Kokoomus peesasi persujen epäluottamuslausetta

27.03.2021

Kokoomus lähti yllättäin mukaan perussuomalaisten salaliittoteorioilla maustettuun epäluottamukseen, vaikka puolue on kuntavaalien siirron kannalta. Politikointi meni asiallisen oppositiotoiminnan edelle. Kokoomuksen edustajista kukaan ei äänestystä edeltäneessä keskustelussa ilmaissut henkilökohtaista kantaansa. Puoluejohto oli kirjoittanut nuotit.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho esitti epäluottamusta eduskunnan täysistunnossa. Halla-ahon mukaan oikeusministeri Henriksson epäonnistui kuntavaalien järjestämisessä terveysturvallisesti ja ajallaan, mutta eduskunnan enemmistö ei yhtynyt hänen kantaansa.

Henriksson kummasteli puheenvuorossaan sitä, että perussuomalaiset hyväksyivät vaalien siirtämisen eduskunnan perustuslakivaliokunnassa, mutta esittivät kuitenkin myöhemmin hänelle epäluottamuslausetta vaalien siirtämisen vuoksi.

20.04.2024Kesärenkailla ei liikenteeseen
19.04.2024Pyhäjärvi vapautui jääkannesta
18.04.2024Kiistelty translaki läpi Ruotsissa
17.04.2024Säkylä sähköautokantaan
17.04.2024Hallitukselta madonluvut
16.04.2024Vaalirahailmoitukset julki
16.04.2024Aluevaltuusto siunasi hallintotulkinnan
15.04.2024Hallitus ratkoo julkista taloutta
14.04.2024Olkiluoto 3:n vuosihuolto venyy
13.04.2024Ihmiskaupasta syytteet kolmelle

Siirry arkistoon »