Näetkö minut oikeasti ?

Jos voisin toteuttaa yhden toiveen, haluaisin antaa jokaiselle lapselle terveen itsetunnon. Uskon, että sen avulla moni yhteiskuntamme ongelma ratkeaisi. Jos pohtii tarkemmin sellaisia ilmiöitä kuin esimerkiksi avioero, koulu- tai työpaikkakiusaaminen, syrjäytyminen, perheväkivalta tai työuupumus, voi havaita, että näissä ilmiöissä on usein kyse itsetunnon ongelmista.

Lapsen hyvää itsetuntoa kasvatetaan aluksi kotona. Lapsi tarvitsee terveen itsetunnon luomiseen aikuisen näyttämää peiliä, josta lapsi oppii olevansa hyvä, tärkeä ja rakastettava. Valitettavasti elämän arvot ovat joskus aikuisilta hukassa, ja joku lapsi joutuu kasvamaan luullen, että muut asiat ovat hänen vanhemmilleen tärkeämpiä kuin hän.

Päiväkodin ja koulun tehtävä on tukea kodissa aloitettua työtä, ja auttaa vanhempia vahvistamaan lapsen ja nuoren itsetuntoa. Itsenäistymistä harjoitteleva lapsi on haasteellinen, mutta tarvitsee siihen työhönsä kaiken aikuiselta saatavan tuen. Koulussa voi jo nähdä oireilevia lapsia, joiden terveen itsetunnon kasvua ei ole syystä tai toisesta kotona osattu tukea. Valitettavasti usein juuri näiden lasten kohdalla koulussakaan ei pystytä väärää suuntaa korjaamaan. Voi myös olla, että asiaa katsotaan liian harvoin tästä näkökulmasta. Koulussa ja kotonakin on kaiken kiireen keskellä helpompi nähdä itse ongelma kuin sen ongelman syy.  Kun näistä tavallaan näkymättömistä lapsista kasvaa aikuisia, voi huono itsetunto aiheuttaa ongelmia esimerkiksi parisuhteessa. Nimittäin tasapainoisuus elämässä ja ihmisen tyytyväisyys itseensä vaativat sen terveen itsetunnon. Tällöin yritämme taas korjata näkyvää ongelmaa, puuttumatta kuitenkaan itse ongelman aiheuttajaan – terveen itsetunnon puuttumiseen.

On monia asioita, joilla voimme parantaa ihmisten hyvinvointia merkittävästi. Parhaimmillaan tällaiset oivallukset eivät kuitenkaan ole yhteiskunnallemme kustannuseriä. Lastemme hyvinvoinnin ja koko yhteiskuntamme pahoinvoinnin vuoksi terveen itsetunnon merkityksestä ihmisen koko elämään pitäisi puhua enemmän. Vanhempia tulee tukea tässä työssä. Kouluissa tämä näkökulma tulee olla läsnä kaikessa toiminnassa. Asiaa ei myöskään saa unohtaa aikuisten välisessä vuorovaikutuksessa. Yksinkertaisimmillaan kysymys on siitä, että me emme vain katsoisi toisiamme, vaan että me näkisimme toisemme oikeasti.