Hyvinvointialueen palveluverkkoa selvitetään

26.01.2023

Satakunnan hyvinvointialueen palveluverkkoselvitys alkaa kiinteistökäynneillä.

Satakunnan hyvinvointialue kertoo, että tiedon kerääminen toimipisteiden ja rakennusten nykytilanteesta on aloitettu sote-kiinteistöistä. Käyntejä tehdään myös joihinkin pelastuslaitoksen ja vapaapalokuntien kiinteistöihin.

Käyntien lisäksi ohjausryhmä aloittaa työnsä helmikuun alussa.

Strategisen palveluverkkotyön tavoitteena on toiminnallisesti ja taloudellisesti kestävät palvelut. Selvityksessä otetaan huomioon väestön palveluntarve sekä digitaalisten lähipalveluiden mahdollisuudet.

Ensimmäisessä vaiheessa selvitetään muun muassa väestöpohja ja ammattihenkilöstön määrä. Teknisessä selvityksessä kartoitetaan esimerkiksi kiinteistöjen jälleenhankinta-arvo sekä kuntoluokka.

29.03.2024Hyvinvointijohtajilla muhkeat erorahat
28.03.2024Rkp valitsee puheenjohtajan kesäkuussa
27.03.2024Tilapäinen valiokunta Katajan erottamiseksi
26.03.2024Karsintaesitys Huittisten kouluverkosta
25.03.2024Katajaa kammetaan omien toimesta
24.03.2024Moskovan iskussa jo 133 kuolonuhria
23.03.2024Isku konserttitaloon
22.03.2024Valviralta määräys Satakuntaan
22.03.2024Sataharju Osuuspankkifuusion nimeksi
21.03.2024Suomen EM-kisahaaveet murskaksi

Siirry arkistoon »