EU-vaalikamppailu vaisua vielä

20.05.2024

Kesäkuun EU-vaaleissa suomalaismeppien määrä kasvaa 15:een. Päättyvällä vaalikaudella Euroopan parlamentissa on istunut 14 edustajaa Suomesta. Heistä puolet on joko Helsingin seudulta tai Uudeltamaalta.

Eurovaaleihin on aikaa enää kolme viikkoa. Vaalimainostelineet ammottavat tyhjyyttään. Toreilla ja turuilla keskustelussa pyörivät aivan muut aiheet kuin EU-vaalit.

Suomi on vaaleissa yhtenä vaalipiirinä. Se saattaa keskittää europarlamentaarikkojen valintaa. Edustajan kotipaikalla voi olla jonkin verran vaikutusta hänen työhönsä parlamentissa. Hän tuntee omalle alueelleen tärkeitä kysymyksiä ja voi luontaisesti edistää näitä asioita.

Suomen edustajien mahdollinen keskittyminen pienelle alueelle esimerkiksi Etelä-Suomeen voisi näkyä siten, että he saattaisivat painottaa erityisesti kaupunkiseutujen asioita.

18.02.2025Kaupunginvaltuutettu käräjillä
17.02.2025Venäjä ja USA neuvottelevat ilman Ukrainaa
16.02.2025Etelän koululaiset lomailevat
15.02.2025Hyvinvointialueen yt -neuvottelut käyntiin
14.02.2025Lukiolaisista käydään kisaa
13.02.2025Rauman seutu piti hopeatilansa
12.02.2025Yksityiselle vai julkiselle yleislääkärin hoitoon ?
11.02.2025Datakeskus Kokemäelle
10.02.2025Teknologiateollisuuteen ei sopua
09.02.2025Rantanen sivussa

Siirry arkistoon »