Share |

Uuden Euran kohtalona keskenmeno ?

Share |

Tiistai 12.1.2010 - Kari


Asioista tavallisesti hyvin perillä olevat lähteet tiesivät eilen illalla kertoa, että uutta Euraa on kohdannut lopullinen keskenmeno. Vaikka tieto on toistaiseksi vahvistettu vasta yhden säkyläläisen ryhmän kokoontumisessa, voidaan sitä pitää luotettavana.

Murhenäytelmän pääsyyksi on mainittu kaksi kätilöä, jotka lienevät Karkkilan valelääkärin tapaan olleet toimissaan vailla vaikean tehtävän edellyttämää pätevyyttä.

Suruviestin tavoittamat omaiset eivät olleet järkytykseltään valmiita kommentoimaan asiaa vielä illan kuluessa. Kaikki vetäytyivät kammioihinsa huulillaan kysymys : "Miten tämä kaikki saattoi tapahtua?"

Ymmällä olen minäkin. Olen yrittänyt uskoa ihmiseen, avoimmuuteen, rehellisyyteen ja vilpittömyyteen. Puheet siitä, että otetaan käyttöön voima yhdessä sopimisen sijasta, ovat pöyristyttäviä.

Tapaus "Uudessa Eurassa" on todella jotain yhteistä Karkkilan valelääkärijutun kanssa. Siinä missä Valvira oli sokea oman valvontatehtävänsä hoitamisessa, siinä epäonnistui myös Pyhäjärviseudun poliittinen eliitti. Isäntien ja renkien "joystickit" menivät pahasti sekaisin.

Uuden Euran keskenmeno tulee aiheuttamaan Pyhäjärviseudulla enemmän kuin seitsemän laihaa vuotta. Itkua ja hammasten kiristystä riittää kaikilla kolkilla. Tästä syystä eivät edes pro -liikkeet tule järjestämään mitään peijaisia, vaikka voivatkin ylpeillä paljastaneensa "näytelmän konnat" jo ennen esitystä.

 


Kommentit

12.1.2010 5.53  § §

Täytynee laittaa uutta alulle.

12.1.2010 10.11  Tommi Rautio PS

Höpö höpö, SDP:n sumutusta vaan. Mihin pyrit tuollaisella keksityllä tarinalla ?

Totuus on se, että Euralaisten hallinto kulttuuri on ylimielistä ja ahnetta. Euran Perussuomalaiset ovat täysin hampaattomia ja se johtuu siitä, että SDP:läiset ovat pelotelleet kaikki "melkein hengiltä".

Asia on niin, että SDP:läistä ei tarvitse pelätä kuten ei ryssääkään.

12.1.2010 10.13  Tommi Rautio PS

Katotaan miten käy ja jos hyvin käy niin sitten tehdään hartia voimin yhteistyötä ja Euralaiset voivat, jos haluavat, oppia jotain uutta ja hyvää yhteistyöstä.

12.1.2010 12.47  maajussin vaimo Köyliöstä

Olisikohan pitänyt ottaa ulkopuolinen asiantuntija ns. "selvitysmies" tekemään suunnitelmat paras-hankkeen toteuttamiselle Pyhäjärviseudulla ja unohtaa kuntaliitokset ensimmäisessä vaiheessa. nimittäin nyt näyttää siltä, että minkäänlaisia selvityksiä ei ole kuntien taloudellsisita tiloista tehty (paitsi proliike, joka osaa laskea) tai mistään muustakaan paitsi kunnanjohtohenkilöiden bonuspalkoista - on vain ajettu kuntaliitoksen ideaa silmät ummessa. mitä tämä lysti on maksanut ja mitä on saatu? ei yhtikäs mitään... kokouksia on pidetty, mutta selvityksiä ei ole tehty. oi voi voi ! riitaa ja toraa perheiden ja ystävien välille. sellaisia muistoja tästäkin taistelusta jää, että ne muistetaan vielä kauan. Kantakoon nyt vastuun ne kuntaliitosta ajaneet, jotka eivät ole ottaneet asioista selvää !

12.1.2010 14.50  Asko Valli

Yllättävää on, että, Eura kaataa liitoksen. Toisaalta Euran kunta on aikaisemmissakin yhteistyökuvioissa olllut se hankala osapuoli. Säkylä tulee selviytymään. Tämä kokemus tulee vahvistamaan sisäistä yhtenäisyyttä. Toivoa sopia, että kaikki osapuolet pääsevät myös päätöksen tekoon. Mielestäni ja oman yhdistykseni mielestä sotakirveet olisi pitänyt haudata jo ajat sitten. Nyt se viimeistään tehtävä. Haasteet lähitulevaisuudessa on valtavat eikä niitä voi siirtää toisen hartioille. Enpä tosiaan olisi uskonut, että näin törkeällä tavalla lupauksista ja sopimuksista voidaan luistella.

12.1.2010 16.09  Kepulainen

Ei ole syyttäminen "Euraa" tai euralaisia. Mutta Euran virkamiesjohto sössi koko homman.
Kalli kyllä näyttää olevan ihan ulkona, kun arvosteelee Eela ja Nummelaa radiossa.
Neuvokset pitävät puoliamme ja ymmärtävät isotkin vedet.
Eikö se Kalli vaatinut jossakin vaiheessa Satakuntaan yhtä kuntaa?
Ennustan, että Kalli putoaa eduskunnasta.

12.1.2010 17.13  Nainen Säkylästä

Kalli tulee putoon eduskunnasta, mää en ainaska sitä enää äänestä.Säkylästä hän ei ääniä saa, arvostellu Säkylän poliitikkoja pahasti, olis itte joskus ottanu selvää asioista Eurassa.Selkärankaisia poliitikkoja Säkylässä!

12.1.2010 19.19  Vastausta vailla?

Kalli määrää jo Säkylän veroprosentteja. Ei käy.
Muistakaa, että Kalli on tosiporvari.
Yrittää ajaa kuntapalvelut alas.
Pudotetaan eduskunnasta.
Ollut Kiukaisten mies: osaako joku kertoa, mitä on saanut aikaan?

12.1.2010 20.44  Keskustan taustavaikuttaja Köyliöstä

Onko se Kalli ollenkaan tässä maailmassa ? Miten on mahdollista, että uuden Euran ohjausryhmän puheenjohtajana seutukunnan ääniillä eduskuntaan valittu osaaja päästä näin mopon käsistään. Miehelle on melkoinen arvovaltatappio tämä romutus. Turha on syytellä Köyliön ja Säkylän keskustalaisia. Eduskuntavaaleihin on löydyttävä uusi haastaja Kallille. Mies jääköön Lahtisen ja Jantusen kanssa punomaan juoniaa.

13.1.2010 19.08  Keskonen

Niin se taisi mennä lapsi veden mukana. Toivottavasti ainakin säkylässä riittää raakavesi.

15.1.2010 11.44  Palkolliset vai kuka päättää?

Kalli yritti pelastaa Euran pomojohtajien aiheuttaman hässäkän. Demari Lehtonen on päästänyt Lahtisen pahasti niskan päälle, eikä pysty pitämään kiinni kunnanhallituksen puheenjohtan mandaatistaan. Lahtinen toimii jo kuin ison kaupungin pormestari.

Yleensä virkamiehet on kumileimasimia, mutta tässä tapauksessa asiat onkin toisinpäin. Siksi Eurassa toimintatavatkin on aataminaikaisia, kun virkamiehet eivät itse muokkaa tehtäviään uuteen uskoon ja luottamushenkilöt eivät määrää sitä tekemään. Jaa miksi? Siksi, että Lehtonen on itsekin kunnan palkollinen...

15.1.2010 15.10  Realisti

Lehtosen lepsuus on ihan totta. Se, että hän saa palkkansa yhteiskunnalta ei tee hänestä toisen luokan kansalaista.

16.1.2010 14.07  Lepsuuden syy

Ei teekään toisen luokan kansalaista mutta kuka työntekijä omia hommiaan tai työkavereiden vastaavia lähtee tehostamaan? Siitä syystä kunnan palkolliset on kaikkein huonoimpia päättäjiä. Tähän kaksoisagentti-rooliin on aika ajoin kiinnitetty huomiota mediassakin. Muistaakseni Eurassa näiden osuus päättäjistä on hälyyttävän suuri ja se saattaa näkyä viime aikaisissa päätöksissä. Työntekijöiden osuutta kun ei mitenkään saatu karsittua vaikka sehän se on ainoa asia mikä säästäisi ja turvaisi kuntalaisten palveluita.

16.1.2010 14.40  Mistä löydät sä...

Virkamiehen paras ystävä on toinen virkamies ja varsinkin demarivirkamies.

16.1.2010 18.47  Palkkatyöläinen

Yrittäjät jos jotkut ajavat vain omaa asiaansa. "Yrittäjiä tuettava". Miksei palkansaajia. Yrittäjät eivät juuri edes veroja maksa.
Tai entäs maajussit?

16.1.2010 22.39  Veronmaksaja

Nimimerkki Palkkatyöläinen ei tiedä elämästä mitään. Hänen viikon kohokohtiaan on ilmeisesti lauantaiaamuna telkkariohjelman tarkistaminen lehdestä ja illalla itsensä torppaaminen sohvalle saunan ja viidennen saunakaljan jälkeen...

17.1.2010 15.16  Marja-Sisko Mikkeli

Älkäämme solvatko yrittäjiä, maanviljelijöitä tahi palkkatyöläisiä. Kaikki ne kartuttavat kuntamme kassaa.
(paitsi kunnan työntekijät)

17.1.2010 18.24  Kuntatyöntekijän mies

Kummallisia juttuja nuo pro -liikkeen parjaukset. Kunnan työntekijät ovat heidän mielestään kaiken pahan alku ja juuri. Pitää kuitenkin muistaa, että näistä kukaan ei palkkaa itse itseään. Otetaan esimerkiksi vaikka vanhusten hoitaja tai opettaja. Tarvitsemme heitä mummojemme tai lastemme hyvinvoinnin takia. Olkoonkin, että kunnallisen alan palkkaus on heikko, ei heitä pron perustein voi luokitella toisen luokan kansalaisiksi.

17.1.2010 19.06  Luokkajako on palannut

Pro-liikkeessä on fasistisen "rotujaottelun" piirteitä. Kaikki olisi Pro-maailmassa loistavasti, jos kunnan palkolliset, maajussit ja eläkeläiset likvidoitaisiin häiritsemästä yliälyllisten aaltosyrittäjien luxuselämää.

17.1.2010 19.28  Jäsenkirjademari

Kaikkia tarvitaan. Älkää hyvät kirjoittajat sortuko moiseen mollaamiseen. Eivät Säkylän murheet riitelemällä järjesty.

19.1.2010 16.50  Terveisiä viime vuosisadalle

Snulle luokkajaosta kirjoittaneelle sanoisin että lienet huonosti lukenut historian kirjasi sekä allakan. ELÄMME 2000 luvulla, ei pro-liike ole tekemässä minkäänlaista jaottelua vaan näyttää pikemminkin siltä että he vain haluavat avoimempaa poliitiikka kuin täällä on totuttu. Jos kateus on mittarisi , olet aika hakoteillä.

19.1.2010 17.45  Luokkajako on palannut

Taisi kalahtaa...


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini