Hyvinvointialue puolustautuu

04.11.2023

Satakunnan hyvinvointialueen virkamiesjohto kiistää Säkylän kunnan julkisuudessa esittämät väitteet sote-alueen tarkoitushakuisuudesta ja väärien tietojen antamisesta.

Satakunnan vs. hyvinvointialuejohtaja Sari Rantanen tyrmää Säkylän esittämät väitteet. Rantasen mukaan palveluverkkoselvityksen loppuraportissa on käytetty tutkittua tietoa. Tavoitteena on turvata kaikkien satakuntalaisten palvelut.

Rantanen korostaa, että palveluita kehitetään tulevaisuutta varten, ja silloin digitaalisten palvelujen käyttö lisääntyy. Hänestä esimerkiksi Säkylän terveydenhuollon hoito-osasto ei ole taloudellisesti ja toiminnallisesti kannattava eikä Säkylään ylipäätään saada riittävästi työvoimaa kunnollisten palveluiden takaamiseksi.

Vs. hyvinvointialuejohtaja Sari Rantanen muistuttaa myös, että Säkylän keskustaajama on väestömäärältään pienempi kuin esimerkiksi Noormarkku ja Meri-Pori, joiden palveluita ollaan myös supistamassa ja siirtämässä muualle.

Rantasen mukaan julkisen vallan käyttäjänä jokaisen viranomaisen ja viranhaltijan velvollisuus on toimia voimassa olevaa lainsäädäntöä ja hyvän hallinnon periaatteita noudattaen.

Satakunnan hyvinvointialue etsii palveluverkkoselvityksellä myös merkittäviä leikkauksia kuluihinsa. Yhteensä alueen pitäisi löytää yli 90 miljoonan euron säästöt.

Väittely aiheesta varmasti jatkuu. Lisää faktoja kaivataan.

02.12.2023Yhteinen aloite rintamalisien korotuksesta
01.12.2023Ilveksille joululahja
30.11.2023Kähköselle Finlandia-palkinto
29.11.2023Raja-Jooseppi suljetaan
29.11.2023Rinteisiin ennätysaikaisin
28.11.2023Hallintosääntöä rukattiin
27.11.2023Kylmää kaakosta
26.11.2023Kaamos alkoi jo Utsjoella
25.11.2023Revontulia
24.11.2023Pörssisähköä ale-hintaan

Siirry arkistoon »