Toivo elää mutta usko horjuuTorstai 28.1.2010 - kari Toivo elää mutta usko horjuu Säkylän kokoomuksen äkkikäännökseen ja ryhtymiseen vastuulliseksi päätöksentekijäksi, huolimatta valtuuston keskiviikkoisen kokouksen vakuutteluista. Kun lukee yhdistyksen puheenjohtajan, joka tosin ei ole valtuutettu, blogeja, tulee kyllä mieleen "kahdet rattaat". Matkan varrella kokoomuksen vakaat kärkipoliitikot Seija Muurinen ja Pekka Kinkku ovat nauttineet kaiken aikaa muiden ryhmien luottamusta. Heistä on ollut rakentajiksi ja vastuunkantajiksi. Se ei silti ole ollut nöyristelyä eikä omien periaateiden syömistä. Tästä selkärankaisuudesta he sitten ovat saaneet maksaa omilleen. Kokoomuksen puheenjohtajan tiistaina kirjoittamassa blogissa sivallellaan demareita ja etenkin tämän sivuston ylläpitoa raskaalla kynällä. Siinä ei tietysti sinänsä ole mitään yllättävää. Harvoinpa sitä kiittelemään kilpailijoita. Uutisten ja omien blogieni sisällöstä on oikein kivittää minut. Ehkä kuitenkin voisi täsmentää, mikä esimerkiksi uutispalstalla on ollut "tuulesta temmattua" ja missä puheenjohtajaa itseään on "parjattu". Pikaselauksella en sellaista löytänyt omista teksteistäni. Mitä taas tulee sivustolle lähetettyihin kommentteihin, en poista niistä sen paremmin itseeni kohdistuvaa lokaa kuin muidenkaan arvostelua, jos teksti vain pysyy jokseenkin hyvän maun rajoissa. Paria poikkeusta lukuun ottamatta on pysynyt. Ja minkä luulisi olevan parasta, näillä sivuilla voivat kilpailevat poliittiset ryhmittymät estotta kehua itseään ja moittia meitä. Päivittäiset 300 - 450 kävijää saavat sitten arvioida, miten kukin omissa ulostuloissaan onnistuu. Saattaa joku seudun foorumi laittaa paremmaksi, ei vain heti tule mieleen mikä. |

