Hallitukselta suositukset harrastetoimintaan

24.10.2020

Hallitus teki eilen periaatepäätöksen suosituksistaan harrastetoimintaan ja joukkueurheiluun. Suosituksen mukaan kunnat ja kuntayhtymät voivat antaa alueellisia suosituksia ryhmäharrastustoimintaan epidemian perus-, kiihtymis- ja leviämisvaiheessa. Niiden perusteella noudatetaan vastaavia turvallisuusohjeita kuin yleisötilaisuuksien järjestämisessä.

Kunnat ja kuntayhtymät voivat suositella, että ryhmäharrastustoimintaan käytettävien sisä- tai ulkotilojen hallinnasta vastaavan on järjestettävä tilassa oleskelu esimerkiksi osallistujamäärää rajoittamalla, asiakaspaikka- tai tilajärjestelyin siten, että osallistujien ja seurueiden on mahdollista välttää lähikontakti toisiinsa.

Jos ollaan epidemian kiihtymisvaiheessa, kunnat ja kuntayhtymät voivat suositella aikuisväestön eli 18-vuotiaille ja sitä vanhemmille sisätiloissa tapahtuvan ryhmäharrastustoiminnan keskeyttämistä tai järjestämistä etänä. Ne voivat myös suositella, että tilojen käyttäjämäärä rajataan puoleen normaalista sallitusta määrästä.

Leviämisvaiheessa kunnat ja kuntayhtymät voivat harkita suositusten merkittävää tiukentamista muun muassa ryhmäharrastustoiminnan tilapäisellä keskeyttämisellä tai järjestämisellä etänä.

Hallitus korostaa kuitenkin, että lasten ja nuorten harrastustoiminnassa on tärkeää harkita rajoitusten aiheuttamia kielteisiä vaikutuksia ja arvioida, voidaanko näitä toimenpiteitä tehdä ja jos tehdään, niin minkä laajuisesti. Keväällä saatujen kokemusten perusteella harrastustoiminnan pitkäkestoisilla rajoituksilla on merkittäviä sosiaalisia ja sivistyksellisiä vaikutuksia lapsille ja nuorille. Lisäksi tartunta- ja sairastumisriskit ovat lasten osalta aikuisväestöä huomattavasti pienemmät.

Suositukset eivät ole oikeudellisesti sitovia.

Suositusten täytäntöönpano siirtyy aluehallinnoille. Tällä viikolla odotettiin linjauksia korkean tartuntariskin toiminnasta ja lajeista, mutta periaatepäätöksessä ei asiaan otettu kantaa.

28.03.2024Rkp valitsee puheenjohtajan kesäkuussa
27.03.2024Tilapäinen valiokunta Katajan erottamiseksi
26.03.2024Karsintaesitys Huittisten kouluverkosta
25.03.2024Katajaa kammetaan omien toimesta
24.03.2024Moskovan iskussa jo 133 kuolonuhria
23.03.2024Isku konserttitaloon
22.03.2024Valviralta määräys Satakuntaan
22.03.2024Sataharju Osuuspankkifuusion nimeksi
21.03.2024Suomen EM-kisahaaveet murskaksi
21.03.2024Lakot jatkuvat ensi viikolla

Siirry arkistoon »