Joulun lahjaKeskiviikko 23.12.2009 - Ismo Nieminen, Säkylän seurakunnan kappalainen Jouluna annetaan ja saadaan lahjoja. Lahjoilla halutaan kiittää toisia, osoittaa välittämistä tai lujittaa siteitä ihmisten välillä. Lahja voi olla kallis ja arvokas tai vain pieni muistaminen. Jouluun valmistaudutaan monilla eri tavoilla ja monen joulu alkaa joulurauhan julistuksen seuraamisella televisiosta tai radiosta. Juhlan odotus välittyy kaikkialla missä ihmiset liikkuvat. Arkinen elämä hiljentyy hetkeksi ja ihmisillä on aikaa toisilleen enemmän kuin arkena. Myös kunnallinen päätöksenteko on pysähtynyt hetkeksi. Kohta päättyneenä vuotena onkin tapahtunut paljon asioita ja näilläkin sivuilla on reippaasti otettu kantaa asioihin. Jouluna voi kerätä voimia kevään haasteisiin. Itselleni joulun uskonnollinen sisältö on tärkeä. Joitakin viehättää joulussa jokin muu asia. Minulle joulu on ennen kaikkea Jeesuksen syntymäjuhla. Evankeliumissa kerrotaan enkelistä joka ilmoitti uutisen. Teille on syntynyt Vapahtaja. Tästä vanhasta, mutta tärkeästä uutisesta voi jokainen, ken tahtoo, hakea rauhaa joulunviettoonsa. Eräässä uudemmassa joululaulussa on kertosäe. ” Joulu saapuu jokaiselle,lapselle ja aikuiselle. Sydämiimme joulun lahja seimen luona annetaan”. Hyvää ja rauhallista joulua. |

