Valtuutettuihin vaikutetaanMaanantai 22.3.2010 - Kari Säkylän valtuutetut ovat viime päivinä saaneet runsaasti sekä paperi- että sähköistä postia. Kantaa on otettu Karhusuon ja Pyhäjoen koulujen lakkauttamista vastaan. Kohdennettua mielipiteen muokkausta on myös esiintynyt koulukeskuksen saneeraushankkeen keskeyttämiseksi ja uuden rakentamisen selvittämiseksi.
Kuten yleensäkin tiukassa päätöksentekovaiheessa, on liikkeellä toki ollut myös junttausta, jolla valtuutettuja on kehoitettu pysymään lestissään. Oppia on annettu jopa yli puoluerajojen.
Kaikki tämä kuuluu osana demokraattiseen tapaan päättää asioista. Siinä valtuutetulta kysytään kykyä itsenäiseen mielipiteen muodostamiseen suuressa informaation ja disinformaation sekamelskassa.
Ohessa esimerkkinä yksi sähköinen mielipiteenilmaus kansalaisilta päättäjille. Kirjoittajan nimeä en julkaise, koska siihen en ole saanut/pyytänyt lupaa.
Arvon päättäjät!
Säkylässä lähdettiin liikkeelle varmaankin silloin joskus 70-luvulla, kun brändäyksestä joku vielä näki unia, teemalla siika, sotilas ja sokeri.
Nyt nuo teemat eivät enää riitä oman kunnan ylläpitämiseen, markkinoinnista ja kasvusta puhumattakaan. Poistamalla nyt loputkin kyläkoulut kunnan palveluista tehdään mitä suurimmalla todennäköisyydellä kunnan talouden tekohengittämisessä liike, jonka luokittelu karkeaksi hoitovirheeksi ei ole aikanaan aivan poissuljettua. Tulipa tuossa luettua Säkylän kunnan kotisivuilta kunnan toiminta-ajatus: "Säkylän kunta järjestää kuntalaisten tarpeiden mukaisia palveluita, jotka vaikuttavat yksittäisten kuntalaisten elämisen tasoon ja tukevat koko yhteisön elinvoimaisuutta"
Samalla sivulla kunnanjohtaja jatkaa tervehdyksessään "Säkylä tarjoaa asukkailleen valtakunnallisissa vertailuissakin todettua maan kärkitasoa olevia palveluja mm. koulutuksessa ja terveydenhuollossa. Palvelut on tarjolla lähellä kuntalaisia ja kunnan toimintatapa on asukaslähtöinen ja aidosti palveluhenkinen. Tervetuloa Säkylään! Hyväntahtoisten ihmisten seuraan!" Lienee syytä pikapuoliin ajantasaistaa ainakin nuo kohdat. No, löytyi sieltä sivuilta ihan realismiin pyrkivä lausekin: "Säkylä tarjoaa asukkailleen viihtyisän asuin- ja elinympäristön, jossa on tarjolla riittävät kaupalliset ja muut peruspalvelut." Tuo "riittävät" on varmaan ihan korrekti kuvaus, sen sävyhän on lähes sama kuin - ainakin välttämättömimmät.
Ihan ensteks eniten ja ylenmäärin sapettaa se aivan käsittämätön kiire jolla tämäkin päätös pitäisi pystyä naulaamaan: miettikääpäs nyt taas ihan pari - kolme viikkoa vaan taaksepäin. Oltiin aivan jumalattomalla kiireellä perustamassa Suur-Euraa, mutta kuitenkin joku huomasi, että ei tämä nyt ihan näin menekään. JA SIIHEN SE JÄI. ONKO NYT IHAN VALTAVAN KAUKAA HAETTUA, ETTÄ LASKELMAT EI TAASEN OLE KOHDILLAAN? OLISIKO IHAN OIKEASTI SYYTÄ OTTAA VAIKKA JOKU ULKOPUOLINEN LASKEMAAN MINKÄLAINEN KONKURSSI ON EDESSÄ, JOS KOULUJA PIDETÄÄN ENTISEEN MALLIIN? Täältä Iso-Vimmasta päin katseltuna hieman ketuttaa myös se, että ihan realismiin pyrkivän arvion mukaan toistasataa asuntoa Karhusuon koulun oppilasalueella on muuttamassa omistajaa ja mitä ilmeisimmin nuorempaan, arviolta seuraavan 5 vuoden kuluessa. Olisi perin kummallista jos nuo uudet omistajat olisivat sitä ikäluokkaa jolla ei ole kouluikäisiä lapsia. Säkylän kunnan intressiä asiassa pitäisi lisätä myös sen faktan, että osa tänne syrjäkylälle muuttavista olisi myös muitakin kuin säkyläläisiä, jos esim koulu olisi tarjolla. Huovinrinteellä vastaava kierto on jo toteutunut ja näkymät ovat ihan hyvät. Harmillista sielläpäin lienee se, että tilat ovat käymässä ahtaiksi. No, se lienee sitten seuraavaksi lakkauttamislistalla? Karhusuo ja Pyhäjoki nyt ensin pois kuntaliitosrytinän jälkimainingeissa, Huovinrinne hoidetaan sitten myöhemmin? Onko joku muuten laskenut sitäkin tosiasiaa, että osa esim Karhusuon koulun nykyisistä tai tulevista oppilaista hakeutuu tai ajautuu Euraan tai Köyliöön kouluun? Jo pelkästään noiden, tuossa pinnallisesti käsiteltyjen asioiden perusteella, luulisi, että nyt on ihan oikeasti syytä viheltää peli poikki ja ottaa vähintään aikalisä!!? Ja sit tähän lopuksi: Koulu on ihan hyvässä kunnossa, ylläpidossa ei ole yllätyksiä tulossa. Oppilasmäärät riittävät jatkossakin yhä entistä paremmin. KIIRE POIS! LASKELMAT JA SUUNNITELMAT KUNTOON ENNUSTEIDEN PERUSTEELLA JA SITTEN IHAN OIKEA PÄÄTÖS TÄSTÄKIN ASIASTA! |
|
|
22.3.2010 9.23
Piikki pyllyyn ikäihmisille?
Onko Karhusuolla noin paljon ikäihmisiä muuttamassa pois tai kuolemassa, että toistasataa asuntoa on muuttamassa asuntoa. Vai joko on päätetty antaa piikki pyllyyn? |
|
22.3.2010 10.07
Pro Realisti
Turha on "piikittäjän" syyttää Pro-liikettä Karhusuon koulun lakkauttamisesta. Uudessa Eurassa se kun olisi laittanut ovensa säppiin aivan takuuvarmasti. |
|
22.3.2010 12.23
Pro toripuheelle
Ja tämä kaikki varmaan oikeaa faktaa virallisista sopimuspapereista. Vai tulikohan kuitenkin omasta päästä tai torilta? |
|
22.3.2010 13.22
Älytöntä syyttää Proliikettä euralaisten tekemisistä
Pro toripuhe on varmasti lukenut julkisuudesta ns. Lahtisen listan, jossa oli kaikki Pro Realistin luettelemat asiat. Lahtisen lista oli juuri se, joka kaatoi kuntaliitoksen. Säkylän kynnyskysymyksinä olivat mm. koulukeskuksen saneeraus ja terveyskeskuksen kolmas vaihe. |
|
22.3.2010 13.34
Pro Realismi
Pro-liike toi tämän Lahtisen listan esiin jo vuosi sitten. Silloin se tosin oli kuulema populismia ja totuuden vääristelyä sekä oman pesän likaamista. |
|
22.3.2010 14.04
Pro -toripuheelle
Pro-liikkeellä lienee suora yhteys Lahtisen päähän kun tietää jo etukäteen mitä sinne on tupsahtamassa. |
|
22.3.2010 14.52
Pro Realisti
Katkeran naisen / miehen vuodatusta. |
|
22.3.2010 21.59
Pyhäjoen nainen
Laittakaa nyt hyvät ihmiset kunnanvaltuuston kokouksen tiedot ja vähän sassiin. |
|
22.3.2010 22.01
Pyhäjoen nainen
Lopettavat kuulemma Pyhäjoen ja Karhusuon koulut. Entäs koulukeskuksen san eeraus? |
|
23.3.2010 7.59
Tillin tallin
Paljon puhuivat ja p***** siellä valtuustossa. Äänestyksessä vain tosi rohkeat uskalsivat vastustaa EelaNummelan driktatuuria. |
|
23.3.2010 11.22
Kuntalaisten halveksuntaa
Jaspa piti puolen tunnin esitelmän siitä miten osaa värittää värikynillä ja lukea ulkoa paperista numeroita. Jaspa vaati hullua ideointia kuten reilua verojen nostoa Karhusuon lakkauttamisen lykkäämiseksi. Heh-heh. Sitten äänestää rätkäytti lakkauttamisen puolesta! Tätä sanotaan härskiksi poliittiseksi epärehellisyydeksi! |
|
23.3.2010 12.45
Karhusuon puolesta
Kyllä meille olisi kelvannut parin prosenttiyksikön korotus jos sillä olisi saatu jatkoaikaa kouluille pariksivuodeksi. Oltaisi todella katsottu saadaanko esim. IsoVimmaan lapsiperheitä muuttamaan. Nyt omakotitalojen hinta putos aika reippaasti. Jaspa oli ansiokkaasti selvittänyt valtionavun saannin ja siitäpä sai johtavat luottamusmiehet ja kunnan ylin johto faktaa. Juurihan he kirkkainsilmin ilmoittivat että uuteen kouluun EI SAA VALTIONAPUA, PISTE. PS. mikä onkaan virkamiehen virkavastuu tiedon antamisessa? |
|
23.3.2010 14.54
Tarkkailija
Suomen kuntien keskimääräinen tuloveroprosentti oli vuonna 2009 18.59 prosenttia. |
|
23.3.2010 16.19
?
Älä selitä, kukalienetkin. |
|
23.3.2010 17.21
Lada forever
Mieluummin sekoomus kuin punotus. |
|
23.3.2010 17.33
Kurkkailija
Kunnanhallitus sekoaa omaan näppäryyteensä maanantain keskuskoulun käsittelyssä. Joku ehdottaa uutta taloa ja virkamiehet väittää, että ei tule valtioapuja, Nummela uhkaa erota, Eela keskustelee Kiviniemen kanssa, Tietari soittaa Brysseliin. Kaikki tämä vain sen tähden, että ei järkipuhetta ole kuunneltu. |
|
23.3.2010 18.20
Toivo Tuuliviiri
Ja Aaltonen pettää äänestäjänsä. Jyrki Aaltosen lupaus vaalimainoksesta puolentoista vuoden takaa: "Toivo paremmasta on pitkään odotetun koulukeskuksen saneerauksen välitön aloittaminen". |
|
23.3.2010 21.05
Ex-säkyläläinen
On se touhu käynyt kummaksi. Mitä seuraavaksi lakkautettaisiin? Rantatie? |
|
24.3.2010 9.21
Nyky-säkyläläinen
Lakkautetaan toinen toisten mollaaminen ja aloitetaan yhteisen yhteisön rakentaminen. |
|
24.3.2010 15.48
Tyky-säkyläläinen
Onko focuksessa kunnan johto vai kuntalainen? En kyllä ole asiasta lainkaan varma. |
|
25.3.2010 7.23
Ex kuntaliitoksen kannattaja
Tämän sivuston Uutisissa kerrotaan "Huittinen vilkuilee Säkylän suuntaan". Olisiko aiheellista kutsua huittislaiset päättäjät kahville. Eela, Nummela ja Mäenpää voi mennä vaikka pilkille siksiaikaa. |
|
25.3.2010 8.29
Exän hinku kahveille
Kyllä on kova hinku joillakin kykypuolueen edustajilla päästä itse johtaviksi päättäjäksi! Mitäköhän nekin niissä kahvikekkereissä saisivat aikaan? Täydellisen sekoomuksen, mistä on jo kovat näytöt... |
|
25.3.2010 10.27
Sadun Sammakko
Ja tämän päivän Alasatakunnassa Satu Tietari siirtyi arvostelemaan muiden,kuin Karhusuon koulujen opettajia. Loistavaa Satu, onnea ja menestystä seuraavissa vaaleissa. Ei prolainen. |
|
25.3.2010 16.01
Totuus on toisenlainen
Oletko lukutaitoinen ollenkaan? Tai ymmärrätkö |
|
25.3.2010 17.21
Vierastyöläinen
Jonkin aikaa säkyläistä politiikkaa ja näitä sivuja seuranneena en voi olla ajattelematta, ettei se Karhusuon koulun lopettaminen monelle niin kova paikka ole ollut kuin väitetään. Usein vastustajiaan turhankin tuhdisti tukistanut koulun johtaja kai ansaitsi tulla nöyryytetyksi. Nyt on mahtailevien valtuutettujen kiva kehuskella tekemisillään paikallisessa kuppilassa ja tupailloissa. Ehkä mies on sen ansainnut mutta miten tämä perustellaan koulun lapsille ja heidän vanhemmilleen. |
|
26.3.2010 12.55
xxxx
Eiköhän sentään kyse ole taloudesta. |
|
26.3.2010 15.55
????
Et tunne Säkylää ja sen uusia toimintatapoja. Kaksi kärpästä yhdellä nuijan kopautuksella. |
|
1.4.2010 12.29
-
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/isot-luokat-lakkautettavat-koulut-paattajat-eivat-ymmarra-koulutyota |
|
1.4.2010 15.11
Äiti
Lukekaa Hesarin 21.3. sivu A2 artikkeli. Täyttä asiaa ! |
|
2.4.2010 13.36
Tarkkailija
Tämän päivän Hesari kertoo, että kunnat ovat lakkauttaneet kahdessa vuosikymmenessä noin 1600 koulua. Tänäkin vuonna lakkautetaan noin sata peruskoulua, sanotaan kuntaliitosta. |
|
4.4.2010 11.32
?
Entä sitten ? |
|
5.4.2010 10.18
Äiti2
Alakoulussa yksi opettaja n. 20 samanikäistä oppilasta kohti on hyvä lähtökohta. Tätä tukevat ennen kaikkea opetukselliset seikat. Yhdysluokkaopetus ei ole nykypäivää. Joka tätä vastaan väittää, ei tiedä nykyajan kouluoloista yhtään mitään. Asian voisi rinnastaa vaikka niin, että se joka kaipaa yhdysluokkia (tyyliin kyllä sitä ennenkin) voisi lähetellä näitä keskustelupalstaviestejä Karille kirjoituskoneella hakattuna postin välityksellä: homma varmaan toimisi niinkin. |
|
5.4.2010 13.44
Äiti minäkin
Totta on, että yhdysluokat ovat lähtökohtaisesti erillisiä huonompi vaihtoehto. Totta myös, että n. 20 oppilasta on hyvä luokkakoko, jos tukitoimet ovat kohdallaan. |
|
6.4.2010 15.19
Ei omia lapsia
Kaikkein pienimmät koululaiset ovat jostain syystä jääneet jalkoihin. Tämä näkyy kaikissa viimeajan päätöksissä. |
|
7.4.2010 8.04
Äiti2
Äiti minäkin syyllistyi nyt oman navan tutkiskeluun väitteessään, että Karhusuon koulun lakkauttamisessa mennään takapakkia. Ehkä Karhusuolla, kokonaisuutena ei. Kuten todettu, Säkylän lapsimäärällä työllistetään 12 luokanopettajaa. Jos Karhusuolla pidetään niistä kolme, pitää Isosäkylässäkin siirtyä yhdysluokkaopetukseen ja se on jo takapakkia. |
|
8.4.2010 17.40
Vai niin
Onko Isosäkylään uhkana ollut yhdysluokka koko koulujen lakkautuksen takana ? Tämä maan on vielä täynnä yhdysluokkia, joista opettajat kyllä muualla kunnialla ovat selvinneet. En usko, etteikö täälläkin olisi oikealla asenteella selvitty. |
|
8.4.2010 17.44
sama
Huovinrinteelläkin on kai yhdysluokka ? |
|
10.4.2010 5.31
Joku
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010041011448373_uu.shtml |
|
10.4.2010 16.08
§ §
Ei voida karsia palveluja, se kun lisää menoja. Vai? |
|
10.4.2010 20.51
Asseri Ali-Ylijäämä
Kyllä kotitaloudessakin pitää menot saada pitkällä aikavälillä suhteutettua tuloihin. Nuorena tehdään alijäämää mutta kyllä se siitä yleensä korjaantuu. Painopisteen ei kuitenkaan tarvitse olla pelkästään karsinnoissa. Yhtä ponnekkaasti voitaisiin paneutua tulopuolen vahvistamiseen. |
|
15.4.2010 6.24
Oikein toimittu
Säkylässä kouluun ilmoittautui 43 ekaluokkalaista. |
|
19.4.2010 16.39
Horsman kukka
Säkylän Keskustan puheenjohtaja A-K Käri puhuu mielellään tuon lossivahtivertauksen. Tämä on tarttunut jollekin vai olisiko itse ryhtynyt kouluasiantuntijaksi. Joka tapuksessa Säkylä sulkee ala-asteitaan Keskustan määräämässä tahdissa. |
|
20.4.2010 13.41
Mikä määrää tahdin?
Eiköhän tämän tahdin määrää talouden realiteetit. Myös salissa olleista demarivaltuutetuista kaikki muut paitsi yksi äänesti koulujen lakkauttamisen puolesta, Keskustassa sentään kaksi valtuutettua vastusti lakkauttamista. Kannattaako katkeraa sappea vuodattaa jälleen kerran vain Keskustan päälle... |
|
20.4.2010 17.08
Kari
En vastaa muiden kirjoituksista mutta edellä luettavaa on kommentoitava. |


Älkää nyt hyvät päättäjät menkö ryssimään tätäkin asiaa ja noudattamaan "maan tapaa" - eli viemään ne viimeisimmätkin palvelut pois syrjäkyliltä...
http://postmodernity.wordpress.com/2010/03/21/jutta-urpilainen-ja-maan-tapa/