Share |

Teinkö liian hätäisen arvion ?

Share |

Perjantai 14.11.2008 - Kari


Edellisessä blogissani taisin tehdä turhan hätäisen tilannearvion. Torstaina liikkeellä oli huomattavan sovinnonhakuinen keskustan neuvottelusakki. Se toki edusti vain itseään eikä koko oikeistoa mutta sittenkin. Kyseessähän on kuitenkin valtuuston selkeästi suurin ryhmittymä.

Keskusteluissa palattiin alkulähteille eli vaalin tuloksen muuttamiseksi käytäntöön kunnanhallituksen kokoonpanossa kaikki ryhmät vastuuseen vetäen. Varsin perusteltu pyrkimys nykyisessä haasteellisessa tilanteessa, jota vielä varjostaa kunnanjohtaja Rantalan päivä päivältä todennäköisemmäksi käyvä lähtö Loimaalle.

Tähän mennessä ainoa varma asia näyttää olevan, että valtuuston puheenjohtajaksi tulee keskustalainen (varmasti Esko Eela), 1. varapj. on kokoomuksesta (nainen?) ja 2. varapj. jää demareille.


Kommentit

14.11.2008 13.00  Pekka

Eikö ole olemassa mitään ikärajaa, kuinka vanha ihminen voidaan valita valtuuston johtoon???

17.11.2008 16.20  Juha Nummela

Nimimerkki Pekka, kyselee, eikö ole ikärajaa valtuuston puheenjohtajalle. Vastaan: ei ole.
Kysymys on kansanvallasta. Meillä Säkylässä on toki ikämies valtuuston johdossa, mutta hän pesee osaamisessa ja jaksamisessa monet nuoremmat mennen tullen.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini