Yhteystiedot

LIITY MUKAAN
Säkylän Sosialidemokraatit ry:n toimintaan. Ota yhteyttä johtokunnan jäseniin.
Sivustoihin liittyvä palaute suoraan ylläpitoon demari.sakyla(at)gmail.com

Pikakysely

Mikä on sinun kesäsi kohokohta ?

Näytä vanhat kyselyt »

Sisältölaatikko

Tuomioja yhdistäisi vasemmiston

12.08.2019

Sdp;n pitkäaikainen kansanedustaja ja ex-ulkoministeri Erkki Tuomioja  näkee Sdp:n ja vasemmistoliiton erillään olon aikansa eläneeksi. Siihen ei ole muita kuin historiallisia syitä. Sen sijaan yhdistyminen olisi puolueille keino saada viestinsä paremmin läpi.

Lännen medialle ajatuksistaan avautunut Tuomioja näkee, että vasemmistoliittolaiset ovat valtaosin sosiaalidemokraatteja. Hän kysyy, miksemme toimisi samassa puolueessa ja keräisi suurempaa voimaa tätä kautta.

Tuomioja vie voimien yhdistämisajatustaan laajemmallekin. Hän olisi valmis harkitsemaan vihreiden ottamista mukaan yhteistyöhön, mutta sanoo sen olevan hankalampi yhtälö.

Vasemmistopuolueiden yhdistymisajatus ei ole mikään uusi. Tuomioja itse ehdotti vuonna 2016 Sdp:lle, vasemmistoliitolle ja vihreille yhteisiä ohjelmatavoitteita viime kevään eduskuntavaaleihin. Myös vasemmistoliiton suunnalta on silloin tällöin väläytelty ajatusta.

Vuonna 2014 tehdyssä kyselyssä 42 prosenttia suomalaisista kannatti Sdp:n ja vasemmistoliiton yhdistymistä.

Erkki Tuomiojan ulostulo käynnisti heti vilkkaan some-keskustelun. Monissa mielipiteissä ajatus tyrmättiin, mutta puoltajiakin löytyy.

17.08.2019Koski jätti eroanomuksensa
16.08.2019Kansalaisopiston ohjelma valmis
15.08.2019Lintilä esitteli ministeriönsä budjettiehdotuksen
15.08.2019Taiteiden yö huomenna Säkylässä
15.08.2019Teini jäi niukasti neljänneksi
14.08.2019Kohtamäki pokkasi hunajaa, Porille suolasalkkari
13.08.2019"Hyvinvoitia luonnosta" tänään Säkylässä
12.08.2019Tuomioja yhdistäisi vasemmiston
11.08.2019HS: Aktiivimallista puretaan vain leikkuri
10.08.2019Ministeri vaihtoon

Siirry arkistoon »