Share |

Laatua palveluihin

Share |

Perjantai 1.6.2012 - Ari Reunanen


 Eurassa on parhaillaan käynnissä kunnan mittapuulla merkittävät investoinnit meidän kuntalaisten palveluihin. Liikuntahallin remontti ja alkava terveyskeskuksen modernisointi ovat projekteja, jotka tuovat meille jatkossa vielä paljon iloa. Monet keskeiset palvelut ovatkin ulkoisilta puitteiltaan jatkossa erinomaisessa kunnossa. Tämän vuoksi nyt on hyvä hetki alkaa miettimään, miten voimme kehittää kunnan palveluita vielä sisällöllisesti aikaisempaa laadukkaammiksi.

Laadun kehittäminen on paitsi kunnan tehtävä, myös kaikkien palveluita käyttävien oikeus sekä velvollisuus. Paras tieto asuu nimittäin meissä, jotka palveluita arjessamme käytämme. Monilla pienillä asioilla voidaan käyttäjäystävällisyyttä parantaa ja useasti säästää myös kunnan rahoja.

Pyhäjärviseudulla on jo aloitettu joiltain osin ennaltaehkäisevää terveystyötä, mutta toimintaa pitäisi pyrkiä laajentamaan nykyisestä. Tämä on tärkeää etenkin siksi, että ennaltaehkäisevällä työllä pystytään sekä keventämään terveydenhuollon kustannuksia että parantamaan elämänlaatua. Kaikille kuntalaisille olisikin tarjottava tilaisuus säännölliseen mahdollisuuteen tarkastaa oma terveydentilansa. Tässä yhteydessä olisi hyvä myös antaa neuvoja oman terveyden kohentamiseksi, mikäli siihen ilmenee tarvetta. Mitä enemmän teemme ennaltaehkäisevää työtä, sitä parempia tuloksia tulemme saamaan aikaan.

Uudenlaista ajattelua voisimme hyödyntää myös perheiden tukemisessa. Suomessa on jo muutamissa paikoissa hyödynnetty uudenlaista perhekeskus-mallia. Perhekeskus on perheiden itsensä ja ammattilaisten yhteistä toimintaa, joka kokoaa yhteen paikalliset toimijat ja voimavarat sekä pyrkii koordinoimaan niiden toimintaa. Siihen voivat kuulua niin julkinen sektori, seurakunnat, järjestöt, perheet itse, vapaaehtoiset kuin yksityinenkin sektori. Perimmäisenä tavoitteena on muodostaa verkosto, joka hyötyy eri osaajien tiedoista ja taidoista. Mukana voivat olla niin neuvola, varhaiskasvatus, koulutoimi, perhetyön palvelut kuin monet muut perheiden kanssa toimivat tahot. Yhteisen perhekeskuksen avulla voitaisiin siis perheiden hyvinvointia tukea aivan uudella tavalla. Tämä sopisi myös erinomaisesti Euran tavoitteisiin olla kunta, joka huolehtii laadukkaasti lapsiperheiden hyvinvoinnista.

Tässä muutama mahdollisuus kehittää Euran palveluita aikaisempaa laadukkaammiksi. Muutokset eivät vain tapahdu itsestään, tarvitaan yhteistyötä ja kaikkien kuntalaisten osallistumista. Yhdessä me voimme saada aikaan vaikka mitä!

 


Kommentit

4.6.2012 0.29  Pettinki

Milloin Kari uskaltaa avata yleisen mielipide/"tekstari"-palstan demareitten sivuille? Tämmöiselle johtavalle säkyläläiselle keskustelufoorumille olisi helppo kerätä kävijöitä ennen vaaleja avoimella palstalla, jossa ei olisi näitä euralaisilta lehtosilta ja reunasilta tilattuja avauksia, jotka ei johda mihinkään säkyläläisten kannalta tärkeään poliittiseen tai yhteiskunnalliseen keskusteluun. Mitä ihmettä Säkylän demareitten sivulla kirjoitellaan Euran neuvolaongelmista!Täällähän olisi tässä ennen vaaleja helppo kerätä ihmisten mielipiteitä semmoisista asioista, jotka ovat säkyläläisten kannalta oikeasti tärkeitä. Säkylän demareitten kärkihankkeita ja investointikohteista seuraavalla vaalikaudella: (Reunanen) "Eurassa on parhaillaan käynnissä kunnan mittapuulla merkittävät investoinnit meidän kuntalaisten palveluihin. Liikuntahallin remontti ja alkava terveyskeskuksen modernisointi ovat projekteja, jotka tuovat meille (säkyläläisille???) jatkossa vielä paljon iloa."---"Tässä muutama mahdollisuus kehittää Euran palveluita aikaisempaa laadukkaammiksi." Kari, kesäloma on alkanut, Osuuspankki jätetty mainitsematta kevätjuhlapuheissa vaikka niin sovittu. Käytä petankkipallojen heittelyn ohella hetki aikaa aitojen säkyläläisten keskustelujen avaamiseen.

4.6.2012 0.37  Tatjana

"Huhtikuussa puoluetta kannatti 19,1 prosenttia... prostituoituja muun muassa. Tuoreessa kyselyssä SDP saa 20,5 prosentin kannatuksen" luki teksti-tv:ssä sunnuntaina (IS). Onko prostituoitujen määrä noussut?

4.6.2012 18.21  Lippe

Älkää hyvät kirjoittajat sekoittako palstanpitäjän siviilitöitä politiikkaan.

4.6.2012 18.35  Oppilaan isä

Eikös se OP ole " Säkylän ainoa paikallinen pankki " ? Näin olin kuulevinani lauantaina.

4.6.2012 23.32  Kysyvä kuntalainen

Miksei kokoomuksella ja kepulla ole omia sivuja?

4.6.2012 23.53  Kari

Pettinki on oikeassa haikaillessaan kunnon vaalikeskusteluja palstalle. Valitettavasti ei itsellä ole ollut aikaa panostaa sytyttävään kirjoitteluun. Vastoin väitettäsi lomasta ei vielä ole tietoakaan mutta ehkä juhannuksen jälkeen. Koulutoimen väen hupeneminen kuin se kuuluisa pyy maailman lopun edellä tietää vielä jäljellä oleville virkamiehille ylimääräsitä askaretta.
Ps. Osuuspankin kanssa en ole mistään mainoksesta sopinut.

5.6.2012 16.41  Juha Nummela, Säkylän Sosialidemokraattien puheenjohtaja.

Kyllä tällä sivustolla voivat kirjoittaa myös euralaiset. Mitä ihmettä tai vikaa siinä on.
Tänne voi kirjoittaa vaikka Kiinan Keisari ja kertoa Kiinan asioista.

5.6.2012 18.31  Ennustaja

Kovasti on Kokoomuksen kannatus laskenut Pätkä-Saulin kannatusluvuista. SDP menee Kokoomuksen ohi kuntavaaleissa, että hujahtaa ja Kepu jää kauaksi taakse.

11.6.2012 22.29  ToiminSimo

Mutta PS tekee myös kuntakentällä kunnon JYTKYN!

13.6.2012 8.47  Jarppi

Kinkulla, Eelalla ja Madekivellä ratkaiseva rooli ensi syksyn kuntavaaleissa. Jos nimi ei näy listalla, puolueen voitto häämöttää....

15.6.2012 16.08  Juputtaja

Ja sarja jatkuu : Aaltonen, Heikkilä, Luoto, Tietari, Nummela, Alho...

29.6.2012 12.37  Jytkystä tulikin tuhnu

Keitäköhän persuehdokkaita on Säkylässä? Jos Soinin porukka vain kaksinkertaistaa valtuutettujensa määrän niin ei niillä päästä vielä vaikuttamaan päätöksentekoon. Parilla valtuutetulla päästään vain salin perille huutelemaan typeryyksiä. Haaskuun siis menee taas nekin "jytky" -äänet.

30.6.2012 2.48  juha nummela, yhteistyökunppani hallituksen ajoita

Toivon keskustalaisten ja sosialidemokraattien äänestävän Säkylän valtuustoon selvän enemmistön.
Näin voidaan taata kunnan vakaa kehitys vaikeissa olissa,
Esko Eela on ilmoittanut jättävänsä paikkansa.
Siinä tapauksessa nousee esiin uudet minet.
Minusta yksi uusi vakavasi nostettava uusi nimi puheehjohtajaksi voisi olla SATU TIETARI

1.7.2012 9.35  Vasemmistoliiton apulista

Kepu on perinteisesti ennen vaaleja kuuluttanut porvariyhteistyötä kokoomuksen kanssa ja sitten vaalien jälkeen kääntänyt tuulipuseronsa. Vai miksi meillä on ylisuuri kunnanhallitus ja Puisto siellä? Äänestä vasemmistoliittoa antamalla äänesi keskustalle.

2.7.2012 16.00  Ääni Kokoomukselle = ääni pakkoliitoksille.

Kokoomuksella on 8 valtuutettua ja 3 kunnanhallituksen jäsentä. Onko syytä tällaiseen katkeruuteen Puistoa kohtaan? Tällä määrällä pitäisi olla jo jotain aikaansaannoksiakin. Selvitystyötä ja perehtymistä pitäisi enemmän ryhmän harrastaa kun aloitteetkin koskevat pääosin asioita, jotka on hoidossa tai jo hoidettu.

Kokoomuskellokkaat vastustavat näennäisesti kuntaliitoksia, mutta tukevat Kokoomuksen hallituspolitiikkaa. Kiikoisissa viime kunnallisvaalien vaalikoneissa jokainen Kokoomusehdokas vastusti kuntaliitoksia ja pari kuukautta sitten sama porukka valtuustossa runnoi kuntalaiskyselyn vastaisesti pakkoliitoksen läpi. Tässä takinkäännön puhtain malliesimerkki ja kohdistuu vielä äänestäjiin.

2.7.2012 18.15  JytkynJytkyn

Miten on asian laita Köyliössä? Kepu ja Sdp ajavat kuntaliitosta.

Kertokaahan, ketä TODELLA taannoin vastusti kuntaliitosta Euraan ja ketä vietiin, kuin sitä kuuluisaa pässiä narussa?

Kenellähän tässä takki kääntyy kuin katismaan viiri? Vieläkään en luottaisi tähän Eurapuolueeseen ensi vaaleissa.

Puisto on mukava mies, muttei mikään varsinainen idealinko. Hyvä apu peesaamaan demareita.

2.7.2012 19.59  Tarkkailija

Kunnanhallituksen jäsenmäärästä on kunnanvaltuusto päättänyt yksimielisesti, myös nimistä.

2.7.2012 20.57  Köyliiläinen

Kepun linjat on ihan sekaisin. Valtakunnanpolitiikassa vastustetaan kuntaliitoksia ja paikallisesti niitä ajetaan. Ota siitä nyt selvää.

3.7.2012 12.40  Vanhat eväät on vanhat eväät!

On hieman eri asia kertoa rehellisesti ja suoraan mitä aikoo kuin toimia parin vuoden päästä täysin päinvastoin kuntalaisille antamiaan vaalilupauksia.

Euraliitos kaatui, koska euralaiset eivät pystyneet seisomaan tehdyn sopimuksen takana, jonka mukaan Säkylän lukio ja terveyskeskus säilyvät. Sellaista sopimusta kannattaisi tukea edelleenkin. Sitä vaan ei tulla mistään saamaan ja Kokoomus puolueena ajaa pienet kunnat lopettamaan niin terveyskeskuksensa kuin lukionsa, mistä on jo enemmän vahvat viitteet.

Irvokas on sellainen Kokoomusvaltuutettu, joka muka vastustaa kuntaliitoksia kun oma puolue ajaa niitä pakottamalla. Kannattaisi silloin ennemmin olla ehdokkaana vaikka vasemmistoliitossa!

Jos ainoa saavutus vaalikaudella on sen hokeminen "mitä MINÄ sanoin" on ehkä aika siirtyä muihin hommiin...

3.7.2012 15.11  JytkynJytkyn

Näyttää tekevän muutamalle vieläkin kipeää Eura-liitoksen kaatuminen. Heh. Varmaan näpit jo syyhyää päästä sekoittamaan asioita seuraavallekin vaalikaudelle. Nyt jeesustellaan ja ensi vuonna sekoillaan taas kunnolla!

8.7.2012 16.27  Plaamintien paruuni

Kyllä sovitunkaltainen Euraliitos olis ollut järkevä. Kaikki kunnia sitä Säkylässä valmistelleille. Välistävetoa ei kukaan voinut etukäteen tietää. Kunnanjohtajakin oli vahvasti Euran kannalla. Nyt on itsenäisyysmiehiä, kun kerran plörinäksi meni.

12.7.2012 12.27  Oskari

Säkylän itsenäisyyden uhka on Kansallinen Kokoomus.

8.8.2012 17.34  Mäen Anna

Laatua palveluihin - rakennetaan velaksi - ollaan konkurssissa - huudetaan lähialueen kunnat apuun - Kreikan malliin - pitäisikö nimi muuttaa Euralonikiaksi?

9.8.2012 19.11  Peruseuralainen

Näin teki Köyliä äskettäin. Odotan mielenkiinnolla uutta tietoa Köyliön taloudesta.
Tuleeko kaikki meidän euralaisten maksettavaksi?

9.8.2012 20.09  Lalli

Köyliössä on keskustapuolueella yksinkertainen enemmistö, Eli pitäisi olla asiat kunnossa.

9.8.2012 22.46  Minä, isä ja neljä lasta

Köyliö haluaa liittyä Euraan. Missä silloin kuntalaiset käyvät terveyskeskuksessa? Meiltä loppuu hyvät palvelut ja joudumme euran suunnattomiin jonoihin.
Taitaa olla paras äkkiä muuttaa Säkylään. Pääsee edes lääkäriin.

16.8.2012 20.51  Paluumuuton jo tehnyt

Kommentti edelliselle: Köyliöläiset, varsinkin nuoret voisivat nyt ottaa kantaa jaloillaan. Ei muuta kuin joukkomuuttoliike Säkylään.

17.8.2012 12.25  Kylmäsen Usko

Miten olisi osakuntaliitos, jossa Köyliön pohjoisosat (mm. voitoinen ja tuiskula) liittyisivät Euraan ja esim. vuorenmaa, kepola ja kankaanpää Säkylään?

1.9.2012 20.27  Kepolalainen

Kylmäsen Usko kirjoittaa järkeviä.

4.9.2012 11.43  Kakkapökkäle

Laittakaa siellä Eurassa edes paskavedenpuhdistamo kuntoon...

5.9.2012 15.35  Tarkkailija

Köyliön jätevedet tulee nyt vissiin Säkylään puhdistettavaksi.
Kun Köyliö käy omasta halustaan kuntaliitosneuvotteluja vain Euran ja Huittisten suuntaan niin kai jätevedetkin johdetaan sitten jatkossa Suur-Euraan tai Huittisiin.

5.9.2012 17.52  Kepulainen

Köylii on vahva ja panee naapurit kilpasille ja polvilleen. Naapurit himoitsevat Köyliin upeita palveluja ja kunnossa olevaa kuntataloutta.
Köyliössä on seudun parhaat palvelut. Kunnalliset ja yksityiset. Viisi kuntaa vaan yhteen ja Köyliö keskuskunnaksi.
Nimeksi Uusiperunamaa. Uusi kunnanpalatsi Kirkkosaareen.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini