Kiukutteleva pääministeriSunnuntai 3.10.2010 - Kari Muistikatkoksista ja hoksaamisen puutteesta kärsinyt pääministeri Matti Vanhanen on vaihtunut äksyilevään, tuittuilevaan ja ylimieliseen Mari Kiviniemeen. Kansa saa mitä kansa ansaitsee, sanotaan. Mari Kiviniemeä ajetaan jo nyt ponnekkaasti seuraavan hallituksen pääministeriksi. Puoluesihteeri Timo Laaninen on jo ennättänyt kuuluttaa sitä tapahtuneeksi, jos vain vielä kokoomuksen Jyrki Katainen myöntää tappionsa tulevissa eduskuntavaaleissa. Kiviniemellä on kuitenkin vielä tekemistä omiensakin kanssa. Väyrysen, Korhosen ja muiden desanttien puuhastelu jätevesilain viidakossa syö sinnikkäämpääkin johtajatarta. Vaalirahakohut keskustan ympärillä eivät ota laantuakseen. Ei ihme, että hymy on enää korkeintaan teennäinen. Mielipidetiedusteluissa pohjakosketuksia ottava keskusta ei näillä eväillä millään nouse kahden kärkeen. Vain ykkössija voisi tarjota mahdollisuuden jatkaa pääministeripuolueena myös vaalien jälkeen. Siinä Kiviniemen haaste. Kyllä medialle pitäisi olla muutakin sanottavaa kuin "en kommentoi" tai "minulla ei ole mitään lisättävää tähän". Pääministeripuolueen puheenjohtajalla täytyy olla paitsi tilannetajua myös kykyä kohdata itselleen kiusallisia ongelmia aidosti.
|
|
|
10.10.2010 12.38
Alokas Möttönen
Korkeaoja, Kataja, Hautala... Näitä löytyy, koska koneisto toimii. |
|
10.10.2010 19.05
Jalmari
Entäs Timo Kalli. |
|
11.10.2010 9.49
Kateus vie kalatkin...
Jutta Urpilainen on osoittautunut kiharoihin ja huulipunan värin vaihteluun keskittyväksi asiaosaamiseltaan heppoiseksi hötöksi. Demareitten on nyt käytettävä kaikki keinot, jotta ero fiksuun ja asiosaamiseltaan erinomaiseen Kiviniemeen kaventuisi. |
|
12.10.2010 9.25
emeritus demari
Mollaaminen on tämän saitin ylläpitäjän leipälaji ja luonteenpiirre. |
|
12.10.2010 16.29
Molla-Maija
Ylläpitäjä kyllä ajoittain kalpenee ahkerasti nimimerkkiä vaihtavan "besserwisserin" rinnalla. Ei ole tällä miestä kirjoittaa omalla nimellään. |
|
14.10.2010 2.00
Kerran kolmessa vuorossa
Yövuorossa joskus tulee selailtua näitä sivuja. Ihan jees. |
|
23.10.2010 13.55
Potentiaalinen ääni
Tämän päivän Turunsanomissa Höttö-Jutta kuuluttaa, että se puolue, joka rehellisemmin kertoo, miten Suomen talous oikaistaan, voittaa vaalit. Nonniin sossut. Nyt konstit pöytään mitä pikimiten. |
|
4.11.2010 17.20
Ei ikinä ääntä kokoomukselle
En ole havainnut Mari Kiviniemen erityisesti kiukuttelevan. Mutta minua kiukuttaa. Säkylän kokoomus kuuluu nousevan erinomaisesti toimivaa terveyskeskusta vastaan. Kyse ei ole nyt mistään tekstareista. |
|
6.11.2010 14.20
Kepupappa
Kepu ja sossut ne vaan rakentelee ja remppaa tyhjiä ja tarpeettomia tiloja vanhuksille, jotka eivät niitä tarvitse. |
|
6.11.2010 20.02
Tarkkailija
Voi tätä populismia. Kokoomus on hyväksynyt kaikki päätökset. Kokoomus on todella kuminaamari. |
|
8.11.2010 14.04
P.Önttö
Ensin päätetään että saneerataan. Sitten selvitetään tarve. Juuri samaa hölmöläisten hommaa, kuin mitä kuntaliitoksenkin kanssa oli. Ei järjen häivää koko touhussa. |
|
8.11.2010 15.45
Topi
Uudessa Eurassa näille paikoille olisi ollut heti tarvetta. On se nytkin parempi tarjota paikkoja kuin "ei oota" ja sen jälkeen ohjata asiakkaita markkinavoimille. |
|
8.11.2010 16.23
Vääryyttä ilmassa, veljet ja sisaret
Mitä ihmettä, ei demarit ole koskaan, ei koskaan ottaneet mistään "säätiöistä" puoluetukea ehdokkailleen. Kyllä saisi prh hävetä kun edes kehtaa esittää moisia väitteitä. Meillä demokratiaan ei kuulu salailu ja kähmintä kaiken maailman riihi tai urheilusäätiön varojen kanssa pelailu. Tolkkua uutisointiin! Me Sosiaalidemokraatit emme niele suuttumatta krp asettamia tutkimuksia, olemmehan Suomen rehellisin demokraattinen puolue. Näytetään meidän kaikki puolueen tilit malliksi niin eipä tarvitse muitten kiukutella. |
|
8.11.2010 17.33
Tauski
En kommentoi edellä olevia vaan sanon vaan oman mielipiteeni sote-alueen laajennussuunnitelmista Huittisten suuntaa. Se on syvältä ja siinä ei tavallista kuntalaista ajatella pätkän vertaakaan. Kuka täältä lähtee talviliukkailla lääkäriin Huittisiin tai jopa Vammalaan. Ja entä sitten vanhukset. Hohoijaa jo on aikoihin eletty. |
|
8.11.2010 18.59
Virpi
Parempi joka toinen viikonloppu Huittisiin, kuin joka viikonloppu Euraan keikkalääkäreille. |
|
9.11.2010 15.55
Katja
Eikös se ole tämä Euran herra Lahtinen, jolle ei yhteistyö sovi? Kalli ja Lehtonen katsoo neuvottomina vierestä. Todella jämäkkää ainesta Arkadianmäelle. hehheh |
|
11.11.2010 15.00
Tane
Mistä sitä voi olla niin varma etteikö huittisissakin olisi keikkalääkäreitä tarjolla. Nyt näyttää hyvältä. Mutta kun se on ajankohtaista, saatta olla niin kuin joskus on sanottu, joka kuuseen kurkoittaa se katajaan kapsahtaa. Niin on käynyt ennenkin. |
|
12.11.2010 13.27
Pate
Huittisissa ja Säkylässä lääkäritilanne on hyvä. Eurassa on toisin. |
|
12.11.2010 14.49
Teijo Terve
Eura voikin näinollen hakea apua lääkäripulaansa Rauman suunnalta. |
|
13.11.2010 14.01
?!%
Yksi sitä, toinen tätä. |
|
19.11.2010 18.52
Tarkkailija
Ei Pyhäjärviseudun yhteistyö mihinkään katoa. se on selvää. Se ottaa nyt vain aikansa. Kun Eurassa vaihtuu kunnanjohtaja niin se on uuden alku. |
|
5.12.2010 16.12
Sellunpilaajat uudest Raumast
Pikku-Matista tuleekin Rauman uusi kaupunginjohtaja ja Eurasta merenrantakaupunki! |


Miten sivustojen ylläpitäjä, tai joku muu sosialisti, kommentoi "Höttö-Jutta" Urpilaisen kahdesta Nesteen hallintoneuvoston kokouksesta nostamaa yli 14 000 euron kokouspalkkiota? Hehheh