Hallitus esittää rajoituksia liikkumiselle

26.03.2021

Sanna Marinin (sd) hallitus esittää liikkumisvapauden ja lähikontaktien väliaikaista rajoittamista sekä maskipakkoa pahimmille epidemia-alueille. Tärkein tavoite on vähentää kontakteja ja lähikontakteja muiden ihmisten kanssa alueilla, joissa koronavirustauti leviää kiihtyvästi ja hallitsemattomasti.

Tarkoituksena on suojata ihmisiä vaaralliselta tartuntataudilta ja turvata terveydenhuollon kantokyky. Hallitus antoi lakiesityksen eduskunnalle eilen torstaina.

Rajoitukset otettaisiin käyttöön erillisellä valtioneuvoston asetuksella alueilla, joilla epidemia ei ole enää torjuttavissa muilla toimilla. Tilanne erityisesti Helsingin ja Uudenmaan sekä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiireissä on niin uhkaava, että taudin ilmaantuvuuden kasvaessa nykyisellä vauhdilla sairaanhoidon tarve kasvaa merkittävästi ja erikoissairaanhoidon kantokyky ylittyy lähiviikkojen kuluessa 50–75 %:n todennäköisyydellä.

Tällä hetkellä leviävät uudet virusmuunnokset ovat 30–50 % helpommin tarttuvia kuin epidemian alussa levinnyt alkuperäinen koronavirus.

Helsingin ja Uudenmaan alueella arviolta jo kaksi kolmasosaa uusista koronavirustapauksista on virusmuunnosten aiheuttamia, Varsinais-Suomessa lähes puolet.

Liikkumisrajoitusten piiriin kuuluvilla alueilla kotoa tai asuinpaikasta olisi oikeus lähteä vain välttämättömästä syystä tai ulkoilun takia.

Virkistys- tai kuntoilutarkoituksessa tapahtuva ulkoilu olisi sallittua samaan talouteen kuuluvien tai enintään kahden muun henkilön kanssa. Ulkona liikkuessa olisi pidettävä riittävä etäisyys muihin ihmisiin. Kotieläimiä voisi ulkoiluttaa.

Vuonna 2008 ja sen jälkeen syntyneet lapset voisivat ulkoilla ja leikkiä ulkona yhdessä muiden lasten kanssa.

Kotiin tai asuinpaikkaan on aina oikeus palata. Rajoitusalueella asuinkunnasta voisi poistua tai tulla toisesta kunnasta rajoitusalueelle vain välttämättömästä syystä. Sallittua olisi myös liikkuminen maahan saapumiseksi ja maasta lähtemiseksi.

Rajoitukset voitaisiin asettaa enintään 21 vuorokaudeksi, ja ne olisivat voimassa vain välttämättömän ajan. Niiden voimassaoloa voitaisiin jatkaa enintään 21 vuorokautta kerrallaan.

Hallituksen lakiesityksessä ehdotetaan lisäksi kasvomaskipakkoa niillä alueilla, joilla liikkumisrajoitukset ovat voimassa. Vuonna 2007 tai sitä ennen syntyneen tulisi käyttää kasvomaskia sisätiloissa ja liikennevälineissä, joissa on muita kuin samaan talouteen kuuluvia henkilöitä. Poliisi voisi määrätä maskipakon rikkomisesta 40 euron rikesakon.

18.04.2024Kiistelty translaki läpi Ruotsissa
17.04.2024Säkylä sähköautokantaan
17.04.2024Hallitukselta madonluvut
16.04.2024Vaalirahailmoitukset julki
16.04.2024Aluevaltuusto siunasi hallintotulkinnan
15.04.2024Hallitus ratkoo julkista taloutta
14.04.2024Olkiluoto 3:n vuosihuolto venyy
13.04.2024Ihmiskaupasta syytteet kolmelle
12.04.2024Jazzin avustus puolitettiin
11.04.2024Kalli ei tavoittele puheenjohtajuutta

Siirry arkistoon »