SUPOa vakoiltu

10.11.2021

Ylen saamien tietojen mukaan Suomen suojelupoliisi (Supo) on saattanut joutua itse vakoilun kohteeksi.

Joihinkin suojelupoliisin työpaikkoihin on voitu hakea tarkoituksellisesti tiedustelumielessä. Hakijan tavoitteena on ollut selvittää tehtäviin valittujen työntekijöiden nimiä ja muita tietoja.

Tiedustelussa on käytetty hyväksi sitä, että kaikkien suojelupoliisin virkojen täyttö etenee julkisen haun kautta.

Kun joku itse osallistuu hakuun, hänellä on mahdollista saada tietoa työpaikan saaneesta asianosaisjulkisuuden perusteella.

Ulkopuolisilta valitun nimi on mahdollista salata, jos kyseessä on erityistä suojaamista vaativa tehtävä. Sen sijaan virkaa hakeneilla on muita laajempi oikeus saada tietää valitun nimi sekä nimitysmuistiosta esimerkiksi koulutus ja aiempia työpaikkoja.

Suojelupoliisilla on vahvoja epäilyjä, että vuosien saatossa on ollut tilanteita, joissa on saattanut olla kysymys rekrytointitiedustelusta. Työnhakuun kohdistunut tiedustelu auttaisi esimerkiksi vierasta valtiota luomaan tietorekisteriä Supon työntekijöistä.

Tiedustelun mittakaavaa ei ole luonnehdittu laajaksi.

Yle ei ole saanut vahvistusta, epäileekö Supo työntekijöidensä rekrytoinnin tiedustelusta vierasta valtiota vai jotakin ryhmittymää.

28.03.2024Rkp valitsee puheenjohtajan kesäkuussa
27.03.2024Tilapäinen valiokunta Katajan erottamiseksi
26.03.2024Karsintaesitys Huittisten kouluverkosta
25.03.2024Katajaa kammetaan omien toimesta
24.03.2024Moskovan iskussa jo 133 kuolonuhria
23.03.2024Isku konserttitaloon
22.03.2024Valviralta määräys Satakuntaan
22.03.2024Sataharju Osuuspankkifuusion nimeksi
21.03.2024Suomen EM-kisahaaveet murskaksi
21.03.2024Lakot jatkuvat ensi viikolla

Siirry arkistoon »