Marin otti tyynesti Saarikon uhittelun

21.11.2021

Pääministeri Sanna Marin (sd) sanoo suhtautuvansa hallitusyhteistyöhön rakentavasti ja uskovansa, että kaikki asiat ovat ratkaistavissa, jos halua siihen löytyy. Hänen mukaansa hallituspuolueet ovat välillä tiukkojenkin vääntöjen jälkeen pystyneet tähän asti ratkaisemaan kaikki eteen tulleet kysymykset, eikä hänellä ole epäilystäkään siitä, ettei sama onnistuisi myös tulevaisuudessa.

Marinin mukaan SDP lähtee liikkeelle siitä, että yhdessä sovitusta pidetään kiinni.

Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko sanoi aiemmin lauantaina, ettei keskusta tule olemaan mukana hallituksessa, jossa keimaillaan talousryhdin hylkäämisen kanssa.

Marin vakuutti keskustalaisten kiukutteluun viitaten, että se mistä yhdessä sovitaan, siitä pidetään kiinni. Viime kevään riihessä on sovittu kehyksistä ja siitä minkälaisia sopeutustoimia tulemme tekemään.

Tuore ympäristö- ja ilmastoministerin Emma Kari (vihr.) pitää luonnollisena, että hallituksessa erilaiset näkemykset välillä törmäävät, kun hallituksessa on viisi erilaista puoluetta. Näillä kaikilla omat arvonsa ja painotuksensa.

Karin mukaan hallitus on päässyt eteenpäin kaikissa suurissa, yhdessä sovituissa linjauksissa. Vihreät lähtee siitä, että yhdessä on sovittu ja sen mukaan mennään, se on selvä asia,

20.04.2024Kesärenkailla ei liikenteeseen
19.04.2024Pyhäjärvi vapautui jääkannesta
18.04.2024Kiistelty translaki läpi Ruotsissa
17.04.2024Säkylä sähköautokantaan
17.04.2024Hallitukselta madonluvut
16.04.2024Vaalirahailmoitukset julki
16.04.2024Aluevaltuusto siunasi hallintotulkinnan
15.04.2024Hallitus ratkoo julkista taloutta
14.04.2024Olkiluoto 3:n vuosihuolto venyy
13.04.2024Ihmiskaupasta syytteet kolmelle

Siirry arkistoon »