Share |

Kuka johtamaan Säkylän saattohoitoa ?

Maanantai 29.12.2008 - Kari

Säkylän kunnanjohtaja Jari Rantalan Loimaan kaupunginjohtajaksi valinnan jälkeen käynnistyy virallisesti vatkaus, jonka tuloksena pitäisi saada kunnalle "saattohoidon" uusi johtaja.

Tehtävä ei kahden vuoden määräajastaan huolimatta ole mikään hanttihomma. Uuden Euran valmistelutyössä riittää haastetta, ei vähiten säkyläläisnäkökulman pitämiseksi tasavertaisena mukana.

Mitä ilmeisemmin Säkylän poliittinen johto on jo vaihtanut aiheesta vähintään joulutervehdyksiä.  Vaihtoehtoja on. Niistä epätodennäköisin on ulkoinen haku, koska sisäänajoon ei ole aikaa hukattavana.

Maallikolle tulee varmasti ensimmäisenä mieleen Kiukaisten kunnan romutuksen jälkeen enemmän tai vähemmän joutomieheksi jäävän Antti Jantusen rekrytointi. Ratkaisuun  liittyy kuitenkin muutamia muttia. Niin syntyjään säkyläläinen kun onkin, mies on tunnettu tuulimyllypitäjän huonona ymmärtäjänä. Tähän on syynsä.

Viime vuosisadalla Jantunen oli tarjolla Säkylän kunnanjohtajaksi. Kyse oli sen aikaiseen tapaan poliittisesti jyvitetystä pestistä. Kokoomus nosti tehtävään Olli Ikosen. Sittemmin Kiukaisten pomona Antti oli, osin asemastaan johtuen, pakotettu pitämään sikäläisen valtaeliitin rinnalla Säkylää liian kaukaisena kumppanina.

Yllättävät käänteet viimeisen vuoden aikana ovat toki pehmentäneet asetelmaa. Siltikin se, mikä teknisesti tuntuu hyvältä ratkaisulta, ei ehkä sittenkään riitä henkisellä tasolla.

Jos ajatellaan virkasiirtoa nykyisen Säkylän kunnan organisaation sisältä, ei päästä yhtään helpommalla. Ilman koko johdon tehtävien uusjakoa ei esimerkiksi kunnansihteeriä voida ottaa ohjastajaksi.

Onhan toki mahdollista "ostaa" Rantala kieltäytymään. Tuntuva palkankorotus olisi vain poliittinen päätös ja sellaisena tuttu naapurista. Sen sijaan lupausta noususta uuden Euran pomoksi Lahtisen jälkeen eivät säkyläläiset pysty antamaa, vaikka se kuinka todennäköistä olisikin.

Entäs sitten se pormestari-malli? 

Elämme mielenkiintoisia aikoja.

 

204 kommenttia .