Share |

Arvokas vanhuus kaikille

Perjantai 17.8.2012 - Kristiina Salonen, kansanedustaja, Rauma

Suomi on Euroopan nopeimmin ikääntyvä maa. Seuraavan kahden vuosikymmenen aikana ikääntyminen kiihtyy entisestään. Tilastokeskuksen ennusteen mukaan vuonna 2030 väestöstä jo 26 % on yli 65-vuotiaita. Tämä tulee väistämättä merkitsemään myös aikaisempaa runsaampaa tarvetta vanhustenhoitoon. Kokemuksia ja ratkaisumalleja hoidon järjestämisestä ei vielä pystytä hakemaan muualta maailmasta. Suomi toimiikin tiennäyttäjänä vanhusten oikeuksien turvaamisessa. Meidän ratkaisuamme ja kokemuksiamme tullaan tulevina vuosina hyödyntämään myös muualla Euroopassa. Tämän lain sisältö tuleekin johtamaan keskustelua arvokkaasta vanhuudesta ja hyvän hoidon kriteereistä tulevina vuosina. 

Lakiesitys vanhuspalveluista on monipuolinen.  Ikäihmisille tulee antaa ohjausta ja neuvontaa, tehdä tarvittaessa palvelutarpeen arviointi ja sen jälkeen tulee laatia yhdessä ikääntyneen henkilön kanssa palvelusuunnitelma. Palveluhakemuksesta tulee tehdä päätös palvelusuunnitelman toteuttamiseksi. Kiireellisen tarpeen mukaiset sosiaalipalvelut tulee antaa viivytyksettä ja muut palvelut viimeistään kolmen kuukauden kuluessa päätöksestä. Julkisuudessa on kuitenkin keskitytty lähinnä vanhuspalvelulakiin kaavailtuun sitovaan henkilöstömitoitukseen. Viimeisimpänä peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd.) esitti, että lakiin kirjattaisiin sitova henkilöstömitoitus ympärivuorokautisen hoidon osalta. Guzenina-Richardsonin esitti seitsemän hoitajaa kymmentä hoidettavaa kohden. Tällä hetkellä henkilöstön määrästä on olemassa vain sosiaali- ja terveysministeriön sekä Kuntaliiton yhdessä määrittämät suositukset. Niissä valtakunnalliseksi vähimmäismääräksi ympärivuorokautisessa hoidossa suositellaan 0,5-0,6 hoitajaa. Ministeriö ja Kuntaliitto toteavat samoissa ohjeissa, että hyvän hoidon laatu vaatii 0,7 tai 0,8 hoitajaa vanhusta kohden. Guzenina-Richardsonin esitys vastaa siis niitä hyvän hoidon suosituksia, joita ministeriö ja Kuntaliitto ovat jo aiemmin esittäneet. Nyt nämä suositukset onkin syytä muuttaa toiveesta todeksi.  

Vuoden 2013 budjettia valmisteltaessa valtion tulee varmistaa riittävästi määrärahoja henkilöstömitoituksen toteuttamiseen. Rahojen lisäystä ei voi sälyttää yksin kuntien vastuulle. Hoitohenkilökunnan määrän lisääminen kuitenkin kannattaa. Sen lisäksi, että se näkyy vanhusten parantuneena hoidon laatuna, se myös parantaa henkilökunnan työhyvinvointia ja vähentää kuormituksesta johtuvia sairauspoissaoloja. Tällä hetkellähän jo 30 000 hoitajaa on raskaan työtaakan johdosta hakeutunut työhön muille aloille.  Tärkeää myös on, että lisääntyvät resurssit antavat henkilökunnalle mahdollisuuden toteuttaa kuntouttavaa työotetta vanhustyössä. Tämän avulla yhä useammalle vanhukselle laitoshoidon tarve jää lyhytkestoiseksi ja kotiutuminen mahdollistuu. Kuntouttava hoitotyö tuo vanhukselle lisää laadukasta elämää, ja mahdollistaa samalla kasvavaan hoitotarpeeseen vastaamisen.   

On ollut harmillista kuulla niitä mielipiteitä, joiden mukaan henkilöstömitoitukseen ei ole varaa tai se tulisi johtamaan laitosvaltaiseen vanhustenhoitoon. Nämä väitteet tuntuvat sivuhuudoilta isossa kokonaiskuvassa. Vanhuspalvelulain tarkoitus on tukea itsenäistä kotona asumista. Tätä edesauttavat monet vanhuspalvelulaissa esitettävät uudistukset. Laitos- ja kotihoitoa ei kuitenkaan pitäisi asettaa vastakkain. Vanhuksille tulee osoittaa sellaista hoitoa, joka vastaa hänen tarpeisiinsa ja parhaalla mahdollisella tavalla tukee arvokasta, turvallista ja hyvää ikääntymistä. Molempia hoitomuotoja tullaan jatkossakin tarvitsemaan, ja niitä tuleekin kehittää rintarinnan. Ennen kaikkea kysymys on kuitenkin yhteiskuntamme moraalista. Se, miten huolehdimme heikoimmassa asemassa olevista, kertoo millaisia olemme kansakuntana.

24 kommenttia . Avainsanat: Kristiina Salonen, Maria Guzenina-Richardson, vanhuslaki