitaan tulevina vuosina. Valtion kuristusote huomioiden....

Kannattaa katsastella kuntia Satakunnassa; voisiko olla, että joissakin nukutaan Ruususen unta ?

8.10.2014 16.54  Eepeensuora

Pykälämerkille....

Säkylä laittaa talouttaan kuntoon, kovat ajat onkin tiedossa. Ensi vuonna pelkät valtionapujen laskut luovat 0,9% eli käytännössä yhden prosenttiyksikön nousupaineen kuntaveroon! Ja meinaako lakipykälä että veroprosentin mittava nousu kun samalla kaikki toiminta supistuu varsinaisesti lisää elinvoimaa kunnassa?

Mitä muuta kuntaa tarkoitat?

Siinä voi käydä vielä niin että KÖYLIÖ EI HALUA säkylän kanssa ja liittyy rauman suuntaan!

Liiketontitkin myydään asuntojen pohjaksi... Herätys, ettet kolahda liikenneympyrään!

8.10.2014 17.52  Satunnainen mökkeilijä

Eepeen suora on täysin oikeassa. Kuntalaisille maalattiin hienoja näkymiä 2-3 vuotta takaperin kuinka uusi liikealue tulee täyteen erikoisliikkeitä ja kunnanjohtaja todisti kuinka Säkylä panee talouden kuntoon ilman veronkorotuksia. Taitaa tulla pää vetäjän käteen ja jos olisin köyliöläinen miettisin tarkkaan liitoksen mielekkyyttä.

8.10.2014 23.30  Sivusta katselija

Hyvä, että Säkylä korjaa talouttaan ja uudistaa toimintaansa samalla. Niin pitäisi Eurankin tehdä ja monen muun Suomen kunnan. On suorastaan huvittavaa tämän Eepeensuoran kirjoitukset, joista
selkeästi paljastuu kateus Köyliön ja Säkylän suunnitelmia kohtaan. Köyliöläiset ja säkyläläiset
jatkakaa vaan yhteisiä puuhianne ja on hyvä muistaa,että KATEUS TÄYTYY AINA ANSAITA.

9.10.2014 8.27  Jujonmutka

Onko Eepeensuora joutunut kauttuan teippilinjan hautajaisneuvotteluihin, kun ei ole vielä vastannut? Onneksi meillä täällä Säkylässä riittää työpaikkoja joista tekevälle valita.

9.10.2014 11.15  Ne tärkeät työpaikat

JUJONMUTKALLE
Hyva huomio nuo työpaikat. Niitä tulee lisää
kun maamme suurin varuskunta Porin Prikaati käynnistää mittavat investointinsa ensi vuoden
puolella.

9.10.2014 11.41  Eepeensuora

Maamme suurin, puolet varuskunnasta on Kankaanpäässä, ei siis köyliön kankaanpäässä.

Säkylä nimenomaan pursuaa työpaikkoja, siksi kunnankin pitää irtisanoa jotta edes osaan työpaikoista saadaan väkeä.

Kateus köyliön ja säkylän suunnitelmia kohtaan? Millä erityisen yksinkertaisella ajattelulla yksityishenkilö voi olla kateellinen kahden kunnan mahdolliselle liitokselle? Ja katotaan nyt miten siinä liitoksessa käy...

9.10.2014 11.44  Eepeensuora

Jujon mutkalle vielä... Olen kuullut ja ymmärtänyt että siellä teippilinjalla voisi olla töissä useampi köyliöläinen ja säkyläläinen... Olisiko irtisanomiset jollakim tapaa hyödyllisiä suurköyliölle?

Eiku niin, aivan. Säkylässähän on niin paljon työpaikkoja että on vara valita.

9.10.2014 13.04  Pakke

Äijät puhu aamupäivällä torilla, että Säkylässä nostetajan taas veroja ja maksuja.

9.10.2014 15.39  Kesäasukus

Säkylän työpaikkaomavaraisuus on todella hyvä. Silti vaan asukasluku laskee. Käydään töissä säkylässä, mutta ei haluta muuttaa kuntaan. Asuntoja ja tontteja on vaikka kuinka. Jokin mättää: olisiko se ahdasmielinen sisäänpäinkääntynyt henkinen ilmapiiri.

9.10.2014 16.35  Pelle Positiivi

Mistä tuo eepeensuoran positiivisuus kumpuaa? Todellinen ilopilleri!

9.10.2014 16.49  Erno

Kesäasukas on oikeassa. Meidän työpaikkaomavaraisuutemme on loistava. Asuntojakin olisi. Mikä on siis ongelma?

9.10.2014 17.33  Eepeensuora

kuten sinäkin Pelle ja minä eepeensuora olemme molemmat positiivisia, iloisuuden lähettiläitä.

minulla on vaan realismi mukana.

Joka tapauksessa jokainen katsoo asioita omalta kantiltaan. Tosiasioita ei silti poista "positiivinen asenne" tai muiden aliarvioiminen.

9.10.2014 17.54  Aloitteellinen

Ei asioita rakenneta ainakaan naapurivihalla suhteessa Euraan. Kateus Euraa kohtaan on suurta.
Eura lienee sen sitten ansainnut.
Säkyläläisten kannalta on hyvä, että kaupalliset palvelut toimii edes naapurissa.

Säkylä ajaa itsensä poliittiseen paitsioon. Köyliössä viisaammat sen ymmärtävät, kepu ei. On se ihme ja kumma, että tällä seudulla ei osata puhaltaa yhteiseen hiileen.
Ajattelen kyllä, että kuntalaiset olisivat siihen valmiita. Ongelmana on vain johtavien virkamiesten ja pikkupoliitikkojen eripura.
Eli, Eura, Säkylä ja Köyliö yhteen.
Voisiko asiasta järjestää kansanäänestystä?

9.10.2014 17.56  Eepeensuora

Työpaikkaomavaraisuudesta:

se on synteettinen termi joka on luotu tilastoja varten. Todellista merkitystä sillä ei ole kunnan talouden elinvoimaisuuden kasvuun, kunta voi olla ns työpaikkaomavaraisuudessaan erittäin heikko ja silti kerätä mittavat verotulot ja valtionavut. Näin nimenomaan on isompien kaupunkien ns kehyskunnilla.

Nyt Säkylä on tavallaan se keskuskunta, eli tarjoaa enemmän työtä kuin "omalla väellä" voisi teettää. Tosin Säkylältä puuttuu se vaadittu "kasvava metropoli", joten tilanne ajautuu vääjämättä huonompaan suuntaan.

Pitäisi tajuta paikkansa jonossa, isommat menee yleensä ensin, eikä ne kysy lupaa. Siksi pitää pyrkiä itsekin isommaksi, enkä tarkoita uhoamista ja itseriittoisuutta.

Vielä työpaikoista.
Jos unohdetaan valtion työpaikat, mitä silloin merkitään tilastoihin. Aivan niin.

9.10.2014 18.40  Kysyn vaan...

Älkääs nyt hoppuilko. Kunnan perämisessä on EU-rahoitusexpertti, kuten itseään vaalimainosti.
Kiinnostaisi jo nyt tietää paljonko tämä rahoitusasiantuntija on rahaa säkylään tuonut jo tähän mennessä.

9.10.2014 18.58  Ystävällinen terveinen

Aloitteelliselta haluan kysyä, mitä kadehdittavaa Eurassa ? Muutin Turusta Säkylään opiskelun
jälkeen, työpaikka oli alkuun Eurassa. Ei olisi
tullut mieleenkään rakentaa taloa Euraan. Se
rakennettiin Säkylään. Ja mitä tulee arkisiin kauppapalveluihin, saan ne kaikki Säkylästä.
Mitä tulee erikoispalveluihin ajan mielelläni
Turkuun, missä sukunikin asuu. Ei Eurassa ole mitään kadehdittavaa. Toivottavasti euralaisilla menee hyvin. Kyllä Säkylä selviää.

9.10.2014 19.02  Kuntaliitoksen voi vielä kaataa...

Turhaa lässytystä palstalla. Pikkukuntien ja kyläkauppojen aika on auttamasti ohitse. Köyliössä persut ja demarit ovat ovat oikessa?
Säkylä ja Köyliö on liian pieni ympyrä.

9.10.2014 20.43  Eepeensuora

Ystävällisin terveisin ja menoa turkuun sukuloimaan erikoiskauppoihin.

No niin, jollain ollu sitte huono henkilökohtainen kokemus. Mitä se tähän liittyy?

Kuten sanoin, jokainen näkee asiat omalta kannaltaan. Se ei poista tosiasioita, ei vaikka kuinka olisi mukavaa.

Edelleen voisi kysyä missä on ne tahot jotka huusivat viime liitos"kiimassa" säkylän itsenäisyyden perään ja kansallismaisematasoisen ympäristön raiskaamisesta. Juuri niin, olet oikeassa, ei olekasn kuulunut mitään nyt suurköyliö hankkeessa. Alkaako selvitä mitkä tahot ei eura liitos halunneet, kun vastustettiin tunteella, tunteen palolla.

10.10.2014 17.27  Juha Nummela, kunnallisneuvos Säkylästä

Kuntarakenneuudistus on vääjämättä edesssä. Vielä on aikaa järkiratkaisuihin.
Oli suuntana, mikä tahansa, tärkeintä olisi se, että Eura, Köyliö ja Säkylä, olisivat siinä yhdessä mukana.
Alkaa olla viimeinen aika päästä irti kuntapäättäjien pääasiassa henkilöriitojen ja puoluepotikoinnin ylitse.
Nyt tehdään tulevaisuuden ratkaisuja.

10.10.2014 18.53  Entinen kepu

Jo vain on tuo Nummela järkimies.

10.10.2014 18.59  eepeensuora

Juuri näin, eura-säkylä-köyliö; luonnollinen yhteistyö. Sanokoon kansallismaisemaspesialistit mitä vain.

10.10.2014 19.27  Nummela on oikeassa

Nummela on oikeilla linjoilla. Seudun tuhoaa keskenään tappelevat kunnanjohtajat ja pikkupoliitikot.

10.10.2014 19.56  Ääniä tulee .

Hyvä Nummela, sinulla on varmasti paljon tietoa. Kerro ne kansalle. Seuraavissa ääniä tulee, että ropina käy.

10.10.2014 20.33  Kuntalainen

Eikö näistä suuntaumisesta voisi järjestää kansanäänestys? Mitä mieltä tämä Nummela on asiasta?

11.10.2014 18.03  Juha Nummela, kunnallisneuvos Säkylästä

Kunnallisvaalit ovat aina kansanäänestys.

11.10.2014 23.02  Tarkkailija kyliltä

Hyvä Kunnallisneuvos. Sanoit: "Kuntarakenneuudistus on vääjämättä edesssä. Vielä on aikaa järkiratkaisuihin.
Oli suuntana, mikä tahansa, tärkeintä olisi se, että Eura, Köyliö ja Säkylä, olisivat siinä yhdessä mukana."
Eura on valinnut suuntansa joka on Rauma, eikö niin? Eura on ilmoittanut ettei se muuta suuntaansa. Olisiko siis Säkylän ainut vaihtoehto suunnata Raumalle? Eli meillä ei ole mielestäsi muuta suuntaa kuin Rauma. Oletko sitä mieltä? Haluan muistuttaa keskustelijoita siitä kuinka Eura ja Kiukainen petti Säkylän ja Köyliön liittymällä vastoin yhteistyösopimusta. Lisäksi kun tiedämme Euran toiminnan viime yhdistymishankkeen kalkkiviivoilla, niin kaiken tämän jälkeenkin Kunnallisneuvoksen mielestä meidän tulisi "tarttua saparoon ja seurata ..."

12.10.2014 4.31  Faktat esiin

Tarkkailija on aivan oikeassa. Eura-liitosta valmisteltiin ja kävi kuten tarkkailija kirjoittaa.
Eura haluaisi nyt olla osa Raumaa, mutta miksi
Säkylän ja Köyliön pitäisi. Säkylän Pyhäjärvi on ja pysyy paikallaan. Jos puhutaan Pyhäjärviseudusta, on myös tunnustettava, että siihen kuuluu osa Pöytyän Ylänettä. Säkylän ja Köyliön tärkein suunta on etelään. Olipa kyseessä julkiset palvelut tai elinkeinoelämä.
Mielenkiintoista on seurata, mitä Rauma tekee.
Sote-ratkaisun valmisteluista päätellen suuntana
on Raumallakin etelä.
Miksi Eura haluaisi periferian nimeltä Säkylä.
Näillä sivuilla ei juuri mitään positiivista Säkylästä kirjoiteta, Siitä on pitänyt mm. Eepeensuora huolta. Kunnallisneuvoksen haikailuilla ei ole todellisuuspohjaa.

12.10.2014 8.10  Eepeensuora

Onko fakturi aivan varma että köyliö haluaa suunnata etelän suuntaan liitosasioissa.

Aivan niin, tuskinpa.

Ja mitä positiivisuuteen tulee, tarkoitus ei ole masentaa, yritän vain pysyä tosiasioissa, ilman ihanaa unelmien tarjontaa.

12.10.2014 10.15  Faktat esiin

Köyliöläiset tietävät itse, mitä he haluavat ja mitä he päättävät.
Tyhminä ei heitä tunnu pitävän kuin nimimerkki Eepeensuora. Mikä olisikaan Köyliön kohtalo Euran takamaana? Eteenpäin on elävä mieli. Ja positiivisesti. 80- ja 90-luku ei palaa. Ei
Eurassa, Köyliössä eikä Säkylässäkään.

12.10.2014 12.37  Eepeensuora

No missä kohtaa köyliöläisten oletan olevan "tyhmiä"?

Jos kerran pyhäjärvi pysyy paikallaan, mihin se köyliö maantieteellisesti siirtyisi jos oletetaan sen liittyvän vaikkapa euraan?

Olen monesti täälläkin yrittänyt sanoa että tuppukylät ovat tuppukyliä vaikka tulis millanen liitos tahansa. Ei kai se köyliö nytkään mikään metropoli ole vaikka "itsenäinen" onkin. Jos on maksavia asiakkaita, kysyntää ja rahaa, on myös tarjontaa ja kauppoja. Eikä se liity siihen onko osana jotain vai "itsenäisenä".

Vaikka tuntuisi kuinka pahalta tahansa, pitää ymmärtää faktoja. Ei se pyhäjärvi tosiaankaan katoa vaikka sitten säkylä olisi osana mitä tahansa.

12.10.2014 13.30  Voitoisten Martta

Hanki eepeensuora elämä tai ala edes täyttämään sudokuita.

12.10.2014 18.05  Eepeensuora, siis nyt positiivinen "tsemppari"

Samoin martta. Ok, eri mieltä ei saa olla, ei vaikka luvut ja tosiasiat sitä puoltavat.

Siispä:

1. Tiukkenevasta taloustilanteesta huolimatta Säkylä tulee pärjäämään yksin itsenäisenä kuntana. Säkylää ei haittaa lähes prosenttiyksikön korotuspaineen tuova valtionosuuden leikkaus ensi vuonna. Ei koska kunta kiristää taloudenpitoa, joka tunnetusti luo hyvinvointia.

2. Kuntaliitosta voidaan harkita, halukkaita kumppaneita piisaa, säkylän kasvava vetovoima saa erityisesti pöytyän ja huittisten kamppailemaan liittymisestä osaksi säkylää. Turustakin ollaan oltu yhteydessä, mutta se jäänyt taka-alalle koska säkylästä ei ole vielä kaavoitettu tonttia turun linnalle. Sen sijaan kansan suussa puhutaan säkylä - tukholma risteilystä, mutta se on ennen aikaista vielä.

3. Uuden liikealueen kasvu ja rakentaminen ovat ihan nurkan takana, esteitä on jo poistettu. Metkahinta siirrettiin ns vanhaan keskustaan ja vihdoin vanhanaikainen rautakauppa ymmärsi lopettaa, se ei kerta kaikkiaan olisi sopinut hesburgerin brändiin. Hesburgerin tulokin on jo varmistumassa, kylän lukuisat grillit ja kebab yrittäjä jo oikein odottavat kolleegaa tulevaksi. Niinhän se on, kilpailu luo laatua ja innovaatiota. Mistä sen tietää, ehkä säkylä on joskus maan kuulu nakkisämpylöistään?

4.liikenneympyrä on kaikessa tarpeellisuudessaan niin upea ettei siitä sen enempää.

Tässä alkua uudelle positiiviselle ja erityisesti harmoniselle ajattelulleni. Nyt näin jälkeenpäin on upea havaita miten olin väärässä, ei säkylällä ole mitään hätää tai huolta, päinvastoin. Missään tapauksessa seudullinen yhteistyö euran kanssa ei toisi mitään arvoa. Siinä menisi se itsenäisyys, kansallismaisema tuhoutuisi ja siltä istumalta pyhäjoesta tulisi takamaata ja syrjäkylä.


P.s. Säkylässä on niin suuri työpaikkaonavaraisuus että ei huolta. Vastaavia lukuja on aiemmim tavattu vain neuvostoliitossa.

13.10.2014 18.05  jore

Johan on positiivista tsemppausta omaperäisen huumorin keinoin.

Pelkään vain, että naapurikunnissa ja kauempanakin tuollaista vierastetaan. Jos tähän asti on ajateltu, että taas siellä Säkylässä pissataan omiin pöksyihin, niin nyt taisi tulla ihan varren kanssa.

13.10.2014 18.57  Juha Nummela, kunnallisneuvos Säkylästä

Minä olen sitä mieltä, että ns. Pyhäjärviseudun Euran, Säkylän ja Köyliön tulisi olla tiiviissä yhteistyössä. Minusta näiden kuntien yhteistyön pitäisi olla itsestäänselvyys.
Ei se toki valitettavasti tänään sitä ole, mutta pitäisi olla. Kysymys on siitä millaista politiikkaa seudun kunnanvaltuustot haluavat. Tästä se lähtee tai on lähtemättä.

13.10.2014 20.12  Onneksi on naapuri Eura

Taas pitää lähteä vanhan mummun kanssa Euraan. Tarvitaan hammashoitajaa ja silmälasiliikettä.
Käydään varmaan samalla reissulla myös muilla ostoksilla.
Kengätkin pitäisi ostaa. Säkylästä ei saa, mitä nyt torilta. Heikossa on kunnan tarjotin. Ei ole ihme, että nuoriso karkaa.
Kepua vaan äänestetään. Kuntaliitos Köyliön kanssa luo Säkylästä kuolion.

13.10.2014 20.39  Lalli

Köyliön kannattaisi liittyä Euraan ja panna samalla Säkylän mahtavat porvarit tapahtuneen tosiasian eteen. Säkylä voisi sitten kuikuilla Pöytyälle ja Loimaalle.

13.10.2014 23.27  Säkylä on vahva

Jaa juu. Säkylässä ei enää silmälasiliikettä. Toivottavasti Pöytyällä sitten on.

14.10.2014 7.44  Elämä on

Ei kaikkea tarvitse ollakaan. Onneksi on kuitenkin hyvää VETTÄ. Ja jätevedenpuhdistuskin toimii.

14.10.2014 9.03  .

Kun muut täällä puhuu kuntien yhdistämisestä niin kunnallisneuvos puhuu yhteistyöstä. Siinä on kaksi eri asiaa, eikö?

14.10.2014 13.52  Palveleva Eura tiedottaa

Linnankajoon on taas uusittu kivet ja keskellä kajastaa hieno valo. Tervetuloa testaamaan!

14.10.2014 15.16  Vampulan Vaari

Säkylän työpaikkaomavaraisuus on täysin prikaatista johtuva ja kertokaapa yksikin kunta Suomesta, jonka teollisten työpaikkojen määrä on täysin yhden toimialan varassa kuten Säkylässä. Elintarvikealan osuus lienee 90 %. Turha elvistely pois ja realiteetit esiin, nippa nappa 4500 asukasta ja voimakas väestökato edelleen.

14.10.2014 15.21  Vampulan Vaari

Säkylän työpaikkaomavaraisuus on täysin prikaatista johtuvaa ja sanokaapa joku muu kunta suomesta, jonka teollisista työpaikoista 90 prosenntia on yhden toimialan eli elintarvikkeen varassa. Lusikka kauniiseen käteen, 4500 asukasta ja voimakkaasti laskussa. puheet kuitenkin kuin suurtalollisella.

14.10.2014 15.48  Eepeensuora, yleis pos kand

Kyllä, linnankajoon on nyt helppo tähdätä.

Yleispositiivisena voisin sanoa että rumpalipoikaympyrä on huomattavasti haastavampi, eivät niin vain osu patsaaseen, aina vaan ohjautuvat ohi!

14.10.2014 16.27  Sellaset on ympyrät

Sellaiset kuljettajat, jotka ajelevat päin liikenneympyröitä pitää lähettää lääkärintarkastukseen eli onko ajokyky tallella.

14.10.2014 17.53  Kyllä Säkylässä osataan

Hieno homma tuo liikenneympyrä. Samoin rumpalipatsas.

14.10.2014 20.22  ;)

Rumpalipatsas. Hintalappua ei ole kenelläkään tiedossa.

14.10.2014 20.25  Kysy kunnanvirastosta

Sehän on ihan julkinen asia. Tiedon saa kunnanvirastosta.

14.10.2014 20.32  Lisää kysymyksiä

Paljonko maksoi satuolento Lallin patsas Köyliissä?

15.10.2014 14.32  Kysy hintaa toimittajalta

Aikooko joku hankkia itselleen sekä Lallin että
Porilaispatsaan? Kannattaa, kun hinnoista puhutaan, niin ottaa yhteys taiteilijoihin ja valmistajjin, kertoa heille mitä haluaa ja sitten tiedustella mitä patsas kustantaa. Hinnat ovat yleensä sovittavissa. Taideteoksien hinnat eivät välttämättä ole julkisia, riippuen siitä mitä tilattaesa on sovittu.

15.10.2014 17.01  Asuinpaikan muuttoa harkitseva

Joko joku osaisi kertoa paljonko Säkylässä nousee verot ja maksut?

15.10.2014 18.07  PS

Säkylän velat ja patsaat maksaa kohta köyliöläiset. Kepu on ajanut molempien kuntien talouden kuralle.

15.10.2014 18.18  Pettynyt äänestäjä

Persut sai viime kunnallisvaaleissa kaksi paikkaa. Mitä muuta saatu aikaan kuin lujitettu kepun valta-asemaa?

16.10.2014 9.56  § §

Taitaa olla vaalit tulossa.

Ja sitten hetken päästä toiset vaalit.

Tämän keskustelun taso on juuri sitä. Mutta ei siinä mitään, se on osa tätä suomalaista demokratiaa.

Kuntalaiset eli äänestäjät sitten ratkaisevat kenen juttuihin uskovat.

16.10.2014 15.06  Ymmärrys hoi

Demarit sai 6 paikkaa + Muurisen. Mitä on saatu
aikaan? Onneksi ei mitään sellaista kuin 2000-luvulla.

16.10.2014 15.37  Satunnainen surffailija

2000 -luvun ensimmäinen kymmenen vuotta meni Säkylässä hyvin. Kaikki puolueet olivat mukana päätöksenteossa eikä enemmistö sanellut tekemisiä. Hyvä kysymys, mitä nyt on saatu aikaan. Ainakin kunnan talous on kuralla. Siihen ei kuusi demaria ja Muurinen pysty. Eivät toki ole tainneet paljon oppositiosta jarrutellakaan. §§:lle voisi todeta, että aina on jotkut vaalit, joten näin se menee. Äänestäjien toivoisi ottavan asioista selvää tarkemmin kuin se näistä kommenteista ilmenee. Täällä nimettöminä kirjoittelevat eivät välttämättä edusta mitään ryhmittymää miltään mandaatilta.

16.10.2014 17.18  Kuntalainen

Hyvä huomio, ei kuusi demaria 27-jäsenisessä valtuustossa voi saada kunnan taloutta retuperälle.
Kyllä se niin nyt vain on, että kunnan asiat on kepu ajanut sinne retuperälle. Kepun vastaus on tietenkin, että valtion vika, ei näin ole.

16.10.2014 20.37  Vara-Vartiainen

vuonna 2000 Säkylän tilinpäätös oli reilusti yli 2 miljoonaa alijäämäinen. v. 2001 alijäämää syntyi 1.5 miljoonaa. Muutamaa poikkeusvuotta lukuunottamatta alijäämää kertyi lisää tasaiseen tahtiin siten, että pahimmillaan sitä oli lähes kolme miljoonaa. Se siitä kultaisesta 2000 - luvusta arvoisa kuntalainen. KENENKÖHÄN KOMENNOSSA SILLOIN MUUTEN MENTIIN JA OLISIKO PITÄNYT KENTIES REAGOIDA AJOISSA? Ehkä eivät vaan kyvyt / rohkeus riittäneet.

16.10.2014 22.35  Ettei totuus unohtuisi

Porvarienemmistöllä on menty jo ennen 2000 -lukua ja mennään vastakin. Tulokset näkyvissä: talouden syöksykierre, irtisanomisia, palvelujen leikkauksia ...

17.10.2014 9.30  Jalmari Jakovara

Kyllä tämän alijäämäsopan pahimmat arkkitehdit ovat päätöksenteossa mukana olleita opettajia, sairaanhoitajia ja luottamusmiehiä...
-puoluekannoista riippumatta.

17.10.2014 9.46  Ettei totuus unohtuisi

Vain omaa etuaan ajavista yrittäjistä ja maajusseista puhumattakaan...

17.10.2014 20.02  karhiniemen

Onpa hiljaista. Eepeensuorallakin on tainnut mennä broilerinluut väärään kurkkuun.

17.10.2014 22.50  Eepeensuora

No worries, täällä minä.

Kananluita ei ole väärässä eikä oikeassa, eikä edes vasemassa kurkussa.

Mutta nyt jännitetään minne se uusi kanatehdas sitten tulee... Hmmm, säkylässä olisi se uusi liikealue ja ympyrä joka lähes pakkosyöttää väkeä alueelle, osa tosin ei osu oikeaan suuntaan.

No, näitä taas. Mitä sanoo kansannevvosto, olisiko sillä väliä tulisiko se euraan, säkylään tai(vielä) köyliöön? Näin siis teoriittesesti pohtimalla? Tai jos se tulisi euraan, mutta eura liittyisi raumaan, olisiko se säkylällekin hyödyllistä?

Juuri näin, tajusit oikein, riittää kunhan se tulee alueelle, luo seudullista hyvinvointia!

18.10.2014 0.38  vampulasta terv.

Veikkaan huittista. Siellä vesi sopivan hintaista ja laadukasta, liikenteellisesti parhaita paikkoja, vahva elintarviketeollisuus tausta ja viimeiseksi, polliitikot ei sählää.

18.10.2014 3.27  Eepeensuora(yövuoro)

Niin siis kyse on jätevesien laadusta ei tehtaan juomavedestä. Hinta on muutenkin isoille käyttäjille eri kuin kuluttajahinnat ja yhtiöt neuvottelevat hinnan erikseen.

Tämänkaltaisen laitoksen jätevedet ovat uudenlainen kuormitus minkä tahansa kunnan jäteveden käsittelylle.

18.10.2014 11.27  köyliöläinen

On ihmeellistä, että näillä sivuilla ajatellaan ratkaistavan HK;n suuria investointeja. Siihen ei suuressa viisaudessakaan pysty edes Eepensuora. Ratkaisun tekee suuryritys itse. Yhtiö on ilmoittanut, että jonnekin Länsi-Suomeen se tulee. Hyvä niin.
No nyt voitte keskisttyä taas mielikuvitukselliseen Säkylän moitintaan. Jos on uskominen Alasatakunta-lehteä niin ei siellä Eurassakaan kaikki ihan kunnossa ole.

18.10.2014 12.42  Kim Il Möljä

Pohjois-koreassa ja Eurassa kaikki on täydellistä.

18.10.2014 14.43  Eepeensuora, pahointivointikeskuksen apulaiskonsultin sijainen

Ei näillä sivuilla mitään ratkaista, typerää väittää sellaista.

Keskustelu, joskus kevyemminkin, lienee sallittu. Itsetuntokuohuissaan kaikesta ei kannata vetää hernettä nenään.

Ei liene eurassakaan kaikki kunnossa, ei taida olla helsingissä tai pariisissakaan. Mitä sitten? Onko kilpailu sitten niin että kenellä menee huonommin, kuntarajallako hyvinvoinnit lisääntyy tai laskee?

19.10.2014 9.12  Usko Vaalikone

Mikset eepeensuora hakeudu vaaleissa päättäjäksi ja laita asioita kuntoon? Tuollaisia puskasta huutajia ja ohjeistajia ei kukaan ota tosissaan.

19.10.2014 11.54  Eepeensuora, George W Puska

Mitä puskasta huutelua? Edelleen, eikö saa keskustelua käydä, enhän minä esitä muuta kuin omia näkemyksiäni.

Toivon että nykyiset päättäjät, vaaleilla valitut ja palkatut lukevat näitä ketjuja. Saavat ehkä uusia ajatuksia.

Noin yleensä ottaen näistä keskusteluketjujen/palstojen kommenteista ei kannata vetää johtopäätöstä että näistä syntyy joku absoluuttinen totuus. Täälläkin muutama aktiivinen kirjoittaja "keskustelee"(minä mukaan lukien), joidenkin satunnaisten säestäessä. Ei tämän kaltaisiin ketjuihin keskustelijoita ole valittu puolueiden voimasuhteiden tai vaalituloksen mukaan, joten täällä esitetyt kirjoitukset ovat vain mielipiteitä ilman vastuuta, kuten pitääkin. Mutta ei pelkät mielipiteetkään tarkoita että se poistaisi faktat asioista, päinvastoin. Itse ainakin perustan mielipiteeni ainakin johonkin faktaan, en pelkkään "mutuun". Aina ei tietenkään yhtä ainoaa faktaa mutta se taas on jokaisen oma asia miltä kantilta niitä katsellaan.

19.10.2014 12.31  Koff A YK

Jos sun faktoillasi rakennettaisiin tulevaisuutta, niin kovin köyhänlainen se olisi. Sinun kaltaiset, tosiasoita välttävät ja toisten tekemisiä vähättelevät, eivät nyky-yhteiskuntaa pitkälle vie. Olet muiden (sdp) ajatusten vanki ja toistelija sen sijaan, että kykenisit luomaan jotain uutta.

19.10.2014 13.32  oikea remari

Oletkos "Eepeensuora" demari ? Kommenttisi eivät sitä vahvista.

19.10.2014 15.00  Satunnainen surffailija

Juu ei täällä taida Nummelan lisäksi palon muita demareita kirjoitella.

19.10.2014 19.28  Eepeensuora, paskanluoja

No kuten sanottua, mistäs minä mitään tiedän, omia ajatuksia vaan.

Jotain sentään, muutama kommentointi itsetuntopuuskaisilta.

Luodaan sitten vaikka paskaa, mitä sen väliä. Voihan olla että se on sitten se tulevaisuus. Sinerbychoffilaisen tuskainen parkaus minun uuden luomisesta osoittaa hyvin mitä aiemmin tarkoitin, en minä ole siinä tehtävässä tai asemassa että minun pitäisi mitään uutta luoda. Kunhan juttelen omia näkökantoja.

"Minun kaltaiseni.." Tuosta kiihkoilusta kun otat tunteen pois niin jääkö jotain jäljelle? Voisit vielä tarkentaa mikä ajatuksistani tuottaisi sellaista köyhänlaisuutta? Ja sitten kun niitä listaat, ole hyvä kerro oma näkökantasi asiaan.

Jos olen tai olen olematta demari niin olisinko vääränlainen demari ajatuksieni kanssa? Sallitaanko vain oikeamieliset ajatukset? Onko demariuden tai jonkun muun aatteen elettävä samassa sapluunassa vuosikymmenestä toiseen? Demarien vaalimenestys vaalista toiseen todistaa tämän?

20.10.2014 20.56  Kai saa kysyä

Kyllä on Säkylä täynnä tyhjiä liiketaloja. Kokoomuspojat lupasivat vauhtia elinkeinopolitiikkaan. Missä tulokset?

21.10.2014 9.40  EKOnoomi

Säkylän elinkeinotoimeahan hoitaa Euralaiset!
Hahaaa, mikä vitsi koko Säkylän elinkeinopolitiikka! Ei kun onhan tänne tulossa Hesborger, ehkä, kai, joskus... and so what

21.10.2014 11.01  Köyhä kunti

Jokohan tällä viikolla saadaan tietää paljonko Säkyän veroprosentti nousee?

21.10.2014 14.08  Kas niin

Mikä ihme saa tämän sivun kirjoittajat mollaamaan Säkylää? Kyllä säkyläläiset hoitavat omat asiansa vähintään yhtä hyvin kuin euralaisetkin. Korutonta kertomaa naapurista
on tänään ilmestyneessä Alasatakunnassa.
Tyhjiä liiketiloja on Euran ydinkeskustassa ja
arvailla sopii, että Euran talousongelmat lienevät
Säkylän vastaavia paljon suuremmat. Ei demarijohtoinen Eurakaan ongelmaton ole. Mutta ei kummankaan kunnan asioita hoideta
tällä palstalla. Mitä kuntien veroprosenttiin tulee
niistäkin päätökset tulevat aikanaan. Satakunnassa lienee yksi ongelmaton kunta: se ei ole Eura vaan EURAJOKI.

21.10.2014 18.17  Kysynpä taas

Säkylä ja Köyliö on liittymässä yhteen. Voisiko joku kertoa mitä hyötyä siitä on. Ei ainakaan talous.

21.10.2014 18.49  Vastaanpa taas

Tietääkseni Säkylä ja Köyliö eivät ole liittymässä yhteen, ovat kylläkin muodostamassa kokonaan
uutta kuntaa. Jos uusi kunta syntyy, niin siitä tiedotetaan oikeaaikaisesti tiedotusvälineille ja kummankin kunnan asukkaille. Keskeneräisistä asioista ei kunnilla ole tapana tiedottaa. Ei edes
tälle palstalle. Täällä ei niistä asioista päätetä, ei liioin Kysynpä taas nimimerkkikään.

21.10.2014 19.21  Eikö edes lakia haluta noudattaa

Jopa oli edellä röyhkeä kommentti. Arvatenkin kepulainen. Katso edes kunnalllislakia. Pykälä 29.
Keskeneräisistä asioista juuri pitäisi tiedottaa.

21.10.2014 19.58  Vastaanpa taas

Ei mitään röyhkeyttä vastauksessani. Jos olet
säkyläläinen ja asia sinua kiinnostaa, niin voit
sopia kunnanjohtajan tai hallintojohtajan kanssa
tapaamisesta. He kertovat varmasti, jos jotain kerrottavaa on. Itselläsi tuntuu olevan ajatus, että mitään taloudellista hyötyä ei ole.
Uskon kuitenkin, että kunnan virkavastuulla toimivat virkamiehet noudattavat tiedotuksenkin suhteen lakia. Ei ole syytä epäillä. No nimimerkin takaa voi kirjoitella ja kysellä mitä tahansa.

21.10.2014 22.08  Kepun näytöt on nähty

Ei siitä nyt mihinkään päästä, että Säkylän liiketilat on tyhjillään. Kylällä puhuvat, että lopettavia tulee lisää.
Ei tämä ole kunnan mustamaalausta vaan tosiasioiden kertomista.
Uuden liikealueen kehitys on nollassa. Kesko rakensi kunnon kaupan. Jos joku Hesburger tulee niin se tappaa omat pikkuyrittäjät saman tien.
Paljonko uuden liikealueen rakentaminen maksoi meille veronmaksajille?
Kuuleman mukaan taas nostetaan veroja?
Tosiasia on sekin, että kuntaa johtaa kepu, totuus se on tämäkin.

21.10.2014 22.38  Taitaa kuntaliitos kaatu pienuuteensa.

Ei, kunnan pitää tiedottaa. Vai pitäisikö hallintoalamaisten yksi kerrallaan käydä kuntajohtajien pakeilla pyytämästä selvityksiä.
Ei, nyt on kysymys siitä, että kepu junttaa.
Huonolta näyttää uuden kunnan tulevaisuus.
Kylillä puhutaan, että Köyliössä jo kanta horjuu.

22.10.2014 7.02  Vastaanpa taas

Demareilla on valtuustossa 6 edustajaa ja kunnanhallituksessa 2, ja kunnanhallituksen varapuheenjohtaja on demareiden Jarmo Alho.
Kunnanhallitus on ollut yksimielinen päätöksissään.
Kunnan johtavat virkamiehet tiedottavat hallituksen kokouksista. Demariryhmällä on käytettävissään samanlaiset tietolähteet kuin
muillakin ryhmillä. Mutta tuskinpa idästä nousee sellaista aurinkoa, että Mäenpää tai Mäkipää
tiedottaisivat erikseen demariryhmälle kirjoittamalla tälle palstalle.
Nyt mennään eteenpäin, laulussakin sanotaan
" entinen ei koskaan enää palaa ".

22.10.2014 9.50  Otetaas rauhallisesti

Eiköhän käydä neuvottelut loppuun ensin ja päätetä sitten vasta. Kumpikin kunta tekee asiasta itsenäisen päätöksen.

22.10.2014 22.18  Vaali Uurna

Nyt jo Lipposenkin hermot meni nykyhallitukseen ja demareihin. Olisiko jo aika järjestää uudet vaalit?

23.10.2014 1.45  Kolmas vuoro

On taas se aika vuodesta kun meikäläinenkin pääsee tänne nettiin t(yö)ajalla. Kirjoittelu näyttää nyt olevan vähän junnaavaa. Kaipaisin uusia raikkaita avauksia. Nimimerkki vastaanpa taas on varmaan joku nykyinen johtava politrukki tai sellaisten neuvonantaja. Miksi hän muuten soimaa, että nimimerkin takaa kysellään. Näyttää siltä, että sieltä myös vastataan. Heh! Sen verran politiikkaa minäkin olen seurannut, ettei demareilla ole hallituksessa kahta paikkaa (!) vaikka tämä nimimerkki niin väittääkin. Valtuuston puheenjohtajat kyllä voi olla kokouksissa paikalla. Demareilla on kolmas tai neljäs varapuheenjohtaja (muistaakseni).

23.10.2014 6.41  Neljäs vuoro

Kolmas vuoro,
Käypä Säkylän kunnan sivuilla
katsomassa kunnanhallituksen kokoonpano.
Demareiden mandaatilla istuu kaksi fiksua
säkyläläistä Irmeli Henriksson ja Jarmo Alho.
Kh:n kokouksiin osallistuu myös Pekka Rautiainen,
valtuuston 3. varapuheenjohtaja fiksu opettaja
hänkin. Yhteityökykyisiä ja osaavia päättäjiä.

23.10.2014 20.11  lalliton

Miksi köyliöläiset antaa säkyläläisten päättää puolestaan suuremmasta kunnasta?

24.10.2014 1.16  Kolmas vuoro

Kas erehtyväinen olen minäkin. Toki demareilla on hallituksessa kaksi edustajaa. Muistan tämän toisen edustajan puolison joskus sanoneen, ettei siellä kepulle mitään mahda joten on parempi olla äänestelemättä. Minulle on myös kerrottu, että demarit vastustivat vanhainkodin lakkauttamista vaikka se ei pöytäkirjoissa näy. Demarien fiksuutta en ole kai kritisoinut.

24.10.2014 14.52  Poliittista propagandaa

Kyllä on demarit heikkoja kun eivät osaa perustella esityksiään kepulle vaikka on noin monta päättäjää. Vai ovatkohan kuitenkin samalla järkilinjalla kuntalaisten parhaaksi? Nummela varmaan näyttäisi närhen munat kun pääsisi takaisin vallan kahvaan ja suur-Euran pormestariksi. Eläkkeellä kun on aikaa.

Tietolähteiden suhteen kannattaisi Madekiven olla tarkempi. Mitenköhän Jalonen Köyliöstä on saanut ensimmäisenä tuollaisen tiedon, että Säkylä pakottaa Köyliön irtisanomisiin. Ihan huuhaa "tietoa"!

24.10.2014 18.42  Ennakoiva

Säkylässä,olisi syytä muodostaa vaaliliitto: kepu vastaan muut/ puolueet ja äänestäjät. Ahneella onl usein loppu.

24.10.2014 19.17  Timon johdolla yhdessä eteenpäin

Säkylä ja Köyliö ovat liian pieni yksikkö tulevaisuuden kunnaksi.
Jos sote toteutuu, kuten perussuomalaisten Soini vaatii, niin ei tarvita sen paremmin Säkylää kuin Köyliitäkään.
Kyllä Timo, maisteismies tietää, miten asiat on meilläkin hoidettava.

24.10.2014 19.22  Ääni Kokoomuksesta ja oikein innolla.

Kannatan.

24.10.2014 19.45  Äänestäjä

Säkylässä kokoomus on vallankahvassa. Nouseeko verot?

24.10.2014 19.45  Eepeensuora, paavi penetiktus

Timo "iiiisooo-jytky" soini johtaa meidät jonnekin muualle kuin eteenpäin, persut katsovat lähinnä peiliin ja kaipaavat impivaaraan jota koskaan ei ole ollutkaan.

Mutta totta on että suur-köyliö olisi liian pieni muutokseen mikä hyödyttäisi. Ja nyt niille jotka siellä ovat itsetuntopuuskan lähtökuopassa, tämä on minun mielipiteeni.

P.S. Tämä "maisteismies" on kovan linjan konservatiivi ja katolilainen. Nämä arvot sellaisenaan eivät ole tältä vuosi tuhannelta, lukuunottamatta joitain lähi-idän maita.

24.10.2014 20.46  Mansikka

Kyllä Timo tietää ja johtaa meitä persuja.

24.10.2014 22.22  Juha Nummela, kunnallisneuvos Säkylästä

Säkylän liikenneympyrä, jota jotkut pilkkaavat ja naureskelevat tehtiin valtion liikenneviranomaisten vaatimuksesta. Se luo ja tuo liikenneturvallisuutta.
Uusi liikealue luo Säkylän liike-elämälle nykyajan kasvuedelletyksiä.
Totta ihmeessä olemme kaikki huolestuneita kyläraitin tyhjistä liiketiloista. Paras lääke siihen taantumaan on se, että suuntaamme kaikki mahdolliset ostokset kotikuntaan.
Kunnanjohtajamme tekee jatkuvasti työtä paikallisen elinkeinotoiminnan ja työllisyyden edistämiseksi. Näinä aikoina se vain ole niin helppoa.

24.10.2014 22.38  Jorma Pihlava

Hyvä, että joku pysyy kiinni todellisuudessa. En kirjoita Juhan enkä liioin hänen puolueensa puolesta, mutta hän lateli muutaman tärkeän tosiasian.
On kyllä ihmetyttänytkin tuo keskustelijoiden eripuraisuus ja suoranainen pahantahtoisuus. Sillä tehdään Säkylälle pelkkää hallaa.
Sattuneesta syystä toivon vähän parempaa, mutta sitä ei puskista vittuilemalla luoda.

24.10.2014 23.04  Admin

Nimimerkille "Poliittista propagandaa" : Tietolähteeni Köyliön painostamisesta perustuu uutisessa mainittuun julkaisuun. Kyseessä median paljon käyttämä lainaus uutisoinnissa lähde mainiten.

Hyvä Jorma. Keskustelu saa aina uutta ryhtiä, kun sisään tullaan reilusti omalla nimellä. Nimimerkkikirjoittelu on tietenkin edelleen sallittua, mutta...

24.10.2014 23.35  & &

Jalonen pelaa poliittista peliä. Tavoitteenaan kylvää eripuraa ja epäluuloa Köyliössä.

Jalonen yrittää on kommenteillaan kaataa Köyliön ja Säkylän liitoksen.

Uskottavuus on nollassa, ennenkuin hän kertoo, kuka on yrittänyt painostaa ja ketä.

26.10.2014 11.31  Keijo Katismaa

Järkitekstiä Juhalta. Ei tätä taantumaa ruikuttamalla (vrt. Eepeensuora) paranneta!

26.10.2014 16.19  Liitto-Orava Pasi Myllyojanahde

Voisiko hra/rva eepeensuora kertoa kaikille, miten mm. länsi-eurassa, honkilahdella, hinnerjoella, eurakoskella, harolassa ja vaikkapa vielä paneliassa palvelut ovat parantuneet ja paljonko säästöä on Euran kunnassa syntynyt liitosten myötäjäisinä? Heh!

26.10.2014 22.23  eepeensuora, illan unelias

Orava-Pasille ja Katismaan keijolle:
Mitä olen ruikuttanut? Anna joku esimerkki jos osaat.

En osaa sanoa miten euran syrjäkylien tuomaa säästöä tai lisäkulua voisi edes mitata, ainakaan matemaattisesti. Ehkä joku toinen osaa?
Palveluista voin sanoa sen että mainitut kylät ovat juuri sitä mitä olen aiemminkin sanonut, tuppukyliä joiden maantieteellinen sijainti ei vaihtele kuntaliitoksen myötä. Asian voisi ajatella niin että jos vaikka se harola muuttuisikin huomenna omaksi kunnakseen, syntyisikö siitä elinvoimainen talousveturi joka tuottaisi laadukkaat palvelut edullisesti väestölleen?

Korostan myös että niin kiukaisten kuin honklahden ja hinnerjoen liitokset euraan ovat olleet demokraattisen kunnallisen päätöksenteon tuloksia.

P.S. honkilahti ja hinnerjoki olivat aikoinasn omia kuntiaan, listan muut eivät.

P.S.P.S. eipä sen kiukaisten elinvoimaisuus loppumetreillä ollut mitenkään häävi, eikä näköpiirissä ollut muuta kuin lisää kurimusta. Korostaisin vielä että niin eura kuin kiukainen olivat myötämielisiä liitokselle, se että on toisia mielihaluja itsetuntopuuskassa, ei muuta asiaa.

27.10.2014 9.37  kirkonmutka

Ei noista kuntaliitoksista synny säästöjä, niin kauan kun on tuo mielipuolinen 5 vuoden irtisanomissuoja kaikille kuntien suojatyöpaikkalaisille.

27.10.2014 10.10  Eepeensuora

Kirkonkurvi on oikeassa irtisanomissuojan suhteen.

En sitten tiedä paljonko niitä turhia virkoja siellä on, voisi kuvitella että hallinnossa nyt ainakin. Ns suorittavassa portaassa tuskin paljoa.

Ongelmana on myös kunnan (ja valtion) virasta irtisanominen kun virantoimitus ei ota sujuakseen. Kuka on kuullut että virkamies olisi irtisanottu saamattomuudesta tai tyhjäntoimittamisesta?

27.10.2014 12.00  kirkonmutka

Eikä yksikään puolue uskalla ottaa vaaliteemakseen julkisen talouden supistamista, koska siellä liikkuu yli puolimiljoonaa ääntä!!

28.10.2014 17.13  Näin on asiat

Kuntaliitos tarkoittaa käytännössä palvelujen keskittämistä. Jos Köyliö liittyy Säkylään loppuvat Köyliöstä. Heti yläaste, pikapuoliin myös lääkäriasema ja kirjasto.
Eipä hätää, terveyspalveluja saanee kuntakeskuksesta. Riippuu nyt toki siitä, miten tässä sotehässäkässä lopulta käy.
Kahta yläastetta lähes vierekkäin ei uusi kunta toki tarvitse. Yksi kirjastokin riittää vallan mainiosti.
Kuntaliitos ei taloutta paranna, päinvastoin, mutta kepun poliittista valtaa se saattaa kasvattaa.

28.10.2014 19.13  Lukkari

Seurakunnatkin pitää yhdistää. Jos sielläkin kaikki halutaan säilyttää, tulee taloudessa tiukkaa. Köyliöllä on vielä rahaa perinnön jäljiltä, joten sillä saadaan Säkylän remppavelat maksuun.

28.10.2014 19.42  Jotain hyvääkin

No, tämäkin kannattaa ainakin Säkylän näkökulmasta.

30.10.2014 18.54  Köyliiläinen

Köyliö, malliesimerkki,mitä kepu saa aikaan. Nyt edessä antautuminen Säkylän edessä.
Säkylä petti monikuntaneuvottelut!
Mihin voidaan luottaa?

30.10.2014 21.04  kerttulandia

Köyliö voi vielä jatkaa monikuntaneuvotteluja eikä jäädä Säkylän talutusnuoraan.

30.10.2014 23.12  Entinen tuulimyllyn pyörittäjä

Säkylän talutusnuorassa on kivaa: ei olla köyhiä eikä kipeitä. Ihmettelin jo Säkylässä asuessani sitä itsetunnon määrää jota etenkin Eela aina kuulutti.

31.10.2014 17.16  Tiedoksi vaan

LÄHIALUE | Turun Sanomat 30.10.2014 04:50

Turun keskusta autioituu kovaa vauhtia. Kun vuonna 2008 liiketiloja oli tyhjänä 0,8 prosenttia, on luku kivunnut nyt 4,5 prosenttiin. Ennen vuoden vaihdetta luku voi vielä nousta huomattavastikin.
? Tässä ei ole mukana vielä Yliopistonkadun ja Aurakadun kulmasta lähteneen KappAhlin tyhjiä liiketiloja, sanoo Kiinteistöalan konsultin Catella Property Oy:n Turun toimiston arviointiasiantuntija Sami Matara.
Tyhjien liiketilojen osuus nousee edelleen, jos Turun Osuuskauppa (TOK) toteuttaa pohtimansa ravintoloiden lopettamiset Aurakadun ja Eerikinkadun kulmassa.
TOK harkitsee kolmen ravintolansa sulkemista Forumin korttelissa.
Lakkautuslistalla ovat Amarillo, Rosso sekä Coffee House, joiden nimet häipyisivät katukuvasta kokonaan.
? Siinä tyhjenee melko paljon neliötä, Matara toteaa.

31.10.2014 19.24  Eepeensuora

Ehkä ne liikkeet siirtyvät säkylään uudelle liikealueelle?

Vitsi vitsi, tosikot älkööt vetäkö hernettä nenuun.

31.10.2014 20.03  mylläri

Säkylän ja Turun välillä on se ero että Turussa ne liikkeet siirtyvät ohikulkuteiden kauppakeskuksiin mutta Säkylässä ne lopettavat. Vai mikä olikaan informaation tarkoitus?

31.10.2014 23.05  saivare

Juu jaPoris kaik menee puuvillaan

1.11.2014 10.47  Eepeensuora

Onko jossain mediassa tai muualla ollut esillä mihin kasvuennusteisiin tai myynnin lisääntymiseen peltokeskusta perustuu? Ja kenen tekemiin laskelmiin?

1.11.2014 12.35  Missä kriisitietoisuus?

Eiköhän tilanne ole se, että ensin täältä katosivat teolliset työpaikat ja palvelusektori seuraa perässä. Kolmas aalto iskee julkiseen sektoriin. Poliitikot kinaavat samaan aikaan yli 65-vuotiaiden maksuttomista kalastusluvista. *Huoh*

4.11.2014 19.38  ToPo

Köyliön torpparitkin ovat lopulta itsenäistyneet kun neuvottelut Huittisten ja Kokemäen kanssa jatkuvat.

4.11.2014 23.58  Kysyn vaan

Missäpäin Turkua ohikulkutiellä on kauppakeskus? Kysymys myllärille?

8.11.2014 9.27  Puolimatkan Pauli

Metkahinnas puhuivat ett Köyliö on kääntämässä selkänsä Säkylälle kuntaliitosasiassa. Sanovat et liian pieni kuvio.

8.11.2014 13.54  torppari tuiskulasta

Onko edes kuvio ollenkaan?

9.11.2014 9.00  Topi

Mitä se Köyliö oikein hakee ? Ei Lallin pitäjässä taida homma olla hanskassa lainkaan. Säkylänkin pitää harkita mitä nyt tehdään .

9.11.2014 9.50  Puolimatkan Pauli

Eura + Säkylä + Köyliö ?

9.11.2014 13.43  Selvityksiä selvityksien perään

Selvitellä saa mitä hyvänsä, mutta kokonaan toinen asia on se mitä päätetään ja mitä tehdään.
Ei Köyliö ja Säkylä pysty Euraa pelastamaan.
Pohjoisesta ei tule muuta kuin kylmä tuuli.
Etelään lentävät muuttolinnutkin.

10.11.2014 10.41  § §

Säkylä oli neljän kunnan selvityksessä mukana lain pakottamana. Laki pakottaa selvittämään; ei liittymään.

Säkylä on alusta saakka ilmoittanut, että iso liitos ei kiinnosta.

Vajavaisin tiedoin ei kannattaisi paljon kirjoitella.

11.11.2014 11.53  Selvityksen selvitys

Lain pakottamana tietysti. Jos jotain rakenneuudistuksia halutaan, tarvitaan pakkoakin. Jääräpäisiä kepukuntia Suomi on väärällään. Kokoomuksella on selkeä kanta näihin uudistuksiin. Laitetaan toimeksi.

11.11.2014 18.33  Puolimatkan Pauli

Mihin kuntiin Säkylän kokoomus kunnan liittäisi?

11.11.2014 22.01  Loppusuoran Lauri

Etäliitos Eurajokeen voisi toimia.

14.11.2014 18.45  Äänestäjä

Kiinnostaa kovasti, mitä mieltä kokoomuksessa ollaan näistä kuntaliitosasioista. Samoin kiinnostaa demarien kanta?

14.11.2014 22.50  oka

Täällä kerrotaan että Säkylässä on jo annettu lopareita. Kunnanjohtaja väittää toisin. Mikä on totuus ?

15.11.2014 14.57  Tarkkailija

En tiedä, mutta tähän saakka sivuston uutisissa on oltu oikeassa. Siinäkin, mistä tämä viestiketku lähti liikkeelle....

15.11.2014 22.16  eepeensuora, varokaa mustaa jäätä

Niin.

18.11.2014 11.55  Ryhtiä puheenjohtajat

Säkylän valtuusto puolitti luottamushenkilöiden kokouspalkkiot. Puheenjohtajien ja virkamiesten palkkioita ei puolitettu. Eikö kuitenkin juuri heidän tulisi olla esimerkkinä? Varsinkin valtuuston ja hallituksen puheenjohtajien.

18.11.2014 12.47  Itsensätyöllistäjä

Juu, virkamiesten palkkojakin alvariinsa nostetaan. Perustellaan että on tullut uusia tehtäviä. Työaika ei kuitenkaan lisäänny vaan osa vahoista tehtävistä jätetään vastaavasti tekemättä.

18.11.2014 13.04  Muutakin kuin lopputilejä

Tampereella valtuuston puheenjohtaja on ehdottanut suuripalkkaisten virkamiesten palkkojen alentamista 10 prosentilla.
Säkylässäkin voitaisiin suurituloisten palkkoja alentaa. Ihan vaan esimerkin vuoksi...

18.11.2014 13.26  Eepeensuora, työelämän analysaattori

Pitäkööt virkamiehet palkkansa. Mutta ehkä virkamiehen tehtävistä ja vastuista tulisi tehdä selvä lista joita sitten lautakunnat ja valtuusto arvioisi? Ehkä lautakunnat tai lautakuntien puheenjohtajaneuvosto pitäisi työelämästä tutun kehityskeskustelun jossa arvioidaan miten on suoritunut. Ja sitten asetettaisiin tavoitteita ja kehittämiskohteita. Jos näyttää ettei homma suju voisi kuvitella tehtäväkuvan muutosta ja palkkaa sen mukaan?

21.11.2014 5.22  Epätietoinen

Puheenjohtajaneuvosto, mikä se sellainen on ?

21.11.2014 20.17  Ennustajaeukko

Salaseuroissa Köyliin ja Säkylän kuntaliitosta valmistellaan. Näin on tosiasiat.
Säkylä nielee Köyliön mahtavine valkojensa maksamiseen? Mitä tekee kepu Köyliössä?
Kunta, jossa kepu päättää.

24.11.2014 7.30  Admin

Täältä viikonloppuna hävinneitä kirjoituksia ei ole sensuroitu. Niiden pyyhkiytyminen johtuu palveluntarjoajamme palvelimenvaihtoyritykseen liittyneistä ongelmista. Pahoittelemme

24.11.2014 18.25  Eepeensuora

Älä ad-ministeri huoli, kyllä tostakin joku pian hehkuttaa miten elinvoimaista se oli.

26.11.2014 13.12  § §

Muutama viikko sitten valmistuneen Huittinen-Kokemäki-Köyliö-Säkylä kuntarakenneselvityksen mukaan lainamäärä asukasta kohti on:
- Köyliössä 1179 e/asukas ja Säkylässä 1305 e/as

Ja kertynyt alijäämä:
- Köyliössä 430 e/as ja Säkylässä 415 e/as

Eli ennustajaeukolle tiedoksi, ihan turha on herkutella kummankaan kunnan hyvyydellä. Kyllä molemmat tarvitsevat toisiaan, jos on aikomus elää jatkossakin.

Ja varsinkin, jos on aikomus tarjota asukkaille paikallisia palveluja.

26.11.2014 17.09  Utelias

Onkos tuo selvitys jossain netissä luettavana ?

27.11.2014 9.29  § §

Neljän kunnan selvitys löytyy esim. täältä:
www.huittinen.fi/hallinto/yhdistymisselvitys

Tarkennus yllä kerrottuun:
Säkylän 2015 talousarviossa lainamäärä on 1155 e/asukas.

27.11.2014 10.54  Onko rahankäyttö luiskahtanut käsistä

Paljonko on niitä alijäämiä ja onko tulossa lisää. Mitä kuuluu Säkylän perusturvaosastolle niin kuin rahankäytön suhteen?

27.11.2014 15.34  Köyliön Kerttu

Pykälänikkari esittelee lukuja, jotka ovat lähtökohtaisesti oikeita, mutta kun otetaan velkamäärään konsernivelat mukaan niin ne ovat Säkylässä lähes 5000 euroa/asukas ja Köyliössä noin puolet pienemmät eli reilu 2500 euroa /asukas. Tämä kertoo kokonaiskuvan oikeammalla tavalla. Köyliö on myös tekemässä ylijäämäistä tilinpäätöstä ja pienentämässä kattamatonta alijäämää. Säkylä taas ilmeisest tulee ylittämääni tässä suhteessa kriisikunnan rajan 500 euroa/asukas.
Samaa mieltä olen siitä, että kummassakaan kunnassa ei ole syytä ajatella ruusuisia talousnäkymiä. Köyliössä mielestäni nämä tosiasiat on tajuttu jo monta vuotta sitten eikä ole luotu kuntalaisille kohtuuttomia odotuksiakaan.

27.11.2014 18.49  Säkylä ajautuu kriisikunnaksi

Säkylä on kovaa kyytiä ajautumassa ns. kriisikunnaksi. Katso vaikka kunnanhallituksen esityslistaa ensi naanantaille. Perusturvalautakunta, jota johtaa kepun johtaja Anna-Liisa Käri esittää 1 360 000 lisämämäärärahaa bujettiylityksenä.
Sama summa tekee muuten kaksi prosenttia kunnallisverossa.

27.11.2014 21.20  Epätietoinen

Nyt en ymmärrä. Yli miljoona lisämenoa vielä tälle vuodelle perusturvasta. Tuleeko muiltakin jotain ?
Miten ensi vuodesta voidaan selvitä ilman veronkorotusta ? Ei kai ne menot tähän vuoteen loppuneet. Tekeekö valtuusto itsensäpettämisbudjetin ?

27.11.2014 22.18  Anna-Liisa Käri

Perusturvan palvelut ovat lakisääteisiä

Perusturvalautakunta tarvitsee vanhushuoltoon ja kotipalveluun 380.000 ? lisämäärärahan syystä
että palvelutarve vanhusten hoidossa ja kotipalvelussa on tuntuvasti kasvanut. Runsas vuosi sitten tehdyssä budjetissa varatutut määrärahat eivät ole olleet riittävät. Sosiaalityö, lastensuojelu ja toimeentulotuki ovat ylittyneet budjetoidusta, yksinkertaisesti siitä syystä, että palvelujen tarve on Säkylässä merkittävästi lisääntynyt. Lisämäärärahan tarve on 300.000 ?. Edelleen lisämäärärahaa
tarvitaan vammaispalveluihin ja kehitysvammahuoltoon 180.000 ? ja terveydenhuoltoon, etenkin erikoissairaanhoitoon 500.000 ?. Kaikki edellämainitut toiminnot ovat lakisääteisiä, joihin suomalaisilla
säkyläläisilläkin on oikeus. Säkylän perusturvalautakunta noudattaa voimassaolevaa lainsäädäntöä
päätöksiä tehdessään, sillä jokaisen säkyläläisen tulee voida luottaa siihen, että hän lakisääteisen palvelun saa. Totta on myös se, että on äärettömän vaikea arvioida 100%:sti erilaisten palveluiden tarve.
Ei siihen pysty demaripalstan nimimerkitkään. Mitä sitten puheenjohtajuuteeni tulee, noudatan
tehtävässäni periaatetta, että jokainen säkyläläinen, joka apua tarvitsee perusturvasta, tulee sen myös saamaan. Mielenkiinnolla odotan valtuuston kokousta. Saatan jopa mennä kokoukseen seuraamaan,
ketkä valtuutetut vastustavat määrärahojen

27.11.2014 22.43  Laki on laki

Kylläkai niitä muillakin on lakisääteisiä tehtäviä. Osaavat vaan laskea ja ennakoida paremmin kuin perusturvassa. Kyllähän tuo ylitys osoittaa ettei perusturvajohtajalla ole laskelmat hallinnassa. Onko tullut kalliimmaksi kun kaikki palvelut on otettu oman kunnan hoitoon.

28.11.2014 4.13  Olisko aika vaihtaa johtajia

Säkylän perusturvassa eivät ole asiat hallinnassa.Varsinainen rahankylvökone!

28.11.2014 7.28  Anna-Liisa Käri

Säkylän perusturvajohtajan ja henkilökunnan arvostelu tällä palstalla on turhaakin turhempi.
Ymmärrän sen kyllä monestakin syystä, mutta jääköön se nyt vielä sanomatta. Melkoinen selvännäkijä pitää olla jos pystyy ennakoimaan esimerkiksi kuinka moni säkyläläinen sairastuu
tulevana vuotena ja vielä minkälaiseen sairauteen. Tosiasia on, että perusturvan määrärahaylityksien taustalla on lisääntynyt palvelutarve, olipa sitten kysesssä sosiaalityö, toimeentulotuki, lastensuojelu, vammaispalvelut, kehitysvammahuolto tai vanhustenhoito.
Nämä nimimerkkikirjoittajat ovat raukkoja, ressukoita, Jos lähtee tällaisin kriteerein arvostelemaan perusturvajohtajaa, pitäisi olla
sen verran rehellisyyttä ja rohkeutta, että tekee sen nimellään.Perusturvajohtaja toimii kunnassa virkavastuulla, kuten kunnanjohtaja ja rakennustarkastajakin, mutta näillä nimimerkeillä ei liene edes virkaa vastuusta puhumattakaan.

28.11.2014 16.08  Köyliön Kertulle

Eiköhän tuolle mainitsemallesi 5000 euron velalle ole jotain vastineeksikin täällä Säkylässä. Syömävelkaa ei kummallakaan ole ja se on tärkeintä.

28.11.2014 18.07  Raukka ja Ressukka

Ei kukaan ahdasmielisessä kepukunnassa uskalla arvostella Kepua, ei varsinkaan kunnan palkkalistoilla olevat. Voi tulla kenkää tai muuten hankalat olot!
Eli se siitä nimellä kirjoittamisesta.

28.11.2014 18.45  Vaalitarkkailija

Perusturvalautakunnan puheenjohtaja Käri sai kunnallisvaaleissa peräti seitsemän (7) ääntä.

28.11.2014 20.08  Jo riittää

Ensiksi tärkeintä olisi vaihtaa perusturvassa luottamushenkilöitä,varsinkin kipparia.
Siihen on valtuustolla oikeus ja piste.
Ei näin voida jatkaa....

28.11.2014 22.43  Kuntaliitos uuteen harkintaan

Voiko kukaan olla toista mieltä. Äkkiä loppu, kalliiksi käy säkylän annaliisat veronmaksajille.
Köyliössä nyt tarkkana.

29.11.2014 0.04  Kuntaliitos uuteen harkintaan

Juu, kommentoin sikäli, että tämä Käri sai vaaleissa 7 ääntä. Miten on mahdollista, että tälläinen henkilö, johtaa Säkylän perusturvaa.

29.11.2014 0.14  admin

Vaikka politiikassa asiat helposti henkilöityvät, pyritään silti arvioimaan niitä enemmän asiapohjalta. Suorat "hyökkäykset" henkilöä vastaan olisi reilua tehdä omalla nimellä.

29.11.2014 9.47  Jorma Pihlava

Huvittaa miten suuri asia joillekin on Anna-Liisan pieni äänimäärä vaaleissa. Toisaalta myös käsittämätöntä, miksi sitä pitää raukkamaisesti taivastella vuodesta toiseen. Murheet taitavat lopulta olla vähäisiä.

1.12.2014 11.27  Voitoisten Voitto

Köyliön Kertulle vastanneelle kysymys: mitä muuta hyvää sillä 5000 saadaan kuin vuokratalojen velkaa 10 miljoonaa ja trumputtajan patsas ?

1.12.2014 11.58  Kertulle ja Voitolle

Kiinteistöjähän sillä + kaikkea muuta, mitä kunta omistaa muuallakin kuin Säkylän taloissa. Tarkemmat erittelyt saat, kun kysäiset kunnanvirastolta.

1.12.2014 19.05  Näin on asiat

Köyliö voidaan liittää mihin tahansa, muttei Säkylään.

1.12.2014 20.02  Kepu ajaa seudun kuolioon

Eikö Köyliin ja säkylän liitto olisi hyvä. Saataisiin kepulainen verrokkikunta. Toki lopputoksena Kuolio.

1.12.2014 20.13  Takametsä

Kyllä Käri on oikeassa. Ei muodostuneille kuluille voi mitään. Ja voidaan olla itse seuraavana sairaalassa. Potilas maksaa poliklinikka maksun ja matkansa johon voi saada kelalta jotain mutta kunnan lasku onkin aivan toista. Näitä olisi hyvä avata kuntalaisille.Vai ken lähimmäisen henki ei ole omaamme arvokkaapi. Kyllä perusturvassa painitaan vaikeiden asioiden kanssa. Miettikääpä mitä palvelut tänäpäivänä maksavat??

9.12.2014 17.09  Juha Nummela, kunnallisneuvos Säkylästä

Kovin on ollut hiljaista sen suhteen, miten Köyliön ja Säkylän kuntaliitos etenee. Valot on sammutettu kokonaan ja asioista ei tiedoteta kuntalaisille.
Köyliö jatkaa keskusteluja yhdistymisestä Huittisten ja Kokemäen kanssa.
Kovin on kaikki niin salaista. Eikö Köyliön ja Säkylän yhdistyminen olekaan mikään läpihuutojuttu.
Vai onko kuntien yhdistyminen tarkoitus tuoda luottamushenkilökäsittelyyn, jollakin salaisella lisälistalla. Esimerkkejä toki on. Viittaan vaan Eu.....

9.12.2014 17.55  Totuutta kunnioitettava

Olen Nummelan kanssa samaa mieltä. Ylimielistä.
Salailua ja salaisia alusta alken. Katsokaa, mistä tämä pitkä viestiketju lähti liikkeelle.
Sivustu kertoi, että salainen yhdistymissopimus oli olemassa ja näin oli.

10.12.2014 7.20  P E Suomalainen

Kyllä Ryhmä Muurinen on siinä oikealla asialla, että myös puheenjohtajien ja virkamiesten olisi syytä puolittaa palkkionsa. Noin niin kuin esimerkin vuoksi, kun sentään puuhaavat joukkoirtisanomisia.
Jäämme seuraamaan asiaa. Puheenjohtajat voisivat lahjoittaa vaikkapa koko palkkionsa vaikka vanhustyön hyväksi, kuten joutsen anssikin.

10.12.2014 17.16  Kollikissa Kokemäeltä

Tuleeko sitä Säkylän ja Köyliön kahdenkeskistä liitosta ? Täältä Kokemäeltä käsin toivottaisiin, että se isompi kuvio olisi vielä mahdollinen.

11.12.2014 8.34  Leikattu narttukissa Säkylästä

Te Kokemäellä voitte korjata koulunne ihan omalla rahalla.

12.12.2014 9.16  Luvalahden Leo

Eura, Säkylä ja Köyliö yhteen.

12.12.2014 11.43  Ihan sama

Venäjä, Eura ja Kreikka yhteen.
Ihme vouhotusta liittymisistä, Köyliö ja Säkylä on uusi yhtenäinen kunta vuoden 2016 alusta lähtien, Demarit ja Persut vastustaa Köyliössä, enemmistö kuitenkin päättää demokraattisesti ja sillä sipuli.

12.12.2014 15.39  Leo

Mahtaakohan toteutua.

12.12.2014 18.39  Kuntaliitos uuteen harkintaan

Köyliön ja Säkylän kuntaliitos ei ole enää tästä ajasta. Eura vaan mukaan.
Olisiko aika kansanäänestykseen.

13.12.2014 7.59  Vihtori

Todella mielenkiintoista seurata, miten säkylän puheenjohtajat suhtautuvat valtuustotahon ehdotukseen palkkioidensa puolittamisen.
Jos eivät itse pyydä niin ehdotan, että joku valtuutetuista tekee siitä virallisen aloitteen.
Oma etu lienee kuitenkin tärkeintä ja lopputilejä jaetaan.

13.12.2014 7.59  Takametsä

Eura vaan mukaan sanelemaan mitä ja miten tehdään sen jälkeen säkylään jää liikenneympyrä ja köyliöön kirkkosaari. Muut imaistaan euran ytimen kehittelyyn. Kansanääntestyskään ei olisi demokraattinen Säkylän ja Köyliön yhteenlasketut äänet ei riitä Euraa vastaan. Mutta eikai se pois suljetua ole kun Säkylä ja Köyliö ensin tulee yhdeksi kunnaksi jotta Eura liittyisi uuteen kuntaan luopuisi nimestään ja vakunastaan. Siinä olisi jo reiluuteen simen.

14.12.2014 18.35  Eepeensuora

Täällä mielensäpahoittajat kiukuttelee nimestä ja vaakunasta.

Pyhäjärviseudun aika tais mennä ja alkaa näyttämään siltä että säkylä ajautuu sen huomaan kuka huolii.

14.12.2014 19.14  Jorma Pihlava

Nimi ja vaakuna ovatkin tärkeimmät, vai mitä?

Olen joskus kysellyt nimi-intoilijoilta montako lasta on jäänyt laittamatta alulle sen vuoksi etteivät tekemistä suunnitelleet ole päässeet yksimielisyyteen pienokaisen nimestä.

Niin, montako?

Jore

15.12.2014 10.19  Mietintä päällä

Meillä Köyliössä moni valtuutettu on ruvennut ajattelmaan. Noista raporteista ei taida olla apua. Epävarmuus vaivaa.

15.12.2014 21.10  PeRussia rules

"Meillä Köyliössä moni valtuutettu on ruvennut ajattelmaan". -No sehän on hieno asia.

15.12.2014 23.07  Lehtereiltä seurannut

Missä mahtavat olla eräiden Säkylän kunnanvaltuutettujen käytöstavat? Viime valtuuston kokouksessa kaksi valtuutettua huuteli asiansa istualtaan ja yhden kännykkä soi, vastasipa vielä puheluun kesken kokouksen. Oi aikoja, oi tapoja!

16.12.2014 17.25  Kuin tässä näin kävi...

Säkylällä loppuu rahat. Nyt tarvitaan apua rikkaasta ja varakkaasta Köyliöstä.

16.12.2014 20.26  Lallin poika

Jos säkylä haluaa olla yksin niin olkoon. Köyliö voi mainiosti yksinkin mennä kokemäki- Huittisiin.

16.12.2014 22.34  Takametsä

Jos Köyliö liittyy esim Kokemäkeen tai Huittisiin miten käy? Pääseekö seuraavassa kuntavaalissa moni perus Köyliöläinen läpi päättämään oman asuinaleensa asioista kun taas liitos Säkylän kanssa voisi olla parempi mahdollisuus päästä läpi ja näin vaikutamaan asioihin. Euraanko? Miten kävi palveluiden Kiukaisissa? Eipä oikein hyvältä näytä.

17.12.2014 8.14  Metka Asia

Hienoa positiivista uutisointia uudesta konditoriasta ja Metka-hinnasta. Uskon, että molemmat tulevat menestymään Joulun jälkeenkin ja näyttävät esimerkillään tietä muillekin.

17.12.2014 17.05  Juha Nummela

Mahdolliset kuntaliitokset ovat vakava asia. Kysymys on vuosikymmenten ratkaisusta.
Minä olen henkilökohtaisesti hyvin huolestunut nykyisestä kehityksestä, jossa seudun kunnat nyt toimivat.
Niin se vaan on, että Eura, Säkylä ja Köyliö olisivat toimiva ja vetovoimainen kunta myös tulevaisuudessa.
Järkevä yhteistyö näyttää kaatuvan henkilöristiriitoihin, tässä ajassa.

17.12.2014 17.39  Eebbeensuar

Hetkinen, tuota henkilöristiriitaa kuulee syyksi laitettavan jatkuvasti. Onko ne samat vai onko henkilöt muuttuneet, ymmärtääkseni osaksi kyllä?

Yksin ei voi kiistellä, joskus oma pesäkin pitää putsata.

Mutta Euran, Säkylän ja Köyliön liitos olisi mitä mainioin. Lisään tähän vielä Rauman. Mitäs sanotte? Pyhäjärviseutu alueellisena "sisämaan" keskuksena vasta painona rannikon Rauman keskukselle. Kunnan tai siis kaupungin nimeksi Rauma.

Säkylä! Köyliö! Vielä ehtii mukaan!

17.12.2014 18.26  Sillai kai

Eura sopii mainiosti Raumalle. Toisin on Köyliön ja Säkylän suhteen. Niille oikea suunta on etelä.
Niin se vaan on. Ei sille mitään voi.

17.12.2014 19.16  Jalmari

Kunnat lopetetaan satakunasta ja muodostetaan yksi kunta SATAKUNTA. Pitäisi olla riittävän iso. Ja kuuluisi varsinais-suomen maakuntaan. Ex poriin pääpaikka jossa yksi kaupunginjohtaja joka valitaan vaalein. Ja esim yksi tekninen virasto jonka alaisina oli aluejohtajat entisisä kunnissa. ja niin edelleen... lopuille potkut. Hallitukset, lautakunnat, johtokunnat palkkiottomiksi.

17.12.2014 19.41  eepeensuora

Säkylän suunta siis "luonnollinen" etelä....

No älkää nyt viittikö.

17.12.2014 20.47  Juna meni jo

Taasko tämä alkaa. Menkää mieluummin vaikka ongelle. Järvi on vielä sula ja siellä täkyyn voi jotain tarttuakin...

17.12.2014 21.00  Eepeensuora

Ei tämä ala, kun ei ole koskaan loppunutkaan. Etkö seuraa paikallismedioita? Tai mistä maakunnassa puhutaan.

Kuntaliitos jutut on vielä setvimättä, tilanne ei tule pysymään miten se nyt on

17.12.2014 21.44  Vaaniin Vesa

Eura,Eurajoki,Köyliö ja Säkylä-. Sinä olis oiva kunta. Saatais Säkylänkin alijäämät hoidetuksi.

18.12.2014 11.24  Sillai kai

Ei Eurajoki ota riesakseen Euraa, mutta Rauman esikaupunkialueeksi Eura sopisi hyvin. Toivoa sopiikin,että liitosopimus näiden kahden kesken onnistuu.
Lycka till sanoo ruottalainen

18.12.2014 15.40  köpi

Euralla ei alijäämiä.

18.12.2014 17.34  Asiantuntija

Nykypolitiikalla Säkylästä tulee Huittisten peräkylä. Tätäko halutaan ?
Euran käy samoin kalpaten jos Raumaan liittyy.
Koko seutu näivettyy kun ei kykene yhteistyöhön.

18.12.2014 22.58  Juha Nummela, kunnallisneuvos

Salailun ilmapiirissä Köyliön ja Säkylän kuntaliitosta valmistellaan. Kiirekin on kova taas tällä kertaa.
Vastustan kuntaliitosta kesken vaalikauden.
Nyt kannattaisi katsoa tuleeko Sotesta totta.
Nämä asiat selviävät maaliskuun aikana.
Euran entinen hallintojohtaja Jorma Hinkkanen kirjoittaa kolumnissaan Alasatakunnassa tänään täyttä asiaa.
Jorma on järkimies, jonka olen tuntenut yli 40-vuotta.

19.12.2014 12.59  Perämettän poika

Juu on se kummaa, että valtuutettuna( tosin vara) joutuu näiltä sivuilta lukemaan, että selvityksiä on valmistunut. Näyttää toisaalta siltä, että suuri osa valtuuteuista ei taida olla niistä kiinnostunutkaan.

19.12.2014 13.05  Valtuutettu

Älä murehdi. Ainakin varsinaiset valtuutetut ovat tänään saaneet kutsun seminaariin. Varoista en tiedä. Kai siellä jotain selviää.

19.12.2014 22.32  Miksei tiedoteta asioista

Vai on valtuutetut saaneet kutsun johonkin seminaariin. Nummela on salailun suhteen oikeassa. Nyt on kysymys siitä, että kuntalaisten pitäisi saada tietoa.

20.12.2014 14.56  Säkylä ajetaan Kuolioon

On ne kunnis ajatukset erilaissii. Eurassa on yli 12000 asukasta. Fundeeraavat jos liittyisivät Raumaan kun omillaan ei pärjätä.
Säkylässä on kaikki toisin, sitä ollaan niin suurta ja mahtavaa. Liitos Köyliön kanssa on mutka matkassa. Vain 7 000 asukasta. Ei riitä tulevaisuuden kunnalle.

20.12.2014 20.44  Kunnallisneuvos itse suhmuroinut vuosikymmenet

Nummela on itse salailun ja suhmuroinnin mestari. Näinhän se menee, että juuri sellainen syyttää jostakin asioista, jolla itsellä on siitä kokemusta. No, eipä ole kunnallisneuvos enää vallan kahvassa. Kuntalaiset voivat lukea kaiken kunnan sivuilta ja jos nettiä ei ole voi valtuutetuilta kysyä. Valtuutetunhan kuuluu hankkia tieto itselleen ja sitten selvittää kuntalaisille.

20.12.2014 21.09  Jorma Pihlava

Voitte te Juhaa syyttää suhmuroinnista ettekä varmaan aina ole väärässäkään. Onhan hän ollut liittämässä Pyhäjärviseutua yhteen jo taannoisessa Pyhäjärvi-parlamentissa (en muista ajankohtaa) sekä muutaman vuoden takaisessa valtioneuvostolle asti edenneessä liitoshankkeessa.

On hän myös tämän jälkeen noitunut Euraa neuvottelukumppanina huolellisesti ja usein.

Pidän ryhdikkäänä paitsi sitä että pystyy tilanteen niin vaatiessa muuttamaan mielipidettään, myös sitä että sen kykenee kertomaan omalla nimellään.

Juhalla on kokemusta ja ymmärrystä politiikasta sen verran, ettei sitä kannata pikavinoilulla väheksyä.

Jore

22.12.2014 6.22  Kiinnostunut

Eikös tämä Turun sanomien toimittaja Pihlava kirjoittanut Mäenpään kanssa Euran, Köyliön ja Säkylän naimakaupasta jonkinlaisen esitteen ?
Saakohan sitä vielä jostain ?

22.12.2014 9.32  Happamia sanoi Jorma pihlajamarjoista

Nyt siitä voisi kirjoittaa hulvattoman komedia katismaan kesäteatteriin.

22.12.2014 20.49  Hyvää Joulua !

Hienoa että sivustolla on näin paljon aktiivisia kommentoijia. Erilaisissa mielipiteissä se rikkaus on. Kommentit ollut hyviä, joskus vähän mopo jonkusilta karannut, varsinkin kun mennään henkilöihin. Ensivuonna rohkeammin omalla nimellä kirjoituksia, vaikka ymmärän hyvin niitäkin jotka nimimerkillä kirjoittavat. Tarkoitushan on kaikilla sama, luoda viihtyisä kunta asua jossa hyvät palvelut. On se sitten pelkkä Säkylä tai Säkylä Köyliön kanssa tai kenties jokin muu, sen aika näyttää.
Säkylän demarit toivottaa kaikille lukijoille Rauhaisaa Joulua ja mielenkiintoista vuotta 2015.
Harri Salonen
Säkylän SDP;n pj v 2015

23.12.2014 18.09  Rohkeasti omalla nimimerkillä

Paljonko Jorma olet perehtynyt numerotasolla pyhäjärviseudun kuntien talouslukuihin ja siihen problematiikkaan, johon uusi kunta syntyessään törmäisi? Olet kokemukseltasi jonkinlaisessa keskiösä asian suhteen ja voisit tapahtuneiden kommentoinnin sijaan esittää jotain konkreettisia parannusehdotuksia seudun hyvinvoinnin ylläpitämiseksi. Nimittäin Juha Nummelasta siihen ei ole!

27.12.2014 19.30  Kerttu

Olen tässä Lallille sanonut, että ole nyt tarkkana Säkylän suhteen. Siellä on talous kuralla.
Harkita- aikaa nyt tarvitaan. Ovat myös varsin ylimielisiä.
Eikös kuntaliitos yhdessä Eura, Säkylä ja Köyliö olis järkevin!

28.12.2014 8.40  Ei helppoja ratkaisuja

On syytä selvittää miksi Eurajoki ei halua Euraa,
miksi Harjavalta ei ole kiinnostunut liitoksesta Euran kanssa. Ja nähtäväksi jää, haluaako Raumakaan Euraa esikaupunkialueeksi. Miksi sitten Köyliön pitäisi sinne mennä? Kaikella ystävyydellä, otahan asioista selvää Kerttu.

28.12.2014 12.02  Jalmari

Kerttu haluisi köyliölle käyvän kuin honkilahdelle, hinnerjoelle ja kiukaisille eli ei jäisi kuin vanhukset ja hääkakku josta keskusta on nuollaissut jo kermat päältää koristeineen.

28.12.2014 13.11  "Piispa Kertun vaatteissa"

"Kertulla" taitaa olla "naisen logiikka" vahvin puoli. Jos Säkylän talous on kuralla niin miten siinä auttaa Euran mukaan tulo? Ja kannattaa hiukan selvittää tulevaisuuden talouspuolta. Taitaa säkyläläiset ja köyliöläiset joutua Kertun jo kokemaan piispan riistoon Eurassa. Kerttu taitaakin olla itse trolli-piispa. Sossu Lehtosen kallis urheilutalo-vaalikampanja-investointi tuottaa mittavia tappioita joka päivä. Terveyskeskuksen saneeraus ei tuo lääkäreitä toimimattomaan perusturvaan kun Sanna-Tuulia puhaltaa.

28.12.2014 14.18  Tulkaa Paneliaan

Mitä Kiukaisten palveluihin tulee niin tulkaa kattomaan tänne Paneliaan. Palvelut paremmat kuin Köyliössä koskaan. Sitä paitsi Köyliössä ei mitään palveluita.

28.12.2014 19.13  Kivikirkolta

>Jospa tehtäisiinkin Paneliasta uuden suurkunnan keskus !

28.12.2014 20.19  Tulevaisuus haasteena

Toki Köyliössä on tasokkaat peruspalvelut, lääkärin vastaanotto, koulut ja päivähoito ym. Yhteinen
terveyskeskus sairaaloineen Säkylän kanssa.
Vireat, kulttuuria vaalivat kylät, yrittäjyys ym.

Paneliaa ei kannata verrata Köyliöön. Mutta erittäin hyvä, jos Paneliassa on kaikki ok.

30.12.2014 9.25  eepeensuora

"Sossu Lehtosen kallis urheilutalo-vaalikampanja-investointi tuottaa mittavia tappioita joka päivä."

Miten julkisrahoitteinen urheilutalo oikeasti voi tuottaa tappiota? Nyt se toki sitä numeroilla tekee koska on osakeyhtiö, mutta kun omistajana on kunta voidaan sanoa sen olevan julkinen palvelu, ei rahallista voittoa tuottava yritys.

Ehkä olisi parempi rahoittaa halli suoraan budjetista, ei tulisi "tappiota", loppuisi persukitinä.

Urheilutalon voitot tulevat pidemmälllä tähtäimellä muualta kuin lipunmyynnin voitoista.

30.12.2014 16.57  Ursula Uimahalli - Pallo

Miten mahtaisi asiat olla jos Säkylän liikuntahallista muodostettaisiin osakeyhtiö. Taitaisivat tappiot olla hurjat.
Toisin on toki Säkylän Jäähallissa, jota Eurakin rahoitti. Se nielee ns. sauhunsa, koska käyttäjiltä peritään kovat käyttömaksut.
Mutta kyllä on Eurassa komia uimahalli ja sisäliikuntatilat. Käykö meillä naapurissa joillakin kateeksi?

30.12.2014 23.30  Oi voi tätä menoa

On se hyvä, että naapurissa on Eura. Saa edes peruspalveluja. Säkylästä ei saa edes vaatteita päälleensä tai edes kenkiä jalkaansa.
Naurettavaa ajatuskin jostakin Köyliin ja /kylän liitoksesta. Ei Säkylä siitä nouse, että siihen liitetään kepulainen tyhjiö, joka puhkeaa tuossa tuokiossa.

31.12.2014 10.19  Sälli Säkylästä

Mikäs meil on tääl Säkylässä olla ja rehvastella. On lähes kaikki
Kaupalliset palvelut lähellä Eurassa ja Huittisissa.
On se muuten kumma, että tuo sossueura vetää niin yrittäjiä ja yritystoimintaa.

31.12.2014 10.20  kepolan kalle

Euran, Köyliön ja Säkylän parhaat puolet yhteen. Tulisi hyvä kokonaisuus.

31.12.2014 13.19  § §

Onko kalle koskaan kuullut sanottavan, että luottamuksen voi menettää vain kerran ?

31.12.2014 13.23  Pyhäjärviseutu uudeksi kunnaksi

Juuri näin, kuten Kalle sanoo. Nyt tarvitaan vain muutama kepulainen täysjärkinen kaatamaan säkyläliitos.
Ja pelastamaan Pyhäjärviseutu. Säkylän poliittiset pullistelivat on pantava järjestykseen.

31.12.2014 13.32  Eepeensuora

Onko lakipykälä nyt ihan aikuisten oikeesti tollasta mieltä?

Ei ihme että säkylässä kaikki tuntuu menevän päin honkia jos noin kovia "periaatteen miähiä" on olemassa.

Miten olis: ympäri mennään ja yhteen tullaan?

31.12.2014 13.52  Whisky

Hyvää Uutta vuotta kaikille positiivisen asenteen omaaville rakentajille ja ohjeistajille.

31.12.2014 14.23  Kysyn vaan

On tällä pykälällä ahdasmielinen näkemys?
Mihin olet pettynyt ja mielesi katkeroittanut.
Et ainakaan ole hyvä ihminen yhteisiä asioita hoitamaan.
Kerro nimelläsi, mihin olet pettynyt,

31.12.2014 23.58  Admin

Hyvää uutta vuotta kaikille kommentoijille. Kirjoitelkaahan ahkerasti edelleen.

2.1.2015 14.15  Päivi Helminen

Venäl. lääketieteen opiskelija M. Aliev on pahoinpidelty ja hengenvaarassa venäläisvankilassa.Kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö AMNESTY vaatii hoitoa ja väkivallan tutkintaa.

2.1.2015 18.10  Juha Nummela, kunnallisneuvos Säkylästä

Euran, Säkylän ja Köyliön kunnanvaltuutetuilta toivoisin järkeä uudelle vuodelle. Älkää hajoittako Pyhäjärviseutua.
Ollaan missä ollaan, mutta tärkeintä on, että olisimme yhdessä.

2.1.2015 20.32  Ilmari

On toi Köyliö kumma kunta. Kepulla on enemmistö. Sit sanotaan et Köyliössä valtaa käyttää keskusta, vaikkein kunnassa sellaista ei edes ole.
Onko jotakin järkevää, että todellisissa talousvaikeuksissa oleva Säkylä ottaisi vielä Köyliön taakakseen.

2.1.2015 20.44  Kepu on hoitanut...

Minusta ei mitään järkeä. Säkylän talous on ajettu ihan kuralle, kiitos ennenmuuta kepulle. Kepuhan täällä täällä asioista päättää kuralla ovat yhteiskunnan asiat.

3.1.2015 18.42  Tärkeä kysymys

Miksi Köyliön pitäisi liittyä Säkylään. Kertokaas perusteita. Miksi Köyliössä, kepu kannattaa, mutta demarit ei.

3.1.2015 19.08  Kuntaliitos uuteen harkintaan

Kuntaliitoksesta tulee Kuolio. Ei uusi kunta.

4.1.2015 6.55  Jalmari

Köyliössä odotetaan kuin Laviassa että valtio määrää mihin liitetään siihen asti ollaan änkyröitä. Sitten taas syytetään jotain miksei aikanaan kun päätös oli omissa käsissä keskusta tai joku muu ei tehnyt mitään? Ensin pitää olla tietoinen mitä kunta JOUTUU maksamaan tahtoi tai ei? Mitkä on kunnan tulot ja mitä jää kun lain sanelemat maksut on maksettu? Kenet jätetään ilman koululaiset, sairaat, vammaiset, vanhukset jne. Napisijat jotka voi lukea kunnan sivuilta kuntaliitoksesta kertokaa mikä olisi paremmin Euran kanssa? Nythän palvelut Säkylän kanssa ei heikennä Köyliöläistä. Mikä olisi parempi malli? Mistä haluisitte luopua kun katsotte mitä muissa liitoksissa on jo käynyt?

4.1.2015 18.53  Ymmällä

Mitähän Jalmari yrität todistella ?

5.1.2015 8.49  Mökin mummo

Vain kuolleen ruumiini yli minusta tulee säkyläläinen.

5.1.2015 16.19  Kepu tappaa kunniakkaan Köyliön historian.

Köyliiläisistä tulee säkyläissii alle vuoden.

5.1.2015 17.08  Puolimatkan Pauli

Näin on vaarassa käydä.

5.1.2015 18.57  Lalli on tuhon tiellä

Köyliö on kepulainen kunta. Palvelut huippuluokkaa. Toista on vaikkapa Eurassa, ei kauppoja ja palveluja. Tai Huittisissa, ei mitään Köyliö on vahva, kuten nähty on. kaupalliset palvelut on huippuluokkaa verrattuna vaikkapa Euraan.
Nyt se liittää itseensä Säkylän. ja palvelut pelaa...
Mutta tärkeintä on kepu, kuntalaisista heistä.

5.1.2015 20.57  BMW 28 km/h huiput

Nämä pitkät pyhät eivät kertakaikkiaan sovi kaikille...

5.1.2015 22.12  Perussäkyläläinen

Osaisiko, joku kertoa mitä hyötyä Säkylälle on kuntaliitoksessa Köyliön kanssa? Minusta siinä vain ongelmat syvenee!

7.1.2015 20.51  poppis

Pyhäjärviseutu odottelee henkeään pidätellen mitä tekee HKScan.

9.1.2015 19.33  L. Palmer

Keskustelu hyytyy kun Yle ja SK kertovat totuuksia alueen kunnista. Taustalta puuttuu vain Twin Peaks-musiikki.

9.1.2015 21.46  ex aktivisti

Alkaa kiinostus lopahtaa. Jokainen syyttää toista vaikka kannataisi katsoa ensin peiliin. Mutta hyvää pitää olla se pahakin kun oma puole sitä jauhaa.

10.1.2015 17.28  ilari

Hyvä kun Säkylä ja Köyliö pian molemmat kriisikuntia ja sysätään kunnat joillekkin toisille. Loppuvat ne marinat sitten kertaheitolla kummassakin kunnassa. Hyviä päätöksentekijöitä ainoa taito on riitely ja mollaus.

10.1.2015 19.01  Vuorotteluvapaa on pop

JVP Rules ja HK kiittää.

10.1.2015 19.29  Eepeensuora

Jvp:n omistaa euran kunta, jujo ja hk.

Se on osakeyhtiö, jonka omistajat päättävät investoinneista, niiden rahoituksesta ja laajuudesta. Toki euran kunta on suurin omistaja 55%.

Ei ole mitenkään sanottua että nykyistä puhdistamoa laajennetaan, vaihtoehtona on putkilinja raumalle.

11.1.2015 17.58  Päivi Helminen

Sairaanhoitajaa ,Kirurgisen Sairaalan ylihoitajaa Sophie Mannerheimiä tarvitaan yhä!
Sairaanhoitajan tulee tukea ja puolustaa kolleegaa kaikissa tilanteissa. Suomalaisen sairaanhoidon uranuurtajaa tarvitaan tänäänkin!
Tiedoksi Tehyn Euran seudun ao. 261

12.1.2015 17.09  Sitä saa mitä äänestää.

Säkylän keskustan nettisivuilla sanotaan, että keskusta kunnassa suurin ryhmä. Pitää paikkansa.
Nyt kunta on ajautumassa kriisikunnaksi,
samoin Köyliö, jota johtaa yksinoikeudella kepu.

12.1.2015 18.16  Uskoltakin loppuu Usko

Kaksi kuolevaa kuntaa yhteen, ei hyvältä näytä. Kyllä tässä valtioneuvosto tarvitaan apuun.
Lavian linjalla, pakkoliitosten tiellä.

12.1.2015 19.13  Näin tässä käy

Säkylä elää satumaailmassa. Kohta tulee valtion salkkuniehet.

13.1.2015 11.36  A. Iso-Vimma

Säkylästä kriisikuntien. Tämä on suur häpeä.

13.1.2015 18.53  ilari

Kriisikunnaksi ? Kuntakonsernin takiako? Säkylän talot koy jonka kunta omistaa on tappiollinen. Kunta pumpaa rahaa lisää sinne ja kämpät tyhjenee. Isännöinti kun vaihtui väki väheni. Miten huonoksi sen pitää mennä ennen kuin siihen otetaan ammattilaiset asialle. Eikö pitäisi myydä yhtiön omaisuutta eli tyhjät asunnot ja lyhentää sillä lainoja.
Kuten Manu sanoisi: "tarttis vissiin tehdä jotain"

13.1.2015 19.14  Tuskanut veronmaksaja

Säkylää johtaa nyt kepu ja kokoomus. Poliittinen ahdasmielisyys on taas voimissaan.
Parissa vuodessa kunta on ajettu suoranaiseen kriisiin. Mitä taloyhtiöön tulee niin sitä johtaa kunnan porvarit ja tämä mäkimies, joka pitäisi panna vaihtoon.

14.1.2015 18.40  Peruskuntalainen

Mitä auttaa jos kaksi kriisikuntaa liittyy yhteen. Ei se kesää tee.

15.1.2015 10.22  Mää en leiki ainakaan sun kaa...

Enempi kannattaisi miettiä tämän juupaseipäs leikin sijaan, mikä avuksi talouden tasapainottamiseen. -Köyliössäkin...

15.1.2015 16.21  Noita-akka

Juupaseipäs kaatoi Pyhäjärviseudun uuden kunnan. Kyllä se tämän toisenkin yrityksen sotkee.

15.1.2015 17.23  Köyliö ja Säkylä ovat ajautuneet ns. kriisikunnaksi

Kepu + kepu: siinä todellinen kriisikunta. Kansa ja kepulaiset saa aikansa päättää, mutta tulee kriisikunnan raja.
Siinä rajassa on kuntalaisten etu, ei kepun etu, kuka päättää.

15.1.2015 19.21  Tunteet jäihin

Tunteista ei pidä välittää kotiseuturakkaudesta huolimatta, sanovat viisaat päättäjät. Tehdään järkipäätöksiä.
Kuntaliitos on tulossa Euran kanssa halusimme tai emme. Riittääkö rahat silloinkaan, Eura on näyttönsä antanut. Vaikka pahalta tuntuu, joudumme varmaankin( me säkyläläiset ja köyliöläiset) näin ajattelen, jonakin päivänä kirjoittamaan kotikunnaksi Eura.

15.1.2015 19.23  Kyselee peruskuntalainen

Eikö se ole niin, että jos kunta itse ei hallitse asioitaan niin kuntalaisten eduksi astuu valtioneuvosto ja liittää kriisikunnan vahvempien käsiin. Onko säkylän tie Lavian tie?

15.1.2015 21.05  Avantojuoksija

Eiköhän se ole Eura, joka lähiseudulta kriisiytyy ensimmäisenä. Nyt huutaa Raumaa apuun maksumieheksi, ennenkuin totuus paljastuu. Siinä paljoa vesijuoksut auta.

15.1.2015 22.25  Totuus veloista

Edelliselle: lue lauantain Satakunnan Kansa. kuntakonsernien ali/ylijäämät 2013 asukasta kohden:
Säkylä - 961
Köyliö - 964
Eura + 355
JÄMIJÄRVI, KÖYLIÖ ja SÄKYLÄ KRIISIN RAJOILLA, otsikoi Satakunnan Kansa.
Kuntakonsernien ali/ylijäämät 2013:
Köyliö - 964
Säkylä - 961
Eura + 355
Kyllä Säkylän talous on todella kuralla. Maanantaina on kunnanhallituksen vuoden ensimmäinen kokous ja lisämäärärahaesitys, vaatimattomat. 250 000 ?. Satukirja on säkylän kuluvan vuoden talousarvio.
000 ?.

16.1.2015 18.30  ilari

Miksi kuntalaisille äänestäjille jotka käyttää kunnassa suurinta päätäntävaltaa , kerrota missä mennään nyt ja mitä ollaan tekemässä? Kerrotaan sitten vasta kun vellit on housuissa. Pitäisihän meidän tietää kuka tekee ja päättää mitäkin jotta tiedetään ketä äänestää seuraavissa vaaleissa. Eikö voisi tehdä välikysymystä kunnanhallitukselle ja kuntalaiset äänestäisi hallituksen luottamuksesta. Joku töpeksii ja pahasti.

17.1.2015 19.13  huolestunut

Ilari on kyllä osittain oikeassa. Kunnanhallitus on antanut parin johtavan virkamiehen huuserata mitä sattuu. Siis enemmänkin virkamiehet vastuussa Säkylän talouden kurjasta tilasta. Mutta sitten myös kunnanhallitus pj johdolla kun hyväksyvät kaiken. Nyt olisi aika luottamusmiesten ottaa terävämpi ote.

17.1.2015 20.02  Säkylän sälli

Vastuu on luottamushenkilöillä. Säkylässä kepuvalta, samoin Köyliössä. Kriikunniksi ollaan ajautumassa, jos uusi kuntalaki toteutuu.

18.1.2015 10.40  Ollaan niin tietämättömiä ...

Turha on näillä sivuilla syytellä nykyistä kunnan-hallitusta. Kuntakonsernin isot velat syntyivät
demaripuheenjohtajan pitäessä nuijaa käsissään.
Säkylän Talojen velkoja ei nykyhallitus ole aikaansaanut. Tarpeentonta on esittää tietämätöntä.
Nykyinen hallitus ja virkamiesjohto joutuu edellisen virheet korjaamaan. Mutta eiköhän se siitä. Eteenpäin on elävän mieli, tämän palstan kirjoituksista huolimatta.

18.1.2015 11.22  Tuleva Tunari

Aivan. Eiköhän tätä alijäämäkasaa ole rakennettu jo hyvän aikaa. Korjaajia on turha syyllistää, vaikka se omia nurkkia tuntuisikin putsaavan. Toivottavasti aika entinen ei enää koskaan palaa ja kaikki osapuolet voivat nauttia vaikka leppoisista eläkepäivistään tai niiden lähestymisestä.

18.1.2015 13.52  Alijäämien sylttytehtaan osoite

Säkylän suurimmat alijäämät syntyivät 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa. Korjausliikkeet jäivät silloisten nokkamiesten myötä koulujen kumien ja kynien tasolle. Nyt kun uudet nokkamiehet ja -naiset joutuvat urakalla siivoamaan kertyneitä alijäämiä, niin niiden kerryttäjät huutavat periaatteella "ottakaa varas kiinni". Käännetty kuntalaisten lompsa polttelee omassa taskussa!

20.1.2015 19.37  Köyliö ja Säkylä ovat ajautuneet ns. kriisikunnaksi

Kunnanjohtajille kiire ajaa kuntaliitos. Oma etu ja viiden vuoden takuupalkka. Kriisikunnaksi ovat asiat johtaneet.

20.1.2015 19.56  Ei ole enää ...

Säkylä elää satumaailmassa. Kyllä tässä tulee Eelaa ikävä.

20.1.2015 20.52  Lalli

kannataako kahta kriisikuntaa yhdistää.

21.1.2015 14.10  Kriisi, kriisi ja jälleen kriisi

Mielenkiintoinen historia on Säkylällä. Suosittelen sen lukemista satukirjojen sijaan. Kriisiaikoja on Säkylässä eletty ennenkin. Viimeksi vuonna 1949 jolloin kunnan olemassaolo oli suorastaan vaakalaudalla.
Mutta mitenkäs kävikään: 1950 - luvulla alkoi sellainen kehitysbuumi että alta pois. Sisulla ja sydämellä, tiedolla ja taidolla säkyläläiset selviävät tulevaisuudessakin. Säkylä on ja pysyy kuten nimikkojärvensäkin. Lienee
niin, että negation kautta elävät vain osaamattomat. Sekin on vanha totuus.
Ja mitä Köyliöön tulee, Köyliö on ja pysyy,
näin on aina ollut, alkaahan maamme kirjoitettu
historia Köyliöstä.

22.1.2015 9.32  Satu

Mikä on satu? Satu on opettavainen tarina. Siinä on totuuden ja viisauden siemen. Digitaalisen ajan hammaskaan ei ole sitä syönyt vaan se on vuosisatoja jatkunut ja jatkuu sukupolvesta toiseen...

22.1.2015 11.53  iivari

Köyliön aikeista saa vastauksen vähän sen mukaan, keneltä kysyy.

24.1.2015 0.43  Kerttu

Olen tässä Lallille paasannut, että älä nyt luota Säkylän kuherteluun. Toivottavasti isäntä tulee järkiinsä, eikä lopeta vuosisataista Köyliötä.

24.1.2015 10.59  Soini

Tunnepuoli on naisilla hallitseva. -valitettavasti.

24.1.2015 18.20  & &

Lalli on viisas ja tietää, että laarissa pitää olla jyviä, että pärjää talven yli.

Yhdessä on enemmän voimaa kerätä jyviä tyhjien laarien pohjalle, sanoo Lalli ja lykkää lylyllä vauhtia.

24.1.2015 22.24  eepeensuora

Yhdessä on enemmän voimaa, niin se on. Mutta pelkän säkylä-köyliöliitoksen myötä asia ei korjaannu. Laarinpohja tyhjentyy edelleen.

25.1.2015 13.12  Eurajoen paakku

Laarin pohja on tyhjä Eurassa ja velaksi otetaan lisää. Miksi Köyliön ja Säkylän vähäiset jyvät pitäisi kiikuttaa sinne?

25.1.2015 20.29  Eepeensuora

Hehheh... No älä paakku pelkää, ne säkylän ja köyliön varat ovat kyllä niin onnettomia että tuskin eura niitä hamuaa...

Eihän velka ole huonoa jos on tulevaisuudessa maksukykyä. Ja jotta edes teoriassa olisi maksukykyä, on syytä investoida järkevästi. En nyt väitä että kaikki investoinnit olisivat missään alueen kunnissa onnistuneita,köyliössä varmaan onnistuttu parhaiten, joskin oman kunnan alueelle ei juurikaan viime aikoina investoitu.

26.1.2015 10.45  Eurajoen paukku

Niin, Köyliön ja Säkylän jyväthän ovatkin tällä hetkellä toimivissa palveluissa ja yhdistymisen jälkeen ne alasajamalla uusi Eura sinnittelisi muutaman vuoden lisää. Mitähän sen jälkeen? Rauma-liitosko? Hehheh.

28.1.2015 0.32  Joku muu

Eura-Rauma liitos. Kävisikö uudeksi nimeksi Reuma?

30.1.2015 6.19  Eepeensuora

Paakku paakku.... Jätä nyt kansallismaisematunnelmat taakse ja tutustu lukuihin.

31.1.2015 0.31  Tallailia

"HKScanin lopulliseen ratkaisuun koko Pyhäjärviseudun tappioksi saattaa vaikuttaa sekin, että yhtiön johto oli aikanaan mukana muun elinkeinoelämän kanssa vetoamassa kuntaliitoksen puolesta. Yhtenä pontimena oli juuri alueen kilpailukyvyn turvaaminen." Kari, osaat todella tuon pelin, nimittäin jälkipelin/spekuloinnin. Niin niin, demarit oli alunalkaen kuntaliitosta ajamassa mutta ... Tuokaa esille todellinen oma kantanne älkääkö soutako jatkuvasti tilanteen mukaan. Johan Teidän uskottavuutennekin tuosta kärsii.

31.1.2015 16.43  Sillai oikkee

Säkylä ja Köyliö puuttuivat viikon maakuntalehden kriisikuntaluettelosta. Riippuu laskutavasta. Jos demareiden hallituksessa menee uusi kuntalaki läpi niin mukaan lasketaan vanhat konsernivelat. Siellä on parin vuosikymmenen ajalta kertyneet Asunto-osakeyhtiöiden syömävelat. Ajalta kun Eela ja Nummela hallitsivat. Hyvä pojat!

31.1.2015 18.12  Admin

"Tallailialle" : Niin että mikä jutussa ei pidä paikkaansa ? Tämä oli uutinen, ei poliittinen kannanotto.

Mitä demarien kantaan tulee, liitosten aikanaan tultua ajankohtaiseksi kannatimme Pyhäjärviseutua, myöhemmin sitä vaikka Huittisilla vahvistettuna. Sittemmin näiltä on mennyt pohja pois. Ainakin toistaiseksi. Hyväksymme Köyliön ja Säkylän liitoksen, vaikka se ei suurta helpotusta tarjoakaan.

1.2.2015 9.08  Jörökölli

Sikäli mikäli jälkiviisautta on järkevää esittää, niin eipä kai syntymättä jääneellä Eurallakaan niin kauhean hyvin menisi tällä hetkellä. Tiedoksi vaan admineille ja muille muslimeille.

2.2.2015 14.42  Pekka Pulisairpalkinto

Kari hyvä. Et ole todellakaan ole mikään toimittaja. Sinulla menee nyt puurot ja vellit sekaisin. Huolestuttavaa on kannaltasi, jos et itse tajua sitä.

3.2.2015 14.24  Kari

Kiitos vaan palautteesta "Pekalle" sinne Tallinkin tarjoiluiden ääreen. Siellä on aikaa pohdiskella tällaisiakin asioita. Minulle on yhdentekevää, olenko mielestäsi toimittaja vai tyhjäntoimittaja.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini