Päätökset tehty, pulinat poisKeskiviikko 17.6.2009 - Kari Valtuustot ovat nyt sanoneet painavan sanansa uuden Euran perustamisen puolesta. Tästä pitäisi Säkylässäkin pystyä jatkamaan yhteistuumin, jotta saataisiin Satakunnan kuntakartalle salonkikelpoinen uusi tulokas. Tuo uusi tulokas ei olekaan mikä tahansa keskonen. Kunta on asukasluvultaan maakunnan kolmanneksi suurin ja maapinta-alaltaan laajin. Alueella on maan alhaisin työttömyys, työpaikkaomavaraisuus ylittää 100 %, väestö on hyvin koulutettua ja keskimääräistä terveempää ja niin edelleen. Hyvät lähtökohdat on kuitenkin helppo tuhlata, jos ei soudeta samaan tahtiin. Tulevaisuudessa haasteita tulee riittämään mutta ne ovat voitettavissa. Jos joskus toivo alkaa pettää, pyydetään usko apuun. Vaikea päätös Säkylässä syntyi odotetusti äänestäen. Itsenäisyyshenkistä kansaa kerääntyi kokouspaikan eteen runsaasti jo hyvissä ajoin ennen istunnon alkua. Sisään kulkeneet päättäjät siis saivat muistutuksen siitä, ettei perusteellinenkaan selvitystyö aina johda kaikkia tyydyttävään ratkaisuun. Satakunnan Kansan etusivullaan siteeraamaa uhkausta en itse kyllä kuullut , eivätkä muutkaan päättäjät kertoneet joutuneensa sellaisen kohteeksi. En halua myöskään uskoa, että julkaistu teksti ja kuvassa esiintyvät kyltein varustetut oppilaanikaan olivat mitenkään tarkoituksellisesti yhtä. Totta on kuitenkin, että 85 -vuotias äitini järkyttyi lukemastaan. Hän hankkiutui myöhemmin iltapäivällä sairaalahoitoon. Näiden kahden asian syy-yhteyttä jäin arvailemaan.
|
|
|
17.6.2009 16.17
Puolueeton
Satakansan kuva kertoo paljon proolaisten moraalista. Hiukan himmeää touhua laittaa lapset asialle. |
|
17.6.2009 21.52
näin kiukaisten ja euran liitos että silleen
Kuntakanavalla uutta |
|
18.6.2009 17.29
Hävetkää
On tosi ajattematonta laittaa lapset kantamaan mielenosoitusjulisteita ja kylvämään vihaa naapureita kohtaan. |
|
16.9.2009 14.05
pienituloinen 2990 e/kk
Perusteellinen selvitystyö? Hahhah... |
|
14.1.2010 12.57
Oikeus toteutukoon
Näin viime syksynä leimattiin pro-liikettä, jos sitä melua ei olisi pidetty niin olisi hiljaa siunattu koko soppa ja maksettu pitkää piikkiä. |
|
17.1.2010 17.39
James Potkukelkka
Juuri näin. Nyt olisi demareiden syytä katsoa peiliin ja katua syvästi sanomisiaan/tekojaan. |


Ihmettelin Satakunnan Kansan kuvassa esiintyneitä ihmisiä,laitetaan lapset kantamaan kylttejä.Vielä ihmeellisempää jos ne olivat oppilaitasi. Mikä se maa olikaan,jossa lapset opetetaan heittämään kiviä heti kun jaksavat!Muutenkin ihmisten käytöstavat ovat unohtuneet, vai onko niitä koskaan ollutkaan. Toivon valtuustolle parempia aikoja viimeiseen rutistukseen,älkää raadelko toisianne. Äidillesi tervehtymistä ja koko valtuustolle hyvää juhannusta!