Meneekö syteen vai soteen ?Perjantai 3.9.2010 - Kari On anteeksiantamatonta, jos Pyhäjärviseutu nyt sössii viimeisen tilaisuutensa. Tällä tarkoitan tietysti Paras -lain velvoitteiden pohjalta kasattavaa sosiaali- ja terveystoimen yhteistoiminta-aluetta, jossa Huittinen, Eura, Köyliö ja Säkylä ovat mukana. Olemme miinotetuilla vesillä, kun arvovaltakiistat ovat syrjäyttämässä varsinaiset asiakysymykset. Tästä on vaikea navigoida ulos, ellei komentosillalla meno muutu. Selvitystyön kuluessa ongelmat alkoivat kulminoitua Euran kunnanjohtaja Matti Lahtiseen. Jääräpäisellä puskemisellaan hän ärsytti kumppaneita, joiden itsehillintää koeteltiin. Samalla mies kuitenkin kohotettiin paljon todellista painoarvoaan merkittävämmäksi toimijaksi. Renki päästettiin isännän hommiin. Viimeistään Säkylän kunnanvaltuuston kokouksen avauspuheenvuorossaan menneenä maanantaina Esko Eela merkkautti itsensä samaan lokikirjaan pöllyttämänsä päsmärin kanssa. Virallisessa kokouksessa tapahtunut julkinen mestaus ei hevillä unohdu, tuli se sitten aiheesta tai ansiotta. Ja roiskeet sinkoilivat kohteesta vähän loitommallekin. On vaikea kuvitella, että jatkossa nämä aristokraatit poseeraisivat rinnan Alasatakunnan etusivulla sote -sovun takuumiehinä. Tilanne on kiusallinen niille, jotka vilpittömästi vielä haluavat yhteistoiminta-alueen syntyvän. Onko niitä ?Uskon, että on. Huittinen on teoillaan vakuuttanut olevansa monien turhien riiuureissujensa jälkeen valmis vakiintumaan. Sitä osoittaa hyvin Loimaa -kortista luopuminen. Suunta on viimein löytynyt. Köyliölle yleensä sopii kaikki liiankin hyvin. Erityisen helppoa luulisi olevan hyväksyä vahvalle Vuorenmaalle läheisen Huittisen pysyminen kimpassa. Eurassa, jos kuntajohtajat vaiennetaan, löydettäneen vastuullisia päättäjiä tehtävä suorittamaan. Eduskuntaan tähtäävät ykköspoliitikot ovat esimerkillään keskeisessä roolissa. Säkylässä on pieni pro -siipi, joka tekee kaikissa oloissa kaikkensa vetääkseen railon perinteisen Pyhäjärviseudun poikki. Enemmistö on kuitenkin varmuudella täysissä sielun voimissa ja pystyy järkeviin päätöksiin. Pallo projektin onnistumisesta on nyt kuntien poliittisella johdolla. Pakoon vastuusta ei nyt yksinkertaisesti pääse. On tekojen aika. Siinä ei virkamiesten vikinä paljon paina, jos tosimiehet tarttuvat ohjaksiin ja lunastavat kansalaisten heihin astettaman toiveen. Itselläni ei näissä kuvioissa ole ollut rakkikoiran virkaa kummoisempaa asemaa. Siinäkin olen kuulemma surkea sanan käyttäjä, arvioi hän, jonka puntissa olen yrittänyt roikkua. Myönnän kernaasti, etten yllä verbaliikassa arvostelijani tasolle. Hänen oma jalkapallovertauksin höystetty kielensä on ainutkertaista, jäljittelemätöntä. Yhdessä asiassa kuitenkin haluan häntä oikaista: puheesi nitistämisestäni ovat vahvasti liioiteltuja. Minkä kirjoitin, sen kirjoitin eikä jatkoa tarvitse erikseen tilata.
|
|
|
3.9.2010 17.07
Paula
:) |
|
4.9.2010 12.15
P.S.
Fiiltävää analyyssiä. |
|
6.9.2010 22.17
Kirkko keskellä kylää
Kiukaisten miehet eivät koskaan hyväksy Huittista mukaan. Harjun miehet Säkylässä ovat yhtäläisiä änkyröitä Euran suuntaan. Ei tästä mitään tuu. |
|
7.9.2010 21.02
analyytikko
Säkylä, Köyliö ja Huittinen = 18299 asukasta + Prikaati. Loimaalla on nykyisin asukkaita alle 17000. |
|
10.9.2010 12.11
H+K+S-E=Hyvää tulee
On Säkylän ja Köyliön onni, ettei Huittinen vetänyt herneitä nenään edellisistä riiuureissuista. Oli niissä sen verran farssin aineksia. |
|
11.9.2010 9.35
Tarkkailija
Eura on nyt ratkaisun edessä. Hyväksyä Huittinen mukaan tai lähteä sitten yhteistyöhön Harjavallan tai Rauman kanssa. |
|
14.9.2010 15.36
Mateensyätti
Kyllä Euralle vielä hätä käteen tulee, kun Lahtisen pluffi paljastuu. Nyt vaan täytyy muiden pitää pää kylmänä, sillä mitä muita (todellisia) vaihtoehtoja Euralla on? |
|
15.9.2010 15.18
Jokeri
Nyt ei pelata sököä vaan hoidetaan kuntalaisten asioita. Päätöksiä tältä pohjalta. |
|
16.9.2010 9.10
Mateensyätti
Kerro toi Euran edustajille. |
|
16.11.2010 18.54
Politiikan seuraaja
Säkylän valtuusto teki oikean päätöksen todetessaan, että pelkkä Eura, Köyliö ja Säkylä yhteistyö nyt riitä, eikä se ole enää vaihtoehto. Huittinen on otettava mukaan. |
|
21.11.2010 16.09
H+K+S
Kun ei hoksottimet riitä, ei kannata tehdä mitään! |
|
25.11.2010 15.42
Huolestunut euralainen
Euran kunnanjohtaja Pikku-Matti ja apulaiskunnanjohtaja Iso-Antti vievät Euraa Rauman suuntaan. Se merkitsee, että Eurasta tulee Rauman kylä. |
|
25.11.2010 18.35
H+K+S
Siinäpä Eura ja Euralaiset saisi tuta, mitä on, kun lähtee isomman kelkkaan. |
|
27.11.2010 21.56
TLH
Säkyläiset menee ojasta allikkoon jos lähtevät Sote-kelkkaa Huittisten kanssa. Kyllä se on niin että suuri Huittinen on niin kallellaan Sastamalan suuntaan ettei Säkylä liittymisen jälkeen ole kuin pieni syrjäkylä jossain huittisten takamailla. |
|
28.11.2010 15.23
Pasi Kuikka on Eura
Syrjäkyläksi Säkylä Eurassakin jäisi. |
|
28.11.2010 17.37
Kyllästynyt
Euran kunnanjohtaja Matti Lahtinen on nyt mitä mieltä milloinkin. |
|
28.11.2010 21.33
Sussu
Ei milloinkaan huittisiin, kahdesta pahasta mieluummin Euraan. Säkylän päättäjistä pitäisi löytyä sen verran kykyä ja tolkkua. |
|
29.11.2010 7.57
Duunari
Ei oo säkylän päättäjät ajan tasalla kun ei odota mitä muut kunnat tekee. Taas on joku paniikki. |
|
30.11.2010 8.12
Ossi Oppositio
Keitäs päättäjiä Säkylässä onkaan? |
|
30.11.2010 15.30
Ruttu
Yksi ja toinen, yksi ja toinen, yksi ja toinen. Ei sit muita olekaan. |
|
30.11.2010 18.42
Tarkkailija
Säkylän päättäjiä ovat kunnanhallitus ja kunnanvaltuusto. Linjaukset on tehty täysin yksimielisesti. Kunnanjohtajaa tietenkään unohtamatta. |
|
1.12.2010 9.20
O.O
Hei haloo. Eura on vasta aloittamassa neuvotteluja. Ei mistään olla vielä sovittu mitään. Voi nimittäin olla, että Eurassa Matin johdolla vain pelataan peliä, jonka tarkoituksena on edelleen E+K+S. |
|
1.12.2010 15.09
Köyliin kolli
Huomatkaahan, että Euran poliitikot laittoivat vielä paremmaksi kuin Matti. Kunnanjohtaja sentään vielä roikotti Pyhäjärviseutua takataskussa. Hallitus sen sijaan käänsi sille takalistonsa. |
|
1.12.2010 16.43
Niityn laidalta
Euralaisena olen murheellinen tästä kaikesta. Miksi kuntien (muidenkin kuin Euran) johtoon on valikoitunut sellaisia pässejä, jotka eivät pysty ajattelemaan omaa egoaan pidemmälle. Kuka kärsii ? Tietenkin kuntalainen. |
|
1.12.2010 16.56
hannes
hyvä päätös euran kunnanhallittukselta.mieluummin rauma,kuin huittinen. |
|
1.12.2010 17.12
Otetaan asioihin porukalla kantaa
Niityn laidalta kirjoitetaan ihan oikein. Ei tule Lahtisen/Jantusen linjalla uutta Suur-Euraa. |
|
1.12.2010 19.18
Pro pässi
Kerätkää adressi |
|
3.12.2010 15.03
Turkkulainen
Ei voi olla totta ! Kyllä te siellä vanhalla kotiseudullani osaatte olla täysii tomppeleita. Sokea Reettakin näkee, mikä olisi parasta. Ei tästä riitelystä tule mitään. |
|
3.12.2010 17.00
P.Orpo-olo
Niin. Onhan Turkukin haluttu kumppani lähialueen yhteistyötä rakennettaessa. ;-) |
|
3.12.2010 17.42
Surkulainen
Ei tule mitään, koska Pikku-Matti haluaa ajaa Säkylän palvelut alas. Kuntaliitos ja kaikki suuremmat yhteistyömallit on Euran toimesta ajettu alas. |
|
3.12.2010 22.15
Seppo Saarinen "kuollut runoilija"
Nimimerkki kuollut runoilija: Olisi todella mielenkiintoista kuulla mitä tämän blogin lukijat ovat mieltä siitä, että kaikesta aluemaantieteellisestä, sosiaaliekonomisesta, heimollisesta, naapuruudesta, työssäkäyntialueesta ynnä muusta seikoista johtuen Eura, Säkylä ,Köyliö muodostavat selkeän yhteistoiminta-alueen, johon Huittinenkin toki sopii elinkeinorakenteensa vuoksi luontevasti. Nyt pitäisi ajatella kuntalaisen ja alueella asuvan ihmisen etua 10-20 vuoden perspektiivillä, eikä mietttiä kuka petti ketä ja miten. Luottamuksen menetys on huono kriteeri tehdä päätöksiä, kun ihmisten subjektiivisista mielipiteistä vedetään johtopäätöksiä sen suhteen mikä on järkevää. Ihmiset vaihtuvat, mutta Tellus jatkaa elämäänsä nmiin kauan kuin se biologisessa mielessä on mahdollista, |
|
4.12.2010 9.01
minimerkki
Meillä täällä säkyläsä ei niin ajatella. Ajatellaan vaan että köyhät kyykkyyn ja vanhat, sairaat ja lapsiperheen ajetaan syvään ahdinkoon. Päättäjät täällä on korkeaa keskiluokkaa, hyvin toimeentulevia, mitä ne tietävät tavallisesta arjesta. Ei yhtikäs mitään. |
|
4.12.2010 20.10
Manu
"Kuollut runoilija" on asian ytimessä. Ilmassa on aivan liikaa arvovaltapeliä ja vanhan kaivelua. Ei yhteisiä asioita näin hoideta. Jotain tarttis tehrä. |
|
5.12.2010 15.00
Juurikaskaskasvaa Älykäs
Kyllä se arvon lukijat on vaan niin, että johonkin se raja on vedettävä. Säkylä ja Köyliö kuuluvat Varsinais-Suomeen ja piste. |
|
6.12.2010 23.38
Murheellinen
Tulin juuri itsenäisyyskokkareilta Huovinrinteeltä. Juttelin siellä monen ei -poliitikkopyhäjärviseutulaisen kanssa. Viesti oli yhteinen. Heidän mielestään nyt ollaan tekemässä suuri typeryys, kun seudun annetaan jakaantua kahtia. Tuo edellä kirjoitettu on ihan höpö-höpöä. Vielä Turkukin pitäisi tähän sotkea. |
|
8.12.2010 21.10
Toinen murheellinen
Ihan samaa mieltä murheellisen kanssa. |
|
9.12.2010 15.43
Heikki
Ekös Lahtinen sanonut tammikuussa, että Säkylän terveyskeskussairaalaa ei tarvita. Se euran kelkasta. |
|
9.12.2010 18.17
Kaija
Lahtinen ois tyhjentänyt koko kylän! |
|
9.12.2010 23.22
Entinen kepu Huittisista
Mutta, entäs tämä Timo Kalli. Taitaa olla kaiken taustavaikuttaja. Ei kelvannut Huittinen mukaan. Siis Rauna ennen kuin Huittinen. |
|
10.12.2010 12.41
Ernesti Hentunen
Henkilöitä ja syyllisiä vaan etsitään, kuntalaisten palvelujen turvaaminen näyttää toissijaiselta, mutta lieneekö näiden keskustelujen perimmäinen tarkoituskin lyödä toisille kirjoittajille luuta kurkkuun. Surulliselta tuntuu, kun blogin pitäjän asiantuntemuksella virittämät keskustelunaiheet johtavat näihin latteuksiin. |
|
11.12.2010 15.48
Edelleen ehdottomasti ei Huittisiin.
Ernesti on oikeassa. Tärkeintä on kuntalaisten hyvin vointi ja palvelujen turvaaminen. Tärkää on myös että päättäjät kuuntelevat kuntalaisten mielipiteitä, eivätkä omat intressit ole etusijalla. |
|
11.12.2010 17.48
Hauki on Kala
Totta. Tässä kylässä on yksi mateenlutikka liikaa, jolle narsismi on vain sana. |
|
11.12.2010 21.52
Admin
Paljastavasti sanottua kommenttipalstojen ahkeralta "roskaajalta". Ei ole miehellä otsaa kirjoitella omalla nimellään. Säälittävää. |
|
12.12.2010 18.54
Veeruska
Olen samaa mieltä, että jos on henkilökohtaista sanottavaa laittaa nimensä alle. |
|
18.12.2010 17.14
Tarkkailija
Pyhäjärviseudun yhteistyön ongelma on siinä, että Eura pyrkii ajamaan naapurit palveluineen alas. Naapurit polvilleen on Euran/Lahtisen linja.Toisin käy. |
|
19.12.2010 13.49
Pro Säkylä
Kerrankin tarkkailijalta täyttä asiaa. Kuntaliitoksmallissa E + K + S olisivat Köyliö ja Säkylä muuttuneet periferiaksi ja saatu näin Euran lähivuosien jätti-investoinnit suoritettua. |


Eikö ensin pitäisi neuvotella ja vasta sitten jokaisen kunnan tulisi päättää, hyväksyykö se neuvotellun sopimuksen. Mikäli Euralle ei yhteistyö kelpaa, tervemenoa vaan Keski-Satakunnan tai Rauman suuntaan maksattamaan edessään olevia suur-investointejaan.
Kyllä Huittinen, Köyliö ja Säkylä saa homman pelaamaan paljon luontevammin ilman Euralaisia, jotka jo ennen ensimäistäkään sopimusluonnosta koittavat panna kapuloita rattaisiin.