Ulkoministeri Haavistolla koronatartunta

05.12.2021

Kansanedustaja Jouni Ovaskalla (kesk.) on todettu koronatartunta. Hän kertoi asiasta Twitterissä lauantaina.

Ovaskan mukaan hänen oireensa ovat lieviä. Hän kertoo saaneensa kaksi koronarokotetta. Hän kertoo informoineensa lähikontaktejaan tartunnasta.

Ovaska on ollut eduskunnassa torstain täysistunnossa ja aikaisemmin viikolla valiokuntapalavereissa. Ovaska on muun muassa suuren valiokunnan ja lakivaliokunnan jäsen.

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) on saanut positiivisen tuloksen koronatestistä. Asiasta tiedotti valtioneuvoston kanslia myöhään lauantaina.

Haavisto on oireeton, tiedotteessa kerrotaan. Hän työskentelee toistaiseksi etänä kotoaan käsin.

Valtioneuvoston kanslia ja ulkoministeriö ovat tiedotteen mukaan käynnistäneet "asian edellyttämät toimet". Tuoreeltaan ei pystytä arvioimaan, miten moni henkilö mahdollisesti on altistunut koronalle Haaviston tartunnan vuoksi. Hän on ollut päätyneellä viikolla kokousmatkoilla Tukholmassa ja Riiassa.

20.04.2024Kesärenkailla ei liikenteeseen
19.04.2024Pyhäjärvi vapautui jääkannesta
18.04.2024Kiistelty translaki läpi Ruotsissa
17.04.2024Säkylä sähköautokantaan
17.04.2024Hallitukselta madonluvut
16.04.2024Vaalirahailmoitukset julki
16.04.2024Aluevaltuusto siunasi hallintotulkinnan
15.04.2024Hallitus ratkoo julkista taloutta
14.04.2024Olkiluoto 3:n vuosihuolto venyy
13.04.2024Ihmiskaupasta syytteet kolmelle

Siirry arkistoon »