Share |

Valaise kasvosi meille

Share |

Lauantai 22.12.2018 - Ismo Nieminen, kappalainen


Työssäni pääsen usein kohtaamaan pieniä lapsia. Lapsissa on eroja. Kastepuvussa kastemaljan ääreen kannetaan pieni vauvoja, pulleita vauvoja, kiharapäisiä vauvoja ja kaljuja vauvoja. Joskus vauva huutaa kuin palosireeni koko ajan. Toisinaan piltti uinuu syvää ja rauhallista unta.

Vaikuttavimpia ovat vauvat jotka ovat valppaita ja kiinteäsi katsoa napittavat silmiin. Kastekaavassa on vuosisatojen takaa säilynyt kohtia, joissa puhutellaan lasta. Joskus hämmentävästi tuntuu siltä, että vauva ymmärtäisi kaiken, mitä hänelle puhutaan. Pieni vauvan ystävällinen katse lämmittää kummasti sydänalaa ja herättää halun pitää huolta.

Betlehemin öisen tähtitaivaan alla pienessä eläinsuojassa saatiin katsella vastasyntynyttä poikalasta. Huusiko vai nukkuiko hän, sitä emme tiedä. Usein taideteoksissa kuitenkin seimenlapsen kasvot säteilevät taivaallista valoa. Jumala tulee ihmisiä lähelle pojassaan joulun lapsessa tänäänkin. Herran siunauksessa toivotaan, että Herra valistaisi, siis valaisisi kasvonsa meille. Ensimmäisenä jouluna Jumalan kasvot olivat pienen lapsen kasvot Betlehemin yössä.

Rauhallista joulua!

Avainsanat: joulun sanomaa


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini