Hopearannan tuki jäi tappiolle29.08.2023
Harjavallassa sijaitsevan Hopearannan palvelukodin toimintojen siirtäminen etenee. Aluehallitus äänesti eilen ehdotuksesta, jonka mukaan palvelukoti Hopearannan toiminta siirretään yksityisen Attendon omistamaan Keinulaan ja Harjavallan sairaalaan. Siirtoehdotus voitti äänin 9–7. Äänestyksessä keskusta Juha Korkeaojan johdolla sai vastustavalle kannalle seitsemän hallituksen jäsentä. Näistä kuusi jätti päätökseen eriävän mielipiteensä. Hopearannassa on 31 lyhytaikaisen ympärivuorokautisen asumisen paikkaa ja neljä yhteisöllisen asumisen paikkaa. Lisäksi Hopearannassa on muun muassa kuntouttavaa päivätoimintaa. Hopearannan palvelukodin henkilöstö on tarkoitus siirtää kokonaisuudessaan Keinulaan. Hyvinvointialueen virkamiesten mukaan henkilöstö on suhtautunut ehdotukseen ainakin yhteistoimintaneuvotteluissa positiivisesti. Ratkaisu olisi hyvinvointialueelle aiempaa halvempi, ja käyttöön otettavat tilat puolestaan olisivat aiempaa nykyaikaisempia. Hopearannassa olisi korjaustarvetta. |
22.09.2023 | Työtaistelut alkavat vähitellen |
21.09.2023 | Lämmintä |
20.09.2023 | Maahanmuutto unohtui hallitukselta |
20.09.2023 | Kaasmarkku sinnittelee |
19.09.2023 | Myräkkä tulossa |
19.09.2023 | Lindtman luopuu puheenjohtajuudesta |
18.09.2023 | Duplantis teki ME:n |
17.09.2023 | Euraan parin miljoonan Jokeripotti |
16.09.2023 | Murto ja Helander timanttifinaalissa |
15.09.2023 | Lisää kananmunia Säkylästä ? |
Siirry arkistoon » |