Läpimurto koronan torjunnassa ?

25.03.2023

Helsingin yliopiston tutkijoiden kehittämä TriSb92-niminen molekyyli on koe-eläintutkimuksissa yliopiston tiedotteen mukaan vahvistunut toimivaksi suojaksi koronavirustartuntaa vastaan. Molekyyli tunnistaa koronaviruksen piikkiproteiinin kohdan, joka on yhteinen viruksen kaikille nykyisille muunnoksille ja estää sen toiminnan. Tuo viruksen kohta on pysynyt lähes muuttumattomana eri virusmuunnoksissa, joten kehitetyn molekyylin voidaan odottaa toimivan myös tulevia muunnoksia vastaan.

Lisäksi eläinkokeissa on havaittu, että molekyyli voi nenään sumutettuna estää tartunnan jopa muutaman tunnin altistumisen jälkeen.

Tutkimusta tehnyt tutkijatohtori Anna R. Mäkelä sanoo tiedotteessa, että nenään annosteltava virussuoja voi olla tulevaisuudessa avuksi, jos koronapandemia lähtee uudestaan laukalle.

Tutkijoiden mukaan molekyyli saattaa toimia myös koronaviruksen lähisukuisia, eläinvälitteisiä viruksia vastaan. Tästä ei kuitenkaan ole vielä näyttöä.

Seuraavassa vaiheessa TriSb92-molekyyliä pitäisi testata kliinisissä kokeissa ihmisillä, minkä jälkeen sen voisi saada kaupallisesti saataville. Mäkelä arvioi tiedotteessa, että mikäli nenäsumute saadaan kaupallistettua, samalla voi syntyä uusi, menestyvä suomalaisyritys.

Tutkimuksessa käytetty niin sanottu sherpabody-teknologia on tiedotteen mukaan sovellettavissa myös monien muiden virustautien, erityisesti hengitystievirusten torjuntaan.

– Koko lähestymistapa perustuu Suomessa kehitettyyn sitojaproteiiniteknologiaan, jota ei alun perin suunniteltu viruslääkkeeksi. Se tarjoaa mahdollisuuden moniin muihinkin uusiin avauksiin, jotka perustuvat potilaissa olevien sairaiden solujen tai taudinaiheuttajien tarkkaan tunnistamiseen, Mäkelä sanoo tiedotteessa.

29.03.2024Hyvinvointijohtajilla muhkeat erorahat
28.03.2024Rkp valitsee puheenjohtajan kesäkuussa
27.03.2024Tilapäinen valiokunta Katajan erottamiseksi
26.03.2024Karsintaesitys Huittisten kouluverkosta
25.03.2024Katajaa kammetaan omien toimesta
24.03.2024Moskovan iskussa jo 133 kuolonuhria
23.03.2024Isku konserttitaloon
22.03.2024Valviralta määräys Satakuntaan
22.03.2024Sataharju Osuuspankkifuusion nimeksi
21.03.2024Suomen EM-kisahaaveet murskaksi

Siirry arkistoon »