Yhteystiedot

LIITY MUKAAN
Säkylän Sosialidemokraatit ry:n toimintaan. Ota yhteyttä johtokunnan jäseniin.
Sivustoihin liittyvä palaute suoraan ylläpitoon demari.sakyla(at)gmail.com

Pikakysely

Oletko tyytyväinen Säkylän terveyskeskuksen palveluihin ?

Näytä vanhat kyselyt »

Sisältölaatikko

Turvapaikanhakijoiden määrä romahtanut

06.01.2021

Turvapaikanhakijoiden määrä Suomessa romahti viime vuonna. Tästä syystä Suomessa suljettiin yhteensä kymmenen vastaanottokeskusta ja muutamasta yksiköstä vähennettiin paikkoja.

Tällä hetkellä turvapaikanhakijoita tulee vähän. Arvioidaan, että ensimmäisen puolen vuoden aikana uusia hakijoita on noin 500, mutta määrä kasvaa jälleen, kun koronarajoitukset vähenevät ja poistuvat.

Uusien turvapaikanhakijoiden määrä oli viime vuonna ennätysalhainen. Vuonna 2020 Migrille jätettiin 1 233 ensimmäistä turvapaikkahakemusta. Näistä 131 oli Välimeren alueelta siirrettyjä erityisen haavoittuvassa asemassa olevia lapsia ja yksihuoltajia. Uudelleen Suomesta turvapaikkaa hakevia oli lähes 2 000.

Hakijoiden määrä on vähentynyt myös muissa Euroopan maissa. Joulukuun puoliväliin mennessä EU-maihin, Norjaan, Sveitsiin, Iso-Britanniaan ja Liechtensteiniin haki yhteensä noin 414 000, mikä on noin 30 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna 2019.

21.01.2021Säkylä hakee sosiaali- ja terveysjohtajaa
21.01.2021Kiekkoliigassa pelätään konkurssikevättä
20.01.2021SDP kisaa edelleen kärkipaikasta
20.01.2021Satakunnassa rauhallista koronarintamalla
19.01.2021Pyöräkauppa sai potkua
18.01.2021Vaalien koronaturvallisuus erityisjärjestelyin
17.01.2021Satasairaalassa tusina hoitajia karanteeniin
16.01.2021Liikenteen päästöt aiotaan puolittaa
15.01.2021Sähkönkulutukseen pakkaspiikki
14.01.2021Suomeen äärioikeistolainen puolue

Siirry arkistoon »