Share |

Säkylän uhkapeli kannatti

Tiistai 29.6.2010 - Kari

Pyhäjärviseudun kunnat tekivät uuden siirron pattitilanteeseen ajautuneessa sote -yhteistyöpelissään. Yllättävänkin helposti ne päätyivät selvittämään mahdollisuuksia laajentaa tulevaa temmellyskenttää Huittisiin. Säkylän uhkapeli kannatti.

Uuden Euran  karahdettua kiville ovat myönteiset yhteistyöuutiset olleet harvassa. Nyt tehtyä siirtoa voidaan sellaisena pitää. Muistaa toki täytyy, että tämä on vasta liikkeelle paneva ensimmäinen vaihe.

Mahdollisesti syntyvä Euran, Huittisten, Köyliön ja Säkylän yhteistoiminta-alue olisi asukasluvultaan jo ihan kelvollisen kokoinen. Siinä vallitsisi myös eräänlainen "kauhun tasapaino", sillä neliapilan mikään lehti ei pääsisi yksin sanelemaan tulevia ratkaisuja. Lopputulosta haetaan kuntayhtymämallin pohjalta.

Satakunnan maakunnan kannalta Huittisten sitominen sote -kumppanuuteen Pyhäjärviseudun kanssa merkitsisi vähintäänkin kuolaimia riiuureissuistaan tunnetulle oriille. Koiliskulmilla ei enää aitaa kaatuisi.

Säkylässä ja vähän Köyliössäkin on päässyt syntymään luottamusvajetta Euran suuntaan. Ensin paljastui pluffi salassa valmistellulla Kiukais -liitoksella ja sitten ajettiin väkisin alas neuvoteltu sopimus uuden Euran perustamisesta.

Nyt halutaan uskoa, että kaikki osapuolet ovat vilpittömästi mukana. Sitä osoittaa, että vaikka Pyhäjärviseudun yhteistyön kalmistossa kummittelee aina sama haamu, hänet nimettiin nytkin valmistelutyön johtoon.

Jotta ei nyt liikaa innostuttaisi, haluan vuosikymmenten kokemuksiini perustuen varoittaa, että uutena kumppanina mukaan pyrkivä Huittinen ei ole mikään yes -miesten pyhäkoulu. Se jalkauttaa aina lähetyssaarnaajikseen tinkimättömiä, joskus lähes tulkoon häikäilemättömiä herransa edun ajajia.

On toki mahdollista ja ainakin toivottavaa, että Huittisten turha kolkuttelu tätä ennen jo monilla sote -ovilla, on lisännyt halua ottaa myös muiden näkemyksiä huomioon.

Nyt syntyneen yhteityöyrityksen taustalla vaikuttavat varmasti lähestyvät eduskuntavaalit. Kuntaministeripuolueen ryhmäpuheenjohtaja Timo Kalli on varmasti omiensa taholta saanut rippiä kehnosta kenttätyöstä kotoisella reviirillään. Paras -hanke on ollut pallo Kiukaisten miehen jalassa.

Jos aluksi empinyt Eura olisi torjunut vahvan keskustalaiskaupungin Huittisen, olisi Kallin sieltä kipeästi kaipaama äänipotti saattanut puolittua. Tähän ei ole varaa. Epäilemättä asiaa on pohdittu ainkin pienimuotoisessa ylikunnallisessa tupaillassa.

21 kommenttia .