Satakunnan kuntapaikoille vähän pakolaisia

13.09.2023

Pakolaisia ELY-keskuksen kuntapaikoille on sijoitettu Satakuntaan tänä vuonna elokuun loppuun mennessä vain 19. Kaikki sijoitukset on tehty Poriin.

Sijoitetuista pakolaisista osa on oleskeluluvan saaneita turvapaikanhakijoita ja osa tilapäistä suojelua saavia henkilöitä.

Kuntapaikkoja tälle vuodelle on Satakunnassa 136–176. Kuntapaikalla tarkoitetaan ELY-keskuksen ja kunnan välistä sopimusta pakolaisten määrästä, jonka vastaanottamiseen kunta kunakin vuonna sitoutuu.

ELY-keskuksen tiedotteessa kerrotaan, että kuntaan voi muuttaa myös ilman kuntapaikkaa. Kiintiöpakolaisten vastaanottamisesta tälle vuodelle on sovittu Huittisten ja Euran kanssa..

Elokuun puolivälissä vastaanottojärjestelmään kirjautuneita ukrainalaisia oli Satakunnassa 2004. Heistä yli vuoden Suomessa olleita on yli 1100 henkilöä, jotka ovat oikeutettuja hakemaan kotikuntamerkintää.

Satakunnan kunnista kotikuntamerkintää on Digi- ja väestötietoviraston mukaan kesäkuun loppuun mennessä hakenut 247 ukrainalaista.

22.09.2023Työtaistelut alkavat vähitellen
21.09.2023Lämmintä
20.09.2023Maahanmuutto unohtui hallitukselta
20.09.2023Kaasmarkku sinnittelee
19.09.2023Myräkkä tulossa
19.09.2023Lindtman luopuu puheenjohtajuudesta
18.09.2023Duplantis teki ME:n
17.09.2023Euraan parin miljoonan Jokeripotti
16.09.2023Murto ja Helander timanttifinaalissa
15.09.2023Lisää kananmunia Säkylästä ?

Siirry arkistoon »