Share |

Yhteystiedot

LIITY MUKAAN
Säkylän Sosialidemokraatit ry:n toimintaan. Ota yhteyttä johtokunnan jäseniin.
Sivustoihin liittyvä palaute suoraan ylläpitoon demari.sakyla(at)gmail.com

Pikakysely

Sipilän hallituskaudella valtioenemmistöisten yhtiöiden johtajien palkat nousivat reippaasti. Mitä Rinteen hallituksen pitäisi asialle tehdä ?

Näytä vanhat kyselyt »

Sisältölaatikko

Alkoholipolitiikkaa kohtuudella

Share |

Perjantai 4.10.2013 - Raumalainen kansanedustaja Kristiina Salonen (sd)


Sosiaali- ja terveysministeriössä on valmisteltu jo vuosi hallitusohjelmassakin olevaa alkoholilain uudistusta. Ministeriön mukaan edellisen lain uudistamisen jälkeen suomalaisten alkoholinkulutus on kasvanut merkittävästi, kahdeksasta litrasta 9,6 litraan, ja myös erilaiset alkoholihaitat ovat lisääntyneet. Alkoholin liikakäyttö on Suomessa yhä valtava ongelma. Vuosittain jopa 4 000 suomalaista kuolee alkoholin vuoksi. Alkoholin käytön aiheuttamat haitat maksavat julkiselle sektorille arviolta 0,9–1,1 miljardia euroa vuosittain.  Ei ole siis ihme, että asiaan halutaan muutos.

Keskustelu alkoholipolitiikasta herättää aina suuria tunteita. Kukkahattutädit ovat valmiita riistämään kokonaan työmieheltä perjantaipullon ilon, kun taas kohtuukäyttäjät närkästyvät liiallisesta valtion holhoamisesta. Kohtuuden raja kun tuntuu jokaisella meistä olevan omanlaisensa. Alkoholipolitiikka onkin melkoista taiteilua. Rajoitusten ja hinnankorotusten tavoitteena on ohjata kulutusta kohtuullisuuteen, ja sitä kautta myös ehkäistä alkoholista aiheutuvia sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja. Näitä rajoituksia tehokkaampi ohjaus näyttää kuitenkin tulevan yhteiskunnassa vallitsevista asenteista alkoholin käyttöä kohtaan. Sen voi havaita alkoholin maahantuonnin kasvuprosenteista alkoholiveron korotuksen jälkeen.

Me suomalaiset tuomme ulkomailta Suomeen jopa 75,1 miljoonaa litraa alkoholia vuodessa.  Alkoholin matkustajatuonti ulkomailta on kasvanut parin viime vuoden aikana selvästi. THL:n mukaan tuonti kasvoi 11,5 % syyskuun 2012–elokuun 2013 aikana verrattuna vastaaviin kuukausiin vuotta aiemmin. Miedoissa viineissä kasvu oli n. 13 %, panimotuotteissa 11 % ja väkevissä alkoholijuomissa 9 %. Myös olutta tuotiin 9 % enemmän kuin aiemmin.

Kun alkoholiveroa korotetaan, ei juomakulttuurimme näytä muuttuvan, vaan me ainoastaan haemme alkoholimme halvemmalla muualta. Tällainen ulkomailta tuonti on omiaan lisäämään kotiin hankitun alkoholin määrää. Rullakollinen olut- ja viinilaatikoita on valitettavan tyypillinen näky nykyään laivaterminaaleissa. Vaikka alkoholia tällä tavoin hankitaankin tavallisimmin isoja juhlia varten, kertyy samalla kotiin ylimääräisiä olutlaatikoita, joita sitten juodaan tasaisesti pois nurkista. Tällä tavoin alkoholin kulutuksen määrä itse asiassa nousee kuin varkain, vaikka tavoitteena päinvastoin oli ohjata kulutusta kohtuullisuuteen.

Lainsäädäntöä ja hintasääntelyä on syytä kehittää siten, että se ohjaa kansalaisiamme oikeaan suuntaan. Sen ohjaava vaikutus on merkittävä, mutta samalla on varottava aliarvioimasta kansalaisiamme näillä rajoituksilla.  Alkoholipolitiikkaa ei voi tehdä pelkästään suurkuluttajien näkökulmasta. Tällöin vaarana ovat kohtuukäyttäjien tekemät vääränlaiset muutokset käyttötapoihinsa, kuten alkoholin ulkomaan tuontiprosentit nyt osoittavat. Erityisen tärkeää onkin tunnistaa suurkuluttajat ja kohdentaa ehkäiseviä päihdepalveluita heille. Sen lisäksi ratkaisevinta on asenneilmastoon vaikuttaminen. Positiivisia merkkejä tästä onkin jo ilmassa, sillä nuorten alkoholinkäyttö ja humalajuominen ovat vähentyneet viime vuosina. Meillä suomalaisilla on siis vielä toivoa!

 

Alkoholin haittoja on tärkeä yrittää torjua lainsäädäntöä uudistamalla, mutta toisaalta liian tiukka sääntely voi loppujen lopuksi kääntyä itseään vastaan. Maltilliset uudistukset voivat tässä tapauksessa toimia selvästi paremmin. Itse alkoholipolitiikkaakin on siis tehtävä kohtuudella.


Kommentit

6.10.2013 14:02  Lignell & Koskisenkorva

Voin referoida tämän kukkaiskansanedustajan tekstin ajan säästämiseksi niille, joilla on oikeitakin töitä: Alkoholia on juotu aina ja sitä tullaan aina juomaan. Alkoholi hankitaan sieltä, mistä se edullisimmin ja helpoiten saadaan. Me kukkaisedustajat olemme huolissamme siitä, ettei kansa enää ostakaan juomiaan alkosta ja valtion verotulot loppuvat. Olemme sanalla sanoen ymmällämme tilanteesta, emmeköä tiedä, mitä meidän pitäisi tehdä?

18.10.2013 20:31  Erno

Terveiset täältä kukkaiskansanedustajan äänestäjältä. En nyt rupea sen enempää vatvomaan todennäköisen säkyläläisporvarin isänmaallisuutta mutta neuvoisin silti ostamaan sen oluen ja viinan täältä omalta paikkakunnalta. Omat saunaolueni on tähän asti saatu oman kunnan s-marketista ja saadaan edellenkin. Sillä tiellä että mistä halvimmalla saadaan voi vielä tulla karhu vastaan. Superalkon liikevaihdosta ei liikene yhtään euroa suomalaisen koululapsen koulukirjoihin eikä muuhunkaan turvaan.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini