Share |

Onko hallituksella vaikkua korvissa? (julkaistu SK 25.10.)

Perjantai 26.10.2018 - Kari

Hallituksen ja ammattiyhdistysliikkeen tukkanuotta lakimuutoksesta pienten yritysten työntekijöiden irtisanomissuojaan on pitkittynyt ja samalla mutkistunut. Sopiminen tuntuu nyt olevan vaikeaa ja keskinäinen luottamus hukassa. Perinteiseen neuvotteluun tasavertaisesta lähtökohdasta ei hallituksen taholta haluta nöyrtyä. Mitä ilmeisimmin kyse on paljon suuremman reformin esivalmistelusta. Joku tökkii selkään ja vaatii tinkimättömyyttä. Vaalituelle halutaan vastinetta.

Vaalien lähestyessä on selvää, ettei vasemmisto-oppositio ole mikään sylikoira, joka seuraa sivusta tapahtumien kulkua. Se on tietysti rakki, joka ei nyt vaikene. Huomattavaa on kuitenkin, että päivä päivältä hallituksen vaikkukorvaisuutta arvostelevien joukko täydentyy uusilla arvovaltaisilla tahoilla, joilla ei ole puoluepoliittista motiivia.

Työnantajapuolen (EK) eläköitynyt johtaja Lasse Laatunen ja työoikeuden professori Seppo Koskinen tyrmäävät irtisanomislain uudistuksen perustuslain näkökulmasta. Samaan miinan hallitus on ajanut monia hutiloiden valmisteltuja tekeleitään. Muutoinkaan nämä juristin koulutuksen saaneet herrat eivät pidä uudistusta kansakunnalle vahingollisen riidan arvoisena. Sen työllisyysvaikutus kun jää olemattomaksi.

Taloustieteen emeritusprofessori Sixten Korkman puolustaa ay-liikettä, jota on syytetty yleisen veto-oikeuden vaatimisesta. Hänen mielestään se on sen sijaan taipunut työttömyysturvan heikennyksiin ja hyväksynyt muita jäsenistön kannalta ikäviä muutoksia. Nyt kuppi meni nurin ja tarvittiin työtaistelutoimia.

Rehellisen mielenkiintoisesti päivän epistolaa käsitteli Maaseudun tulevaisuuden kolumnissaan (22.10.) keskustan ex-kansanedustaja ja kevään vaaleissa uudelleen ehdolle asettuva Timo Kaunisto. Alastarolla kotitilaansa viljelevä yrittäjä näkee, ettei Sipilän hallituksella ole mahdollisuuksia pärjätä ay-liikkeelle. Puheet taistelusta kansanvallan puolesta ovat onttoja, kun itse päästetään Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Mikael Pentikäinen takaovesta sisään. Se siitä riippumattomuudesta.

En varsinaisesti tunne tätä Kaunistoa, mutta muutama vuosi sitten olin rajusti törmäyskurssilla hänen kanssaan. Tämä tapahtui veteraanijääkiekko-ottelussa Säkylän jäähallissa.  Kontaktoimme seurauksella, että jouduin seuraavana päivänä hakemaan terveyskeskuksesta ”relaksanttia” jäykistyneeseen niskaani. Uskon, että Kaunisto on jämäkkä mies myös politiikan kentällä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hallitus, ay-liike, irtisanomissuoja