Share |

Nyt otetaan Vuorenmaan pojasta mittaa (julkaistu SK / 5.7.2018)

Share |

Lauantai 7.7.2018 - Kari


Nykyisen hallituksen alueellistamispäätöksiä on saatu odotella, kun viime kuukausien aikana kaikki kabinetin toimintatarmo on valunut reisille sote-uudistuksen vatkaamisessa. Meitä satakuntalaisia ja etenkin säkyläläisiä on pitänyt jännityksessä Kriisinhallintakeskuksen (CMC Finland) kohtalo. Säkylässä ja Huovinrinteellä kaikki olisi valmista vieraan tulla ja käydä taloksi. Täällä sotilaallista kriisinhallintaa voisi mainiosti täydentää siviilipuolen osaamisella. Harjoitteluinfraa on olemassa.

Siirrettäväksi kaavailtua Kriisinhallintakeskusta tavoittelevat Säkylän ohella Tampere ja Helsinki. Nykyinen keskuksen kotipaikka Kuopio ei myöskään halua sovinnolla luopua isännyydestään.  Alueellistamisen koordinaatioryhmä antoi viime viikolla lausuntonsa Kriisinhallintakeskuksen sijoituspaikasta sisäministeriön selvitysten pohjalta. Matkalipuissa luki: ”Helsinkiin”.

Perusteet Helsingin paremmuudelle olivat muun muassa pienemmät matkakulut. Kenen kuluista on kysymys? Keskuksessa koulutettavat tulevat eri puolilta maata, eivät vain Kehä kolmosen sisältä. Kriisinhallintakeskuksen evakuointi Säkylään onnistuisi varmasti siinä missä Helsinkiin tai Tampereelle. Nykyisen digitalisaation aikakaudella fyysinen sijoituspaikka merkitsee entistä vähemmän. Muuttotappiopaikkakunnalle 20 uutta työpaikkaa olisi merkittävä lisä taistelussa valtiojohtoista näivettämistä vastaan.

Nyt sisäministeri Kai Mykkäsellä (kok), joka on julistautunut aateveli Jan Vapaavuoren (kok) johtaman Helsingin kannattajaksi, on valta ja voima ratkaista asia itse.  Alueellistamisen koordinaatioryhmä on kuitenkin suositellut ministeriä viemään asian valtioneuvoston ratkaistavaksi. Jo ryhmässä sijoituspaikasta oli erilaisia näkemyksiä.

Jos ratkaisua käsitellään valtioneuvostossa, se saa poliittisen ulottuvuuden. Pelissä eivät silloin ole pelkät numerot vaan myös inhimilliset tekijät. Keskusta kyllä laskee alleen, jos se hyväsyy alueellistamisen, joka keskittää kaiken Helsinkiin. Valtioneuvostossa sijoituspaikasta varmasti äänestettäisiin.

Meillä satakuntalaisilla ja säkyläläisillä (Köyliö) on hallituksessa ”oma” ministeri. Petteri Orpo (kok) lienee huomioinut kotikonnuiltaan kantautuneet savumerkit. Nyt otetaan Vuorenmaan pojasta mittaa. Kautta aikojen ministerit ovat järjestelleet kotiseudulleen siltarumpuja ja teitä. Tässä olisi nyt Petterillä näytön paikka, vaikka vaalipiiri onkin vaihtunut Varsinais-Suomeen.

( Sittemmin ministeri Mykkänen teki oman Helsinki -ratkaisunsa eikä vienyt sijoitusasiaa valtioneuvoston käsittelyyn. )

Avainsanat: Säkylä, Orpo, kriisinhallintakeskus


Kommentit

9.7.2018 11.49  Säkyläläinen

Kyllä täällä Säkylässä olisi todellakin Krihan toiminnalle tilaa edellisten demari- ja kepuministerien siltarummutusten jälkeen vai muistuuko joku uroteko jollekin mieleen?


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini