Share |

Rautarouva ja ikäpresidentti

Share |

Maanantai 12.11.2012 - Kari


Säkylän keskustan terävintä kärkeä on viime aikoina arvosteltu voimakkaasti. Yhdistystä johtava "rautarouva" Anna-Liisa Käri joutui vaalien alla myrskyn silmään kehitysvammaisten asuntolan ympärillä velloneessa kiistelyssä. Perusturvalautakunnan puheenjohtajana hän kyseenalaisti hankkeen tarpeellisuuden ja hankki kaulaansa painavan myllynkiven erehtymällä vielä ennakoimaan johtamansa toimielimen päätöstä.

Tapahtuneen lisäksi kehno henkilökohtainen vaalitulos on saanut ärhäkkäimmät kirjoittelijat vaatimaan, että Käri ei enää voi periä kunnan yhtä keskeisintä luottamusmiespaikkaa itselleen.

Arvostelijat unohtavat tykkänään, että ratkaisu on vain ja ainoastaan keskustan käsissä. Suurimpana poliittisena ryhmänä se saa halutessaan itselleen perusturvalautakunnan puheenjohtajuuden ja valitsee siihen suvereenisti kenet lystää. Äänestäjillä ei tähän enää ole nokan koputtamista.

Syy siihen, miksi Käri on keskustalaisille kuin Turun sinappi, on yksinkertainen. Häntä ei voi sivuuttaa, koska takana on ties kuinka monennet vaalit, jotka Ansu on ryhmänsä puolesta junaillut. Aivan yhtä ristiriidaton ei ole perustelu vuosikymmeniä jatkuneen lautakunnan johtamisen tuomasta pätevyydestä.

Toinen keskustalainen eminenssi on valtuuston puheenjohtaja Esko Eela. Kaudesta toiseen hän on ollut kiistaton valinta keskustan hallitsemalle pelipaikalle. Muiden kuin keskustalaisten toimesta miehelle aikanaan etsittiin haastajaa muun muassa vasemmiston antamalla epäluottamuslauseella. Vastoin Eelan omaa uskomusta, en ollut tämän hankkeen isä. Sen sijaan paikallislehdessä julkaistulla avoimella kirjeellä vetosin puolueensa kaltoin kohtelemaan valtuutettu Pertti Kivirantaan, jotta tämä ryhtyisi Eelan haastajaksi. Ei ryhtynyt.

Eelan, joka 1936 syntyneenä lienee satakuntalaisvaltuutettujen nestori, asema on ollut vankka monesta syystä. Vähäisin niistä ei ole miehen laaja suhdeverkosto. Kunnioitettavasta iästään huolimatta hän on myös jaksanut sitkeästi olla mukana kaikessa, mihin on tarvittu ja vähän muussakin. Yhtenä Lännen tehtaiden pääomistajana ja verotilastojen kestomenestyjänä teollisuusneuvos on myös täyttänyt keskustalaisen johtohahmon ulkoiset vaatimukset.

Nykytilanteessa ainoa varteenotettava haastaja Eelalle olisi Satakunnan keskustalaisia toiminnanjohtajana luotsaava Satu Tietari, joka keräsi kunnallisvaaleissa ryhmänsä parhaan potin. Valistunut arvaukseni on, että Esko suostuu vielä kerran ottamaan ohjat käsiinsä runsaista vetoomuksista johtuen. Ainakin kahdeksi ensimmäiseksi vuodeksi.

Yhteenvetona keskustalaisten ja muidenkin ryhmien tulevista valinnoista voi lakonisesti todeta: henkilöistä päättää jokainen sakki itse. Vain sukupuolijakautuman vaatimuksilla voidaan haluttaessa yrittää sekoittaa toisten pakkaa.


Kommentit

12.11.2012 0.52  ?

Onhan Käriskän toiminta vähintäänkin "härskiä" puheineen seläntakana ja asioiden vääristelyneineen. Samoin Luodon kanssa. Ei sellaiset sovi minkään lautakunnan jäseneksi saatika pj:ksi. Eelalla saattaa olla tuttuja vähän jokapuolella mutta onko ne niin tuttuja että niistä olisi hyötyä tiukan paikan tullen, eipä ole näkynyt ;)) Kohtalaisen harmittomia nuo kepulaiset lukuunottamatta istuvaa perusturvaltk:n pj:tä.

12.11.2012 6.36  Aika hoitaa

Vanhan sanonnan mukaan on asioita jotka olisi aika hoitaa. Jos niitä ei nyt hoideta, niin niille käy kuin meille kaikille joskus eli vain aika hoitaa...

12.11.2012 11.58  Höttösossu ja nuorkauppakamarilainen

Mikäli äänimäärien mukaan jaettaisiin paikat, niin seuraavaltahan se näyttäisi:

Valtuuston pj. Jorma Julin
Kh:n pj. Seija Muurinen
Perusturvan pj. Timo Puisto
Sivistysltk:n pj. Ville Reko
Teknisen ltk:n pj. Satu Tietari
jne...

Taitaisi kunnanjohtaja ja muutama muu korkeampi virkamies vaihtaa maisemaa aika liukkaasti?

12.11.2012 16.01  Oka

Älä sano. Näitä ehkä voisi viedä kuin sitä kuuluisaa litran mittaa.

12.11.2012 17.21  Admin

Muistakaa hyvät kirjoittajat, että reilua on esiintyä omalla nimellä, kun arvostelu kohdentuu yksittäisiin ihmisiin. Jokainen vastaa omista sanomisistaan myös nimimerkillä esiintyessään.

12.11.2012 20.20  Rajansa kaikella

Mattoja huoltamalla voi nousta niin korkeisiin sfääreihin ainakin omasta mielestään että kaikki muut on pohjasakkaa. Taitaa olla porvaripuolueella ojennuksen paikka ihan piirijärjestöä myöten. Pikaisesti.

12.11.2012 21.31  K. Kari

Kyllä sitä piirijärjestöä on koitettu ojentaa, mutta ei ota ojentuakseen...

13.11.2012 18.07  Pesuvesi

Siis piirijärjestöä on yritetty ojentaa?

13.11.2012 18.52  Lukutaitoinen

Kyllä persut olivat suurin voittaja. Julin puheenjohtajaksi. Julin voisi haastaa Eelan.

13.11.2012 19.47  Piirijärjestön Pirkko

Aina kun katson vaalien alla SDP:n ehdokaslistaa, tulen epätoivoiseksi.
En sen johdosta että en tietäisi kenet valita, vaan sen johdosta että siltä listalta joitakin kuitenkin valitaan.

13.11.2012 20.45  Demokraatti

Sama se on tuska monen muunkin listan kohdalla.
Mutta on se hyvä, että on kansalaisia, jotka uskaltautuvat ehdokkaaksi. Ilman heitä ei olisi demokratiaa.
Kansa valitsee ja ehdokasasettelu on vapaata.
Näin toimii demokratia ja pulinat pois, sanoi Johannes Virolainen kun kepussa Paavolle hävisi.

14.11.2012 8.38  Tavallinen tallaaja

Toteutuuko demokratia Säkylässä ja Köyliössä ? Jos ääniharavat jätetään pelkille valtuustopaikoille eikä heille anneta vastuullisia luottamustehtäviä konsulenttien sulle - mulle pelien vuoksi ; ei kuntalaisen näkökulmasta mikään muutu.

14.11.2012 8.43  Viikinki

Matonkorjaaja käytöskouluun ! Edustaako puolueensa arvoja ? Koti, uskonto, isänmaa ? Kaljatuopeilla ostetut äänet menevät hukkaan.

14.11.2012 9.36  Harald Hirmuinen

Sosialidemokraattien kassakaappiin oli murtauduttu. Poliisi tuli tutkimaan tapahtunutta.

-Veivätkö rosvot paljon rahaa? poliisi kysyi sihteeriltä.
-Rahaa ei hävinnyt lainkaan, sihteeri totesi.
-Sitten varmaankaan mitään muutakaan arvokasta ei viety.
-Kyllä vain! He veivät seuraavien vaalien tulokset!

14.11.2012 14.54  Haravat hommiin

Ei Säkylässä demokratia ole ennenkään toteutunut. Kohta kepua äänestäneet huomaavat taas kuinka antoivat äänensä Vasemmistoliitolle. Niinhän viimeksi kävi. Toisaalta, voidaanhan kasvattaa kunnanhallitusta isommaksi kuin Porissa, niin kaikki halukkaat pääsevät sinne.
Nyt pitäisi laittaa ääniharavat vastuuseen.

14.11.2012 16.08  Remari

"Jyrki, Jyrki, älä tyrki, Jyrki tee joskus miehen työ".

14.11.2012 18.02  Perssu

Luulenpa, että tällä kertaa Käri ja kump. tekevät teknisen liiton Persujen kanssa, joka tietenkin on myös Persujen etu, että saavat edes muutaman lautakuntapaikan. Ja DEMOKRATIAsta on aivan turha puhua silloin, kun lautakuntien puheenjohtajiksi istutetaan valtuustosta ulosjääneitä ihmisiä, muistakaapa se Keskustalaiset!

15.11.2012 12.14  FSB seuraa

Aika kovapintainen ja ulkokullattu pitää olla jos 7 äänen turvin jälleen kahmaisee suurimman lautakunnan puheenjohtajuuden. Työskentely tulee olemaan SUURENNUSlasin alla 'hela tiden'.

15.11.2012 20.17  Remari ressukka

Tuttavamme demari seurusteli kerran nuorukaisena kirkkoherran tyttären kanssa ja oli innoissaan, kun pääsi ensimmäisen kerran tapaamaan tytön vanhempia. Tiesihän demari, että jos vanhemmat hyväksyisivät hänet, tyttö voisi vaikka antaa... suudelman.

Siinä sitä istuttiin olohuoneessa ja keskusteltiin tosiolevaisesta, kun jännitys ja kahvi alkoivat vaikuttaa demarimme suolistossa. Pian demari ei enää pystynyt pidättelemään vaan päästi pienen pierun.

Kirkkoherra katsoi vihaisesti perheen koiraa, joka sattui makailemaan demarimme tuolin alla, ja torui: "Musti!"

Demari huokaisi helpotuksesta ja jysäytti toisenkin kerran koiran piikkiin. "Musti!", nuhteli tällä kertaa kirkkoherran rouva. Kului muutama tovi, ja ilma vain kiersi demarimme suolistossa. Eihän siinä auttanut muuta kuin päästää ilmoille kunnon jyräys.

"Musti!" ärjyi kirkkoherra naama punaisena. "Tule nyt jo pois sieltä tuolin alta, ennen kuin tuo pitkätukkainen demariretku paskantaa päällesi!"

15.11.2012 23.38  Seuraaja

Oi voi, miten tyhmää.

16.11.2012 8.32  FSB

Mattojen huolto aiheuttaa omituisen huumorintajun lisäksi 'blogiterroristin' oireet ?

16.11.2012 15.30  Entinen asiakas

Aaltosen demarivitsit osoittavat miten kevein eväin ollaan politiikassa liikkeellä. Mattojen pesu on ihan kunniallinen työ.

16.11.2012 16.22  Äly hoi älä jätä

Työ kuin työ on arvokas toki. Tuollaisilla eväillä varustettu voisi kuitenkin luoda uransa vaikka pilailukaupan perustamalla. Kunnallispolitiikassa toimiakseen on kuitenkin tarpeen olla niin fiksu että kunnioittaa muiden mielipiteitä eikä halveksi vähempiosaisia.

17.11.2012 8.33  Perästä kuuluu

Harkita pitäisi Köyliössä tärkeimpien luottamustoimien täyttöä. Ei kannata valita sellaista joka on jo valmiiksi liemessä pankin sotkujen takia. Jäljet johtavat myös Säkylään. Ihan niin kuin sudella, reviiri on laaja ja osallisia on useampia.

17.11.2012 11.18  Naapurista

Käyn satunnaisesti näillä sivuilla. Ihmettelen miten huonosti ihmiset voivat kun pitää toisia haukkua ja halveksia poliittisen ryhmän kotisivuilla. Se on kai Satakuntalaista kateutta, kehua ei voi millään.. Kaipa näidenkin sivujen tarkoitus on palvella omaa ryhmää eikä saada pahaa mieltä aikaan.

17.11.2012 13.44  Naapurin naapuri

Naapuri on kirjoituksellaan täysin oikeassa.
Toisten mollaaminen ja ilkeily johtaa vain omaan tappioon.
Parjatuille sataa myötätuntoa ja on huomionarvoista se, että kateus täytyy ansaita,
kuten kaveri toteaa.

17.11.2012 14.25  Harri Salonen

Näin on. Ennen vaaleja muutkin kuin minä painotettiin rakentavaa yhteistyötä yli puoluerajojen, Säkyläläisten parhaaksi. Toisille se näyttää olevan vain pelkkää vaalilupausta, jota ei enää tarvi noudattaa. Demarit kuitenkin on oikeasti avoimena yhteistyölle, jotta Säkylä edelleen pysyisi nykyisellä menestyksen tiellä. Hyvä alku avoimuudesta olisi kirjoittaa omalla nimellä!

17.11.2012 18.36  Naapurilähioläisille

Rakkaat ystävät. Aukaiskaa siniset silmänne. Poliittinen peli on kovaa niin kunnan kuin valtakunnan sekä EU tasolla. Säkylässä moni aukaisi silmänsä vasta kun tuli esiin kehitysvammaisiin suhtautuminen. Täysin pöyristyttävää 2000-luvulla on kielteiset asenteet heikoimpia kohtaan. Emme suvaitse tätä enää. Se on varma.

20.11.2012 22.39  Ylennystäkö tarjolla?

Satakunnan Kokoomus sai Sairaanhoitopiirin hallituksen puheenjohtajuuden. Säkylässä on ollut sairaanhoitopiirin hallituksessa peräti kaksi paikkaa. Onkohan ylennys odottamassa kansanedustajaehdokkaanakin kunnostautunutta säkyläläistä naisjäsentä?

21.11.2012 6.58  ToPe

Muurinen on ainoa mahdollinen siitä porukasta.

21.11.2012 12.27  Paras valitaan

Pätevänä hänet voidaan voidaan kutsua tehtävään. Ei sitten tarvitse enää leikkiä hiekkalaatikolla konsulenttien kanssa.

21.11.2012 12.52  Seija rules

Juu se on hyvä, niin riittää tekemistä kotikunnan ulkopuolella.

24.11.2012 11.59  Anselmi

Katselen juuri ikkunasta tuota pukkihullutusta. Kaikkeen sitä isot ihmiset ryhtyy. Hyvällä asialla kumminkin.

24.11.2012 18.34  Jukka

Hei Anselmi. Meillä oli kivaa. Tule sinäkin ensi vuonna mukaan.

27.11.2012 6.39  Ykä

Kai Säkylän Kokoomus, persut ja vasemmistoliitto lyövät Euran malliin hynttyyt yhteen. Luulisi ainakin koska niitä persuilevia kokoomuslaisia tuli sinne valtuustoon.

27.11.2012 13.37  Paras pistää kierrätykseen

Entä lautakunnat ? Paras hanke = paras pistää perusturvan pj kierrätykseen

27.11.2012 14.47  Ei turhia murheita kuntalaisille

Kirjoittelussa vaaditaan perusturvan puheenjohtajan vaihtoa/kierrätystä. Kuitenkin Säkylän kunnan terveyspalvelut on rankattu valtakunnallisesti Suomen parhaimmistoon. Nyt on kysymys aivan jostain muusta kuin asioiden hoitamisesta. Kunnan luottamusihmisten tulee hoita KUNTALAISTEN etu johtotähtenä ja se on ainakin todistettavasti hoidettu hyvin Säkyläperusturvassa, miksi siis henkilö pitäisi vaihtaa. Ei muuta kuin PERUSTELUJA ESIIN !!!!!

27.11.2012 19.34  Parasta meille.

Ihan vain tiedoksi...Säkylän perusturvalautakunta ei käsittelee terveyspalveluasiota. Eikä ne palvelut ole Säkylän kunnan. Päättävä elin on Säkylän ja Köyliön terveydenhuollon kuntayhtymä ja kuntayhtymä tuottaa ne laadukkaat palvelut. Kiitokset siis aivan muualle.

27.11.2012 23.42  Ei turhia höpinöita

Ihan vain tiedoksi, että kyllä perusturva hyvinkin käsittelee terveyspalveluita. Kannattaa katsoa
perusturvan talousarviota. Sen hallintokunnan
budjetista rahoitetaan kaikki terveyspalvelut.
Yhteistyössä kehitetään myös palvelutuotantoa.

28.11.2012 10.33  Joukkuepelaaja

Vaalien tulos on näemmä alkanut harmittaa eräitä "asioista tavallisesti hyvin perillä olevia tahoja" ja nyt jo on aloitettu peli tähtäimessä seuraavat vaalit.

Kuten admin kirjoittaa niin henkilöistä päättää jokainen sakki itse.Vaalit kun on joukkuepeliä: paras maalivahti ja paras pelaaja palkitaan!

Sooloilijat potkivat omassa yksilöpelissään omaan maaliinsa...

28.11.2012 12.54  jepp

Kannattaa katsella perusturvan pöytäkirjoja, kyllä siellä sosiaalipuoleen asioita käsitellään tiukasti. Että ei turhia höpinöitä.

28.11.2012 16.01  Nimimerkille perusteluja esiin

Perustelu 1. perusturvalautakunnan pj kirjoitti Alasatakuntaan lehtiartikkelin kehitysvammaisten asuntoyksikön asiasta. Totesi ltkn lausunnon olleen viime vuonna kielteinen ja että se tulee olemaan tänä vuonnakin kielteinen. Meediontaitoja ja öykkärimäistä käytöstä. Tässä ensimmäinen myllykivi kaulaan.

28.11.2012 18.57  Kevyitä ovat myllynkivet

Ennen kuin ripustelet myllynkiviä perusturvan pj:n kaulaan, olisi
viisasta käydä Aran sivuilla katsomassa, mitä
siinä kunnan sosiaali ja terveystoimen lausunossa kysytään. Siinä kysytään säkyläläisten kehitysvammaisten asumisen tarpeesta nyt ja viiden seuraavan vuoden aikana. Asumistarve on perustana
ARA:n myöntämälle rahoitukselle. Sen jälkeen voit kysyä prusturvajohtajalta, mitä lausunnossa todetaan. Sekä vammaisten että vanhusten asuntolahankkeisiin on perusturvassa suhtauduttu myönteisesti. Mihin se sitten riittää, on toinen asia. Toivottavasti molempiin.

28.11.2012 21.55  Rauma on vetovoimainen kunta

Säkylän perusturvajohtaja hakee virkaa Raumalta. Toivottavasti pääsee sinne. Liian fiksu mies viihtymään Säkylässä kauempaa. Lienee kyllästynyt säkyläläiseen tapaan jolla kunnallispoliitikot haluavat asioita junailtavan. Esimerkiksi perusturvan osalta.

30.11.2012 0.06  Karjankujan Kaapo

Eelalle on luvattu vuoden jatkoaika valtuuston puheenjohtajana. Mahtaako riittää, kun kaikenlaisia kuntaselvityksiä taas tehdään ?

30.11.2012 11.49  Pyhäjärventien Orvokki

Monenks kuukauden jatko on luvattu perusturvalautakunnan pj:lle ? Jos perusturvajohtaja vaihtuu ei varmaan uuden viranhaltijan hermot kest kauaa pompotusta.

30.11.2012 16.21  Karjakujan Kaapo

Kysy keskustalta. Se ei ole sinun eikä liioin minun käsissäni ?

30.11.2012 17.29  Karhusuon Kalle

Kai puheenjohtajista päättää valtuusto, ei mikään puolue?

30.11.2012 19.59  Karhusuon Kallelle

Valtuuston enemmistö päättää lautakuntien jäsenet
ja puheenjohtajat. Näillä sivuilla puheenjohtajuuksista ei päätetä-

30.11.2012 21.11  Orvokki Inkeri Pyhäjoest

Tässä blogissa eräät kirjoittajat tykkäävät toistaa itseään kerta toisensa jälkeen. Vaihtakaa jo virttä ja pankaa uutta verta pakkiin.

30.11.2012 22.55  JoPe

Sitä samaa sulle !

1.12.2012 16.23  Iissalon Iivari

Kertaus on opintojen äiti ja madekeitto ei ole lasten herkkua.

t. Nimim. Hauki on kala ja Haukio presidentin kaunis puoliso

13.12.2012 22.51  Terve vaan

Hiljaista on kuin kumittomilla huopatossuilla hiihtelisi pitkin kunnanviraston lattioita. Eikö edes "tavallisesti hyvin asioista perillä oleva taho" voi vihjaista mistä porukasta ja kenestä tulee hallituksen, superlautakunnan ym. puheenjohtajat?

14.12.2012 6.39  Admin

Sivun kävijämäärät ovat pysyneet korkeina, mutta kommentointi on loppunut. Siihen on syynsä. Ryhmien välisissä neuvotteluissa on ollut sen verran herkkää aikaa, että varotaan kaikkea, mikä saattaisi sotkea omia mahdollisuuksia. Tästä on jopa jaettu kirjallisia varoituksia.

"Tavallisesti hyvin asioista perillä oleva taho" on ollut vaiti, koska keskeneräistä työtä ei pitäisi retostella. Maltetaan vielä hetki.

15.12.2012 20.18  Terve taas

Jassoo että valinnat menee sillai kun uutisissa sanotaan. Jatkaako Eela valtuuston puheenjohtajana ja Käri sosiaalilautakunnassa ? Kunnanhallitusta kai sitten johtaa Jaspa joka on seurakunnassa pomotusta harjoitellut vai saako ääniharva Muurinen sen mitä hänelle kuuluu ?

16.12.2012 0.27  yx persuko?

Niinpä,veikö vallanhimo kuitenkin voiton rakentavasta yhteistyöstä yli puole ja kuntarajojen. Niinhän kaikki puoleet ennen vaaleja lupasi, että yhteistyössä kunnan/kuntalaisten parhaaksi. Saas nähdä kuinka käy.
Niin ja ainut mikä on varmasti varmaa kyllähän Käri jatkaa..

16.12.2012 12.51  Terve, terve

Eelan ja Kärin jatkaminen ei ole mikään yllätys. Tuskin kovin paljon muitaka yllätyksiä tulee. Se että Muurinen ei tule valituksi mihinkään on ollu selvää. Pääsi sentään ehdokkaaksi toisin kuin Kinkku.

16.12.2012 18.06  Sitoutumaton duunari

Satakunnan Kansa kirjoittaa että Nummela ei jatka kunnanhallituksen puheenjohtajana. Mistä saadaan yhtä kokenut tilalle ?

17.12.2012 11.55  Terva

Aaltosesta tulee kunnanhallituksen puheenjohtaja. Sillä on ihme kyllä numerot päässä hyvässä järjestyksessä.

18.12.2012 23.06  JoPe

Mitkä nummerot ?

21.12.2012 16.32  Kepuun kyllästynyt

Kepu pettää aina, olisiko jo syytä uskoa tämä totuus.
Ei muuta kuin kuntaliitoksia Euran suuntaan.
Säkylän paikka ei ole Huittisten syrjäkylä. Kuntaliitos Säkylän, Köyliön ja Euran kesken.

21.12.2012 22.56  Joulustunut

Nyt näyttää (vielä) siltä ettei kepu tällä kertaa pettänytkään. Kepulle annettu ääni ei mennytkään vasureille.

22.12.2012 2.08  oikealta ohi ?

nimenoaan meni vasureille.vassareitten omat voimat ei olisi riittänyt halllituspaikkaan.

22.12.2012 17.23  Kepuun kyllästynyt

Kepulle annetut äänet menivät nimenomaan vassareitten ja PERSUJEN hyväksi. Kepu veti nämä hallitukseen. Kepu, Persut ja vassaririt muodostavat valtuuston enemmistön.
Säkylässä on hassun suuri kunnanhallitus. 11-jäsentä.
Tälläiset pienet kepulikunnat olisi todella syytä lopettaa. Ja Säkylän suuntana Eura.

22.12.2012 22.57  § §

Säkylän hyvä henki syntyy yhteistyöstä ja tahdosta toimia ja tehdä päätöksiä Säkylän hyväksi.

Tälle tuloksekkaalle yhteistyölle on jatkossakin hyvänä lähtökohtana se, että kunnanhallituksessa ovat edustettuina kaikki ryhmät.

Jääräpäisyydellä ja ylimielisyydellä ei yhteisiä asioita menestyksellisesti hoideta.

Olen varma, että tällä kokoonpanolla päästään taas tekemään päätöksiä Säkylän hyväksi. Ilman turhaa puoluepolitikointia.

23.12.2012 8.58  Tarkkailija

Jaa, ettei puoluepolitikointia. Juuri sitä, vahvaa kepulointia.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini