Syntyvyys romahti07.01.2023
Vuoden 2022 syntyvyysluvut ovat jäävät ennätyksellisen alhaisiksi Suomessa. Syntyvyyden lasku on maailmanlaajuinen ilmiö, mutta Suomessa tapahtunut romahdus on ollut poikkeuksellisen raju. Korona-pandemian aikaan (vuosina 2020–2021) näytti siltä, että viime vuosikymmeneltä lähtien jatkunut syntyvyyden lasku olisi pysähtynyt ja jopa kääntynyt nousuun. Tämä ei toteutunut, vaan vuoden 2022 alkupuoli oli todella paha notkahdus. Syntyvyys on pysynyt matalana myös loppuvuonna. Epävarmuus tulevaisuudesta vaikuttanee syntyvyyslukuihin myös tänä vuonna. |
27.07.2024 | Pariisin olympiakisat avattiin |
26.07.2024 | Katismaa on ykkönen |
25.07.2024 | Mittaushistorian lämpimin päivä |
24.07.2024 | Kepolan koulun puolustustaisteluun yli 6000 euroa |
23.07.2024 | Marjanpoimijoita ei tulekaan |
22.07.2024 | Biden luovutti |
21.07.2024 | Levottomuuksia Ranskassa |
20.07.2024 | Bidenin paineet kasvavat |
19.07.2024 | Von der Leyen komission puheenjohtajaksi |
18.07.2024 | Säkylä-triathlon kisataan huomenna |
Siirry arkistoon » |