VaalianalyyssiäTiistai 26.4.2011 - Kari Menneitä vaaleja on jo analysoitu kyllästymiseen saakka. Rohkenen kuitenkin vielä todeta niistä jotain minäkin. Venkoilematta on todettava, että perussuomalaiset pokkasivat kisoista komeimman pystin. Kansankielellä puhuttu ja oikeaksi todistettu epistola nykymenon mädännäisyydestä löysi tiensä äänestäjien tajuntaan. Persujen menestys myös Pyhäjärviseudulla oli yllättävän vahvaa. Jos tästä jytkystä on elämään, menevät kuntien valtuustotkin seuraavissa vaaleissa ihan uusiksi. Heijastusvaikutuksia sillä taas on moniin muihin kokoonpanoihin. Mietitään nyt vaikka Huittisten-Köyliön-Säkylän sote-kuntayhtymää. Kepun laskelmat vallasta murenevat kuin eduskunnan leivänkannikat Kallin hevosten hampaissa. Keskustan kohtalo oli juuri niin katala kuin virhearviointien summa antoi odottaa. Vaalirahasotkut, Vanhasen muistinmenetykset, haja-asutusalueiden jätevedet, ylimielinen Kiviniemi kapulakielineen ja city-kepulaisten irtoaminen alkiolaisilta juuriltaan. Satakunnassa listaan voi lisätä vielä onnettoman ehdokasasettelun ja etenkin vaaliliiton, jonka tuloksen kepulaisia lukuun ottamatta kaikki veikkasivat oikein. Alasatakunta -lehti pääkirjoituksessaan väitti molempien hävittyjen paikkojen menneen vaaliliiton piikkiin, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa. Ahvenjärvi nielaisi vain yhden kepulaisen. Samaisessa kirjoituksessaan lehti tarjoili myös tahatonta komiikkaa: " Euran ja Pyhäjärviseudun kannalta hyvin ilahduttava asia oli kuitenkin se, että pitkäaikainen kansanedustaja, euralainen Timo Kalli kykeni ainoana keskustan nykyisistä kansanedustajista uusimaan paikkansa. " Vaalit olivat monella tapaa historialliset. Yhden puolueen rakettimainen nousu ei toistune lähitulevaisuudessa. Nyt meillä on neljä keskisuurta mutta ei yhtään suurta puoluetta. Ensi kertaa kokoomus on piikkipaikalla. Historiaa tulee olemaan myös se seikka, että nämä vaalit tekivät Mari Kiviniemestä viimeisen keskustalaisen pääministerin. Jotta puolue säilyisi jatkossa edes nelospaikalla, pitää sen palata juurilleen eli ryhtyä taas maatalousväestön etujen ajajaksi. Kaikkia ei voi syleillä. Kokoomus pystyi näissä vaaleissa sälyttämään suurimman hallituksen syntitaakan pääministeripuolueen harteille. Se tuotti torjuntavoiton ja niukasti suurimman puolueen aseman. Demarien ja erityisesti puheenjohtaja Jutta Urpilaisen kyettyä viimeisissä yhteenotoissa selättämään häntä tölvineen median ja vakuuttamaan suuren yleisön varmalla esiintymisellään, tuli hopeaa. Lisäviikko olisi tarvittu vielä Kataisen nylkemiseen. Pyhäjärviseudulla demarit osoittivat vahvuutensa. Esimerkiksi porvarillisessa Säkylässä se ylsi suurimmaksi puolueeksi, vaikka sen euralainen pääehdokas Harri Lehtonen olikin kuntaliitos- ja sote-sotkujen jäljiltä monenkirjavan parjauskampanjoinnin kohteena. Lehtosen läpimeno ei toteutunut, koska pohjoisessa Satakunnassa ei uskottu tarpeeksi yhteiseen maaseudun ehdokkaaseen, eikä paikallista demarivaihtoehtoa ollut tarjolla. Puolueen perälauta vuosi liikaa perussuomalaisiin koko maakunnassa.
|

