Share |

Kokoomus kuntaliitoskeskiöön vasta kesällä

Maanantai 15.12.2008 - Kari

Kokoomuksen ryhmäpuheenjohtaja Pekka Kinkku esitti Säkylän valtuuston viimeisessä kokouksessa kainon toivomuksen puolueensa edustajan saamisesta kuntaliitoksen ohjausryhmän pöydän ääreen.  Koska asiaa ei esitetty hampaita kiristellen ja uhkaillen, se sai vastakaikua.

Ehdotus otettiin säkyläläisten taholta esille ohjausryhmän kokouksessa. Toiveen eteneminen kuitenkin tyrehtyi heti alkuunsa sopimustekniseen ongelmaan. Tämän elimen kokoonpano on päätetty mahdaattien, ei puolueiden mukaisesti. Soutajiksi  on istutettu valtuuston ja kunnanhallituksen puheenjohtajat kustakin kunnasta. Keskusta ja demarit siis pitelevät airoja. Kokoomuksen lohdutukseksi voi todeta myös vasemmistoliittolaisten puuttumisen tästä venheestä.

Ensi kesänä lääninhallitus nimeää yhdistymistä johtamaan järjestelytoimikunnan. Sen kokoonpano on poliittinen. Siihen Säkylästä valitaan yksi edustaja jokaisesta kolmesta suurimmasta ryhmästä. Tähän 12 -henkiseen "viisasten kerhoon" mahtuu suhteellisuuden kautta kuitenkin yhteensä vain kaksi kokoomuslaista (toinen Eurasta). Vasemmistoliitolla menee vielä heikommin yhden euralaisen voimin.

Ei kai kuitenkaan ole puolueista vaan ihmisistä kiinni, miten hommat jatkossakin hoidetaan.

5 kommenttia .