Kirjat tuottajavatuun piiriin27.09.2023 Ympäristöministeriö haluaa vanhat kirjat tuottajavastuun piiriin. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että kirjoille tulee samanlainen kierrätysvelvoite kuin elektroniikkaromulle tai tekstiileille. Tällä hetkellä suuri osa vanhoista kirjoista päätyy sekajätteeseen ja Eurooppaan uusiopaperin raaka-aineeksi. Tuottajavastuu vaatii muutoksia jätelakiin. Ympäristöministeriö aloittaa valmistelutyön syksyn aikana, ja uusi laki on tarkoitus saattaa voimaan vuoden 2024 keväällä. Ajatus tuottajavastuuseen tuli kirjankustantajilta, sillä ala tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2030 mennessä. Paperilla, kuten esimerkiksi sanomalehdillä, on ollut tuottajavastuu jo pitkään. Jätelaissa kirjat on kuitenkin rajattu vastuun ulkopuolelle. Ympäristöministeriöstä kerrotaan, että kirjojen tuottajavastuun toteuttamisen pitäisi olla melko kivuton operaatio. |