Rokotukset alkuun maanantaina Satakunnassa

31.12.2020

Satasairaalan mukaan on vahvistunut, milloin ensimmäinen rokote-erä saapuu Satakuntaan. Maakunnassa päästään aloittamaan rokotukset suunnitellusti 4. tammikuuta. Ensimmäisinä sen saavat koronapotilaita hoitava henkilökunta.

Seuraava rokote-erä saataneen Satakuntaan ensi viikon lopulla, joten myös kunnissa päästään aloittamaan koronapotilaita hoitavan terveydenhuollon henkilöstön rokottaminen todennäköisesti viikolla 2 tai 3. Rokotukset jaetaan kuntiin väkiluvun suhteessa ja alkuun määrät ovat varsin pieniä, joten rokotukset käynnistyvät asteittain, Satakunnan sairaanhoitopiiristä kerrotaan.

Rinnakkain terveydenhuoltohenkilöstön kanssa jo tammikuun aikana on tarkoitus aloittaa vanhusten ympärivuorokautisen hoivan asukkaiden ja henkilökunnan rokotukset.

Satasairaalan mukaan rokotukset laajenevat THL:n suosituksen mukaisesti riskiryhmiin sitä mukaa, kun rokotteita saadaan. Iäkkäiden henkilöiden, riskiryhmäläisten ja muun terveydenhuoltohenkilöstön rokotuksiin päästään todennäköisesti helmi-maaliskuun aikana. Aikataulu riippuu rokotteiden saatavuudesta. Rokotusten antaminen laajemmin väestölle helpottuu, kun kevään aikana todennäköisesti saadaan lisää uusia rokotevalmisteita.

20.04.2024Kesärenkailla ei liikenteeseen
19.04.2024Pyhäjärvi vapautui jääkannesta
18.04.2024Kiistelty translaki läpi Ruotsissa
17.04.2024Säkylä sähköautokantaan
17.04.2024Hallitukselta madonluvut
16.04.2024Vaalirahailmoitukset julki
16.04.2024Aluevaltuusto siunasi hallintotulkinnan
15.04.2024Hallitus ratkoo julkista taloutta
14.04.2024Olkiluoto 3:n vuosihuolto venyy
13.04.2024Ihmiskaupasta syytteet kolmelle

Siirry arkistoon »