Yhteystiedot

LIITY MUKAAN
Säkylän Sosialidemokraatit ry:n toimintaan. Ota yhteyttä johtokunnan jäseniin.
Sivustoihin liittyvä palaute suoraan ylläpitoon demari.sakyla(at)gmail.com

Pikakysely

Milloin aluevaalit järjestetään ?

Näytä vanhat kyselyt »

Sisältölaatikko

Ruuan hinta nousee jo loppuvuonna

25.10.2021

Maakaasun hinta on noussut jyrkästi eri puolilla maailmaa. Sen vaikutus tuntuu nyt maanviljelijöiden ansioissa. koska maakaasun hinta vaikuttaa suoraan lannoitteiden hintoihin. Lannoitteiden raaka-ainetta saadaan juuri maakaasusta.

Kallistuneet lannoitteet ovat yksi syy siihen, miksi myös ruuan hinnan arvioidaan lähtevän Suomessa vielä loppuvuonna selvään nousuun.

Pellervon taloustutkimuksen (PTT) ennustaa, että ruuan hintakehitys vauhdittuu vuoden lopussa. Ensi vuonna ruuan hinta kallistuu PTT:n mukaan noin 1,8 prosenttia, mikä on enemmän kuin ennustettu yleinen kuluttajahintojen nousu.

Lannoitteiden saannissa on ongelmia pitkin Eurooppaa. Eurooppalaisten lannoitevalmistajien etujärjestö on varoittanut, ettei lannoitteiden tuottaminen ole kannattavaa maakaasun kallistumisen takia. Siksi lannoitetehtaita on suljettu.

06.12.2021Hyvää itsenäisyyspäivää
05.12.2021Ulkoministeri Haavistolla koronatartunta
04.12.2021Merimetson saalisvahinkoja korvataan
03.12.2021Säkylässä kahdeksan uutta tartuntaa
02.12.2021Jäät vielä heikkoja
01.12.2021Keskimääräistä kylmempi joulukuun alku
01.12.2021Marin kokousti etänä
30.11.2021Uusi koronavariantti myös Suomessa ?
29.11.2021Hoitajien rekrytointipulaa ratkotaan
28.11.2021Koronatilanne pakottaa peruuttamaan tilaisuuksia

Siirry arkistoon »