Koukku näkyvissäTiistai 1.2.2011 - Kari Euran virkamiesjohdon Satakunnan Kansan kautta naapureille esittämässä sote -kompromississa oli pahasti koukku näkyvissä. Euran valtuustoa johtavan kansanedustaja Timo Kallin (kesk) "piireistä" vahvistetaan, että ennen julkituloa ehdotusta pähkäiltiin Pyhäjärviseutu-vetoomuksen laatijoiden kanssa. Köyliöllä olisi ollut taatusti suuri houkutus tarttua elämänsä tilaisuuteen. Tarjottu yhteisen sote -hallinnon johtopaikka olisi maistunut identiteettikriisissä kärvistelevän kunnan eliitille. Tässä asetelmassa tonttia varmisteltiin kepulle. Rahvaalle, joka on vain tulevien palvelujen maksaja ja käyttäjä, ei tuosta olisi mitään iloa. Säkylän valtuusto pysyi maanantaina yksimielisesti, siihen kohdistuneesta ulkoisesta paineesta huolimatta, Huittisten ja Köyliön kanssa neuvottelemansa sote -linjan takana. Samalla se kuitenkin halusi viestittää, että Eura on edelleen tervetullut mukaan. Kunnanjohtaja Lahtisen laatima pohjapaperi laajennetun Pyhäjärviseudun yhteistyölle on tallessa. Maanantaina ennen valtuuston kokousta kävi kulisseissa kova kuhina. Itse asiassa keitosta oli jo hämmennetty pitkin päivää. Mitä, missä ,milloin ja kuka kenen kanssa, jääköön minun puolestani odottelemaan historian kirjoitusta. Euran kunnanhallituksen puheenjohtaja Harri Lehtosen (sd) tosiasiat tunnustavaa ulostuloa on tervehdittävä ryhdikkäänä ja rohkeana vetona. Hän ymmärtää, mikä jatkossa on mahdollista ja mikä pelkkää politiikkaa. Avoin tuki laajennetulle Pyhäjärviseudulle (E-H-K-S) oli kuitenkin myrkkyä niille, jotka ovat pystyttäneet piikkilankaesteitä Huittisten rajalle. Totuuden puhujalle ei löydy yösijaa. Lehtonen on varmasti saanut osakseen rippiä. Tulee kuitenkin muistaa, että hän ei ole mikä tahansa poliitikko. Mies johtaa äänimäärältään maakunnan suurinta piiriä ja on mukana Kuntaliiton hallituksessa. Hänellä on kunnallisvaaleista saatu mahtava kansan mandaatti, josta kilpakumppani Kallikin voi vain haaveilla. Näillä eväillä Lehtosen pitäisi helposti selättää myös niskuroivat virkamiehet. Kaiken jälkeen jää ilmaan edelleen kysymys : Miksi Eura ei voi olla mukana samassa yhteistoiminta-alueessa kuin Huittinen ? Vastaukseksi ei kelpaa, että euralaiset eivät halua Huittisiin lääkäriin. Ei tarvitsekaan, mutta se on mahdollista.
|
|
|
1.2.2011 8.07
euralainen entinen poliitiikko
kyllä euran päättäjien mielistely säkyläläisille politikoille jo pitäisi loppua ja |
|
1.2.2011 18.06
Säkyläläinen nykyinen poliitikko
Säkylän suunta on se, että myös Eura on yhteistyössä mukana. |
|
1.2.2011 19.56
Ennustaja
Muistaakseni Lehtonen sai kunnallisvaaleissa noin 550 ääntä. Montako ääntä sai muuten Kalli. |
|
1.2.2011 21.21
Huittisista iltaa
Joskus olen äänestänyt Kallia mutta en äänestä enää. En tosin ketään muutakaan euralaista. |
|
2.2.2011 0.21
sivusta seuraaja
"Simoniz" Lehtonen oli kärjessä junailemassa Kiukaisten ja Euran liitosta salaa Köyliöltä ja Säkylältä. Nyt pelaa seminaarista opittua pelipolitiikkaa eli mielistelee ulosjätettyjä. Onko se mielestäsi täyspäinen päättäjä. Mietipä sitä. |
|
2.2.2011 0.34
sivusta seuraaja
"euralainen entinen politiikko" |
|
2.2.2011 7.07
Anteeksiantoa
Sivusta seuraajankin pitäisi jo ymmärtää lopettaa tuo vanhojen kaivelu. Se on ihan turhaa eikä auta ketään. Viisasta on katsella tulevaisuuteen ja oppia tehdyistä virheistä. |
|
2.2.2011 8.53
ovet auki
Toivotaan että Euralaiset saavat virkamiehensä kuriin ja tulevat mukaan neljän kimppaan. |
|
2.2.2011 10.13
euralainen
poliitikot päättää ja valtuusto on jo päättänyt suunnat mihin päin neuvotellaan |
|
2.2.2011 13.10
JEES-MIES
Lehtonen on tehnyt taidetta siitä, miten on mahdollista kumarrella joka suuntaan mahdollisimman pienellä pyllistyksellä. Arkadian mäki houkuttaa kovin ja sinne heppu yrittää tunnetuimmalla lauseellaan: "En minä, mutta ne muut..." |
|
2.2.2011 14.40
Varsinais-Suomi kutsuu...
Kyllä routa porsaan kotiin ajaisi, mutta kannattaako H-K-S:n ottaa tulevaisuudessa persaukista Euraa kimppaan, kun se tulee saamaan aikanaan pakit Raumalta ja keski-Satakunnasta? |
|
2.2.2011 15.32
Moporak
Kyllä Kallin ja Lehtosen sovittelukyvyt on nähty. Molempien päästessä Arkadianmäelle täällä on kohta meno kuin Egyptissä! |
|
7.2.2011 20.03
Urpo Knalli-Lehtonen
Koukku oli näkyvissä, mutta siihen eivät taitaneet Köyliöläiset fiksuina tarttua. |
|
8.2.2011 19.13
Nuori yrittäjä
Onko kuntapuolella mitään ikärajaa päättäjille? |
|
8.2.2011 19.28
Yrittäjä
Hyvä kysymys. Eikö nuorien pitäisi päättää asioista, ei vanhojen huru-ukkojen? |
|
9.2.2011 9.02
Toinen nuori yrittäjä
On ikäraja 18-v, mutta ei rajaa sille, paljonko kuntien ja yleensä julkisen sektorin palveluksessa olevia on päättämässä omista asioistaan. Ei hyvältä näytä |
|
9.2.2011 19.21
Juha Nummela
Lain mukaan enemmistön kunnanhallituksen jäsenistä on oltava muita kuin tai kunnan määräämisvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa olevia henkilöitä. |
|
9.2.2011 19.47
Veronmaksaja
Kuntalaisena kiinnostasi tietää millainen koulutuspohja ja palkka on Euran kunnanjohtajilla?Tai Säkylän ja Köyliön johtajilla. |
|
9.2.2011 21.21
Maksaja , ilman vastinetta
Kysymys, koskee myös Euran apalaisjohtajaa Jantusta. Paljonko maksaa kuukaudeswsa? |
|
11.2.2011 14.56
Korven poika
Köyliön sote on yhtä sekoilua. Koko kunta olisi pitänyt jo ajat sitten haudata omaan mahdottomuuteensa. |
|
15.2.2011 15.19
Vaaniin Veikko
Eura ei koskaan ole irtautunutkaan Keski-Satakunnasta. Mitä neuvottelemista vielä tarvitaan ? Sinne vaan Harjavallan terveyskeskuksen potilaiksi. Tästä Kalli ja kiukaislaiset pitävät. |
|
15.2.2011 16.09
Tarkkailija
Tämä olisi sitä Euran mallia. Pitää keskittää. |
|
15.2.2011 16.30
Yllättynyt euralainen
Lue Alasatakunta tänään ja pääkirjoitus. En enää ihmette, miksi naapurit kaihtavat Euraa. |
|
15.2.2011 18.55
euralainen
on eurassa muitakin,kuin Kalli ja Kiukaislaiset |
|
15.2.2011 21.48
Automies
Kantaeuralaisten on korkea aika herätä toimintaan. Yhdessä mukaan Huittisten, Säkylän ja Köyliön kanssa. Nyt meitä vie Lahtinen ja Kiukaisten hevosmiehet. |
|
16.2.2011 15.53
Yllättynyt sydänmaalainen
"Yllättyneelle euralaiselle" Nyt ymmärrän, miksi Lahtinen aikoi ajaa alas Säkylän terveyskeskusta uuden Euran yhteydessä. Omien toimintojen pyörittäminen vajaalla työntekijämäärällä olisi ollut paikattavissa naapurista. Härskiä. |
|
16.2.2011 16.10
Heja HKS!
Demarivetoinen eura on vielä kunnolla kusessa taloutensa kanssa. |
|
16.2.2011 22.20
Tarkkailija
Mutta Säkylä parantaa talouttaan, että kohina käy |
|
17.2.2011 17.48
Hyvä HKS
Kalli puhui aluetelkkarissa jostakin Euran tekemästä "harharetkestä". Tarkoitti kai yhteistyötä Köyliön ja Säkylän kanssa. |
|
19.2.2011 16.59
Harolan Heikki
Kallilla on hätä. Putoamisuhka eduskunnasta on saanut miehen puhumaan taas mitä sattuu. |
|
19.2.2011 17.20
Kepulainen
Euran Sote-sekoilu pudottaa Kallin eduskunnasta. Jos ette usko niin kuunnelkaa Säkylän kepulaisia. Äänet siirtyy Kokemäen Korkeaojalle. |
|
20.2.2011 12.49
Penkkiurheilija
Lehtonen johtaa Pyhäjärvi -seudun senaattorikisaa Kallia vastaan 3-2 . Molemmilla on mennyt yksi omiin. |
|
20.2.2011 14.35
Tuumailija
Huittislaisten, Köyliöläisten ja Säkyläläisten äänestäjien on vaikea antaa ääniään Kallille tai Lehtoselle. Kuinka paljon äänipotista kotiutuu PerusSuomalaisten Markkulalle Köyliöön? |
|
20.2.2011 16.21
Mummeli
Me ikäihmiset olisimme halunneet mieluummin käydä Eurassa päivystävällä lääkärilä, kuin pitkän matkan takana Huittisissa. Toivottavasti sitten kun te nuoret ihmiset tulette tähän ikään niin tälläkin seudulla on tultu järkiinsä. Aion vielä vaaleissakin äänestää naapurikunnan poikaa. |
|
21.2.2011 9.26
Nuori ihminen
Voi voi mummeli-parkaa. Eikö Säkylä tai Köyliö kelpaa? Jos tuo Eura on ihannepaikkasi, niin uuden lain mukaan voit käydä toki sielläkin mittauttamassa päivystyksessä verenpaineesi ja hoitamassa sosiaaliset kontaktisi. |
|
21.2.2011 13.05
Karhukoira
Ei olisi ensimmäinen kerta kun Eela lipeää valtuuston päätöksestä. Lopettakaa jo se veivaaminen. |
|
21.2.2011 18.32
Perusdemari
Säkylän valtuusto on tehnyt selvät päätökset. Millä valtuuksilla Eela kutsuu mukaan nyt Kokemäkeä. Ei näitä yhteistyöalueita niin vain Eelan heitoilla perusteta. Eela siellä, vetelä täällä. Eskon puumerkkiä vain, joka paikkaan. |
|
21.2.2011 21.19
Virkamies
Mummelille voin kertoa, että uusi lakikaan ei tässä vaiheessa päästä häntä Euran terveydenhuollon piiriin. Eri asia on, onko se mikään tappio. Vasta 2015 kaikki ovet ovat Mummelillekin auki. Siihen saakka pöitää pysytellä omassa sote -piirissä. |
|
21.2.2011 23.39
Elmeri
Päivistysaikoina lääkärissä käydään muuten pääasiassa ihan turhaan. Tietääkö joku montako potilasta nykyisin käy viikonloppuina päivistyksessä. (Eura, Säkylä, Köyliö) Kymmenen, viisikymmentä vai sata? |
|
23.2.2011 17.11
Tuore eläkeläinen
Ei tässä sote -sotkussa ole kyse vain päivystyspaikoista, joita todella vähän käytetään. Jos aiotaan jotain säästöjä saada, on laitettava lappuja luukuille ja keskittettävä palveluja. Autoilevalle kansalle näistä ei tule ylivoimaisia ongelmia mutta eläkeläismummot ja -papat ovat vielä ihmeissään. |
|
24.2.2011 10.48
Julli
Tuoreelle eläkeläiselle tiedoksi, että juuri näin olisi käynyt, mikäli oltaisiin lyöty hynttyyt yhteen persaukisen |
|
24.2.2011 21.30
Murmeli
Huittisten kaupunki on saanut aluehallintovirastolta huomautuksen vuodeosaston potilaiden liiallisesta lääkitsemisestä sekä sitomisesta tuoliin ja sänkyyn. Tämäkö on säkyläläistenkin vanhusten ja sairaiden tuleva kohtalo? |
|
25.2.2011 1.02
§ §
Mitenkäs Huittisten hoito Säkylään liittyy? |
|
25.2.2011 10.20
Jalmari
Valtio pakottaa kunnat muodostamaan ns. sote-alueita, jotka hoitavat ihmisten ao. palvelut. Ihan järjetöntä toimintaa, kuten porvarihallituksen muukin politiikka. |
|
25.2.2011 12.00
SoTe-Sauli, Porvari
Huittisisa kärsittiin hoitajapulasta v.2008 ja ongelma on korjattu mm. sulkemalla yksi osasto ja sijoitettu vanhukset niin, ettei vuodeosasto ole enää kenenkään koti. |
|
25.2.2011 14.36
Lehmuun Lempi
Huittisten holtitonta kulttuuria ei saa päästää kuntarajojen yli. Köyliö ja Säkylä ovat hoitaneet hommansa vielä fiksusti vaikka kuntayhtymän tuoreet säästöpäätökset purivat siellä, missä käsiä tarvitaan. |
|
26.2.2011 18.46
Seija Sairaanhoitaja
Kokoomuslainen peruspalveluministeri sanoo (Alasatakunta 24.2.), ettei Sote-alueiden 20 000 asukkaan vaatimus ole hatusta vedetty. Sieltä se juuri on vedetty. Koko Sote on yhtä sotkua ja sekoilua. Kunnan pakotetaan järjenvastaisiin ratkaisuihin. Mutta Kokoomus haluaa keskittää ja purkaa lähipalvelut pienistä kunnista. |
|
26.2.2011 21.48
Sari
Porvarihallitus tuhoaa mm. Köyliön ja Säkylän hyvin toimivan yhteistyön. Kyllä pienessäkin ympäristössä asiat voidaan hoitaa. |
|
27.2.2011 15.07
SoTe-Sauli
Mutta sossuveljet ja -sisaret hei haloo. Kiukaisten työväentalo sai porvarihallitukselta 10000 euroa katon korjaukseen ja Italian Kanerva (Berluskooni) on tulossa Suameen hurmaamaan teitin tavjan. Mahtaa tulla melkoinen äänivyöry sosialisteille seuraavissa eduskuntavaaleissa näillä nälväisyillä. |
|
28.2.2011 15.33
Panelian poika
Porvarihallituksella ja Kiukaisten sosialidemokraattien saamalla työväentaloavustuksella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. |
|
1.3.2011 16.26
Hessu
Ei tosiaan. |
|
1.3.2011 17.08
Venemies
On nyt muutkin kuin sotejutut riitaisia täällä. Ennen on Pyhäjärveä koitettu puolustaa yhdessä. Nyt Eura ja Säkylä ei keskustele venekielloista. Molemmat vaan tekevät yksin päätöksiänsä. |
|
1.3.2011 19.36
Jaska
Ne lausunnot olivat tapetilla jo vuonna 2008, eivätkä kuulu mitenkään nykyaikaan. |
|
3.3.2011 16.05
Ääånestäjä
Kokoomusjohtaja vieraili Eurassa. Kataisen mukaan monessa kunnassa valtuutettu ei voi kuin maksaa erikoissairaanhoidon maksut ja päättää nuohoustaksasta. |
|
3.3.2011 19.00
Tosiporvari
Niinpä: näyttää Euran Lehtostakin jo kaduttavan kuntaliitoksen kaataminen terveyskeskusremonttiin ja koulun saneeraukseen. Ainakin, jos uskomme tämän median uutiseen. Ja miksi emme uskoisi? |
|
4.3.2011 11.03
TosiTosiPorvari
"Hate" on mukava kaveri, mutta ei hänessä kansanedustaja-ainesta ole. Liian tuuliviiri ja Euraan kallellaan. Kuntaliitossekoilusta puhumattakaan. |
|
4.3.2011 18.45
Tosidemari
TosiTosiPorvarille: olisiko Muurisesta ainesta kansanedustajaksi. |
|
4.3.2011 22.47
Seniori
On ilo äänestää mukavaa kaveria. Valitettavasti vaaleissa läpi menee liiankin kanssa epämiellyttäviä kelmejä, joiden sotkuja sitten poliisit saavat selvitellä ja iltapäivälehdet ihmetellä. |
|
7.3.2011 10.50
Ennustaja
Palataahan aiheeseen. Kalli ja Lehtonen ajaa Euran niin kuralle, ettei sitä huoli Sote-kumppaniksi ketään. Valtio pakkoliittää Euran HKS-alueeseen, mikä on todella huono asia. |
|
8.3.2011 17.40
Seniori (ei kansallinen)
Muurinen ja Kokoomus ajavat tänne vielä Uutta Euraa suurempaa kuntaa. Siihen liitetään kaikki kunnat Huittisista Harjavaltaan ja Euraan asti. Sano mun sanoneeni |
|
8.3.2011 19.22
Juniori
Ennen Varsinais-Suomeen kuin Keski-Satakuntaan. |
|
8.3.2011 23.24
Seija
Seniori puhuu asiaa. Kokoomus ajaa todella suurkuntia ja Muurinen kuuntelee korvillaan tarkoin mitä Katainen ja kokoomusjohto käskee. Onneksi ei saa ääniä! |
|
29.3.2011 20.10
Politiikan aktiivi
Pikku-Matti ajoi Suureuran kaupunkia, johon piti liittää Köyliö ja Säkylä. Nyt on käymässä niin, että Eura on kohta Rauman sotealuetta, jossa Eura ostaa palvelunsa raumalta ja saa päätöksentekoon pari paikkaa Rauman johonkin perusturvalautakuntaan. |
|
30.3.2011 16.01
Hunttalan Matti
Eura on uusi Rauman maalaiskunta. (tai Kortela) |
|
30.3.2011 18.04
Kyllä se siitä
Kunhan Eurassa vaihtuu virkamiesjohto asiat palaavat taas mallilleen. |
|
30.3.2011 19.56
Pårsu
Ei tommosta demaripaskasäkkiä kukaan riesakseen huoli. |
|
1.4.2011 14.51
Veikko A. Veikkonen
Kovin olet häirikkö typerä. Antaa kaikkien kukkien kukkia, politiikassakin. |
|
3.4.2011 0.55
Sakari Säkyläläinen
Onnettomasti käy Euran. Ostaa kohta kaikki sosiaali- ja terveyspalvelunsa Raumalta. Ei tullut SuurEoraa, tuli itäinen Rauman peräkylä. |


Valitettavasti näyttää, että Lehtonen on Euran ainoa täyspäinen päättäjä.