Share |

Näillä mennään vaaleihin

Share |

Keskiviikko 19.9.2012 - kari


Kunnallisvaaleissa Säkylän valtuustoon pyrkii 77 tarjokasta kuudesta puolueesta. Osaltaan perinteistä kolmen pääpuolueen pakkaa yrittävät sekottaa perussuomalaisten viisi, vasemmiston neljä ja vihreiden yksi ehdokas.                  

Suurin yllätys lienee kokoomuksen senioripoliitikon Pekka Kinkun puuttuminen listalta. Tiedetään, että valtuuston varapuheenjohtajana päättyvällä kaudella toiminut evp -upseeri on ollut ajoittain törmäyskurssilla puolueensa kellokkaiden kanssa. Kinkku on voimakkaasti profiloitunut Säkylän ottamien poliittisten linjausten puolustajana.

Perinteistä eläkeläisupseerin valtuustomanttelia sovitetaan nyt Säkylä -aktiivin, Olavi Mäkisen harteille. Kokoomuksen listalta löytyy myös Karhusuon koulun puolustustaistelun ruumiillistuma Heidi Muhonen ja sinnikkäästi omaa tietään kulkeva valtuutettu Seija Muurinen. Paluuta parrasvaloihin yrittää aikoinaan sitoutumattomien kärkipoliitikkona tunnettu Riitta Saajoranta-Huitu.

Mikään yllätys ei ole se, että teollisuusneuvos Esko Eela päätyi sittenkin hakemaan jatkopestiä keskustan keulakuvana. Näinhän se on aina mennyt. Puolueen melko konservatiivisella listalla on useita kestopyrkijöitä. Toki niiden vastapainoksi on saatu myös nuorehkoja politiikan untuvikkoja.

Leimallista keskustan listalla on se, että kokoomusta ja sosialidemokraatteja paremmin sen piirissä on kuultu yrittäjäjärjestöjen kutsu asettua ehdolle. Yhteensä 13 ehdokasta tituleeraa itseään yrittäjäksi.

Demarit onnistui näihin vaaleihin kasvattamaan ehdokaslukuaan, vaikka kaksi istuvaa valtuutettua jättäytyi suosiolla sivuun. Mitään yllättävää ei listalta löydy.

Perinteisesti mukaan on otettu vain yksi nuori ehdokas, jotta tälle tarjoutuisi todellinen mahdollisuus myös tulla valituksi. Hän on tällä kertaa parikymppinen Heikki Alho, joka yrittää nyt uusia Pekka Rautiaisen tempun tulla nuorimmaksi valtuutetuksi.

Muita pääpuolueita pienemmälläkin ehdokasmäärällä on onnistuttu pääsemään alueellisesti varsin kattavaan listaan. Sukupuolijako ei ole aivan tasapainossa, mutta toisaalta naisehdokkaat ovat sitäkin varteenotettavampia. Heistä kunnanhallituksessa istuva Tuula Erkkilä teki ratkaisunsa viimeisenä. Johdonmukaisesti Karhusuon koulua puolustanut Erkkilä on tärkeä ”ukkosenjohdatin”  läntisen Säkylän äänestäjille.

Aivan yhtä tärkeä alueellisesti on pyhäjokisten senaattoriksi pyrkivän  Jari Mäkisen rooli. Hän on todellinen vaihtoehto kylän perinteiselle tarjonnalle.

Perussuomalaisten lista on ihan näköisensä. – Viisi vihaista miestä, sanoi ystävä nimet ensi kertaa nähdessään. Oli niin tai näin, listalla ei ole yhtään naisehdokasta, mikä kunnon jytkyn aikaansaamiseksi olisi tarvittu. Joka tapauksessa tälläkin viisikolla voidaan  nousta Säkylän politiikassa kuninkaantekijäksi. Yksikin läpimenijä voi siihen riittää.

Vasemmiston kohtalo lepää täysin Timo Puiston harteilla. Leveät ja lujathan  ne ovat mutta paljon ääniä pitää reppuun saada, että toinen valtuustopaikka tulisi niillä ruokittavaksi.  

Kuuluttamattomalla varmuudella voi luvata, että vihreiden yhden miehen listalla ääni paikallisesti  menee varmimmin hukkaan. Vain puolueen tilastoon se merkitään  saavutettuna voittona.

                 

Linkki täydelliseen listaan.

 


Kommentit

19.9.2012 19.05  Vanha isäntä

Kinkku oli Kokoomuksen ainoa järkimies. En äänestä koko puoluetta.

19.9.2012 22.22  Puistotyöntekijä

Ei vasemmiston tartte paljoa ääniä saada. Kepulit hoitaa niille jälleen hallituspaikan. Äänestä keskustaa ja vasurit valtaan!

19.9.2012 23.34  voi pientä

karhusuon koulun äänestyspäätös on näköjään suurin meriitti tulevissa vaaleissa, tulevissa haasteissa. voi tätä marttyyriuden määräääääääää!

22.9.2012 18.30  Muistetaan

Muhonen nousi esiin kouluasiassa. Kokoomus oli valppaana. Valtuutetuissa oli juupas/ei edustajia monta. Joku piti linjansa.

22.9.2012 21.54  § §

Laukkautettin kouluja tai ei, niin jos haluamme elää itsenäisessä Säkylässä, on pystyttävä tekemään päätöksiä joilla saamme rahat riittämään.

On aivan turha kuvitella, että jonkun naapurin sylissä Säkylän palvelut pysyy ja paranoo.

Säästäminen ei ole kivaa. Säkylän kunnan talous on saatu tasapainoon ja on syytä arvostaa niitä luottamushenkilöitä, jotka ovat näitä päätöksiä tehneet. Säkylän palveluja ei ole romautettu. Tärkeimmät eli koulut, päiväkodit, terveyskeskus ja perusturva toimivat edelleen hyvin.

24.9.2012 14.53  Diipadaapa

Eikös se ollut Nummela, joka oikein lehtijutussa mainosti: "minähän sen karhusuon koulun lakkautin"

Sekä sama henkilö "unohti" kutsua varavaltuutettuja oikeassa järjestyksessä ratkaisevaan kokoukseen.

24.9.2012 19.02  JoPe

Pykälänikkarille tiedoksi, jotta säästäminen on kyllä viisautta. Myös vaihtoehtojen selvittäminen on sitä ja olisi ollut.

29.9.2012 20.29  Talousmies

Luin tässä kepun vaalilehden. On se harmi, ettei Vanhasen porvarihallitus valinnut Eelaa Unionin talouskomissaariksi.
Valituksi tuli tämä kepulainen Olli Rehn, jota Eela kylläkin ajoi kepun puheenjohtajaksi.
Mutta eipä hätää nyt kepun johtajana on miljonääri Sipilä.

30.9.2012 13.45  Ihmettelen

Kunnan sikajuhlienjälkeiset tapahtumat kertovat että kaikilla valtuustoon pyrkivillä ei ole moraali kohdallaan.

30.9.2012 18.54  Jo alkaa vaalit kiinnostaa

Jaaha, kokoomus esittää sairastamisesta palkanalennusta. Ensimmäinen sairauspäivä aina palkatta ja seuraavat 2 viikkoa 80 prosentin palkalla.

30.9.2012 22.20  Kyllä sekin ratkaisee...

Pikakysely
Eikös yks vaihtoehto kuuluis olla 'puolue'?

1.10.2012 16.35  admin

Hyvä huomio. Näin varmaan on ja tuleekin olla.

1.10.2012 20.14  Katihännän Konsta

Ei tuo ensimäisen päivän sairaslomapäivän karenssi huono ole. Se nimittäin helpottaa työnantajaa palkkaamaan sijaisen sairastuneen tilalle ja koko työyhteisö hyötyy. Älkää olko aina niin hemmetin mustavalkoisia joka asian suhteen.

Enemmän, jopa sosialistien kannattaisi olla huolissaan johtaja Urpilaisestaan. Hän nimittäin laukoo nyt sellaisia sammakoista suustaan pankkiveron suhteen, että jo OP:n osalta käynnistettiin YT:t muutaman sadan osalta ja lisää seuraa.

Moni kyselee, mikä ihmeen "ammu omaan jalkaasi" -tauti Suomea riivaa. Sitä varmaan pitää kysyä Urpilaiselta -tai sitten tältä viherstalinisti Hassilta.

Nimittäin Laivojen rikkiveroon Suomi meni kuin kaistapäinen - ensimmäisenä tietenkin, oikein aloitteen tekijänä. Haittaa siitä on vain ja yksinomaan Suomelle. Nyt Rautaruukissa käydään YT-neuvotteluja - kiitos tulevan rikkiveron. Lisää tulee varmasti. Rautaruukin toimitusjohtajakin haukkuikin syystä Suomen poliitikot tomppeleiksi. Ja se yksi EU-parlamentaarikko siellä Brysselissä laskee Suomen pelastaneen 50 000 ihmisen hengen, kun eivät hengitä enää laivojen pakokaasuja kitaansa... Herra ei tosiaan kiellä suuria ajattelemasta, kun pöljyyksiä perustellaan.

1.10.2012 20.56  Vähäkylän Ville

Kyllä nyt tuli kokoomukselta kova kommentti. Hyvä, että sanovat mitä mieltä ovat. Palkka pois ensimmäiseltä sairauspäivältä ja 80 prosenttia jatkossa.
Sairaat töihin, tätäkö kokoomus haluaa.

1.10.2012 21.43  Lööppi

Katinhännän Kostalla menee ajantaju sukkelasti sekaisin. Op-Pohjola ilmoitti jo monta viikkoa sitten aloittavansa yt -neuvottelut. Pankkiveropuheiden jälkeen Op kiirehti kertomaan häipyvänsä Ruotsiin elintasopakolaiseksi. Pääomalle ei ole tärkeää tuottaa voittoa vaan suurvoittoa. Mummokin on myynnissä, jos niikseen tulee.

1.10.2012 21.46  Tallettaja

Tätä se on kokoomuksen ihannoima kansainvälinen kapitalismi. Rahavallan puolesta.
Vaaleissa tarvitaan uusi todellinen jytky: kokoomus pienpuolueeksi.

1.10.2012 22.03  Keskustan ääni erämaasta

Pankkivero kuuluu kokoomusjohtoisen hallituksen ohjelmaan. Siihen ei tietenkään olla menossa yksin kuin aikanaan Karjalan valtaukseen. Kyllä meidän Reeni tietää.

1.10.2012 22.37  Kepuun kyllästynyt

Tuota keskustaa ihmettelen. Oma mies EU:n talouskomisaari ja sitten ollaan mukamas oppositiossa.

2.10.2012 12.04  Mooses

Olihan aikanaan Lipponenkin mies niin oikealta kuin olla voi, vaikka oli sdp:n mandaatilla. (silloin Suomella menikin hyvin)

3.10.2012 14.41  Karhusuon Kalle

Globaalille markkinataloudelle ei minkään maan hallitukset voi yhtään mitään. Vaikka pääministeriksi tulisi itse "herra kaikkeavastustan" Soini, apupuolueiksi vasurit, sdp ja vihreät kera rkp:n, niin tahti ei muuttuisi mihinkään. On se nään herra herrallakin.

3.10.2012 16.13  Lööppi

Markkinatalouden edessä ei pidä olla rähmällään, kuten Kokoomus usein vaatii. Kaikki lainsäädännön suomat keinot suitsimiseen on käytettävä. Sama pätee paikallisesti. Ei kuntaa saa pompottaa joku häikäilemätön ja omaa etuaan tavoitteleva juppi.

3.10.2012 16.47  Omahaaran Olli

Lööpille tiedoksi: Pääomilla ei ole kotimaata. Se tuppaa siirtymään yhtä liukkaasti yli valtiorajojen kuin ulkomaalaiset, halvemmat tomaatit ostoskoriisi.

3.10.2012 20.50  Kansalainen

Naurettaavaa on vain kepun jakunkääntö. KepuOlli on EU;n talouskomissaari. Seuraavaksi sinne menee hammastahmamainos Tuppi. Ja nauru jatkuu.
EU tarvitsisi vahvan johtajan. Martti Ahtisaari?

3.10.2012 21.07  Entinen kokoomuksen äänestäjä

Presidentiksi äänestettiin Sauli Niinistö. Missä tuloksia.

3.10.2012 21.06  Sauliin pettynyt

Ei riitä, että Jenni on hurmaava!
Sairaille sakkomaksu työelämässä?!

6.10.2012 19.53  Hämmästynyt

Eikö valtuustoon pyrkiville ole mitään ikärajaa. Alaraja on, pitää olla 18 vuotta täyttänyt.
Monissa firmoissa on päätetty yläikärajoista. Kunnissa vaan huru-ukot voivat päättää nuorten asioista.

8.10.2012 21.40  mummo ja sen mies

Mää ihmettelen että täälä säkylässäkin on amerikanmeininki. Joku ehdokas ajelee ympäri kylää autollaan ja ovissa numero.

8.10.2012 21.57  Erityisopettaja

Samaa mieltä ja kunta maksaa kilometrikorvaukset. Kokoomusehdokas vois ottaa tarrat pois ainakin työaikana, jolloin ajoista maksetaan kilometrikorvaus.

9.10.2012 9.53  ittöysedaM

Voi pyhä sylvi tätä kateuden ja katkeruuden määrää näillä sivustoilla. Kerrankin, kun joku repäisee tai uskaltaa tehdä asioita muullakin tavalla, kuin 70-luvun tyyliin tässä periferiassa on totuttu, alkaa sellainen puniikkien hammastenkiristys tällä foorumilla, ettei pahemmasta väliä.

Huomattavasti suurempana ongelmana pitäisin sitä, että kenenköhän työajalla ja kenen kustantamana esim. näitä sivustoja ylläpidetään? Montako euroa mm. näiden sivustojen ylläpitäjä on tullut Säkylän kunnalle maksamaan, kun kuittaa kokkareilta (yleensä kunnan maksamana) kokous- ym palkkiot ja kunta maksaa vielä sijaisen PALKAN!

Suosittelen näiden sivustojen aktiiviruikuttajille uutta harrastusta: Toverimelontaa Eurajoessa työväenlauluja hoilaten ja eskimokäännöksiä harjoitellen.

9.10.2012 20.22  Juha Nummela,

Näille sivuille voi kirjoittaa kuka tahansa. Maasta tai maailmalta. Joskus tuli viestijä aina Espanjasta saakka.
Ei kommentit ole useinkaan demarien. Usein vallan muualta. Sivustossa saa haukkua meitä demareita punikeiksi ja toivottaa soutelemaan saastuneeseen Eurajokeen. Euralaisiakin saa haukkua.
Säkylän demarit haluavat pitää auki vapaata keskustelupalstaa.
Tottakai tälläisten sivujen ylläpitäminen maksaa.
Sivujen ylläpidon maksaa/kustantaa Säkylän Sosialidemokraatit ry. Oikeuskelpoinen virallinen yhdistys.
Meillä sivut toimii vuodesta toiseen. Kilpailevilla porukoilla vain vaalien alla. Toki hyvä, että edes silloin.

Jos haluat lisätietoja soita tai kirjoita.
Juha Nummela,Säkylän Sosialidemokraatit ry:n puheenjohtaja.
0505955131
juha.nummela@dnainternet.net

9.10.2012 20.32  admin

Näillä sivuilla voi mielipiteitään esittää niin punikki kuin kameleontin tapaan nimimerkkiään vaihtava kokoomusänkyräkin (edellä). Ylläpitäjää saa myös vapaasti parjata. Jää lukijan arvioitavaksi, milloin asiallisuuden raja rikkoutuu.

11.10.2012 22.38  Äänestäjä

Kokoomuksen johtaja Katalainen ja Virkkunen ajaa kovasti kuntaliitoksia. Mitä mieltä paikalliset oikein ovat. Tai entä Persut?

12.10.2012 14.03  Arveluttavaa

Saako kunnan työntekijä (opettaja) tehdä näkyvää vaalityötä työaikana? Erään koulun pihalla seisoo auto jossa isot vaaliteippaukset ovissa. Seuraavaksi kai laitetaan oppilaiden mukana koteihin omia vaalimainoksia.

12.10.2012 16.11  Kysyn vaan

Perinteisesti koulut on pidetty politiikan ulkopuolella. Kuka tästä vastaa, rehtoriko ?

12.10.2012 16.23  Böö

Kiristääkö pipo?

12.10.2012 17.51  mainos

Eiköhän jokainen saa pitää autossaan mitä haluaa.

12.10.2012 18.04  Työnantajan velvollisuus panna asiat järjestykseen.

Minusta rehtorin vastuulla. Häpeällistä vaalityötä koulun pihalla opettajan toimesta.
Opettajan ja vielä kiertävän auto on liimattu kokoomustunnuksin. On joku kiertävä erityisasioita oleva opettaja. On tuokin tapa tehdä politiikkaa.

12.10.2012 18.16  Juha Nummela

Esimiehet vastuuseen. Miten kouluissa voi puoluepolitikoida.
Olisi se hassua, että opettajat tulisivat kouluun autojensa ovissa puoluepoliittiset tunnukset.
Näin täällä säkylässä kokoomusopettaja lapsia kasvattaa.

12.10.2012 23.46  4

Kerrankin joku keksii jotain uutta ja erilaista. Ja eikun demari vinkuu...

13.10.2012 11.31  Jaska

Kokoomuksen vaalislogan kuuluu:
Suomi-uudistus.
Se on salasana, joka tarkoittaa kuntaliitoksia

13.10.2012 12.08  Roker

Kyllä nyt demarit alkaa ihmetellä virkamiesten politiikkatouhuja, kun Kari ei enää ole ehdokkaana. Mitä hassua Nummela näkee siinä, jos jollain olisi autonsa ikkunassa "Äänestä demaria" -tarra? No, melko huvittavaa se olisi, mutta ehkä positiivisella tavalla. Taas tässä ollaan sosialismin ja venäläisen kateuden perusperiaatteiden juurella: toisella on jotain, mitä itsellä ei ole tai toinen keksii jotain uutta. Demari käyttää energiaansa siihen ettei toisella olisi. Ehkä voisi enemmän miettiä sitä, että miten itse saisi jotain tai yrittää keksiä jotain vastaavaa. Kopiointikin on sallittua: Pekka, tarrat Volvon kylkeen ja parkkiin koulun pihalle!
Uskaltaako demarikoulunjohtaja kieltää kokoomusauton pysäköimisen koulunsa pihalle? Toivottavasti, se olisi hieno juttu. Tässä linkki valmiiksi: http://www.iltalehti.fi/uutisvihje/
Olitko Kari pitämässä koulun kerhoa HK-areenalla? Muista, koulukerhot on oppilaille maksuttomia.

13.10.2012 13.37  Njet

Kieltoja kieltoja kieltoja. Näin kotikuntaa "rakentavat" kunnon sosialistit. Tupakkakielto, limuautomaattikielto, autolla ajokielto...
Tässä vissiin sivustojen ylläpitäjän ja hänen aateveljien viime vuosien suurimmat saavutukset, kun ei muut puolueet anna enää jakaa rahaa holtittomasti.

13.10.2012 20.03  Tarkkailija

Mennäänpä olennaiseen. Suomi-uudistus tarkoittaa pakollista kuntauudistusta. Kokoomus ajaa väkisin Säkylää ilman ehtoja osaksi Euraa. Tästä on kysymys.
Joku paikallinen voi täällä olla vastaan, mutta jokaisen äänen kokoomukselle Katajainen ja Virkkunen laskevat voitokseen.

13.10.2012 20.04  Jukka

Tämä herra "Njet" haluaa siis suurempaa vapautta mitä meillä nyt on. Kuinka pitkälle mennään että hän olisi tyytyväinen. Riittääkö ketun vapaus kanatarhassa.

13.10.2012 20.48  Pekka

Eikö tupakkikielto ole ihan hyvä asia. Ehdokas saa mainostaa itseään, mutta ei työaikana, Tästä kai on kysymys.

13.10.2012 23.50  4

Onko autolla työaika? Ai niin, kai demarin autolla on. Siksi asiaa on niin vaikea hyväksyä. Tästä asiasta jauhaminen varsinkin tämän adminin palstalla kusee jatkossa vahvasti demarien omaan nilkkaan. Entisten demariehdokkaiden työajoista puhumiseen ei kannata yllyttää. Oliskohan Kari hyvä ottaa aika nopeasti uusia avauksia semmoisille linjoille, joista voisi syntyä aitoa ehkä jopa rakentavaa keskustelua. Jos Säkylän demareilla ei sellaisia ole niin kysykää apuja Eurasta, niin kuin ennenkin. Nyt tämä on tätä demari vinkuu ja valittaa meininkiä...

14.10.2012 0.06  Keskustan Kalle

Uuden rakentavan keskustelunavauksen voi tehdä kuka tahansa.

14.10.2012 0.25  Palkkatyöläinen

EI kokoomuksen ajamaa SAIRAUSSAKKOA

14.10.2012 0.26  Palkkatyöläinen

EI kokoomuksen ajamaa SAIRAUSSAKKOA

14.10.2012 0.38  Yhdistäjä

Vasemmistopuolueet ovat Säkyläässä ihan turhaan kaksilla listoilla. Yhdessä tulos olisi parempi

14.10.2012 0.44  Ympäristödemari

Olen tässä ihmetellyt miksi Matti Lahtinen haluaisi hajoittaa pyhäjärviseudun ympäristötoimiston. Onko syy jätepuhdistamossa, jota saisi ei vissiin valvoa?
Meillä on nyt hieno toimisto kun se on kuntajohtajien ja poliitikkojen näppien ulottomissa.

14.10.2012 2.06  Kuntajytky

Keskusta tulee kärsimään kirvelevän vaalitappion. Persut vie äänet. Miljonääripuheenjohtaja ei vetoa kansan syviin riveihin.
Demarit nousee suurimmaksi kuntapuolueeksi.
Kokoomuksen aika alkaa olla ohi.

14.10.2012 10.45  Hohhoijaa

Eihän tätä ketjua voi lukea muuta kuin huvittuneena :D Demareilla ei ole muuta tekemistä, kuin keksiä valittamista kokoomuslaisista. Mutta jos itsellä ei ole mitään hyvää sanottavaa omasta toiminnasta, niin sitten on pakko keksiä jotain huonoa toisista. Melko säälittävä tapa tehdä politiikkaa.. Mutta suotakoon se demareille, kukin tyylillään.
Yksikin rehtori on käyttänyt sekä työaikaansa että valtuustossa istumaansa aikaa päivittämällä mm. näitä sivuja veronmaksajien rahoilla, mutta se on ilmeisesti eri asia? Mitä tulee vaaliautoon, niin onko siinä Kokoomuksen tarra? Numero ei kaiketikaan vielä ole puoluepoliittinen tunnus.. Taitaa demareita vaan ottaa päähän, kun eivät saaneet kyseistä ehdokasta omalle listalleen! Kateutta, mitä muutakaan? Ja veikkaanpa, että suurin osa demariehdokkaistakin puhuu politiikkaa ja tekee sitä kautta vaalityötä myös työajallaan.
Ja mitä tulee Suomiuudistukseen, lienee jokaisen syytä vähän muistella taaksepäin. Mihin puolueeseen kuului aktiivisimmat Pro-liikkeen edustajat? Turha on siis edelleenkään alkaa väittämään, että kokoomuslaiset ajaisivat Säkylää ehdoitta osaksi Euraa. Kannattaisi haastatella paikallisia kokoomusehdokkaita tässä asiassa, jotta saisi oikeaa tietoa heidän näkemyksistään asian suhteen. Demareilla on ilmeisesti muistikatkoja ja haluavat perusteettomasti ottaa itselleen kunnian säkyläisten parhaaksi koituneesta kuntaliitoksen kariutumisesta.
Säkylää kehitetään yhteistyössä. Toisille se on näköjään vaikeampaa kuin toisille.

14.10.2012 14.41  Seliseli ja voevoe

Myös sossuilla on kova hätä muuttaa musta valkoiseksi ja yrittää kahmia gloriaa taannoisesta Eura-liitoksen kaatumisesta. Alla muistin virkistämiseksi ne demareiden nimet, jotka ajoivat liitosta ja äänestivät sen puolesta:

Jarmo Alho
Kari MAdekivi
Juha Nummela
Irmeli Henriksson
Tuula Erkkilä
Pekka Rautiainen
Risto Palmula

Eli KAIKKI VALTUUTETUT!

14.10.2012 14.38  oho

Ja jotka äänestivät myös sen kaatamisen puolesta.

14.10.2012 15.48  SS ja vv

Hakattuaan ylimielisesti päätään seinään muutaman vuoden ajan. Eiköhän se ollut Euran Lahtinen, joka hankkeen kaatoi.

14.10.2012 17.30  hups

On se kova luu se Lahtinen päättää jo säkylänkin asiat.

14.10.2012 17.47  K.S.

Lahtinen vesitti Säkylän hyväksymän sopimuksen, jonka takana olivat kaikki säkyläläiset puolueet. Eela ja Nummela olivat vetureina ja muut hyväksyivät tehdyt ratkaisut.

14.10.2012 21.18  Saako ladaan kitkat?

K.S:n muisti pätkii TOD. PAHASTI! Mutta eipä ole ensimmäinen kerta, kun demari toteaa saappaasen kurkatessaan, että paska valuu alaspäin. Onnea vaaleihin ladakuskit...

14.10.2012 22.33  § §

Mautonta keskustelua. Puoluekannasta riippumatta.

Olen pettynyt keskustelun tasoon.

14.10.2012 23.15  4

Samaa mieltä kuin § §.
Kuten Nummela sanoo, demarisivut toimii todellakin vuodesta toiseen. Voimme tutustua demariehdokkaisiin sivujen pääpalkeista kohdasta kunnallisvaalit. Ai, mutta se olikin viime vaalit 2008. No, vaaliohjelma Reilu Säkylä lupaa että demarit kehittää edelleen Euran urheilukeskusta ja tarjota jäähallipalveluja Paneliassa. Etusivulla taas kerrotaan, että ajankohtaista on suojautumisohjeet ukkosella ja se, miten suojautua punkeilta. Pari viikkoa ennen vaaleja nämä ovat niitä ajankohtaisimpia asioita, näin lokakuulla. Tosin kun klikkaat punkki-linkkiä, voit kokea yllätyksen, kuten jo pidemmän aikaa. Ilmeisesti kyseessä on joku adminin harrastama musiikinlatauspalvelu. Ajankohtaista -sivu kehottaa vielä kaikkia demareita ja muita sivuillakävijöitä suunnittelemaan omia kuntaliitoksia. Ilmeisesti tämä liittyy tämänkertaiseen vaaliohjelmaan.
Säkylällä menee ilmeisesti aika hyvin, kun ei parempia vaaliteemoja löydy.
Pitäisikö laittaa oppilaat avustajalle ja päivittää sivut?

15.10.2012 16.59  Lööppi

Ainakin minun selaimellani näkyy otsikko Kunnallisvaalit 2012

15.10.2012 17.45  4

Jees. Kari päivitti aamulla. Hyvä tietää punkeista johdatteleekin nyt näppärästi demarien omalle sivulle...

15.10.2012 21.23  admin

Kiitos valppaalle lukijalle "4". Joku on tosiaan kaapannut punkit.net -sivuston (kokeile googlettaa). Nyt linkitys löytää uuden sivun aiheesta.
Tutustuisin mielelläni Sinun ylläpitämääsi sivustoon. Saisin ehkä sieltä arvokasta oppia.

Lööppi on ollut tarkkana ja havainnut uudet sisältöpalkit. Vanhat ovat myös tallella.

16.10.2012 17.46  Tilastonikkari

Sairaanhoitopiiri rakentaisi Säkylään kehitysvammaisille asuntolan, joka toisi myös kymmenkunta työpaikkaa, mutta kepu panee vastaan. Miksi ihmeessä?
Onneksi on edessä vaalit. Mielenkiintoista nähdä montako ääntä säkylän nykyisen perusturvalautakunnan ja kepun kunnallisjärjestön johtaja saa ääniä. Viime vaaleissa 7. (kirjoitusvirheiden varmentajaksi seitsemän).

16.10.2012 18.08  Ollaanko 2010-luvulla

Alasatakunnassa oli tänaan keskiaukean jutut tästä Säkylää hiertävästä kehitysvamma-asuntolasta.
Kuinka kepu voi panna vastaan tälläistä hanketta. Lukekaa jutut!

16.10.2012 18.15  Entinen kokoomuksen äänestäjä

Aamulla kokoomuksen edustaja kannatti radiotentissä kovasti kuntaliitoksia, eli Säkylän liittymistä Euraan!
Muiden puolueiden edustajat olivat vastaan.

17.10.2012 9.47  Sossut pelkää astua esiin.

Tiedoksi edelliselle:
Eniten lähetyksessä Eura-liitosta vastusti Kokoomuksen Heikkilä, jos satuit lähetyksen kuuntelemaan. Missä muuten viipyy demariministerin takana oleva SoTe-uudistus, joka pitäisi esitellä ennen kuntavaaleja? Onko pupu pöksyssä (tai siis hameen alla) ja populismi valloillaan höttöpuolueessa?

17.10.2012 19.51  Turkulainen Säkylästä

Tämä kepulaisten ja muutaman kokoomus-änkyrän kehitysvamma-asuntolan vastustaminen on todella huonoa imago-markkinointia Säkylältä!

17.10.2012 21.11  Yksi pois sadasta Säkylästä.

Samaa mieltä. kuinka tälläinen on mahdollista.Hävetkää.

17.10.2012 21.19  Kepuun kyllästynyt

Kepu ansaitsee vaaleissa oikein, kunnon läksytyksen.

17.10.2012 21.32  Mitä ihmettä ?

Mitä se Heikkilä oli itsensä tenttiin tunkenut ? Siellä piti olla Muurisen. Ei kai yhdeltä puolueelta kahta edustajaa päästetty ääneen ?

18.10.2012 1.01  Kuuntelija

Kyllä toimittajat ääneen päästivät.

18.10.2012 5.59  ???

Kertoo jotain kokoomuksen tilasta.

18.10.2012 11.33  Jo on aikoihin eletty

Pitääkö paikkansa, että BLOGISTI mainostaa koulunsa pihalla kokoomuksen ehdokasta Mazda KUUTOSELLA?

18.10.2012 19.46  Seuraaja

Oi voi sentään...

18.10.2012 22.07  VÄÄRÄÄ UUTISOINTIA JÄLLEEN

JÄLLEEN TÄHÄN MEDIAAN PITÄÄ SUHTAUTUA KRIITTISESTI. UUTINEN:

Erkkilä kuuluu siihen vähemmistöön, joka kannatti kunnanhallituksen puoltavaa lausuntoa asuntolan rakentamiseksi Säkylään.

KUNNANHALLITUKSESSA ÄÄNESTETTIIN PÖYDÄLLE PANOSTA LISÄSELVITYSTEN VUOKSI. EI PUOLLETAANKO VAI VASTUSTETAANKO LAUSUNTOA. LÄHDEKRITIIKKI SIIS KANNATTAA MADEKIVEN KIRJOITUKSISSA. VAI OLIKO TODELLA ERKKILÄN OMA?

KIRJOITTELUT ASIASSA OVAT OSOITTANEET, ETTÄ TIETOA ASIASTA EI TODELLAKAAN OLE OLLUT RIITTÄVÄSTI. ALASATAKUNNAN MONIPUOLINEN KÄSITTELY OLI HYVÄ. TOISTA KUIN NÄILLÄ SIVUILLA:

19.10.2012 9.12  Kysymys

Ihan asiallisesti, saisiko tietoa paljonko maksaa yhden kehitysvammaisen hoito vuositasolla? Maksaako sen vammaisen kotikunta vai sairaanhoitopiiri? Juha Nummela osaa vastata tähän.

19.10.2012 13.23  Vammaisten puolesta

Samat urpot, jotka olivat liittämässä Säkylää Euraan, haluavat, että rakennetaan vammaisten asuntola tarvetta selvittämättä tai olla ottamatta selvää, keitä siihen tulee asumaan? Mm. Nämä asiat kannattaisi selvittää ennen, kuin asiasta voidaan päättää. On oksettavaa politikoida vammaisten asialla ja syyllistää asiasta vastuunsa kantavia kuntapäättäjiä. Populismin tie on lyhyt. Tiedoksi Muuriselle ja Nummelalle.

19.10.2012 13.30  Mielipide

Pankaas nyt demarit ja kokoomuksen vasenlaita
liikkeelle uusi nimilista, että vanhusten asuntolan rakentaminen käynnistyisi pikimiten. Siihen saa kohta 200 allekirjoittajaa, kun lähettää kunnan henkilökunnalle sähköpostia, että allekirjoittakaa.
Niinhän se meni vammaisten asuntolan kohdalla.
Osoitteet lienee tallella.
Sopii vaaliohjelmiinne. Mutta Aran rahoitukseen
niillä adresseilla ei ole mitään vaikutusta. Sen sijaan asunnon tarpeilla on. Listojen kanssa ollaan jo vaalimainonnakin kanssa äärirajoilla.

19.10.2012 15.24  Juha Nummela

Minulle osoitettiin kysymys. Satakunnan sairaanhoitopiirin palveluhinnasto löytyy helposti netistä. Googleta: Satakunnan sairaanhoitopiiri palveluhinnasto ja kas siinä se on.
Sosiaalipalvelujen osalta hinnasto alkaa sivulta 42.
Maksaja on tietenkin kotikunta.
Vastaan myös mielelläni mahdollisiin kysymyksiin.
Minut tavoittaa numerosta 050 5955131

19.10.2012 17.48  Juha Nummela

Säkylän demareilla ei ole mitään tekemistä tämän asuntolaa puoltavan adressin alullullepanon kanssa.
Selvää selkeämpi on, että demarit puoltavat hanketta.
On pöyristyttävää, että kehitysvammaisia vastaan nostetaan nyt vanhusten palvelut.

19.10.2012 18.14  Bööä

Onko kh:n pj tehtäviensä tasalla, kun täällä näin avoimesti ihmettelee sitä, että vanhuksetkin tarvitsevat tuetun asumisen yksikön... Hehee

19.10.2012 18.36  Lööppi

Erkkilä aivan oikeassa. Vähemmistöön kunnanhallituksessa jääneet kannattivat kh:n puoltavaa lausunto. Se vaan on tosiasia. Oikeisto (pl Muurinen) peiteltyä vastustusta käyttäen saivat asian käsittelyn keskeytettyä. Tämä tosiasia pitää vaan nyt tunnustaa.

19.10.2012 18.51  Juha Nummela

Kirjoittajalle 19.10.2012 18:14 Bööä: ota yhteyttä soita 050 5955131.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja vastaa.

19.10.2012 20.43  Huolestunut äiti

Facebookissa on julkinen kutsu Katismaan saaren terassikirppikselle, joka järjestetään päivää ennen vaalipäivää eli 27.10. Säkylän srk:n työntekijä on värvännyt makkaranmyyntiin kokoomuksen naisehdokkaita. Tilaisuuden tuotto menee kutsun mukaan Säkylän Seurakunnan ja Säkylän kunnan rahoittaman Pesue-hankkeen hyväksi. Leader-rahoitustakin saanut Pesue-hanke pitäisi ymmärtääkseni olla poliittisesti sitoutumatonta toimintaa. Mitä tästäkin tapahtumasta pitäisi ajatella? Vähintäänkin arveluttavaa.

19.10.2012 21.01  Tyytyväinen isä

Pitäisikö kirppis järjestää eenokin viereisellä hiekkamontulla ja tarkistaa jokaisen alueelle pyrkivän poliittiset taustat ja sidonnaisuudet?
Eikös muuten katismaan saaren yrittäjä ole ehdolla sdp:n listalla.
Äkkiä adressi vetämään moisen likaisen pelin estämiseksi. Huolestunut äiti voisi ottaa asian hoitaakseen.

19.10.2012 22.09  Huolestuneelle äidille

Joo, saman asian pistin merkille naamakirjassa. Keskustelujanassa mainitaan makkaranpaistoon aikovan Anttila, Antikainen, Kuula ja Muurinen. Vain äänestysnumerot puuttuivat :-) Onkohan Pesuehankkeen puuhanainen kysellyt muiden puolueiden ehdokkailta halukkuutta osallistua, vai mistä moinen. (Sata) syytä olisi ollut...

20.10.2012 0.03  Pesue- vai pesuhanke

Kokoomuksen ehdokas Seija Muurinen oli puhujana kunnan kustantamassa tilaisuudessa Säkylä-hallilla juuri ennen eduskuntavaaleja. Muita ehdokkaita ei kutsuttu. Näin toimii "kyky-puolue" Kokoomus. Tarkoitus pyhittää keinot on puolueen periaate.

20.10.2012 8.35  Jarmo Alho

Katismaan terassikirppiksen idea on lähtöisin tyttäreltäni.
Omasta ehdotuksestani kirppiksen tuotto
menee pesuehankkeelle.

mitään poliittista kytkentää tilaisuudessa ei ole ( enkä sellaista hyväksyisikään)

Tämän palstan keskustelijat voisivat katsoa jo pikkuhiljaa peiliin ja lopettaa kaiken mahdollisen politisointi.

Pesuehanketta olen tukenut ennenkin ja tuen tulevaisuudessakin riippumatta kuka tai ketkä ovat siellä puuhanaisia tai miehiä.

jätetään edes lapset tämän keskustelun ulkopuolelle.

Terveisin

Jarmo alho
Yrittäjä

20.10.2012 10.28  yks

Valistunut äänestäjä erottaa ne, jotka heräävät henkiin vasta vaaliviikoilla. Monet ehdolla olevat puuhastelevat kaikenlaista vuodesta toiseen.

20.10.2012 18.52  Kokoomusnaisten kannattaja

Onk totta että rääväsuu Kokoomus poliitikko (mies) haukkuu v...tyyliin puolueemme ehdokkaita jotka ovat uskaltaneet allekirjoittamaan kehitysvammasten talon adressin ?

20.10.2012 18.43  Seuraaja

Säkylässä ei ymmärretä kehitysvammaisista yhtään mitään. Valtuuston puheenjohtajakin kirjoittaa, että kehitysvamma on sairaus. Oi voi tätä sivistystasoa.

20.10.2012 20.07  Demarimies

Hienoa, että kokoomuksen naiset ovat asuntolan takana. Yhteistyötä. Missä luuraavat kepunaiset?

20.10.2012 23.32  Kehitysvammaisen sukulainen

On se ihmeellistä, että säkyläläisten kehitysvammaisten vanhempien huoli ei näytä joitakin lainkaan liikuttavan. Onko se uusi sosiaalijohtajakin ihan tunteeton ihminen. Hänen edeltäjänsä sai aikaan, että tätä taloa nyt haluttaisiin rakentaa Säkylään. Luuleeko Käri ja kumppanit, että olemme ihan tyhmiä. Juuri nämä asiat ovat sitä kunnallispolitiikkaa.

21.10.2012 0.26  Vammaisen äiti

Sosiaalijiohtaja on nykyisin perusturvajohtaja, joka hoitaa kunnassa myös hallintojohtajan tehtävät. Melkoinen supervirkamies ja porilainen,
Asuntola on kai Anja Jokitulpon idea.Hänen nimensä on ainakin adressissa, Arvokas nimi.
Meillä huudetaan, että säkyläläisten tulee päättää. Virkamiespäätöksiä tekee kuitenkin porilainen.
Taisi olla peräti tyhmää yhdistää perusturvajohtajan ja hallintojohtajan virat,
Taitaisi olla viisasta perua koko päätös ja vähän äkkiä. Ainakin Nummela tuntui torilla olevan samaa mieltä.

21.10.2012 0.44  Uusi jytky

Viime eduskuntavaaleissa huhtikuussa 2011 Demarit olivat suurin puolue äänia 620. Perussuomalaisilla äänia heti kakkosena 566. Kolmanneksi tuli kokoomus 538 ääntä. Neljänneksi kepu 529 ääntä.
Vasemmisto 224 ääntä. Vihreät 89 ääntä.
Jos nyt kuntavaaleissa numerot ovat samaa luokkaa tulee suuri kumous.
SDP, Perussuomalaiset ja Vasemmisto ottaisi komian enemmistön.

21.10.2012 5.50  Vastaa ken pystyy

Onko persuista Säkylässä vastuulliseksi ryhmäksi ? Saattaa ollakin. Keneltä nuo äänet menee ? Otetaanko hallitukseen, jos valtuutettuja saavat ?

21.10.2012 9.59  Vammaisen äidille

Säkylän kunnan nykyinen virkamiesjohto tekee erinomaista työtä. Ja mikä tärkeää suuntaavat toimensa tulevaisuuteen ei menneisyyteen. Säkylässä kunnanjohtaja on tullut Mynämäeltä, sivistysjohtaja on raumalainen, perusturvajohtaja/hallintojohtaja on porilainen, tekninen johtaja ja ympäristöjohtaja ovat syntyperäisiä säkyläläisiä.
Kaikki tehtäviinsä koulutettuja, Perusturvajohtaja on yhteiskuntatieteiden maisteri ja alkuvuodesta myös hallintotieteiden maisteri. Hänellä on pitkä työura Satakunnan keskussairaalassa ja tuntemus myös Säkylän ja Köyliön kuntayhtymän toiminnasta.
Viranhaltijoiden kotipaikkakunnalla ei ole viranhoitoon vaikutusta.
Johtoryhmän menestyksekkäästä toiminnasta osoituksena on kunnan positiivinen kehitys. Kiitos kuuluu koko kunnan henkilökunnalle. Nummelan toripuheet voi jättää omaan arvoonsa, niille ei löydy perusteita. Turhaa, aivan turhaa on kuvitella, että luottamushenkilö, on hän sitten kunnanhallituksen puheenjohtaja tai joku muu, voi painostaa virkavastuulla olevaa virkamiestä. Toivon myös, että vammaisen äiti
ottaisi selvää, mitä tarkoittaa poliittinen vastuu, joka on luottamushenkilöllä, ja
mitä tarkoittaa virkavastuu, joka taasen on virkamiehellä.

21.10.2012 13.47  Kyläkouluja kaipaava

Tässä blogissa kirjoitetaan niin nätisti Kokoomuksen kyläkouluja puolustaneista ehdokkaista. Kaikki eivät kuitenkaan näin ajattele, mikäli on uskominen kuluneella viikolla Satakunnan Kansan välissä tulleeseen Satakunnan kokoomuksen Karhunkämmen- vaalilehteen. Säkyläläisistä ehdokkaista siinä on haastateltu Päivi Antikaista, joka toteaa, että "kouluverkon supistaminen osoittautui hyväksi toimenpiteeksi". Säkyläläiset lapsiperheet varmasti ovat toista mieltä, niin ahdasta jäljellä jääneissä kouluissa on.

21.10.2012 16.46  Päivi Antikainen

Vastaus Kyläkouluja kaipaavalle: Lehtihaastattelussa oli ikävä asiavirhe, joka antoi väärän kuvan kannastani kyläkoulujen lakkauttamiseen. Haastattelussa kysyttiin kunnassa tehtyjä toimenpiteitä talouden tasapainottamiseksi. Luettelin useita toimenpiteitä yleisesti, joita on tehty. Mainitsin myös kouluverkon supistamisen, mutta en missään vaiheessa sanonut sen olleen hyvä ratkaisu. Vastustin silloin alakoulujen lakkauttamista ja samalla linjalla olen edelleenkin. Oikaisuni juttuun voit käydä lukemassa osoitteesta http://sakylan.kokoomus.net/ Nettisivuilta löytyy myös yhteystietoni, mikäli haluat keskustella asiasta tarkemmin.

21.10.2012 17.52  Läksy

Voisiko Arvon Säkylän Kokoomuksen puheenjohtaja aukaista hieman, ( tyhmälle äänestäjälle) että miten Karhusuon koulun lakkauttaminen on kunnan taloutta tasapainoittanut? Lukuja, please! Edustathan kuitenkin poliittista ryhmää, joka suurimmaksi osaksi oli lakkauttamisen takana.

21.10.2012 20.05  Toisin sanoen

Ei siis ole kokoomuksen vaalilehtiin uskominen...

21.10.2012 20.45  Päivi Antikainen

Nimimerkille Läksy: Kuten jo edellä kirjoitin, niin oikaisuni kirjoitukseen voi käydä lukemassa yhdistyksemme nettisivuilta. En ole ollut valtuustossa tekemässä päätöstä koulujen lakkauttamisesta. Onnistuneesti tai ei, niin käsittääkseni nämä päätökset on kuitenkin tehty talouden tasapainottamiseksi? Lukuja kannattaa kysyä niiltä, jotka ovat lakkauttamista kannattaneet, niitä tietoja kaipaisin itsekin! Mielestäni aika selkeästi sanoin jo edellisessä tekstissäni, että olen lakkauttamista vastustanut, enkä siis nähnyt lakkauttamisen hyötyjä sen enempää kunnan taloudelle kuin lapsillekaan. Ryhmästämme löytyy myös monia muita, jotka vastustivat koulujen lakkauttamista. Jos haluaa tietoa Säkylän Kokoomuksen ehdokkaista, niin kannattaa lukea omaa vaaliesitettämme sekä nettisivujamme. Kaikkiin ehdokkaisiin saa myös ottaa halutessaan yhteyttä.

22.10.2012 13.11  Kokoomus kusettaa äänestäjää

Kokoomuksen Karhunkämmen lehti viime marraskuulta esittää Satakuntaan neljää kuntaa. Seija Muurinen on useasti toitottanut puoltavansa kuntaliitoksia kaikkiin mahdollisiin suuntiin.

Kokoomus kuvittelee pystyvänsä jälleen kerran ratsastamaan kaksilla rattailla yhtä aikaa. Valtakunnan tasolla Kokoomus tulee ajamaan kuntaliitokset läpi vaikka taloudellisella pakolla. Zyskowic antoi neuvonsa, että kunnissa voidaan olla eri mieltä kuin Kokoomus hallituksessa valtakunnan tasolla.

Tällä mallilla käy kuin Kiikoisissa, jos äänestäjille ei kerrota totuutta. Viime kunnallisvaaleissa Kokoomuksen ehdokkaat vastustivat kuntaliitoksia ja valtuustossa äänestivät sen puolesta. Nyt Kiikoinen liitetään väkipakolla kuntalaisten mielipiteistä välittämättä Sastamalaan.

22.10.2012 17.01  Heidi Muhonen

Onneksi koulutuslautakunnan puheenjohtaja näyttää myös seurailevan näitä keskusteluja. Häneltä varmaan saamme faktaa siitä mitä jäi viivan alle koulujen lakkauttamisesta! Muistin virkistämiseksi varmaan saamme myös sen summan joka oli arvioitu koululakkautuksista saatavan! En kaipaile mitää mittavia sepustuksia, pari lukua riittää !

22.10.2012 20.47  Jarmo Alho

Kunnan talous on kääntynyt parempaan suuntaan.Alijäämät "sulavat" hiljalleen.
Perusopetuksen menokasvu on saatu hallintaan ( pelkkä palkkojen korotus teettää vuosittain noin 3,5 % nousu paineen).
Perusopetuksen menojen kasvu on jäänyt tämän alle viimevuosina.

Ainahan voidaan väittää ettei tehdyt rakenneuudistukset ole vaikuttaneet talouteen millään tavalla.

22.10.2012 20.57  Heidi Muhonen

Niin ,mutta ne euromääräiset summat?? Kaksi lukua?

22.10.2012 21.47  Jarmo Alho

Heidi hyvä tarkkoja lukuja säästöjen suurudesta on vaikea todeta tiedät sen varsin hyvin.

Olisiko ollut parempi että mitään rakenneuudistuksia ei olisi tehty.
Ilman tehtyjä ratkaisuja olisimme jo kriisikuntien joukossa ja odottaisimme mihin kuntaan meidät liitettäisiin.

Toivon että tulevalla vaalikaudella olet mukana päättämässä yhteisistä asioista ja huomaat ettei se aina ole helppoa.
Tunteet ei aina voi olla etusijalla ratkaisuja tehdessä.

Kouluverkkoa karsimassa olleena jouduin käymään jaakobin painia itseni kanssa.Karsinnan kohteena oli myös omien lasteni käymä koulu.

Katsotaan tulevaisuuteen ja luodaan yhdessä Säkylästä kunta jossa voi meidän lapsemme ja lastenlapsemme elää ja voida hyvin myös vuosien päästä.

22.10.2012 22.31  Heidi Muhonen

Hyvä Jarmo! Kun luet tarkkaan mitä kirjoitin aiemmin tuossa blogissa niin huomaat varmasti etten ole väittänyt siinä yhtään mitään! Kysynyt kahta lukua. Sitä mitä säästöksi ennustettiin ja mikä oli lopputuleman! Toivottavasti saan sinulta ne luvut nyt myös tähän, muutkin niitä näyttävät kaipaavan. Niitä on myös minulta kysytty toistuvasti viime viikolla ja näyttää vähintääkin kummalliselta jos niitä ei voi nyt tänne kirjoittaa. Käsittääkseni niissä ei ole mitään salattavaa.

22.10.2012 22.32  Juha Nummela

Heidi Muhoselle: ota yhteyttä kunnan opetus- ja kasvatuspäällikköön. Tai suoraan kunnanjohtajaan. Heiltä saat asiantuntevat vastaukset.

23.10.2012 8.41  Jarmo Alho

Luvuissa ei ole mitään salattavaa.
Tarkkaa lukua säästöistä en tiedä.

Minusta lukuja tärkeämpää on tulevaisuuteen katsominen mikä näyttää valoisalta myös tulevan sivistysosaston kohdalla.

24.10.2012 18.50  admin

Ok, nyt kirjoitellaan omilla nimilla. Jatkakaa vaikka asia vaihtuisikin.

3.11.2012 17.10  Jarmo Alho

Säästöluvut ovat luettavissa koulan esityslistasta. Löytyy netistä www.sakyla.fi


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini