Rauman seutu piti hopeatilansa

13.02.2025

Rauman seutu uusi hopeasijansa Elinkeinoelämän Keskusliiton kuntaranking-vertailussa, uutisoi Yle.

Vertailussa mitataan kahden vuoden välein maan eri alueiden vetovoimaisuutta yritystoiminnan kannalta. Myös edellisissä vertailuissa vuosina 2019, 2021 ja 2023 Rauman seutu sijoittui toiseksi.

Rauman seutu oli yrityskyselyssä lähes tasoissa koko maan vetovoimaisimmaksi arvioidun Seinäjoen seudun kanssa. Erityisesti seutukunnan sijaintia pidetään hyvänä yritystoiminnalle. Vain yrittäjyysaktiivisuudessa Rauman seutu oli keskitasoa heikompi.

Porin seutukunta puolestaan sijoittui tämän vuoden vertailussa sijalle 18, kun se kaksi vuotta sitten oli kaksi pykälää korkeammalla. Porin seudun sijoitusta heikensi muilla seuduilla tapahtunut selkeä positiivinen kehitys, todetaan kuntarankingin tuloksissa.

Seutujen sijoitukseen vaikuttavat muun muassa kuntapäätöksenteon yrityslähtöisyys kuten kaavoituksen sujuvuus sekä oman alueen julkiset yrityspalvelut.

Kolmanneksi tänä vuonna sijoittui Tampereen seutu.

22.03.2025Eläkesäästämisestä pois veroetu
21.03.2025Hyvinvointialueen johtoon hakijoita
20.03.2025Stubb vierailee Satakunnassa
19.03.2025Lomien siirto ei maistu opettajille
18.03.2025Influenssa viihtyy Satakunnassa
17.03.2025Herola maailmancupkisan voittoon
16.03.2025Pudotuspelijoukkueet selvillä
15.03.2025Mainosjakelussa muutoksia
14.03.2025Talviklassikko tuotti voittoa
13.03.2025Putin kävi Kurskin alueella

Siirry arkistoon »