THL:n tyly arvio25.10.2023 ”Satakunnan väestö on ikääntyvä ja maan keskiarvoa sairaampi. Väestö on myös koulutustasoltaan matala ja tarvitsee paljon sote-palveluja." Näin todetaan THL:n asiantuntija-arviossa, joka koskee Satakunnan hyvinvointialueen viime ja tämän vuoden sosiaali- ja terveyspalveluja. Lisäksi lasten ja nuorten hyvinvoinnissa on haasteita. Esimerkiksi lastensuojeluilmoitusten ja huostaan otettujen lasten määrä on lisääntynyt, kerrotaan THL:n tiedotteessa. Väestön tyytymättömyys lääkärin ja hoitajan vastaanottopalvelujen riittävyyteen on kasvanut, vaikka perusterveydenhuollossa pääsee hoitoon maan keskiarvoa paremmin ja hoidon jatkuvuus toteutuu paremmin kuin maassa keskimäärin. Viivettä hoitoon pääsyssä oli suun terveydenhuollossa. Henkilöstöstä on pulaa sote-palvelujen kaikilla osa-alueilla. Henkilöstö on kuormittunutta. – Toiminnan ja talouden suunnittelun lähtötietojen epävarmuus yhdistettynä inflaatiokehitykseen, palvelutuottajien hinnankorotuksiin sekä työvoimavuokrauksen kasvuun tuovat toimintaan merkittävän taloudellisen haasteen. Muutosohjelmalla haetaan yli 90 miljoonaan säästöjä eli kahdeksan prosenttia matalampaa kulurakennetta vuonna 2025. Suhteellisesti eniten hyvinvointialueen ennakoitua menokehitystä kasvattaa ikääntyvän väestön palvelutarpeen kasvu.
|