Niinistö: Kansalaisilla oikeus tyytymättömyyteen

02.01.2019

Tasavallan Presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuhe piti sisällään viestin perinteisen vaalidemokratian puolesta.

Niinistö asettautui puolustamaan tuttua, edustuksellista demokratiaa ja sitä, että erilaisia näkemyksiä sovitellaan yhteen totutulla tavalla. Keltaliivien ajassa Niinistö liputti selvästi juuri perinteisen järjestelmän puolesta. Ääriainekset huolestuttavat.

Niinistön mielestä eri mieltä saa olla ja tyytymättömyyttäänkin saa ilmaista, mutta juuri tämän järjestelmän puitteissa olisi toimittava.

Maahanmuuttoa Niinistö käsitteli tänä vuonna Euroopan näkökulmasta. Tämä on hänen arvionsa mukaan maanosaa eniten jakava ilmiö.

Niinistö ei maininnut Oulun viimeaikaisia tapahtumia nimeltä. Hän kuitenkin mainitsi, että lakiemme ja arvojemme vastainen käytös lisää riskiä kokonaisten ihmisryhmien leimaamiselle ja luo syvää epäluuloa, jopa vihaa.

Jokaisessa ajassa on omat haasteensa, ja ne muovaavat myös ulkopoliittisen agendan kärkeä. Kiina, USA ja Venäjä jäivät puheessa sivulauseisiin. Ilmastonmuutos nousi esiin.

Niinistö ei olisi Niinistö, ellei kohtuuden teema olisi mukana. Hän toteaa, että ilmastonmuutos tuo meille kaikille luopumisen vaateen. Aineellisen yltäkylläisyyden aika on muuttumassa. Niinistö vaatii uudestaan määrittelemään, mistä koostuu se hyvä, jota tavoittelemme. Ihminen on sopeutuva ja kekseliäs. Uusi hyvä voi siten olla entistä parempi.

08.05.2024Sdp rustaa omaa säästölistaansa
07.05.2024Saarikko: Asiaton ja harkitsematon
07.05.2024Kylmää
06.05.2024Olkiluoto edelleen ongelmissa
06.05.2024Koleaa tulossa
04.05.2024Sdp:n Eurovaaliohjelma julkaistu
03.05.2024Aluehallitus ylitti toimivaltansa
03.05.2024Hakkaraiselle lähtö perussuomalaisista ?
02.05.2024Porissa marssittiin
02.05.2024Elokuva ja tv-ala vaikeuksissa

Siirry arkistoon »